Francine on elämänsä iskussa

Francine. Kuva: Jani Mahkonen / Lomagraphics

* Levynjulkaisukiertueellaan Kemin Chilloutiin tänään saapuvan yhtyeen vauhti ei ole 30 vuodessa hyytynyt tippaakaan.

* Yhtye kilpailee yleisön suosiosta samaan aikaan Ramonassa soittavan Tepa Lukkarisen johtaman De Soto –yhtyeen kanssa.

31.3.2018
Tänään Chilloutin lavalle nousevan lahtelaisen voimatrio Francinen Kemin keikka tulee oivalliseen aikaan. Viime vuoden lopulla loppuunmyytyyn keikkaan kotikaupungissaan Lahdessa päättyneen 30-vuotisjuhlakiertueen jälkeenkin Francinen keikkakone on pysynyt kuumana ja lisäksi studiostakin on tullut terveisiä juuri julkaistun RightNow! -albumin myötä.

Yhtye on innoissaan niin uudesta levystään kuin sen julkaisukiertueestakin.
– Viime vuosi mentiin 30-vuotisjuhlavuoden vuoksi pitkälti nostalgian pauloissa, mutta nyt päästään vihdoinkin lataamaan täysillä uutta kamaa eetteriin. Ja herranjestas, minkälaista tavaraa meillä onkaan, basisti Pete Salomaa intoilee.
Salomaan mukaan RightNow! on biiseiltään ja soundeiltaan suorastaan räjähdysherkkä, rouhea ja suoraviivainen, mutta toisaalta myös todella monipuolinen rock-levy, jonka ytimessä on tiukka triosoitto.
– Levyllä ei nimittäin kuulla muita soittimia kuin kitara, basso ja rummut, joten voidaan hyvällä syyllä sanoa, että tältä Francine kuulostaa juuri nyt, vuonna 2018. Saamme keikkasettiin todella hyvän sekoituksen uutta ja vanhempaa Francinea, joten tätä levynjulkisurundia ei kannata missata, koska bändi on todellakin nyt elämänsä iskussa.

Myös Francinen laulaja-kitaristi Antti Kukkola on lähtenyt energisin mielin levynjulkaisukiertueelle.
– Tulee aina virtaa kun saa jotain uutta aikaiseksi. Edellisestä levystä ehti vierähtää kuitenkin jo tovi. Levyntekoprosessi Miitri Aaltosen kanssa toimi todella hyvin ja siitä jäi hyvät fiilikset. Nyt on hieno päästä soittamaan uuden levyn biisejä keikoille.
Rumpali Alec Hirst-Gee puolestaan summasi fiiliksiään ennen 29. maaliskuuta startannutta kiertuetta innostuneena.
– Mahtavaa päästä laittamaan oma kädenjälki Francinen yli 30-vuotiseen historiaan myös äänitteen muodossa. Levystä tuli todella monipuolinen rikkoen genrerajoja basson släppäämisestä punkin kautta funkiin, kuitenkin niin että Francinen omaleimainen soundi pitää homman kasassa. Astia Studio oli miellyttävä kokemus, kuten myös työskentely Miitrin kanssa. Hienoa nähdä miten biisit toimivat keikoilla, vanhoja Francine-klassikoita unohtamatta.


Chilloutin keikka on sopivasti julkaisukiertueen kolmas, joten uudet biisit on sopivasti treenattu iskuun kiertueen kahdella ensimmäisellä vedolla Iisalmessa ja Oulussa. Kemistä kiertue jatkuu huhti-toukokuussa Kuopioon, Kajaaniin, Jyväskylään, Tampereelle, Heinolaan, Lahteen, Vantaalle, Turkuun, Helsinkiin, Raumalle, Nurmijärvelle ja Kokkolaan.
– Ainoa huono puoli tässä oli se, että joutui levyn valmistuttua kuukauden päivät pyörittelemään peukaloita kotona ennen kuin kiertue starttasi. Mutta nyt odotus palkitaan, Salomaa hihittelee.

Lahtelaistrio määrittelee itse musiikkinsa simppelisti rock 'n' rolliksi, vaikka pitkän matkan varrella orkesterin musiikia on yritetty määritellä mm. termeillä punkbilly, hardbilly sekä powerbilly.
Kotiteollisuudesta tutun Miitri Aaltosen tuottamasta entistäkin tuhdimmasta soundista ja rouheasta lähestymistavasta on tuli ennakkovaroitus jo syksyllä julkaistun NoMeansNo! -singlen muodossa ja ennen albumijulkaisua yhtye päästi ihailijansa herkuttelemaan toisella sinkulla, joka on versio Smackin biisistä Mad Animal Shuffle.

De Soto samaan aikaan Ramonassa


Francinen keikan kanssa osin päällekkäin menee harmillisesti tymäkkää bluesrockia soittavan De Soto -yhtyeen veto Ramonassa, mutta toisaalta, onpahan tasokkaan rockin ystävillä nykyajan termeillä ilmaistuna aito valinnanvapaus.
Tepa Lukkarisen johtama De Soto on yksi Kemin vanhimpia yhä toiminnassa olevia yhtyeitä, vaikkakin keikkatiheys voisi olla tiukempikin.
– Kemissä soitettiin viimeksi vuosi sitten, jonka jälkeen Oulussa on tehty muutama keikka, Lukkarinen laskeskelee.

Vuonna 1983 perustettu yhtye nähtiin lavalla ensimmäisen kerran vuonna 1984 ja ensimmäinen äänite on peräisin vuodelta 1986, jolloin bändi oli mukana Lappi Rock I -kokoelmalla kappaleella Stone Face.
Sen jälkeen yhtye on levyttänyt albumit My Thang (1991), Movin´ on (1993), Friday Night (1994), Party Time (1998) ja Goes Upright & Frozen Alive (2009).
– Josko sitä vielä kerran jaksaisi tempaista, sillä nyt olisi tarkoitus kevään aikana mennä studioon ja äänittää uutta materiaalia. Aika sitten näyttää, milloin se on valmis julkaistavaksi, Lukkarinen kertoo arvoituksellisesti.
Lukkarisen ohella illalla Ramonan stagelle nousevat rumpali Miku Kulmala ja basisti Mikko Raappana, molemmat maestro Lukkarisen tavoin hyvinkin meritoituneita paikallisia liigatason muusikoita. De Soton riveissä vuosien varrella on soittanut plutoonan verran muusikoita.

Päällekkäisyys Francinen keikan kanssa hymyilyttää Lukkarista.
– Viimeksi soitimme samassa kaupungissa 80-luvulla Tampereen kirjastopuistossa, silloin perättäin samalla lavalla.
Kysymykseen miksi yleisön kannattaisi pölähtää Ramonaan illalla, Lukkarisella on vastaus valmiina.
– Koska De Soto on vanhojen miesten bändi, on aina olemassa mahdollisuus, että keikka jää viimeiseksi. Jos ei ole koskaan meitä nähnyt, ja vaikka olisikin, nyt kannattaa tulla Ramonaan, 58-vuotias Lukkarinen hymähtää puhelimeen.

Uransa alkupuolella De Soto nähtiin myös rockin SM-kisojen karsinnoissa. Vuonna 1985 yhtye voitti Kemin alkukarsinnan, toiseksi tuli muuan NicePappi ja kolmanneksi Portobello, niinikään Kemistä. Neljänneksi sijoittui torniolainen The Hippron. Lapin läänin karsintoihin edennyt De Soto tuli Rovaniemellä toiseksi, kun voiton vei rovaniemeläinen Peyton Place, joka sijoittui valtakunnallisessa finaalissa kolmanneksi kokkolalaisen Claudian ja helsinkiläisen Himon jälkeen.

Rednex viihdyttää lauantaina Torniossa

Bonnie Tyler esiintyy ensi heinäkuussa Kemijärvellä.

Vuonna 2008 Tornion Twin City -festivaaleille 6 000 henkeä vetänyt Bonnie Tyler ensi kesänä Kemijärvelle.

13.2.2018
Kantria ja eurodiscoa huumorin pilke silmäkumassaan yhdistelevä ruotsalaisyhtye Rednex saapuu lauantaina Tornioon esiintynen Torandassa snowcrossin SM-kisojen iltabileissä.

Vuonna 1992 perustettu Rednex nousi ympäri Eurooppaa suursuosioon vuonna 1995 ilmestyneellä albumillaan Sex & Violins, jonka kappaleet Cotton Eye Joe, Old Pop In An Oak ja herkän kaunis balladi Wish You Were Here soivat runsaasti radioasemilla ja diskoissa. Vuonna 2000 ilmestyneeltä Rednexin toiselta albumilta Farm Out suurhitiksi nousi kappale The Spirit of the Hawk.

Cotton Eye Joe oli jättihitti myös Suomessa. Samaten balladi Wish You Were Here sijoittui vuonna 1995 järjestetyssä Radiomafian top 500 -äänestyksessä peräti kuudenneksi. Kemiläislähtöinen Jope Ruonansuu teki kappaleesta Old Pop In An Oak huumoriversion nimellä Pappi vaan joi, joka julkaistiin kahtena versiona samannimisellä singlellä ja myöhemmin myös Washington Bar -levyllä.

Rednex on vieraillut Suomessa usein. Viime kesänä yhtye tähditti Suzi Quatron ja Dr. Albanin ohella Kemijärven Yöttömät Yöt -tapahtumaa. Tulevana viikonloppuna Rednex esiintyy Suomessa Tornion lisäksi perjantaina 16.2. Nivalan Tuiskulassa.
Rednex nousee Torandan lavalle klo 23. Liput keikalle kustantavat 15 euroa.


Kemijärven Yöttömät Yöt on puolestaan pestannut tulevan kesän pääesiintyjäkseen walesilaisen raspikurkku Bonnie Tylerin, joka tunnetaan hoteistään Lost In France (1976),  It's a Heartache (1978), Total Eclipse of the Heart (1983) ja Holding Out for a Hero (1984). Tyler edusti Isoa-Britanniaa Euroviisuissa vuonna 2013 kappaleella Believe in Me ja sijoittui 19:nneksi.
Ahvensalmen kentällä pidettävän tapahtuman kotimaisista nimistä on toistaiseksi julkistettu Elastinen, Kasmir ja Agents.

Meri-Lapissa Bonnie Tyler muistetaan esiintymisestään Tornion Twin City -festivaaleilla vuonna 2008, jonne Tyler veti muhkeat 6 000 katsojaa.  Festarin kotimaisia esiintyjiä tuolloin olivat Barbe-Q-Barbies, Mama & Brakemen, Anna Hanski & Sputnik, Jean S sekä Grooving High Allstars.

Kemijärven Yöttömät Yöt -tapahtumaa vietetään 6.-8. heinäkuuta.

PS Kemin Sonata Arctica -keikka torstaina 21.6. Kemissä

Tapahtuma on saanut nimekseen PS Kemi Midnight Special. Se pidetään PS Kemin ja RoPS:n jänkäderbyksi kutsutun Lapin paikallisottelun jälkeen.

17.1.2017
Maailmankuulu powermetal –yhtye Sonata Arctica esiintyy kotikaupungissaan Kemissä torstaina 21. kesäkuuta, mikäli jalkapallon Veikkausliigassa pelaavan PS Kemin kausikorttihaaste onnistuu. Tapahtuma kantaa nimeä PS Kemi Midsummer Special.

Konsertti toteutuu, mikäli 59 euron hintaisia kausikortteja varataan 3.2. mennessä 3 000 kappaletta. Kausikorttikampanja puolestaan varmistuu jo 2 000 varauksella. Tähän mennessä kausikortteja on varattu 1 600 kappaletta.

Konsertti pidetään Pajarinrannan hiekkakentällä samana päivänä poikkeuksellisesti jo klo 17.30 Sauvosaaren kentällä alkavan Veikkausliigan Lapin derbyn eli PS Kemin ja Rovaniemen Palloseuran välisen ottelun jälkeen. Konserttiin on toteutuessaan tarkoitus buukata myös lämppäribändejä. PS Kemin kausikortilla pääsee konserttiin ilmaiseksi.

Sonata Arctica on viimeksi esiintynyt runsaan 21 000 asukkaan Kemissä 7.8.2016 Satama Open Air -festivaaleilla noin 6 000 hengen yleisölle. Parhaimmillaan Sonata Arctica on Kemissä vetänyt omalle keikalleen noin 4 600 henkeä. Tämä tapahtui Sonata Open Air -konsertissa kesällä 2009.

PS Kemi avaa kolmannen veikkausliigakautensa lauantaina 7.4. SJK:n vieraana.

Sonata Arctica suuntaa Karibianmerelle helmikuussa

* Yhtye on jälleen mukana maailman suurimmalla metalliristeilyllä.
* Tony Kakko kertoo tulevasta matkasta Arto Nyberg –ohjelmassa sunnuntaina 14.1.

13.1.2017
Sonata Arctica –yhtye on mukana helmikuun alussa pidettävällä maailman suurimmalla metalliristeilyllä. 70 000 of metal –risteily toteutetaan Karibianmerellä 1.-5. helmikuuta. Risteily lähtee liikkeelle Yhdysvaltain Floridasta ja käväisee Miami / Fort Lauderdalesta Haitin pohjoispuolella sijaitsevilla, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan lukeutuvilla Turks- ja Caicossaarilla.

Vuosittain järjestettävä risteily saa Suomessa tavanomaista enemmän huomiota, kun Sonata Arctican laulusolisti Tony Kakko vierailee sunnuntaina 14.1. TV-1:n Arto Nybergin ohjelmassa haastateltavana risteilyn tiimoilta. Ohjelma alkaa sunnuntaina klo 18.45 ja lähetään uusintana samalla kanavalla maanantaina klo 16. Ohjelman muut haastateltavat ovat näyttelijä Elsa Saisio ja Suomen ensimmäinen lauluntekijätohtori Laura Sippola.

Neljä päivää kestävällä risteilyllä mukana on hulppeat 60 bändiä. Risteilyväkeä Independence of the Seas -laivalle mahtuu 3000 hengen verran. Esiintymislavoja laivalta löytyy neljä.

Ensimmäinen 70 000 of metal -risteily järjestettiin vuonna 2011. Jokaisella risteilyllä on ollut mukana myös suomalaisbändejä. Sonata Arctica oli mukana heti ensimmäisellä risteilyllä seuranaan muun muassa  Ensiferum, Korpiklaani, Finntroll, joka kaikki ovat olleet risteilyllä useampaankin kertaan. Muita risteilyllä nähtyjä suomalaisyhtyeitä ovat ainakin Amorphis, Children of Bodom, Moonsorrow, Nightwish, Stratovarius, Swallow the Sun, Apocalyptica, Wintersun, Insomnium, Omnium Gatherum ja Stam1na.

Tänä vuonna Karibianmerellä cruisailevat Sonata Arctican ohella ainakin Aetarnamn, Alestorm, Benediction, Cannibal Corpse, Dar Transquillity, Die Apocalyptischen Reiter, Enslaved, Goatwhore, Gyze, In Extremo, Insomnium, Korpiklaani, Kreator, Meshuggah, Metal Church, Necrophopic, Obscura, October Tide, Primal Fear, Rhapsody Reunion, Samael, Septicflesh, Sepeltura, Swallow The Sun, WolfChant ja Wolfheart.

Halvimmillaan risteilylle pääsee 766 dollarilla, mutta pääsääntöisesti tiketit ovat 1000 ja 2000 dollarin välillä. Kallein sviittihinta on 3333 dollaria.

Katso yllä oleva After movie ja tsekkaa vuoden 2017 metalliristeilyn tunnelmat.

Silta yli synkän Virran -tribuuttikonsertin muusikot yhteiskuvassa.

Kirka-tribuutin Kemin uusinta myytiin loppuun jo ennakkoon

Vokalisti Jon Sebastian Säkkinen nähdään myös Voice of Finlandissa.

5.1.2017
Huomenna lauantaina kemiläisiä ja lähiseutujen asukkaita hemmotellaan jo toisella Silta yli synkän virran - Kirka -tribuuttikonsertilla Kemin Ankkurissa.  Tribuutti on saanut valtavan suosion, sillä jo ensimmäinen, lokakuussa pidetty konsertti myytiin loppuun. Nyt suosio on vieläkin kovempi. Lauantain konsertti myytiin loppuun jo ennakkoon.

Myös joulukuussa Levillä pidetty konsertti meni hyvin, vaikka siellä hulppea Hullu Poro Areena ei ollutkaan ihan täyteen ahdettu Kemin tapaan.
- Levillä oli hemmetin hyvä yleisö ja setti näytti iskevän, myös paikalla ollut itse Mikko "Poppaloora, puhuva auto" Alatalo kertoi pitäneensä keikasta. Areenalla on hemmetin hyvät puitteet esiintyä. Todennäköisesti menemme sinne vielä myöhemmin talvella tai keväällä uudestaan, kertoo laulaja Jon Sebastian Säkkinen, joka on myös ideoinut tribuuttikeikan ja rakentanut sen biisilistan bändin kanssa.
Säkkinen uskaltaa luvata, että tribuuttikeikat saavat muutenkin jatkoa.
-  Nyt kuitenkin vedetään tuleva keikka Ankkurissa ensiksi kunnialla läpi ja aletaan sitten suunnittelemaan tulevia koitoksia. Tulossa on keikat ainakin Ouluun ja Rovaniemelle.


Säkkinen on tribuutin sukseesta selkeästi tohkeissaan.  
- Tässä ollaan vasta aloitettu koko homma ja kyllä nää keikat tähän mennessä on todistanu meille, että tälle hommalle on paikkansa. Yleisö on viihtynyt meidän keikoilla ja ottaneet hyvin vastaan. Bändissä meillä on todella hyvä henki, halu tehä tätä ja hommat luistaa hemmetin hienosti. Ei tätä parane vielä heittää pois, vaan viedään hommaa eteenpäin, Säkkinen tuumii.
- Fiilikset ovat erittäin hyvät, on todella lämmittävää, että porukka on ottanut tribuuttimme näin hyvin vastaan. Ja on positiivisisesti yllättäny koko bändin. Ensimmäinen veto Ankkurissa oli loppuunmyyty ja aivan mahtavaa, että tämäkin on. Odotamme innolla lauantain keikkaa, jolloin päästään pitämään yhdessä lystiä ja sulattelemaan jouluna syödyt lanttulaatikot sun muut kinkut ja rosollit.
Säkkisen lisäksi projektissa ovat mukana Eveliina Halme (taustalaulu), Elias Kauppinen (kitara), Kari Hautalampi (koskettimet), Mikko Raappana (basso) ja Pasi Hautalampi (rummut).


Säkkisen uralla on muutenkin mukavaa nostetta. Mies on mukana myös tänään nelosella alkavalla Voice of Finlandin seitsemännellä kaudella.
- Juu, hain mukaan ohjelmaan, koska haluan laulajana hakea uusia haasteita  ja saada uraani eteenpäin. Ja kyllähän minulla on ollut halu lähteä mukaan siihen ohjelmaan ihan alusta saakka, mutta tätä ennen on olen tuntunut, etten ole ollut ihan valmis.
Säkkinen nähdään Ääni ratkaisee -osiossa kauden kuudennessa jaksossa perjantaina 2. helmikuuta. Kauden ensimmäinen jakso alkaa tänään klo 20.
Säkkinen ei voi luonnollisestikaan paljastaa ennakkoon, mitä Voice Of Finlandissa tapahtuu, mutta katsomalla ohjelmaa se selviää.
The Voice of Finlandin punaisilla tähtivalmentajien tuoleilla istuvat seitsemännellä kaudella Olli Lindholm, Anna Puu, Lasse Mellberg alias Redrama ja uutena tulokkaana Apulanta-yhtyeestä tuttu persoonallinen Toni Wirtanen.

Haastattelun lopuksi Säkkinen palaa avielä Silta yli synkän virran -tribuuttiin.
- Haluan kiittää kaikkia, jotka olette ottaneet sen näin mahtavasti vastaan. On erittäin mukava hypätä lavalle ja esittää näitä upeita biisejä teille. Merkitsee todella paljon mulle ja koko bändille. Nämä ovat erittäin hienoja hetkiä. Kiitos teille mielettömästi. Nähhään lauantaina Ankkurissa, Säkkinen päättää.

Remu & Hurriganes tänään Teatrian lavalle Torniossa

Vuoden viimeinen viikonloppu on tulvillaan livemusiikkia Meri-Lapissa.

29.11.2017
Vuoden viimeisen viikonlopun Meri-Lapin musiikkitarjonnan yksi helmistä tarjoillaan jo tänä iltana, kun Remu & Hurriganes saapuu Last call -kiertueellaan Tornion Club Teatrialle. Ovet aukeavat klo 20 ja keikka alkaa klo 21.
 
Tammikuussa 70 vuotta täyttävän Remu Aaltosen lisäksi yhtyeessä soittavat Arska Rautajoki, rummut, Nipa Niilola, kitarat & taustalaulu, Antti Rautajoki, kitarat ja Jaska Ylä-Rautio, basso. Kosketinsoittajana kiertueella on vaasalainen Mikko Rintanen. Pitkän uransa aikana Rintanen on esiintynyt muun muassa Royals-yhtyeen, Kirkan, Wigwamin ja Hectorin kiertuekokoonpanoissa.

Teatrian lavalla nähdään Remun ohella myös toinen legenda, Sleepy Sleepers ja Leningrad Cowboys -yhtyeistä tuttu Mato Valtonen.
Nimensä mukaisesti kyse on Remu & Hurriganesin jäähyväiskiertueesta.
- Mutta keikat saavat jäädä. Mestat on nyt nähty. On aika tehdä tilaa nuoremmille, Remu vakuuttaa.
Pitkään Remu on jaksanutkin, rokki on soinut kuudella vuosikymmenellä. Jos joku olisi sanonut rikkinäistä rumpupeltiä kuin riivattuna hakanneelle pikku-Henrylle 1960-luvun alun ensimmäisessä treenikämpässä, että hän tekee samaa vielä 70-vuotiaanaa, hän ei olisi uskonut.
- Siihen aikaan oli niin, että 60-vuotiaana mies on kuollut. Sataprosenttisesti, Remu lohkaisee.


Huomenna lauantaina illan voi aloittaa käymällä katsomassa Kemin kaupunginteatterissa pyörivän draamallisen viihdekonsertin Sikojen Rakkaus klo 18 alkaen. Esitys pohjautuu edemenneen säveltäjä, kapellimestari ja muusikko Sami Itkosen lauluihin. Esityksen on ohjannut Hannele "Taiska" Kauppinen". Vahva suositus!

Kello 21 Olutravintola Poltteessa lavalle nousee Afterglow -yhtye Matti Adolfsenin johdolla soittamaan progemusiikin helmiä unplugged-meiningillä. Ehdottomasti suositeltava tapaus tämäkin.

Klo 23 Kemin Ankkurissa aloittaa settinsä J. Raappana Band, jonka nokkamies Janne Raappana on pitkän linjan musiikkimies, tuttu muun muassa Taikakuu-orkesterista. Nykyisellään mies tekee musiikkia omalla nimellään ja hieman taannehtivampaan tahtiin.  J.Raappana Band on tunnettu erityisesti 90-luvun Suomirockin helmien coveroinnista. Millintarkkaa soittoa ja upeasti soivia stemmoja tarjoileva bändi palaa Kemiin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Luvassa siis bileilta vanhoja muistellen.

Lisäksi Meri-Lapin lauantaissa tanssimusiikkia tarjoilevat Mikko Tapio & Mysteeri -orkesteri Kuivaniemen NS:lla, Jarkko Honkanen & Taiga Laren Baarissa Arpelassa sekä Markus Savolainen & Pohjansoundi Haaparannan Folkets Husilla.


Sunnuntaina, vuoden viimeisenäkin päivänä on tarjolla monenmoista musiikillista tarjontaa. TornioHaaparannan Uuden vuoden bileissä Victoriantorilla puolen yön molemmin puolin musisoi Grooving High Allstars kahteen otteeseen. Kemin vastaavissa geimeissä klo 20 alkaen covermusaa tarjoilee Sharp Crone Suomi 100 -konsertin merkeissä Meripuiston laululavalla.

Myös sisätiloissa voi ilahduttaa itseään rokin rytkytystä kuunnellen ja tanssien. Klo 22 Kemin Corner Innissä lauteet valtaa Pepe Allstars kokoonpanolla Pepe Toivainen - laulu, Lasse Jauhola - kitara, Mikko Raappana - basso, Lasse Launimaa - koskettimet ja Juuso Kumpulainen – rummut. Tuttuja kemiläismuusikoita siis kaikki tyynni.

Niinikään klo 22 starttaa Ankkurin Uudenvuoden jamit Kemissä. Housebandina illan aloittaa Starfuckers plays Rolling Stones ja sen jälkeen lava on vapaa kaikille soittotaitoisille ja -haluisille. Sisään pääsee narikan hinnalla.

Lisäksi Kemin Ramonassa klo 23 alkaen Hurriganesia soittelee Fortissimo -yhtye Ville Haapaniemen johdolla.

On siinä tarjontaa, etten sanoisi jopa että.

Livemusiikkia tarjolla kosolti myös jouluna

M. Virtasalo Band tarjoaa suomisoulua 25.12. Kemin Ankkurissa ja ti 26.12. Keminmaan Käpylässä.

23.12.2017
Meri-Lapissa ei tarvitse viettää joulua ilman livemusiikkia, sillä tarjontaa on varsin mukavasti lähes päivittäin, jouluaattoa lukuunottamatta.

Jos musiikillinen sydämesi sykkii suomalaisen soulmusiikin tahtiin ja tanssittaa, on syytä tsekata Matti Virtasalo Bandin keikat joulupäivänä 25.12. Kemin Ankkurissa ja tapaninpäivänä 26.12. Keminmaan Käpylässä.

Matti Virtasalon - laulu ja kitara, Krista Tiitisen - laulu ja saksofoni, Tuomas Laajoen - kitara, Petri Hyrkäksen - basso ja laulu, Kari Hautalammen - koskettimet ja Olli Estolan - rummut, muodostama yhtye takoo upeita suomisoulin klassikkoja vuosien varrelta. Tarjolla on siis musiikkia artistilta kuten Sami Saari, Aki Sirkesalo, Niko Ahvonen, Maarit Hurmerinta, Ona Kamu ja Kikka Laitinen.


Joulupäivän ratoksi Kemissä on tarjolla myös rovaniemeläisen The Bilebändin luomaa biletunnelmaa. Corner Innin lavalle nouseva Laura Ruohomäen - laulu, Pete Kankaan - rummut, Rane Savelan - kitara, Ari Hietalan - kitara, Toni Ojasen - kitara ja Marko Ruohomäen - basso muodostama yhtye tarjoaa tunnettuja pop-, rock- ja discohittejä eri vuosikymmeniltä höystettynä kekseliäillä sovituksilla ja soitettuna tinkimättömällä asenteella. Palvelulupauksensa mukaisesti The Bilebändi saa kuulijoissaan aikaan vastustamattoman halun siirtyä tanssilattialle veivaamaan vartaloa musiikin tahtiin saaden juroimmankin takarivin seinäruusun bilevalmiuteen.
 
Tapaninpäivänä Tornion Kerhoravintolassa on tarjolla Kumina ry:n megabileet, jossa lavalle nousevat legendaarinen torniolaisyhtye Limator lämppärinään kemiläinen Glass Wipe. Jo vuonna 1992 perustettu, Petri Koposen, Samuli Pörhölän ja Jyrki Hakomäen muodostama yhtye kertoo olevansa hiljattain ryminällä aktivoitunut Suomen kovin kulttibändi, joka tarjoilee omaa musiikkiaan Rushin, Killing Joken, Faith No Moren, Mana Manan ja Radiopuhelinten innoittamana. Tsekkaa Limatornion tarjontaa ylläolevalta musiikkivideolta Posion Disko -kappaleen myötä.

Melodista punkkia soittava , ensi vuonna jo viiden vuoden ikään ehtivä Glass Wipe -yhtye on nykyään tamperelaistunut, mutta räimii edelleen omaa musiikkiaan Green Dayn hengessä, joskin hieman synkemmin sävyin.


Tapaninpäivän tarjontaan lukeutuu myös Meri-Lapin innokkaimman bilebändin Grooving High Allstarsin keikka Corner Innissa. Yhtye tarjoaa villit pippalot hittipotpureineen viikkoa myöhemmin myös Tornio-Haaparannan Uudenvuoden Happy New Twice -vastaanottajaisissa Victoria-torilla kahteen otteeseen.

Joulun jälkeen ennen uudenvuoden juhlia on tarjolla myös monenlaista liveherkkua Kemissä Pete Parkkosen, Afterglown, J. Raappana Bandin ja Torniossa Remu & Hurriganesin muodossa. Uudenvuoden bileissä musiikkia tarjoilevat Groovareiden lisäksi Fortissimo, Pepe Allstars, ja The Meänland unohtamatta Ankkurin Uudenvuoden jameja. Mutta niistä enemmän tarinaa joulun jälkeen.

Loppuvuodesta on tarjolla myös muutama perinteinen tanssikeikka, joissa soittavat Reilut Reiskat, Matti Ojalan yhtye, Mikko Tapio & Mysteeri sekä Jarkko Honkanen & Taiga. Ajat ja paikat löytyvät Rokkineuvoksen keikkakalenterista eli täältä http://www.rokkineuvos.fi/412159759

Pikkuhiljaa on aika suunnata katseita myös ensi vuoteen. Esimerkiksi 3.-5. helmikuuta pidettävä Kemin Pakkasukko Blues´n Jazz -festivaali on piakkoin valmis julkistamaan artistikatraansa. Rokkineuvoksella on hieman vihiä asiasta ja sen verran voi paljastaa, että luvassa on jälleen kerran varsin mielenkiintoisia esiintyjänimiä.

Mr. Lordi vierailee Torniossa Ammattiopisto Lappian messuilla ja Totally 80's -kasaribileissä

30.10.2017
Mitä yhteistä on Mr. Lordilla, Jore Marjarannalla ja Tornion omalla kasvatilla Nina Myalla? Jokainen on suotu toki upeilla laulunlahjoilla, mutta tämän lisäksi he kaikki tulevat ottamaan osaa Lappian opiskelijoiden suurproduktioon lauantaina 18.11.2017.

Ammattiopisto Lappia nimittäin järjestää 10-vuotissynttäreiden kunniaksi työelämä- ja rekrymessut yhteistyössä Tornion alueen yritysten kanssa. Päivän messutapahtuman jälkeen järjestetään kasarihenkiset bileet.


Club Teatrian valtaa Totally 80´s featuring Jore Marjaranta, Nina Mya sekä Mr.Lordi –pikkujoulubileet. Totally 80´s on Club Teatrian, Elämystehdas Lapparin sekä Ammattiopisto Lappian yhteistyössä suunnittelema ja toteuttama 1980-luvun suosituimpien hittibiisien ympärille rakentuvat pikkujoulukasaribileet. Tapahtuma on Lappian tämän lukuvuoden perinteisesti vuosittain järjestettävä suurproduktio.

- Club Teatria toimii tapahtuman järjestäjänä ja me tuotamme sisällön. Opiskelijamme saavat työelämälähtöistä koulutusta toimimalla yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Samaan aikaan teemme tapahtumasta yleisölle vielä houkuttelevamman vierailevien tähtiemme myötä, kertoo Ammattiopisto Lappian produktiovastaava Jussi Leipälä.


Bileissä kuullaan pop-, rock-, disko- kasarihittejä maustettuna ajan hengen lavastuksineen ja puvustuksineen Pop & Jazz Konservatorio Lappian bändin, solistien, dj:n sekä vierailevien tähtien Mr. Lordin, Jore Marjarannan sekä Nina Myan esittäminä.

Marjarannan voi muistaa parhaiten 1990-luvun alussa Leningrad Cowboysin jäsenenä tai voi hänen äänensä tunnistaa tunnetun Salatut elämät tv-sarjan tunnuskappaleesta Tunteisiin. Nina Mya on taas Torniosta kotoisin oleva laulaja, säveltäjä ja laulunopettaja, joka on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt rakentaa itselleen vankan aseman Suomen jazzpiireissä.

Mr.Lordi ei varmastikaan esittelyjä kaipaa, mutta hän on tullut tutuksi kansainvälisesti Lordi-yhtyeestä, joka voitti Euroviisut vuonna 2006 laulullaan Hard Rock Hallelujah.
- Mr. Lordi tulee esittämään cover-rockia ja vetää lavalla muutaman biisin. Hän on muuten valmistunut medianomiksi 90-luvun alussa meiltä Lappiasta, joka siihen aikaan vielä toimi nimellä Länsi-Lapin instituutti, Leipälä kertoo.

Tarjolla on myöskin kasaridrinkkejä sekä muita oheistuotteita. Ennen varsinaista show’ta on mahdollista syödä 80-lukuhenkinen illallinen Lapparin ravintola Pajassa.

Illan biisilistalta löytyvät mm. seuraavat kappaleet:

Beat it - Michael Jackson
Boys, boys, boys - Sabrina
I Wanna Dance With Somebody - Whitney Houston
Jump - Van Halen
Never Gonna Give You Up - Rick Astley
What A Feeling - Irene Cara
Touch Me - Samatha Fox
Wake Me Up Before You Go Go - Wham
Paradise City - Gun´s´n Roses
Purple Rain - Prince
Still Loving You - Scorpions
Runaway - Bon Jovi
Final Countdown - Europe
I Love Rock´n Roll - The Arrows
I Wanna Be Somebody - W.A.S.P.
Missionary Man - Eurythmics
Rebell Yell - Billy Idol
(I Just) Died In Your Arms - Cutting Crew
Take On Me - A-ha
Still Loving You - Scorpions
Levonton Tuhkimo - Dingo
Pitkä Kuuma Kesä - Popeda
Moottoritie On Kuuma - Pelle Miljoona

Black Stage.

Progejuhlaa ja kolmen bändin metalli-iltamat Kemin perjantai-illassa

Mournful Lines.

27.10.2017
Syksyn musiikillinen ilotulitus Kemissä saa jatkoa perjantaina kun Afterglow -yhtye juhlii 30 vuotiasta taivaltaan progressiivisen rockin ihmeellisessä maailmassa Corner Innin tiloissa ja samassa korttelissa sijaitsevassa Chilloutissa tarjoillaan oululaista heavyosaamista kolmen bändin voimin.

Ja jos jalka liikkuu vikkelästi ja omaa laajan musiikkimaun, ennen Kemin kekkereitä ennättää mainiosti piipahtaa Keminmaan koulukeskuksen Valleniussalissa kuuntelemassa Kari Tapion sinivalkoisia lauluja muun muassa Anna ja Janus Hanskin, Ilkka Vainion ja Katja Lukinin esittäminä. Ja ellei halua poistua Keminmaan kunnan alueelta ja tanssimusiikki kelpaa, niin tarjolla on myös iltaliikuntaa The Steelsin tahtiin motelli Käpylässä

Afterglown kolmen kympin juhlista on muodostumassa melkoinen spektaakkeli.  Klo 22 alkavan juhlakeikan menu sisältää 26 + 1 biisiä, 12 soittajaa ja kaikkiaan 2 tuntia 20 minuuttia koukeroista musiikkia. Keikan ja bändin esittelyn historiapläjäyksineen löydät tämän jutun alta omana juttunaan.

Metalli-iloittelua Chilloutissa

Ensimmäistä kertaa Kemissä järjestettävä kolmen bändin metalli-ilta vol 1 esittelee kolme tyystin erilaista raskaan sortin bändiä naapurikaupunki Oulusta. Kovat kinkerit on luvassa, sillä lavan valtaavat vuorollaan thrashmetalpaholainen Fatal Effect, jonka nopeatempoinen metalli tuskin jättää ketään kylmäksi,muun muassa Dion ja Deep Purplen kaltaisilta suuruuksilta poimimiaan heavy- ja metallicovereita 70-luvulta eteenpäin murjova Black Stage, jonka jälkeen illan pääsee nautiskelemaan goottimetalliakti Mournful Linesin maalailevista tunnelmista ja tarttuvista kertosäkeistä.

Chilloutin illan ylpeänä järjestää ML Sounds ry, joka lupailee jatkossa tulevan vastaavia kolmen bändin heavyiltoja puolivuosittain. Hieno uutinen, siis. ML Sounds on yhdistys, jonka tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää rockmusiikkitoiminnan harrastamista, säveltämistä ja esiintymistä. Yhdistys lukeutuu Mournful Linesin taustavoimiin.

Konsertit pe 27.10.2017

* Afterglow 30 vuotta -juhlakeikka. Corner Inn, Kemi klo 22. Liput 8 €.
* Kolmen bändin metalli-ilta vol 1. Chillout, kemi klo 22. Liput 10 €.
* Kari Tapio - Sinivalkoinen Ääni 100-vuotiaalle Suomelle. Valleniussali, Keminmaa klo 19.  Liput 28 €.
* The Steels. Motelli Käpylä Keminmaa klo 21. Liput 10 €.

Afterglow ensimmäisellä keikallaan Ankkurissa 30 vuotta sitten. Kuva: Ari Eriksson.

Jos tykkäät progesta, älä jätä tätä keikkaa väliin

Viimeksi Afterglow esiintyi elokuun lopulla Kemin Venetsialaisten merkeissä ravintola Sataman Tähdessä.

Afterglow -yhtye juhlii 30 vuoden taivaltaan juhlakeikalla Kemissä 27. lokakuuta

15.10.2017
Yksi kuluvan syksyn musiikillisista merkkitapauksista Kemissä on Afterglow -yhtyeen 30-vuotisjuhlakeikka, joka pidetään perjantaina 27.10. Corner Innin tiloissa.
Luvassa on mielenkiintoinen katsaus progressiivisen musiikin historiaan, sillä Afterglow esittää genren huippukauden biisejä, teoksia jotka ovat syntyneet ja kukoistaneet vuosina 1967-1977.
– Progressiivisen rockin painopistealue oli tuolloin Englannin kanaalin molemmin puolin, jonka keskiössä olivat brittiläiset Yes-, Genesis-, King Crimson-, Camel-, Emerson-Lake-Palmer-, Pink Floyd- ja Moody Blues -yhtyeet sekä hollantilainen Focus, kertaa yhtyeen kosketinsoittaja ja primus motor Matti Adolfsen.

Adolfsenin mukaan progen tuntomerkkejä ovat suuret muodot.
– Vain harvoin biisin pituus sattuu radioiden soittolistoilla suosittuun 3.30 formaattiin. Yleensä teokset introineen, sooloineen ja rakenteellisine kiemuroineen venyvät 10-30 minuuttiin.
Progeen kuuluvat olennaisesti poikkeukselliset tahtilajit sekä virtuoosimaiset, pitkälle sävelletyt instrumentaalisoolot.
– Hammond ja Mini-Moog ynnä muut legendaariset elektroniset soittimet vallitsevat, toisinaan rock-kulttuuriin oleellisena osana kuuluva kitarakin joutuu väistymään kosketinsoitinten tieltä, Adolfsen tietää.

Kunnianosoitus Genesiksen pitkälle uralle

Adolfsen kertoo, että Afterglow- yhtye on ennenkaikkea kunnioituksenosoitus Genesiksen pitkälle uralle ennen sen siirtymistä listapoppibändiksi 70-luvun puolivälissä.
– Yhtyeemme saa nimensä Genesiksen Wind And Wuthering- albumin viimeisestä raidasta. Vuoden 1976 levyllään yhtye siirtyi perinteisistä kosketinsoittimista polyfonisiin syntikoihin ja soundi muuttui sävelmassaksi. Myös laulusolisti Peter Gabrielin siirtyminen soolouralle viitoitti Genesiksen tietä proge-bändistä poppiosastolle Phil Collinsin siirtyessä rumpujen takaa laulupuolelle.

Kun punkmusiikki nousi esiin vuonna 1977, jotkut sanovat sen merkinneen myös progen kuolemaa.
– Se ei pidä paikkaansa, sillä esimerkiksi 80-luvulla uusia tulokkaita olivat U.K. ja ASIA, toisaalta taas King Crimson ja YES ovat jatkaneet omaan tahtiinsa luoden koko ajan uutta musiikkia, Adolfsen painottaa.

Bändissä ollut mukana 17 muusikkoa

JuhlaIllan aloittaa kansainvälinen allstars-biisien osuus, johon on poimittu mm. biisejä bändin aiemmista teemakonserteista. Juhlakeikan Suomi-progeosuus, jonka yhtye soitti viimeksi heinäkuun alussa Oulunsalon Suvirockissa 45 minuutin mittaisena, on sijoitettu settilistan keskelle ja samalla sitä on hieman lyhennetty kesästä.
– Olen koettanut saada mahdollisimman monta bändissä soittanutta mukaan keikalle. Todennäköisesti emme saa kaikkia 17 muusikkoa lavalle, mutta mahdollisimman monta tavoitellaan, Adolfsen kertoo.

Nykykokoonpanon lisäksi bändin eri vaiheissa mukana ovat olleet rumpalit Veli-Pekka Kalliosalo, Mika Puro ja Miku Kulmala, Jussi Pitkäkari (laulu, basso), Kari Pentti (laulu), Seppo Salmi (basso, kitara, mandoliini), kitaristit Toni Salmi, Timo Miettunen ja Olavi Suokas ja basistit Antti Hämeenkorpi ja Kaj Strang. Yhtyeen tämänhetkisessä kokoonpanossa ovat mukana Matti Adolfsen (koskettimet, laulu), Mikko Rintala (basso, laulu), Erkka Kari (rummut), Ville Välkky (laulu, kitara), Arto Perkiö (kitara, huilu). Juhlakeikalla muutaman biisin laulaa myös Suvi-Tuuli Lehtinen.

Esitettävien kappaleiden valinta ei ollut kovin helppo prosessi. Samalla kun Adolfsen kutsui muusikot mukaan, hän antoi jokaiselle tehtäväksi miettiä 2-4 biisiä, jotka haluaisi esittää keikalla. Valintaprosessia helpottamaan Adolfsen antoi soittajille Afterglow complete setlist -dokumentin, joka sisältää kaikki yhtyeen vuosikymmenten mittaan soittamat biisit, joita on kaikkiaan 97.
– Pelkästään vierailevien soittajien toivelista olisi voinut paisua teoriassa maksimissaan 44 biisiin, joten illasta olisi saanut todella pitkän. Onneksi kuitenkin yhteisiä toiveita oli useita, Adolfsen huokaa.

Urkin kellarista kaikki alkoi 1987

Afterglow perustettiin talvella 1987, kun joukko kemiläisiä proge-henkisiä muusikoita kohtasi toisensa Urheilutalon treenikämpällä. Yhtyeen alkuperäinen nimi oli 1+3.
– Joku nimi oli pakko keksiä, jotta pystyi varaamaan Urkin kellarista treenivuoron, Adolfsen taustoittaa.
Adolfsenin mukaan yhtyeen perustamisen taustalla oli muun muassa se, että Duurikuuri -yhtye oli juuri hajonnut.
– Jotain uutta piti tietysti keksiä tilalle, joten jammailtiin vanhoja Genesis- biisejä. Esimerkiksi Karin Erkka hallitsi ne kaikki ulkomuistista useimmilla instrumenteilla, "lisää vain koskettimet" meiningillä. Jameissa huomasimme, että yhteissoitto toimii ja diggaillaan samoja biisejä.

Alkuun bändi ei kokenut tarvetta lähteä keikoille, vaan homma toimi ihan porukan omaksi iloksi.
– Innokkaan kellarimusisoinnin jälkeen kuitenkin löysimme itsemme Ankkurin lavalta Kemin sarjakuvapäivien bileissä syksyllä 1987.
Se oli Afterglown ensimmäinen keikka.
William Blaken Jerusalemilla aloitettiin. Yleisö veisasi tätä 1800-luvun englantilaista virttä mukana, osa hyppi pöydillä ja meno oli ihan järjetön, joten soitimme toisenkin biisin. Ja kolmannen. Omaksi iloksi tarkoitettu bändi tuntui olevan yleisönkin mieleen, Adolfsen naurahtaa.

Useita teemakeikkoja viime vuosina

Viime vuosina yhtye on kunnostautunut soittamalla useita teemakeikkoja. Niitä ovat olleet Genesiksen The Lamb Lies Down On Broadway (2011 ja 2015), Proge unplugged ja Tribute to David Bowie (2016) sekä Suomi-proge (2017).
– Ensimmäinen teemaprojekti toteutettiin kuitenkin jo vuonna 1989 yhdessä Kemin kaupunginorkesterin kanssa, Adolfsen muistuttaa.
Kyseinen ”69” -projekti sai alkunsa kaupunkinorkesterin kapellimestari Pertti Hynnisen ehdotettua sinfoniaorkesterin ja bändin yhteistuotantoa, jonka teemana olisi vuoden 1969 musiikki.
– Totta kai lähdimme mukaan. Keikkapaikaksi valittiin hotelli Cumulus. Orkesterilla oli oma osionsa keskittyen viihdemusiikin orkesterisovituksiin, bändillä oma ja muutaman kappaleen ajan soitimme yhdessä. Vierailevina solisteina meillä oli Erkki Witikainen ja Kari Pentti.
– Settilistalla oli muun muassa kappaleet A Whiter Shade Of Pale, Homburg, Vanha holvikirkko, Albatross, Epitaph ja Eikö Muonio vastaa. Orkesterin kanssa yhdessä soitettiin Here Comes The Sun, A Salty Dog ja Something, Adolfsen muistelee.

Afterglown 30-vuotisjuhlakeikka perjantaina 27.10. kello 22.30 alkaen Kemin Corner Inn –ravintolassa.

Maailmanhistorian ensimmäisellä Pohjois-Suomen KertsiKlubilla Kemin Ankkurissa 28. lokakuuta harrastaja-lauluntekijät voivat esittää tuotantoaan. Kuva: Kertsi ry:n Facebook -event / Saija Julia Aarnio

Ankkuri julkisti loppuvuoden keikkaohjelmistonsa

Pepe Ahlqvist esiintyy Ankkurissa 9.12. Blueskuningas on koettavissa myös 6.12. ravintola Käpylässä Keminmaassa.

Listalla jo 13 musiikkitapahtumaa, lisää on tulossa.

20.9.2017
Yksi Kemin perinteisistä keikkapaikoista, maineikas Ankkuri julkisti tänään loppuvuoden liveohjelmistonsa, johon tulee vielä lisäyksiäkin. Nyt julkaistulla listalla on jo 13 ohjelmailtaa.

Nimekkäin esiintyjä on Pepe Ahlqvist, joka saapuu Ankkuriin lauantaina 9. joulukuuta. Suomalaisen bluesin leijonakuninkaaksikin kutsuttu Ahlqvist, 61, on persoonallinen laulaja-lauluntekijä, kitaristi sekä erinomainen huuliharpisti. Hänellä on takanaan huikea neljän vuosikymmenen levytysura ja hurja yli 6 000 keikan kokemus.

Merilappilaiset Ahlqvistin ystävät pääsevät kuuntelemaan suosikkiaan joulukuussa peräti kahdesti, sillä maestro esiintyy keskiviikkona 6.12. uudistuneessa ravintola Käpylässä Keminmaassa. Omistajavaihdoksen myötä Käpylän tulo livemusiikkia tarjovaksi paikaksi on erinomainen uutinen, varsinkin keminmaalaisille, jossa livemusiikkia on ollut tarjolla hyvin vähän.

Muita loka-joulukuun artisteja ovat Ilmari Piippola & Palava Komeetta, joka esiintyy duona 14.10 ja bändinä 18.11, James Brown & The Hetfield's, The Jarnos, Rock2Night, Lasse Jauhola Orchestra sekä Good Luck Charm.

Lokakuun annista on syytä nostaa esille kaksi erityistä iltaa. Lauantaina 21.10 ohjelmassa on Kirkan musiikille omistettu tribuuttikonsertti Silta yli synkän virran ja  lauantaina 28.10 järjestetään Hannele "Taiska" Kauppisen emännöimä Lauluntekijäyhdistys Kertsi Ry:n klubi-ilta. Lauantaina 11.11. vast´ikään Liverpoolissa keikkamatkalla käyneen The Jarnosin  keikka on samalla Surfin´ The Beatles -levyn julkaisukeikka.

Silta yli synkän virran -tribuuttikonsertissa Kirkan lauluja tulkitsee komeaääninen Jon Sebastian Säkkinen. Lavalle hänen kanssaan nousevat kitaristi Elias Kauppinen, kosketinsoittaja Kari Hautalampi, basisti Mikko Raappana, rumpali Pasi Hautalampi sekä taustalaulaja Eveliina Halme.

Maailmanhistorian ensimmäinen Pohjois-Suomen KertsiKlubi on tapahtuma, jossa harrastaja-lauluntekijät voivat esittää omaa tuotantoaan. Open stagen lisäksi musiikkia tarjoilee houseband ja myös Taiska nousee lavalle. Iltaan sisältyy myös mielenkiintoisia haastatteluja.

Lauluntekijäyhdistys Kertsi ry on syksyllä 2016 perustettu valtakunnallinen yhdistys, johon ovat tervetulleita kaikki lauluntekemistä harrastavat ja siitä kiinnostuneet. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.kertsiry.fi

Kertsiklubin yhtenä ideana on myös se, että lauluntekijät voivat tutustua toisiinsa, vaihtaa ajatuksia ja löytää lisää lauluntekemisen iloa ja inspiraatiota. Open stagelle on hyvä ilmoittautua etukäteen osoitteella kertsiklubi@gmail.com. Myös lisäkysymyksiä voi esittää samaan osoitteeseen.

Myös perinteiset jami-illat jatkuvat Ankkurin suojissa. Ensimmäisen kerran jamitellaan lauantaina 30.9 ja seuraava varmistettu jami-ilta on ohjelmassa perjantaina 17.11. Jameja muuten järjestetään edelleen myös ravintola Pikku Berliinissä Torniossa.

Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/CafeBarAnkkuri/?fref=ts voi käydä esittämänsä esiintyjätoiveitaan Ankkurin listalle. Tähän mennessä esiintyjiksi on toivottu Jarkko Martikaista, Yaria, Samuli Putroa, Costello Hautamäkeä ja Mr. Hydeä.

Ankkurin ohjelmistoa syyskaudella 2017

La 30.9. Ankkurin Jamit klo 22.
La 14.10. Ilmari Piippola ja Palava komeetta Duo klo 23.
La 21.10. Kirka Tribuutti -Silta Yli Synkän Virran klo 23.
La 28.10. Lauluntekijäyhdistys Kertsi Ry:n klubi-ilta klo 22.
La 4.11. James Brown & The Hetfield's klo 23.
La 11.11. The Jarnos - Surfin' The Beatles levynjulkkarikeikka klo 23.
Pe 17.11. Ankkurin Jamit klo 22.
La 18.11. Ilmari Piippola & Palaava Komeetta klo 23.
La 25.11. Rock2Night klo 23.
Pe 1.12. Lasse Jauhola Orchestra klo 23.
La 2.12. Lasse Jauhola Orchestra klo 23.
Pe 8.12. Good Luck Charm klo 23.
La 9.12. Pepe Ahlqvist klo 23.

Humppaa tai kuole – Eläkeläiset lokakuussa Lappiin

Rovaniemen ja Sodankylän keikkojen alla ilmestyy yhtyeen pitkään ja hartaasti työstämä Humppasissi –elokuva.

19.9.2017
Eläkeläiset – tuo humpan ilosanomaa ympäri maailmaa levittävä kulttibändi, saapuu lokakuussa Lappiin kahdelle keikalle. Perjantaina 27.10 yhtye esiintyy Rovaniemen Comicossa ja lauantaina 28.10 Hotelli Sodankylässä. Syyskiertueellaan yhtye nähdään myös Tampereella, Turussa, Lahdessa, Joensuussa, Kouvolassa ja Jyväskylässä.

Muun muassa Humppaa tai kuole -iskulauseestaan tunnettu Eläkeläiset on Joensuusta kotoisin oleva yhtye, joka soittaa pääasiassa humppa- ja jenkkaversioita tunnetuista rock- ja popkappaleista. Yhtye on coveroinut muiden muassa Black Sabbathin Paranoidin (Hullun jenkka), Rolling Stonesin Satisfactionin (En millään saa humpatuksi), The Doorsin Light My Firen (Humppaan muna tulessa), Sielun Veljien Säkenöivän voiman (Säkenöivä humppa) ja Turbonegron Boys From Nowheren (Kukkuu ukot).

Maailmalla yhtyeen slogan The Greatest Humppa Band on Earth ei ole sieltä vaatimattomimmasta päästä. Viime huhti-toukokuussa Eläkeläiset teki viimeisimmän Saksan kiertueensa. Germaanien maassa yhtye on esiintynyt yli 300 kertaa. Tasan kolmassadas Saksan keikka tapahtui Wiesbadenissa 27.4. Kesällä Eläkeläiset ilahdutti festivaalikansaa muun muassa Nummirockissa, Haapavesi Folkissa sekä Pyhä Unpluggedissa.


Ensimmäiset äänitteensä Eläkeläiset julkaisi jo 23 vuotta sitten vuonna 1994, vain c-kasettina julkaistun Joulumantelin sekä cd:n Humppakäräjät. Vuoden 1995 Humpan kuninkaan hovissa -albumia seurasi In humppa we trust -livelevy vuonna 1996.

Bändin tuorein julkaisu on huhtikuussa ilmestynyt Humppa of Finland, joka on yhtyeen 18. pitkäsoitto. Levy kävi ilmestyttyään Suomen virallisen listan sijalla 10. Ep-levyjä Eläkeläiset ovat päästäneet maailmalle yhdeksän kappaletta ja singlejä yhden vähemmän. Yhtyeen julkaisujen listalta löytyy myös yksi dvd, vuonna 2003 ilmestynyt Sekoilun Ytimessä. Bändistä on julkaistu myös kirja, Ilkka Mattilan toimittama Suuri suomalainen juopottelukirja ilmestyi vuonna 2000.

Eläkeläisten saaga saa pian yhden merkkipaalun lisää, kun 24. lokakuuta yhtyeen pitkään ja hartaasti työstämä Humppasissi-suurelokuva saa ensi-iltansa lokakuussa. Katso elokuvan virallinen traileri jutun yläpuolelta.


Yhtyeen musiikillinen ja henkinen johtaja on Onni Waris (urut ja laulu). Laulajana herkän ja tunteikkaan Wariksen virtuoosimaisessa käsittelyssä on soitin kuin soitin sulaa vahaa. Orkesterin musiikillinen tukiranka on puolestaan Martti Waris (basso ja laulu). Ilman hänen basson pompotteluaan ei humppa soi ja tunnelma on kellarin katossa. Mies on myös väkevä tulkitsija, jonka lauluäänen tunnistaa jo kaukaa.

Tapio Santaharju (rummut ja laulu) soitteli yhtyeessä vuodet 1994-96 ja useaan otteeseen myös myöhemmin. Palasi pallilleen vuonna 2014. Lassi Kinnunen (haitari ja laulu) on yhtyeen karvaisin ja kovaäänisin veikko. Kinnusen lauluääni on kaunis, kuulas ja kantava. Briljantti haitaritaituri on muutenkin mainio seuraihminen. Petteri Halonen (urut, kitara ja laulu) on humppapumpun uusin tulokas. Halosen raju mutta miellyttävä käytös hurmaa niin talossa kuin puutarhassa. Halonen on lisäksi unissakävelyn ja poliisin ystävä.

Eläkeläiset -yhtye syntyi vuoden 1993 keväällä yhdeksi Kumikameli-yhtyeen lukuisista lyhytkestoisista sivuprojekteista. Bändin ensiesiintyminen tapahtui Provinssirockissa. Syntymävuotenaan yhtye nähtiin myös muun muassa Down By The Laituri – ja Down By The Kemijoki -festivaaleilla.

Oululainen hardcorepunkkia soittava Riviera luketuu tämän illan Torniossa pidettävän Down By The Obelisk -minifestarin esiintyjäkaartiin.

Down By The Obelisk tanssittaa varjoja Torniossa

Mirkka Paajanen on yksi Kemin Nälkäpäivän ilta -tapahtuman esiintyjistä.

Nälkäpäivän ilta kerää kemiläiset Ankkuriin hyväntekeväisyyden merkeissä.

15.9.2017
Tornion kerhoravintolassa vietetään tänään lauantaina Down By The Obelisk - minifestaria. Kekkereiden kattava esiintyjäkaarti pitää sisällään kolme bändiä, yhden räppääjän sekä kaksi deejiitä.

Lavalle nousevat rovaniemeläinen punkyhtye Los Mogulos, oululainen hardcorepunkkia soittava Riviera sekä niinikään Oulusta saapuva 80-luvun trashmetallia paukuttava Fatal Effect. Räppiä tarjoilee tamperelainen Soppaleijona. Soppahan on useimmille tuttu nimi jo varhaisilta räppiajoilta Tulenkantajista lähtien.

Esiintyjien musiikkiin voi jo etukäteen perehtyä seuraavissa nettiosoitteissa:

Los Mogulos:. https://soundcloud.com/rokurecords/los-mogulos-l
Riviera: https://rivierahardcore.bandcamp.com/releases
Soppaleijona: https://soundcloud.com/user-17069632/soppaleijona
ja Fatal Effect -yhtyeestä tietoa löytyy täältä: https://www.facebook.com/FatalEffect/

Lisäksi illan aikana settiään heittävät rovaniemeläinen dj Valo ja tamperelainen dj Rastalokki. Musiikki alkaa soida noin klo 21 ja kestää aamukahteen saakka. Kumina ry:n ja Lapin Vasemmistonuorten järjestämään tapahtumaan liput maksavat ainoastaan 5 euroa. Tilaisuus on K-18.

Kemissä livemusiikin ystävät kerääntyvät tänään Ankkuriin Nälkäpäivän ilta -tapahtuman merkeissä. Illan aikana luvassa on viihdettä upeilta artisteilta, tositarinoita auttamisesta sekä hyvää meininkiä tärkeän asian äärellä.

Illan järjestävät Suomen Punainen Risti ja Hotelli Merihovi yhteistyössä ja illan tuotto menee lyhentämättömänä Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Liput Ankkuriin maksavat 12 euroa ja järjestävät kehottavat varautumaan käteismaksuun.

Illan aikataulu:

Klo 20.00 Tapahtuman avaus
Klo 20.30 Elina
Klo 21.15 Säkenöivä -kuoro
Klo 22.00 Tuomas ja Elina duo
Klo 23.00 Mirkka
Klo 24.00 Pääesiintyjä

Esiintyjistä lisää infoa löytyy muun muassa seuraavista osoitteista:

https://www.facebook.com/pg/Mirkkaofficial/about/?ref=page_internal
https://www.facebook.com/Sakenoiva/?fref=ts
https://www.facebook.com/paaesiintyja/?fref=ts

Lisää tietoa löytyy tapahtuman Facebook –eventistä:

https://www.facebook.com/events/1910198045859713/permalink/1929004817312369/

Tuomari Nurmio saapuu Kemin Chilloutiin lauantaina 4. marraskuuta.

Loppuvuoden livetarjonta nihkeää, mutta ei ihan olematonta

Yö -yhtye esiintyy Tornion Club Teatrialla perjantaina 10. marraskuuta.

Meri-Lappiin saapuvat loppuvuodesta ainakin Tuomari Nurmio, Yö, Raskasta joulua -kiertue, Irina, Nikke Ankara ja Remu & Hurriganes.

11.9.2017
Täällä rock 'n' roll on pirun harvinaista, lauloi Ratsia -yhtye vuoden 1979 klassikkobiisissään, joka tulee mieleen silmäillessä Meri-Lapin loppuvuoden livetarjontaa. Ei se toki ihan olematonta ole, mutta tuntuu vähäiseltä vilkkaan kesän jälkeen.

Syyskuun tarjonnan jokainen voi tsekata Rokkineuvoksen jo julkistetusta keikkakalenterista, mutta tässä katsaus siihen, mitä loka-joulukuussa on tämän hetken tietojen nojalla tarjolla.

Lokakuussa Kemissä tai Torniossa ei valtakunnallisia nimiä käy, ainoa poikkeus on fingerstylekitaristi Tomi Paldanius, joka musisoi lejynjulkaisukiertueellaan Kemin kulttuurikeskuksessa torstaina 26.10. Mies on sovittanut soolokitaralle muun muassa kappaleet Livin' On A Prayer, Hotel California, Nothing Else Matters, Still Loving You, Stairway To Heaven ja Bohemian Rhapsody. Paldanius soittaa tunnetuiden kappaleiden melodiat, soinnut, bassolinjat ja jopa kitarasoolot samanaikaisesti, joten kyseessä on ilman muuta kokemisen arvoinen tilaisuus.

Lisäksi lokakuun keikkalistalta löytyvät toistaiseksi ainoastaan Sharp Crone Kemin Cumuluksessa 7.10 ja Ankkurissa 28.10 pidettävä KertsiKlubi eli lauluntekijöiden ilta. Toki muun muassa 28.10 pidettävässä Kemin Taiteiden Yössä, jonka ohjelmisto on vasta työn alla, myös rockilla lienee sijansa.

Marraskuussa on jo hieman vilkkaampaa. 4.11. Kemin Chilloutiin saapuu itse Tuomari Nurmio. Alkusyksyn hissukseen ollut Tornion Club Teatriakin heräilee, sinne saapuu kokoonpanoaan uudistanut Olli Lindholmin johtama 10.11. Viikkoa myöhemmin samassa paikassa pidetään Teatrian ja Pop & Jazz konservatorio Lappian Kasaripikkujoulu, jonka esiintyjäkaartia ei ole vielä julkistettu, mutta nähtävästi rock soi paikallisin opiskelijavoimin. Sunnuntaina 19.11. on vuorossa yksi loppuvuoden kohokohdista, kun Raskasta joulua –kiertue piipahtaa Kemin Tervahallilla.

Joulukuussa rytinää onkin jo enemmän. Tornion Park Hotelissa vierailevat Irina (1.12.) ja Grooving High Allstars (5.12) sekä Teatrialla Remu & Hurriganes jäähyväiskiertueellaan Last Call (29.12.). Kemissä populaarimusiikkia tarjoilevat joulukuun ratoksi Lasse Jauhola Orchestra (Ankkuri 1.-2. 12.), Fresh X (Ramona 2.12.) ja Nikke Ankara (Corner Inn 8.12.). Lisäksi joulukuun antiin Kemissä lukeutuu perinteinen Lecafest, joka pidetään 15.12. Corner Innin tiloissa. Esiintyjistä tiedossa on toistaiseksi vain Nicky Rothen.

Korostetaan vielä, että keikkoja tulee varmasti vielä jokunen lisääkin, kunhan järjestävät tahot saavat kaikki varmistettua ja Rokkineuvos ongittua ne tietoonsa.

Toki muutakin musiikkia on tarjolla. Esimerkiksi tanssikansalle on tarjolla kosolti mahdollisuuksia. Tanssi-iltoja pidetään Kemissä Cumuluksessa, jonne saapuvat loppuvuoden aikana Steels, Jarkko Honkanen & Taiga, Ässät, Marita Taavitsainen & Orkesteri Koivu, Tanssiorkesteri Kaiho ja tanssiorkesteri Fernando, yökerho Ramonassa sekä Chilloutin jo perinteisissä sunnuntain päivätansseissa. Katso loppuvuoden tanssikalenteri jutun lopusta.

Tornion Park Hotellissa tanssimusiikkia pikkujouluaikaan tarjoilevat ainakin Ilmari Piippola & Palava Komeetta sekä Erika Vikman.

Joulukonserttejakin on jo tässä vaiheessa tiedossa muutama. Vesa-Matti Loiri & Peter Lerche saapuvat 1.12. Kemin kirkkoon Sydämeeni Joulun teen -kiertueellaan sekä Samuli Edelmann ja Jukka Perko Oi muistatko vielä sen virren -kiertueellaan 15.12. Lisäksi luvassa on Kemin kaupunginorkesterin joulukonsertti 16.12. Vierailijoina mukana ovat sopraano Virva Puumala sekä sellisti Harri Österman. Lisäksi joulukonserttien sarja täydentynee vielä ainakin Kemin kuninkaallisten perinteisellä joulukonsertilla.


Meri-Lapin tanssikeikat loka-joulukuussa

Pe 6.10. Steels. Lyhty, Cumulus Kemi City. Liput 10 €.
La 7.10. Trio Ässät. Yökerho Ramona, Kemi.
Su 8.10. Päivätanssit orkesterin kanssa klo 15-19. Bar Café Chillout, Kemi. Liput 10 €.
Pe 13.10. Jarkko Honkanen & Taiga. Lyhty, Cumulus Kemi City. Liput 14 €.
Su 22.10. Päivätanssit orkesterin kanssa klo 15-19. Bar Café Chillout, Kemi. Liput 10 €.
La 4.11. Ässät. Lyhty, Cumulus Kemi City. Liput 15 €.
Su 5.11. Päivätanssit orkesterin kanssa klo 15-19. Bar Café Chillout, Kemi. Liput 10 €.
Su 19.11. Päivätanssit orkesterin kanssa klo 15-19. Bar Café Chillout, Kemi. Liput 10 €.
Pe 24.11. Ilmari Piippola & Palava Komeetta. Park Hotel Tornio.
La 25.11. Ilmari Piippola & Palava Komeetta. Park Hotel Tornio.
La 25.11. Marita Taavitsainen & Orkesteri Koivu. Lyhty, Cumulus Kemi City. Liput 15 €.
Pe 1.12. Tanssiorkesteri Kaiho. Lyhty, Cumulus Kemi City. 15 €.
La 2.12. Tanssiorkesteri Kaiho. Lyhty, Cumulus Kemi City. Liput 15 €.
Pe 8.12. Tanssiorkesteri Fernanda. Lyhty, Cumulus Kemi City. Liput 15 €.
La 9.2. Erika Vikman. Park Hotel Tornio.
La 9.12. Tanssiorkesteri Fernanda. Lyhty, Cumulus Kemi City. Liput 15 €.

Tammikuussa 70 vuotta täyttävä Remu Aaltonen lopettaa pitkän uransa Last Call -kiertueen myötä.

Remun jäähyväiskiertue Last Call myös Tornioon ja Leville

21.8.2018
Suomalaisen rockin suurmies Remu Aaltosen lokakuussa alkava jäähyväiskiertue yltää myös Lappiin. Remu & Hurriganes esiintyy lauantaina 18. marraskuuta Levin Hullu Poro Areenalla ja perjantaina 29. joulukuuta Tornion Club Teatrialla.

Remun mittava Last Call -klubikiertue käynnistyy 15. lokakuuta Tampere-talolta ja huipentuu viimeiseen keikkaan Helsingin jäähallissa lauantaina tammikuun 20. päivä 2018.

Kiertueella Remun johtama Hurriganes esiintyy kokoonpanolla Arska Rautajoki (rummut), Nipa Niilola (kitarat & taustalaulu), Antti Rautajoki (kitarat) sekä Jaska Ylä-Rautio (basso). Lisäksi ainakin osalla kiertueen keikoista on nimekkäitä vierailijoita, kuten usein Remun keikoilla aikaisemminkin nähty Michael Monroe sekä Sleepy Sleepers ja Leningrad Cowboys -yhtyeistä tuttu Mato Valtonen. Viimeisellä keikalla vierailijoita lienee enemmänkin, joiden nimet paljastetaan myöhemmin syksyllä.

Henry Olavi Aaltonen perusti Hurriganesin vuonna 1971 yhdessä Christer ”Cisse” Häkkisen ja Ilkka ”Ile” Kallion kanssa. Kallion erottua yhtyeestä keväällä 1972 hänen tilalleen kitaristiksi liittyi Pekka ”Albert” Järvinen. Bändi lopetti toimintansa vuonna 1984, mutta aloitti uudelleen vuonna 1988 ja toistamiseen vuonna 1998, josta lähtien Remu on esiintynyt vaihtelevien kokoonpanojen kanssa nimellä Remu & Hurriganes. Yhtyeessä ovat vuosien varrella soittaneet muiden muassa Janne Louhivuori, Jim Pembroke ja Jukka Orma:

Remun bändikumppaneista Cisse Häkkinen kuoli 1990 ja Albert Järvinen kuoli vuonna 1991. Remu Aaltonen puolestaan täyttää 70 vuotta 10. tammikuuta 2018.


Nimen yhtyeelle
Remu keksi Pohjois-Amerikassa vaikuttaneesta Johnny and the Hurriganes -nimisestä yhtyeestä. Hurriganesin ensimmäinen albumi Rock and Roll All Night Long ilmestyi vuonna 1973. Levy sisälsi muun muassa kappaleet Say Mama ja Keep on Knocking.

Yhtyeen kaupallinen huippuhetki oli vuonna 1974 julkaistu Roadrunner -LP, joka sisälsi yhtyeen tunnetuimman kappaleen Get On, joka voitti kansainvälisen European Pop Jury –kilpailun ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä. Roadrunner –albumin kappaleista myös Roadrunner, It Ain’t What You Do, I Will Stay sekä The Phone Rang muodostuivat klassikoiksi.

Roadrunner on edelleen yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suomalaisista rock-albumeista. Se oli Suomen myydyin kotimainen albumi vuosina 1974–85, ja se on Suomen kaikkien aikojen yhdeksänneksi eniten myyty kotimainen levy. Levyä on myyty yli 170 000 kappaletta. Albumi saavutti kulta- ja platinalevyyn oikeuttaneet myyntimäärät vuonna 1975.

Kulta-aikoinaan yhtye vieraili säännöllisesti Meri-Lapissa. Yhtye nähtiin usein muun muassa Tervolan Kaarihallin ja Kemin Urheilutalon lavalla.


Remu & Hurriganes, Last Call -kiertue

15.10.2017 Tampere, Tampere-Talo
21.10.2017 Fuengirola, Fugefest
3.11.2017 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
4.11.2017 Vaasa, Rewell-Center
18.11.2017 Levi, Hullu Poro Areena
25.11.2017 Laukaa, Perunka Areena
2.12.2017 Savonlinna, Savonlinnasali
5.12.2017 Turku, Logomo
9.12.2017 Lahti, Finlandia Klubi
15.12.2017 Pori, Bar Kino
16.12.2017 Valkeakoski, Hotelli Waltikka
29.12.2017 Tornio, Teatria
30.12.2017 Oulu, Radisson SAS
20.1.2018 Helsinki, Helsingin Jäähalli

Keminmaa rokkaa ja räppää joulukuussa Toni Kakon suojeluksessa

Meri-Lapin bändikisassa palkintona studiopäiviä Tico Ticolle.

15.11.2017
Meri-Lapin bändikisa järjestetään lauantaina 9. joulukuuta Keminmaan koulukeskuksen Valleniussalissa. Kilpailun palkintona on studiopäiviä Tico-Tico -studiolle Kemiin.

Ilmoittautuminen kilpailuun on alkanut ja niitä otetaan vastaan osoitteessa anne.puotiniemi@keminmaa.fi tai puhelimitse 040 - 727 1026. Kilpailun tuomareina ovat ainakin Ahti Kortelainen Tico-Ticolta sekä muusikko/toimittaja Risto Koskinen.

Bändikisan lisäksi Rokkaa ja räppää -tapahtumakokonaisuuteen lukeutuu Talonpoika Lallin keikka samassa paikassa klo 18 alkaen. Tapahtumaa suojelee Sonata Arctican Tony Kakko, joka ei tänä vuonna pääse paikalle Raskasta Joulua -kiertuekiireiden vuoksi, mutta häneltä saadaan videoviesti tapahtuman aikana Helsingistä.

Tapahtumalla tuetaan Keminmaan Lions Clubin Nuoret siivilleen 2017 -tekoa nuorten hyväksi. Järjestelyistä vastaavat Keminmaan kunta ja Keminmaan vapaa-aikapalvelut. Tapahtumapaikalla on Keminmaan nuorisoneuvoston kanttiini. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tapahtuma lukeutuu Suomi 100 -tapahtumien ketjuun.

Tony Kakko, ottelun parhaana pelaajana palkittu PS Kemin Albion Ademi ja PS Kemin puuhamiehiin lukeutuva Juha Nykänen.

Tony Kakko jakoi parhaiden pelaajien palkinnot Veikkausliigan ottelussa PS Kemi - SJK

16.10.2017
Sonata Arctican laulaja ja lauluntekijä Tony Kakko palkitsi sunnuntaina 15. lokakuuta Kemissä pelatun Veikkausliigaottelun PS Kemi - SJK parhaat pelaajat.

Kotijoukkue PS Kemistä palkintona olleen Arctichrome Haapa -vadin sai Tony Kakolta Albion Ademi ja vierasjoukkueesta Mehmet Hetemaj. Palkintovateihin oli myös kaiverrettu Sonata Arctican logo.

Arctichrome Haapa -vati on jaloteräksestä valmistettu uutuusmalli, joka kerran muodon saaneena säilyttää arvokkuutensa sukupolvien ajan.

Tony Kakko oli mielissään saamastaan tehtävästä.
- Oli tosi mukavaa jakaa palkinnot viihdyttävän ja jännittävän pelin jälkeen, PS Kemin kannattajiin lukeutuva Kakko sanoi.
Itse ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 3-3 -tasatulokseen.

Anssi Tikanmäki Orchestra tänään Luostoclassicissa

11.8.2017
Jo suinkin pääsee paikalle, Rokkineuvos suosittelee osallistumista Luostoclassicin tämän illan Maisemakuvia Suomesta -konserttiin, joka pidetään Ukko-Luostolla Sodankylässä klo 21 alkaen.

Kotimaisen instrumentaalimusiikin klassikon esittää livenä luonnollisesti Anssi Tikanmäki Orchestra tukenaan Riku Niemi Orchestra. ATO:ssa soittavat maestro Anssi Tikanmäki (kosketinsoittimet), hänen poikansa Eljas Tikanmäki (kosketinsoittimet, rummut) ja Eemil Tikanmäki (kitara, viulu) sekä Masa Orpana (saksofonit), Juuso Nordlund (basso) ja Sami Kuoppamäki (rummut, lyömäsoittimet).

Anssi Tikanmäen ensimmäinen sooloalbumi Maisemakuvia Suomesta julkaistiin vuonna 1981. Sen kappaleet Lapin tunturit, Aamu lakeuksilla, Tuusulan moottoritie, Kesäranta Etelä-Saimaalla, Valkeakosken tehtaanpiiput, Savolainen metsä, Kiutaköngäs ja Muuttuva maaseutu kuvaavat suomalaisia maisemia ja luonnon kauneutta.

Levytrilogian toinen osa, Tuntematon Maa - Maisemakuvia Suomesta vol. 2 julkaistiin vuonna 2006 ja kolmas osa H2O.fi - Maisemakuvia Suomesta III vuonna 2009. Levyt ovat saatavissa sekä vinyyli- että cd-formaatissa.

Maisemakuvia Suomesta -levy on saavuttanut 25 000 kappaleen kultalevyrajan ja on tehnyt suomalaista musiikkihistoriaa, sillä se on myydyin teemallinen suomalainen instrumentaalilevy kautta aikojen.

Raskasta Joulua –kiertueen paikkakuntakohtaiset solistit ovat selvillä

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Kemissä nähty Raskasta Joulua -kiertue veti Tervahallin täyteen.

5.6.2017
Loppuvuoden Raskasta Joulua -kiertueen paikkakuntakohtaiset solistit ovat selvillä. Jo 13. kerran järjestettävä kiertue lähtee liikkeelle 17. marraskuuta Rovaniemen Lappi Areenalta ja pyörähtää seuraavaksi illaksi Ouluun ja poikkeaa Kemin Tervahallille 19.11.

Kemissä ja Rovaniemellä suosituimpia joululauluja tulkitsevat Tony Kakko, Marco Hietala, Juha-Pekka ”JP” Leppäluoto sekä Tommi ”Tuple” Salmela. Oulussa nelikon lisäksi lavalle nousee Antony Parviainen.

Kakko tunnetaan Sonata Arctican laulaja/lauluntekijänä, Hietala Nightwish-, Tarot- ja Sapattivuosi -yhtyeistä, Leppäluoto Charon- ja Harmaja -yhtyeistä ja Tommi Salmela Tarot -yhtyeestä. Nelikosta Kakko, Hietala ja Leppäluoto muodostavat myös Northern Kings -yhtyeen yhdessä Jarkko Aholan kanssa.

Muita kiertueen solisteja ovat tänä vuonna Floor Jansen, Ville Tuomi, Pasi Rantanen, Antti Railio, Ari Koivunen, Kimmo Blom sekä Elize Ryd. 23 paikkakuntaa sisältävä Raskasta joulua -kiertue päättyy 17.12. Vaasaan. Kaikki solistit ovat mukana ainoastaan 9.12. Helsingin Hartwall Areenan keikalla.

Kiertueen bändikokoonpano on sama kuin viime vuonna, orkesteria johtaa kitaristi Erkka Korhonen ja lisäksi mukana ovat kitaristi Tuomas Väinölä, basisti Erkki Silvennoinen, rumpali Mirka Rantanen ja kosketinsoittaja Vili Ollila.

Viime joulun alla kiertue keräsi yhteensä ennätykselliset 35 000 kävijää myyden lähes kaikki konserttipaikat täyteen. Tänä vuonna kiertue kasvaa aikaisempaa suuremmaksi ja myös konserttien visuaalinen show kasvaa entisestään. Luvassa on isoja screenejä, pyro-tehosteita sekä näyttävä valo-show, johon panostetaan tänä vuonna erityisen paljon.

Useissa konserteissa tullaan näkemään erikoisvieraita sekä kotimaasta että ulkomailta, joista Raskasta Joulua -organisaatio tiedottaa myöhemmin.

Sonata Arctican single Ei oo muutako on nyt saatavana

24.5.2017
Tony Kakon ja Sonata Arctica -yhtyeen tekemä PS Kemin uusi kannatuslaulu Ei oo muutako on nyt myynnissä. Singleä on saatavissa PS Kemin toimistolta, sekä joukkueen kotipelien yhteydessä kymmenen euron hinnalla. Kappaleen julkaisu on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla Sonata Arctican fanien keskuudessa.

Single pitää sisällään kappaleesta kolme versiota ja aukeavat kannet, joihin on painettu laulun sanat. PS Kemin etäkannattajia ja Sonata Arctican fanit voivat tilata singlen sähköpostitse osoitteesta toimisto@kemikings.fi. Etämyynnissä singlen hintaan lisätään toimituskulut, alkaen 3 euroa.

Tony Kakon mukaan biisin perusajatus on olla henkeä nostattava, kuten kannatusbiisin pitää ollakin. Kappaleen kertosäe menee näin: Perämereltä tuulee taas / Kädet yhteen koska / Ei oo muuta ku PS Kemi.

Perinjuurin kemiläinen kakkossäkeistö kuuluu näin:
Kingsien kotipeli on varma ykkönen,
Sauvosaaren takakentän taika ei raukea,
pääkatsomo huutaa hei, rantakatsomo huutaa hei hei,
kun duunari painuu pelist´ yövuoroon.
Hyvää kotimatkaa, terveisiä etelään
ja kiitos kolmesta pisteestä.

PS Kemin toimisto on avoinna ma-pe klo 9-15. Postiosoite on Kauppakatu 8, 3. krs, mutta käyntiosoite on Valtakatu 19 (Ovi sisäpihalla Puustellin takana), 94100 KEMI.

Kemin Taiteiden yö etsii esiintyjiä

24.5.2017
Kemin Taiteiden yö järjestetään lauantaina 28. lokakuuta. Kemi etsii tapahtumaan esiintyjiä. Halukkaat voivat ilmoittautua sähköpostilla os. hilkka.heikkinen@kemi.fi tai kirjeellä os. Hilkka Heikkinen, Marina Takalon katu 3, 94100 Kemi.

Esiintyjille ei makseta esiintymiskorvauksia. Ilmoittautumisen yhteydessä esiintyjän toivotaan ilmoittavan esityksensä nimen, tila- ja tekniikkatarpeet sekä esityksen keston. Myös se on hyvä ilmoittaa, jos aikoo järjestää esityksen omissa tiloissaan.

Taiteiden yö järjestetään Kemin kulttuurikeskuksessa, Sauvo talolla sekä ympäri kaupunkia.

Myös vuoden 2018 Kemin Taiteiden yön ajankohta on jo päätetty. Se on lauantai 27. lokakuuta 2018.

 

Jani Kenttä Keminmaasta rumpukisan voittoon

Jani Kenttä.

Anssi Nykänen, Antti Lehtinen ja Jaska Lukkarinen valitsivat Kentän Rosanna-kompin Suomen kovimmaksi.

11.5.2017
Keminmaalainen Jani Kenttä, 19, on voittanut Suomen kovin Rosanna-komppi kilpailun. Voittajan valitsivat 66 osanottajan joukosta kotimaisen rumpalikaartin ykkösnimet Anssi Nykänen, Antti Lehtinen ja Jaska Lukkarinen.

Kukin kilpailija teki Facebook-videon, jossa hän tulkitsi amerikkalaisyhtye Toton Rosanna-kappaleen alkufilliä ja osaa kappaleesta rummuilla. Alkuperäisen rumpukompin soittaa maailman parhaaksi komppirumpaliksi tituuleerattu Jeff Porcaro.

Kentän voittajakompissa tuomaristi kiitteli musikaalisuutta, iskujen tarkkuutta ja kompin yleistä rullaavuutta.

Suomen kovimman Rosanna-komppaaja, vuonna 1998 syntynyt Jani Kenttä opiskelee rumpujen soittoa Torniossa Pop & Jazz Konservatorio Lappiassa. Vuonna 1998 syntyneen rumpalilahjakkuuden opettajiin lukeutuu muun muassa Grooving High Allstarsin rumputaituri Tuomo Jakku.

Kilpailu järjestettiin 5.4.–3.5. DLX Musicin toimesta.

Äänentoistoworkshop Kemin nuorille

11.4.2017
Kemi Factori järjestää Sauvotalon uumenissa sijaitsevassa auditoriossa kemiläisille nuorille avoimen tilaisuuden päästä tutustumaan äänentoiston maailmaan torstaina 13.4. klo 16.00-18.00. Workshopin vetää ääniteknologi Elias Kauppinen.

Kurssi on maksuton ja matalankynnyksen mahdollisuus oppia asioita esimerkiksi äänentoistojärjestelmän kytkemisestä, instrumenttien mikityksestä, laulu- ja puhemikkitekniikoista ja äänentoiston ongelmanratkaisutilanteista. Kurssia suositellaan kaikille tapahtumatekniikasta kiinnostuneille.

Kemi Factori työskentelee lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi, tuottamalla heille laadukkaita sekä monipuolisia taide- ja kulttuuripalveluja.

Glass Wipe kevätkiertueelle

7.4.2017
Punkrockin saralla operoiva kemiläinen Glass Wipe -yhtye aloittaa kevätkiertueensa tänään Kemistä. Yhtye soittaa illankähmässä Chilloutin Punk rock party night II -tapahtumassa, jossa esiintyvät myös Epäjärkkärit, Metuja ja Crapula.

Trion kevätkiertue jatkuu 19.4. Helsingin Lepakkomiehessä, 20.4. Tampereella, 21.4. Jyväskylän Veturitalleilla, 22.4 Ykän pubissa ja 6.5 Rovaniemen rockravintola Grandessa.

Helsingissä lavalle nousevat myös Lame Duck ja Strum 101, Oulussa keikkakumppanina on City in Pain ja Rovaniemellä Tervolan hurjat eli No Swaps.

Kiertueen yhteydessä ja osin sen jälkeen täydellä höyryllä hyvällä asenteella keikkansa hoitava yhtye äänittelee samalla seuraavaa levyään. Vuonna 2013 perustetty Glass Wipe julkaisi debyyttialbuminsa Rabbit Hole tammikuussa 2016.

Glass Wipe on antanut rundilleen korskeasti nimen Chickenpitsa tour 2017.

Kaakamo Camping kolisteli kalloistaan Trumpland -singlen

26.1.2017
Kaakamo Camping on julkaissut Amerikan Yhdysvaltoissa alkaneen uuden ajan - eli Donald John Trumpin presidenttiyden - merkeissä singlen nimeltä Trumpland.
Lyhyt tiedote ei Kaakamo Campingista paljoa kerro, mainiten vain kyseessä olevan dynaamisen hyggeilyryhmän, joka kokoontuu aika ajoin laululeirinuotion ympärille lirauttamaan ajankohtaiset musiikilliset ambitionsa samaan tuleen.

Hyggeily on tanskalaisten luoma käsite. Tanskasta kantautuneiden tietojen mukaan hyggeilyssä tärkeintä on lämmin tunne, jonka se saa syttymään ihmisen sisällä. Vapaasti suomennettuna hyggeilya voi luonnehtia sanoilla kotoilu, hauskanpito, ilonpito ja tunnelmointi. Tiedotteessa ryhmä vakuuttaa session jälkeen kallojen kolisevan luomisen tyhjyyttä kuin KonMari-kodit konsanaan.

Trumpland -kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Mr. Bobby Doli, jonka mukaan Kaakamo Campingin olemassaolon merkitys on selkeä.
-We will make Kaakamo great again, Doli painottaa.
Laulun sovittanut Kime Klemettinen, joka yhdessä Greatsounds ky -studionsa kanssa  on vastannut myös 3 minuuttia 37 sekuntia kestävän levyn tuotannosta.

Studiovelho, musiikin monialainen ammattimies Kime Klemettinen merkkautti alkuvuodesta meriittilistalleen myös Radio Kajauksen Vuoden 2016 Kajaushitti -äänestyksen kakkos-, viitos- ja kymppisijat.
Kakkoseksi ylsi Klemettisen sovittama Vielä löytyykö rakkautta, jonka sävelsi Reijo Määttä ja sanoitti Reijo Päkkilä. Viidenneksi selvisi niinikään Klemettisen sovittama, Reijo Määtän säveltämä ja Kimmo Tuomaalan sanoittama kappale Alexandra. Molemmat kappaleet laulaa Ville Kortesalmi. Lisäksi vielä äänestyksessä kymmenenneksi sijoittunut Ilkka Marttalan Ajopuu on Klemettisen sovittama.

Nelihenkinen Ríanta on irlantilaisbändi, joka pistää pulssin kiihtymään kekseliäillä melodioillaan ja sydäntä lämmittävillä lauluillaan.

Maailman pohjoisin Irkkufestivaali Oulussa keskiviikosta sunnuntaihin

2.10.2017
Oulun väri on tällä viikolla vihreä, kun maailman pohjoisin irkkufestivaali The Irish Festival of Oulu käynnistyy keskiviikkona 4. lokakuuta. Jo 12. kerran järjestettävä festivaali kokoaa irlantilaisen musiikin tähdet Ouluun ja esittelee irlantilaista kulttuuria monipuolisesti viiden päivän ajan. Musiikkiohjelmistossa ovat mukana maailmankuulut Altan, Dervish, Ríanta ja Clann Mhic Ruairí ja paljon kotimaisia yhtyeitä.

Varsin monipuolinen tapahtuma pitää sisällään irkkumusiikin ja jamien lisäksi muun muassa irlantilaista tarinankerrontaa, valokuvanäyttelyn, elokuvia, tapaamisia muusikkojen kanssa, teatteria, esitelmiä.

- Festivaali on kehittynyt musiikillisesti ja kulttuurisesti sisältämään ohjelmassaan eri taiteenlajien parhaat osaajat. Tämä on johtanut kansainväliseenkin tunnustukseen siitä, että The Irish Festival of Oulu on huippuluokan irlantilaisen kulttuurin tapahtuma Euroopassa, kertoo festivaalin johtaja Brent Cassidy.

Osin tästä syystä Cassidy matkaa heti festivaalin jälkeen Los Angelesiin Divulge Dancers’ Film Festivalille. Siellä esitetään Keep it Reel -dokumentti, joka avaa irlantilaisen tanssikulttuurin historiaa Suomessa. Festivaalin johtaja Brent Cassidy on vahvasti osa tätä saagaa ja onkin saanut osan myös kyseisestä dokumentista.

Perheyhtye Clann Mhic Ruairí

Sunnuntaina 8.10. klo 15 alkavassa pääkonsertissa esiintyvät Clann Mhic Ruairí ja Altan. Konsertin avaava Clann Mhic Ruairí on West Donegalista lähtöisin oleva perheyhtye, joka on saavuttanut nopeasti kuuluisuutta Rann na Feirste -kylän musiikkiperinteitä edustavien esitystensä kautta.

Yhtyeen soundi on ainutlaatuinen tavalla, johon vain laulava gaelinkielinen perhe pystyy. Heidän laulukokoelmansa koostuu pääosin lauluista, joita on laulettu perheen kotiseudulla vuosisatojen ajan. Näitä perinnelauluja esitetään nyt innovatiivisina ja inspiroivina nykyaikaisversioina, jotka kuitenkin säilyttävät perinteisen puhtautensa ja eheytensä.

Pääkonsertin lisäksi Clann Mhic Ruairí esiintyy torstaina 5.10. kello 18 Valvesalissa.

Yhtyeen muodostavat

Tony Mac Ruairí – laulu
Aodh Mac Ruairí – kitara, laulu
Sean Mac Ruairí – laulu
Dónall Mac Ruairí – laulu, perkussiot
Megan Nic Ruairí – piano, laulu


Altan yksi maailman tunnetuimmista

Altan on yksi maailman tunnetuimmista irlantilaisen kansanmusiikin yhtyeistä. Bändin tuotanto vaihtelee koskettavista ja herkistä balladeista aina energisiin reeleihin ja jigeihin.

30-vuotissyntymäpäiviään juhlistava Altan on nykyään viihdyttävimpiä maailmalla esiintyviä perinteisen irlantilaismusiikin yhtyeistä. Yhtyeen skaalaan kuuluu dynaaminen vaihtelu vuoden 2016 TG4 Musician of the Year -palkinnon voittaneen Mairéad Ní Mhaonaighin laulamien herkkien vanhojen balladien sekä energisten riilien ja jigien välillä.

Yhtyeen musiikki tihkuu Irlannin luoteisosassa sijaitsevan Donegalin kreivikunnan rikasta ja värikästä perinnettä. Altanin sydäntä lämmittävät, mukaansatempaavat ja eloisat esitykset ovat koskettaneet yleisöä maailmanlaajuisesti samalla kun bändi on kuitenkin pysynyt uskollisena Donegalille, jossa heidän juurensa ja irlantilaisen huilumusiikin henkinen koti sijaitsevat.

Yhtyeen kokoonpano on:

Mairéad Ní Mhaonaigh – viulu, laulu
Ciarán Curran – kitara
Ciaran Tourish – viulu
Mark Kelly – kitara
Martin Tourish - haitari


Ríanta - vahvaa tulkintaa

Uuden Seurahuoneen perjantain 6.10. konsertin pääesiintyjä Ríanta on vahva nelihenkinen irlantilaisbändi, joka pistää pulssin kiihtymään kekseliäillä melodioillaan ja sydäntä lämmittävillä lauluillaan.

Mutkikkaan mahtailevat harmonikka- ja viulusoinnut saateltuna Rooneyn veljesten kitaran ja lyömäsoitinten mielikuvituksellisilla ja sykkivillä rytmeillä takaavat sen, että Ríantan musiikki heijastaa erityisen taidokkaiden ja hienostuneiden esiintyjien energiaa ja ainutlaatuista tyyliä.

Yhtyeen kokoonpano:
Conor Moriarty – haitari
Tara Breen – viulu
Stephen Rooney – kitara, laulu
Eamon Rooney – bodhrán, perkussiot

Konsertin avaava Reeds on kahden miehen duo. Henrik Müller soittaa concertinaa ja Joel Andersson vastaa huuliharpusta. He ovat ensimmäinen kaksikko, joka yhdisti englantilaistyylisen concertinan melodiat huuliharpun kanssa. Sen lisäksi he vieläpä valmistavat soittimia itse. Tyyliltään he vastaavat sellaista irkkumusiikkia, jota todennäköisimmin kuulisi irlantilaisessa maaseutupubissa.

Kansainvälisesti tunnettu Dervish

Lauantaina 7.10. Uudella Seurahuoneella esiintyvä Dervish on Sligon kreivikunnasta lähtöisin oleva kansainvälisesti tunnettu bändi, joka on riemastuttanut yleisöä maailmanlaajuisesti aina Tokiosta New Yorkiin.

BBC Radio 3 -kanavan irlantilaisen musiikin ikoniksi nimeämä Dervish on ilahduttanut yleisöä maailmanlaajuisesti jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Mandoliinin, bodhránin, viulujen ja huilun rytmien avulla he tarjoavat runsaasti energisiä sovituksia ja taiturimaisia instrumentaaliesityksiä, joista muodostuu väkevä irlantilaisen perinnemusiikin näytös.

Solisti Cathy Jordanin lavaesiintyminen on voimallista, hänen suloisesti ja karismaattisesti lauletut tarinansa vetävät yleisöä puoleensa tavalla, johon vain harva esiintyjä kykenee.

Yhtyeen kokoonpano on:
Brian McDonagh – mandola, mandoliini
Liam Kelly – huilu, pillit
Tom Morrow – viulu, alttoviulu
Cathy Jordan – laulu, bodhrán, luut
Shane Mitchell – haitari
Michael Holmes – busuki

Uuden Seurahuoneen konsertin avaa Droichead, joka on irlantilaista kansanmusiikkia soittava yhtye Oulusta.

Festivaalin ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: www.irkku.fi

Kesäfestarien aika ei ole vielä ohi

Suomen suurimmat pienimmät rockfestivaalit Kemissä perjantaina. Ja vuoden ensimmäiset pikkujoulut heti perään.

16.8.2017
Kemiläinen luova hulluus on yhä voimissaan. Missä muualla keksittäisiin järjestää Suomen suurimmat pienimmät rockfestivaalit, jotka ovat samalla jo perinteeksi muodostuneet, vaikka ne järjestetään ensimmäistä kertaa.

Tapahtuma ottaa paikkansa Kemin tapahtumakesässä tulevana perjantaina klo 19 alkaen sisäsatamassa sijaitsevassa Seilarissa klo 19 alkaen.

Ohjelmaa on tarjolla viiden bändin voimin komeasti peräti viidellä esiintymislavalla. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun festareilla jokaisella bändillä on oma esiintymislavansa. Lavat ovat Päälava, Blues-lava, Rock-lava, Oulu-lava sekä Bile-lava.


Esiintyvät bändit ovat oululainen Ceres & Bacchus sekä kemiläiset Perjantaibiisipojat, Rockacoustic duo, Paattio Playboys sekä Duo Gotham.

Bändien lisäksi festarimeininkiin lukeutuvat kilpailut, fanikuvat, karikatyytikulma sekä tietysti ruokaa ja juomaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy, joten halvemmalla ei enää voi festareille päästä.

Ihan varmaa festivaalien pitäminen ei kuitenkaan ole, sillä järjestäjät pidättävät oikeuden säävaraukseen. Jos lunta sataa, tapahtuma perutaan. Sääennusteiden mukaan lunta ei näillä näkymin ole kuitenkaan tiedossa.


Esiintyjät

Ceres & Bacchus on oululaisesta Heatroller -bändistä irrottautunut kitaranvinguttajakaksikko Matti ja Enska, joiden biisimateriaali koostuu laajalla skaalalla balladeista ja ralleista, Beatles'ista Red Hot Chili Peppers'iin ja Juicesta Egotrippiin, Whitesnake'a, ZZ Top'ia ja Leevi & The Leavings'iä unohtamatta.
- Duo perustettiin joskus talvella 2014-2015, kun Heatroller oli luomassa itseään uudestaan ja bändin tyhjäkäynnin tilalle piti keksiä jotain aktiviteettia. Heatroller lakkautettiin keväällä 2017 ja niin oli aika pistää duo astetta korkeammalle prioriteetille, duo taustoittaa.


Perjantaibiisipojat -duon muodostavat monista bändeistä tutut Julle Tikkanen & Pepe Toivainen. Ohjelmistossa on - tietysti - perjantaibiisejä ja muita hittejä. Rockacoustic duon muodostavat vokalisti Jon Sebastian Säkkinen ja kitaristi Heikki Isoniemi, jotka tarjoilevat akustisia hard 'n' heavy sekä rock covereita. Luvassa on siis taitavaa kitarointia ja komeaa laulantaa.


Duo Gotham tarjoaa esittelynsä mukaan huonoa huumoria ja usein jopa menettelevää tulkintaa. Kuten asiaan kuuluu, duon muodostaa kolme miestä, Teemu Ylinikka, Mikko Raappana ja Jani Rojola. Kolmen äijän duo lupaa soittaa kovimmat hitit sekä Suomesta, että lontooksi. Paattio Playboysin kokoonpanon muodostavat Juha Kiuttu ja Tuomas Laajoki.

Pikkujoulut heti perään

Seilarin kesä ei lopu vielä tähänkään, sillä heti seuraavana päivänä, lauantaina 19.8. Seilarin perinneviikonloppu jatkuu lauantaina pikkujoulujen merkeissä klo 18 alkaen. Niinikään perinteisten, ja lähes varmasti vuoden ensimmäisten pikkujoulujen musiikista vastaa maineikas Kemin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut yhtye Punaiset Delfiinit.

Musiikin ohella luvassa on pientä purtavaa ja kilteille jopa piparia. Myös pikkujouluihin on vapaa pääsy.

EDIT: Lisätty Paattio Playboysien kokoonpano klo 12.36.

Satama Open Air -festivaalin tämän vuoden uutuuksiin lukeutuu kaksi vierekkäin sijoitettua, identtistä päälavaa. Kuva: Juhani Hiltunen.

Tavoitteena 10 000 festarikävijää

Satama Open Airin festarialue rakentuu hyvää vauhtia Kemissä.

1.8.2017
Tämän viikon perjantaina ja lauantaina juhlittavan Satama Open Airin festivaalialue rakentuu suunnitelmien mukaan. Paikka on vaihtunut edellisvuosista piirun verran itään, entisen koirapuiston alueelta varsinaiseen Ruutinpuistoon. Lipunmyyntipiste on jotakuinkin entisillä sijoillaan.

- Suurin muutos on kuitenkin kaksi vierekkäistä lavaa. Ne ovat identtiset jokaisesta laitteesta ja vehkeestä lähtien. Toisen lavan hankkiminen oli meille iso investointi, kertoo promoottori Markku Köngäs. Lavalla on toki muutakin käyttöä Satama Open Airin lisäksi, toimiihan festareista vastaava Eventworks lukuisilla muillakin suomalaisfestivaaleilla.

Kahteen samankokoiseen päälavaan päädyttiin aiempina vuosina saadun palautteen perusteella. Palautetta on tullut niin yleisöltä kuin artisteiltakin.

Lavat sijoittuvat entisen Pohjolan Sanomien toimitalon kohdalle rintamasuunta Kiikeliin päin. Viereinen Hahtisaarenkatu tulee toimimaan festivaalin ajan rekkaparkkina. Katuosuus suljetaan liikenteeltä perjantaiaamuna kymmeneltä ja palautetaan autoliikenteelle sunnuntaina kun alue on purettu.


Tavoitteena 10 000 kävijää


Satama Open Airin lipunmyynti on sujunut Könkään mukaan hyvin. Tavoitteena on kahden päivän aikana saada alueelle 10 000 maksavaa asiakasta.
- Toivon, että perjantaina saadaan paikalle 4 000 ihmistä ja lauantaina 6 000, Köngäs sanoo.
Toiveille on olemassa myös pohjaa.
- Ensimmäisen kerran festivaalin historiassa tässä vaiheessa kahden päivän painettuja lippuja on enää alle sata jäljellä. Lippuja kyllä saa edelleen, mutta alkuperäinen painos oli sama kuin edellisvuosina, Köngäs lisää.
Yhden päivän peruslippujen myynti alkoi samoin kuin edellisvuosina, eli lauantai myi perjantaita paremmin.
- Tilanne muuttui kun Antti Tuisku siirrettiin lauantailta perjantaille. Sen jälkeen perjantain lipunmyynti kiihtyi selvästi.

Yrityslippupaketit ja VIP-liput hyvin kaupaksi


Erityisesti yrityslippupaketit ovat tehneet kauppaansa.
- Ikinä ennen niitä ei ole mennyt näin paljon. Lisäksi meillä on alueella ensimmäistä kertaa yksityinen VIP-alue paikalliselle maanrakennusliikkeelle. He halusivat oman VIP-alueen siihen kuuluvine palveluineen, Köngäs mainitsee.
Muutenkin VIP-liput ovat käyneet kaupaksi niin hyvin, että lauantain osalta ne on jo myyty loppuun.
- Yrityslippuja on mennyt nyt paljon myös Oulun suuntaan. Tapahtumajärjestäjälle on tietysti iso asia, että festivaali saa uusia asiakkaita myös yritysmaailmasta.

Hotellit täyttyvät festariviikonlopuksi

Tänä vuonna myös ruokailuun on panostettu aiempaa enemmän.
- Ruokamyyntipisteitä on lisätty selvästi. Tämän uskon olevan festariviereiden mieleen, Köngäs aprikoi.
Festarialue on hieman aiempaa isompi. Kahden päälavan lisäksi alueella on bileteltta, joka sijoittuu alueen takaosaan lähelle Kiikelinlahtea. Päälavoille on hyvä näkyvyys melkein alueen joka kolkasta.
Festivaali tulee täyttämään alueen hotellit ja muut majoituspaikat, niin Kemistä, Keminmaasta kuin Torniostakin. Useimpien majapaikkojen nettisivuilla jo kerrotaan, ettei huoneita ole festarien ajalle varattavissa. Peruutuspaikkoja kuitenkin kannattaa kysellä, niitä tulee aina jonkin verran myyntiin.

Kotimaan huippuja ja Bo Kaspers Orkester
 

Satama Open Air käynnistyy perjantaina 4. elokuuta kello 17.30 Mikko Kuustosen keikalla. Illan muut esiintyjät ovat Anna Puu, Arttu Wiskari, Aikakone, Pete Parkkonen, Antti Tuisku, Chisu ja JVG.

Lauantaina 5.8. festarit jatkuvat jo klo 15.30 Vilma Alinan keikalla. Ennen klo 17.30 aloittavaa festarin ainoaa ulkomaalaisyhtyettä ja vetonaulaa, ruotsalaista Bo Kaspers Orkesteria esiintyy myös Irina. Lauantain muut esiintyjänimet Telia- ja Majakka-lavoilla ovat Happoradio, Neljä Ruusua, Popeda, Vesala, Evelina, Michael Monroe ja festarit päättävä Nikke Ankara.

Lauantaina Bileteltassa esiintyvät Brädin, Spektin ja Uniikin muodostama Rähinä Special sekä Cat Cat -duo.

Lipun hinta artistia kohti 3,475 €


Kahden päivän lippu Satama Open Airiin maksaa 69,50 ja yhden päivän lippu 49,50 euroa. Ostamalla liput Kemin tai Tornion Prismasta ne irtoavat 2,5 tai 3,5 euroa edullisemmin. Perjantaille on vielä saatavissa myös VIP-lippuja hintaan 105 euroa.

Kahden päivän festarilippua voi pitää verraten edullisena, sillä artistia kohti lipun hinnaksi tulee vain 3, 475 euroa.

Loppuunmyyty Qstock käynnistyi Oulussa

28.7.2017
15. juhlavuottaan viettävä oululainen Qstock-festivaali käynnistyi hetki sitten. Ensimmäisenä lavalle nousivat klo 15 Nopsajalka Rytmirannalla ja Huora Koomalavalla. Jo ennakkoon loppuunmyyty festivaali kerää Kuusisaareen ja Raattiin 32 000 henkeä kahden päivän aikana.
Festivaalialueella on varauduttu väenpaljouteen monin tavoin. Esimerkiksi sisääntulotarkastus- ja vesipisteitä on lisätty.

Uudistetussa Kuusisaaressa festivaalikansalla enemmän tilaa liikkua. Kuusisaaressa on nyt yksi iso anniskelualue, jolta on katseluetäisyys niin Kaleva-lavalle, Oulu-lavalle kuin Rytmirannallekin.

Qstock on loppuunmyyty viidettä kertaa peräkkäin.


Uutta ovat myös vettä säästävät ja hiilijalanjälkeä pienentävät alipainevessat sekä se, että tänä vuonna alaikäisetkin pääsevät rentoutuman Chill Out -puistoon. Samoin alueen ruokatarjontaa on monipuolistettu, ja samalla erikoisruokavalioita on huomioitu paremmin. Sisääntuloa helpottava Pikisaaren sillan portti on avoinna perjantaina ja lauantaina klo 14-19.

- Festivaalialue on viimeisiä viilauksia vaille valmis ottamaan juhlavuoden festivaalikansan vastaan. Usean esiintyjän show't tulevat olemaan visuaalisesti todella näyttäviä, ja oheisohjelma tarjoaa asiakkaille sellaistakin, mitä ei ole Qstockissa aiemmin koettu. Festivaalin 15 vuoden historia tulee näkymään somistuksessa vahvasti, ja asiakkaiden ennakkoon lähettämiä muistelutarinoita voi löytää alueelta. Upeaa on myös, että seitsemän paria menee naimisiin alueen vihkiteltassa, festivaalikoordinaattori Niina Ristolainen sanoo.


Qstock-viikonloppu sulkee Kuusisaaren ja Raatin harjoituskenttää ympäröivät tiealueet festivaalin ajaksi. Pikisaaren asukkaille ja siellä asioiville on järjestetty erillinen kulkureitti Raatin venelaiturin kevyen liikenteen väylää pitkin. Kevyen liikenteen väylä Toivoniemen ja Kuusisaaren välillä on suljettu sunnuntai-iltaan saakka.

Tänään perjantaina pääesiintyjä on amerikkalainen Marilyn Manson, joka aloittaa päälavalla klo 23.15. Muita perjantain ulkomaalaisesiintyjiä ovat brittiläiset Dead! ja JP Cooper, irlantilainen Bry sekä kanadalainen Danko Jones. Mielenkiintoisimpia kotimaisia artisteja ovat Turmion Kätilöt, Michael Monroe, Apulanta, Zacharius Carls Group, Haloo Helsinki! sekä Radiopuhelimet.

Huomenna lauantaina festivaalin ykkösnimi on amerikkalaisveteraani Alice Cooper, jonka lisäksi ulkomaisia nimiä ovat australiainen Stu Larsen, ruotsalaisen Miriam Bryant, Amaranthe ja Imperial State Electric sekä hollantilainen The Charm The Fury. Lauantain mielenkiintoisimmat kotimaiset esiintyjät lienevät Pauli Hanhiniemen Retkue, Mira Luoti, Stam1na ja Poets of the Fall.

Meri-Lapin festarikesä käyntiin lauantaina

Kemissä Love Rock, Ylitorniolla ja Kaakamossa Fästit.

14.6.2017
Meri-Lapin festarikesä alkaa tulevana lauantaina. Kyse on kolmesta yhden päivän - tai illan - tapahtumasta. Kemissä kokoonnutaan kolmen bändin Love Rockiin, Kaakamossa vietetään kaikkien aikojen ensimmäisiä Kaakamo Fästejä ja Ylitorniolla juhlitaan jo toista kertaa pidettäviä Aavafästejä.

Aavafästit on Ylitornion yleisurheilukentällä järjestettävä koko perheen tapahtuma, jossa musiikillakin on iso osuus. Illan päätähti on kemiläislähtöinen Heidi Kyrö, joka nousee lavalle klo 22.30. Kyrön ura alkoi hänen sijoituttuaan toiseksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 1993 hänen ollessaan vasta 15-vuotias. Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja nykyään Kyrö laulaa erilaisten kokoonpanojen solistina pop-, rock- ja bilekeikoilla.

Lisäksi hän tekee duo-keikkoja kitaristin tai pianistin kanssa duona tai 10-miehisen orkesterin kanssa. Nykyään Hämeenlinnassa asuva Kyrö on esiintynyt myös useissa musikaaleissa ja hänellä on on oma laulustudio, jossa hän opetettaa laulamista.

Aavafästien tapahtuma-alue avataan jo klo 13.30 ja musiikkia tarjotaan päivän mittaan laidasta laitaan, tanssimusiikista räppiin. Esiintyjinä ovat Kyrön lisäksi Seija ja Mixet, Uniikki ja huumoriryhmä Halavatun Papat. Jatkoilla hotelli Kievarissa esiintyy bilebändi Fifty-Fifty.

Kaakamon Fästit ovat paikallisen Napakympin yrittäjä Jouni Kankaan ideoima tapahtuma, josta on kaavailtu jokavuotista. Kello 19 alkavan tapahtuman juontaa monissa liemissä keitetty Tommi Reponen ja esiintyjinä ovat Heikki "Heme" Vieresjoki, ganesrockia täräyttelevä Freezer sekä The Bilebändi.

Soolouraansa rakentava Heikki Vieresjoki toimi pitkään kemiläislähtöisen, edelleen tiivistä tahtia eri puolella Suomea esiintyvän Joku Paikallinen Bändi -yhtyeen laulusolistina. Kvartettina aloittanut Freezer on jo pitkään temmeltänyt triona kokoonpanolla Jari Vesa, Raimo Pohjanen ja Pekka Taramaa, jotka olivat kaikki yhtyeen riveissä jo 1970-luvulla.
Rovaniemeläinen, vuonna 2013 perustettu The Bilebändi on tunnettu hyvän meiningin keikoistaan, joilla yhtye tarjoillee tunnettuja pop-, rock- ja discohittejä eri vuosikymmeniltä kekseliäillä sovituksilla höystettynä. Lisäksi loppuillasta Napakympin sisätiloissa viihdyttää duo Jukka ja Juulia.

Kemin Chilloutissa illalla on kolmen bändin ja yleisön kokoontumisajot Love Rockin merkeissä. Musiikkia tarjoilevat klo 22 alkaen 1990-luvun alkupuolella perustettu punkbändi Epäjärkkärit, Slap Bettystä ja Roisto-yhtyeestä tunnetun Teemu Ylinikan kitarointia, laulua ja hyviä tarinoita tarjoileva sooloprojekti The Hillevi Street Band sekä Nicky Rothen Band, jolle nimensä antanut kemiläislähtöinen heppu tunnetaan varsinkin Flesh Roxon- ja Multi Climex -yhtyeistä sekä kiertueistaan Andy McCoyn kanssa.

Satama Open Airin ohjelmisto on valmis

Viimeiset esiintyjänimet ovat Anna Puu, Aikakone, Antti Tuisku, Irina, Evelina, Vilma Alina, Nikke Ankara, Neljä Ruusua ja Cat Cat.

11.6.2017
Elokuun alussa Kemin Ruutinrannan puistossa pidettävän kahdeksannen Satama Open Airin viimeiset artistikiinnitykset ovat Anna Puu, Aikakone, Antti Tuisku, Irina, Evelina, Vilma Alina, Nikke Ankara, Neljä Ruusua ja Cat Cat.  4.-5.8 juhlittavan Meri-Lapin suurimman musiikkitapahtuman aiemmin julkaistuja artisteja ovat Ruotsissa suurta mainetta niittänyt Bo Kaspers Orkester sekä kotimaiset huippunimet Vesala, Michael Monroe, Popeda ja Antti Tuisku.


Festivaalin alkuperäinen päiväohjelma koki muutoksia, kun järjestäjistä riippumattomista syistä Michael Monroe ja Antti Tuisku joutuvat vaihtamaan esiintymispäiviään. Rovaniemeläislähtöinen poplaulaja Antti Tuisku vahvistaa Satama Open Airin perjantain artistikattausta ja Michael Monroe siirtyy Antti Tuiskun paikalle lauantai-iltaan.

Festivaalin ohjelmisto laajeni kevään aikana vielä muutamalla pop- ja ysäritähdellä. Satama Open Airissa ysäri-kategoriaa edustavat Bye Bye Baby -hitistään tunnettu CatCat -duo sekä muun muassa Odota -kappaleestaan tunnettu Aikakone.

Pop & rap-genrejä Satama Open Airiin tulevat edustamaan uusina artistilisäyksinä Vain Elämää -ohjelmasta viimeistään kansan tietoisuuteen noussut Nikke Ankara, Suomen popkuningattareksi tituleerattu ja TOP-listojen kärkisijoilla pyörivä Eveliina ja vuoden Kesäkumibiisissäkin mukana oleva Vilma Alina.


Vuonna 2017 ei festivaalilla nähdä pelkästään ysärimusiikille tarkoitettua esiintymislavaa, vaan ysäriteltta muuttuu kaikki musiikkilajit sisältäväksi bileteltaksi, jossa musiikki soi aina pilkkuun saakka.
- Me haetaan Satamaan joka vuosi jotain uutta, tänä vuonna meillä on ihan uusia artisteja, ja käytännössä lähes koko artistikattaus on eri kuin vuonna 2016., kertoo Satama Open Airin tapahtumapromoottori Markku Köngäs.


Myös esiintyjien keikkapäivät ja -ajat on julkaistu, festivaalin ensimmäisenä päivänä, eli perjantaina 4.8. lavalle nousevat: Aikakone, Mikko Kuustonen, Pete Parkkonen, Antti Tuisku, Chisu, JVG, Arttu Wiskari, Anna Puu.
Lauantaina 5.8. festivaalilla esiintyvät: Rähinä Special (Brädi, Spekti & Uniikki), Irina, Vesala, Michael Monroe, Cat Cat, Bo Kaspers Orkester, Happoradio, Neljä Ruusua, Popeda, Nikke Ankara, Eveliina ja Vilma Alina.
- Mikko Kuustosen keikka perjantaina ja Bo Kaspers Orkester lauantaina saatiin ajastettua alkuiltaan oikein mukavasti, jotta keikkaa voi tulla kuuntelemaan vaikkapa päiväkonsertti fiiliksissä, jos ei muut artistit oikein sytytä, vinkkaa Köngäs.

Qstockin ohjelma valmis

Viimeiset ulkomaiset esiintyjäkiinnitykset australialainen laulaja-lauluntekijä Stu Larsen ja englantilainen rockyhtye Dead!

18.5.2017
Oululaisen Qstockin ohjelma aikatauluineen on valmis. Festivaalilla nähdään kahden päivän aikana yli 60 esiintyjää. Pääesiintyjiä ovat Marilyn Manson (USA), Alice Cooper (USA), Profeetat ja Haloo Helsinki!. Esiintymisajat löytyvät osoitteesta: www.qstock.fi/aikataulu

15. juhlavuottaan viettävän Qstockin viimeiset ulkomaiset esiintyjäkiinnitykset ovat australialainen laulaja-lauluntekijä Stu Larsen ja englantilainen rockyhtye Dead!.  Jonkin aikaa sitten turvallisen arjen kiertolaisen elämään vaihtanut Larsen pistäytyy Oulussa juuri ennen 21 keikan Pohjois-Amerikan -kiertuettaan. Anteeksipyytelemätöntä rockia paahtava Dead! on jo ehtinyt niittää mainetta tiukkana live-bändinä ja raivata tiensä festivaaleille eri puolilla Eurooppaa, vaikka se on vasta viimeistelemässä ensimmäistä pitkäsoittoaan.


Smoukahontas -videoblogillaan tunnetuksi tullut Sara Maria Forsberg tekee kansainvälistä musiikkiuraa taitelijanimellä SAARA ja työstää esikoisalbumiaan kotimaisten huippunimien Teemu Brunilan ja Hank Solon kanssa. Lihamyrsky-levy-yhtiön artistit Musta Barbaari, Seksikäs-Suklaa, Dosdela, Prinssi Jusuf, Ruudolf ja tiskijukka VG+ ovat aiemminkin keikkailleet yhtenä superkokoonpanona, mutta Qstockissa ryhmää täydentää suomi-R&B:n kuningas Karri Koira.

Qstockin muita uusia esiintyjiä ovat Huora, Nopsajalka, Julma H x Sairas T, Dallas Kalevala, Raappana, Negatiiviset Nuoret ja Mira Luoti sekä Oulu-lavalla soittavat Laid Back Townies, Spaz Caroon, The Aeon, Zacharius Carls Group, Teekkaritorvet, Boar, Ivory Woods, SANE ja Sleeping In Seattle.


- Juhlavuoden ohjelmistosta on muodostunut monipuolinen ja tasokas kokonaisuus, jota on maustettu raikkailla lupaavilla uutuuksilla niin ulkomailta kuin kotimaasta. Näyttää siltä, että tutut kotimaiset kärkinimet panostavat entistä enemmän myös keikkojen visuaalisuuteen, joten näyttäviä keikkoja sopii Qstockiin odotella, artistikoordinaattori Sanna Kantola toteaa.
- Ulkomaiset lupaukset puolestaan tarjoavat maistiaisia maailman meiningeistä, ja Marilyn Mansonin sekä Alice Cooperin vahvistuminen ohjelmistoon oli pitkään toivottu onnistuminen. Tämän kesän Qstockista tulee kyllä erikoisen herkullinen juhla, Kantola jatkaa.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 28.-29.7.2017. Qstock on ollut loppuunmyyty jo neljänä kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 32 000 juhlijaa kahden päivän aikana.


ESIINTYJÄT PÄIVITTÄIN:

Perjantai 28.7.:

Marilyn Manson (USA), Danko Jones (CAN), JP Cooper (UK), Teflon Brothers, Chisu, Haloo Helsinki!, Michael Monroe, Egotrippi, Radiopuhelimet, Turmion Kätilöt, Apulanta, Mokoma Akustisena, Disco Ensemble, Kuningasidea, S-Tool, Pete Parkkonen, Bry (IRE), Santa Cruz, Julma H x Sairas T, Dead! (UK), Huora, Nopsajalka, Laid Back Townies, Spaz Caroon, The Aeon, Zacharius Carls Group.

Lauantai 29.7.:

Profeetat, Alice Cooper (USA), Imperial State Electric (SWE), Amaranthe (SWE), The Charm The Fury (NL), Antti Tuisku, Kaija Koo, JVG, Roope Salminen & Koirat, SANNI, Ellinoora, Stam1na, Pauli Hanhiniemen Retkue, Atomirotta, Jenni Vartiainen, Battle Beast, Poets of the Fall, Ida Paul & Kalle Lindroth, Reino Nordin, Miriam Bryant (SWE), Pariisin Kevät, Mikael Gabriel, Stu Larsen (AUS), SAARA, Dallas Kalevala, Raappana, Negatiiviset Nuoret, Mira Luoti, Lihamyrsky feat. Karri Koira, Teekkaritorvet, Boar, Ivory Woods, SANE, Sleeping In Seattle, Tube Talent Special: Herbalisti, Hermanni, ANNIKA.

Rytmirannan Beach Partyn musiikista vastaavat DJ:t Sleezy, Pef, Illyana, J-Honey, Tiskijukkapekka, Somepoe ja Miha sekä Cool Down Reggae.

Kitaristilegenda Little Steven Puistobluesin päätähdeksi

8.3.2017
Rock-maailman tunnetuimpiin kitaristeihin lukeutuva Little Steven saapuu Puistobluesin päätähdeksi Järvenpäähän heinäkuussa. Bruce Springsteenin luottomiehenä ja The Sopranos-sarjasta tutuksi tullut näyttelijä ja kitarataituri nousee The Disciples of Soul -yhtyeensä kera Puistobluesin pääkonsertin esiintymislavalle lauantaina 1. heinäkuuta. Tänä kesänä 40-vuotista taivaltaan juhlivan Puistobluesin liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä.

Little Steven, oikealta nimeltään Steve van Zandt, on todellinen monilahjakkuus. Hän on muusikko, lauluntekijä ja levytuottaja mutta myös näyttelijä, kirjailija sekä radio-DJ. Taiteellisen uransa lisäksi hän on aktiivinen ihmisoikeuksien puolesta puhuja.

Little Steven on Bruce Springsteenin the E Street Band -yhtyeen perustajajäsen. Hänen muita kokoonpanojaan ovat olleet mm. Southside Johnny and the Asbury Jukes, Artists United Against Apartheid, Demolition 23, The Chesterfield Kings, The Cocktail Slippers ja The Breakers. The Sopranosin lisäksi hänet on nähty myös mm. suositussa Lilyhammer-sarjassa.

Musiikintekijänä Little Steven on omaa luokkaansa. Hän on säveltänyt lauluja mm. Jackson Brownelle, Pearl Jamille, Jimmy Cliffille, Southside Johnnylle, Darlene Lovelle, Gary U.S. Bondsille, Ronnie Spectorille, Nancy Sinatralle ja Brian Setzerille. Hän on säveltänyt myös tunnuskappaleita moniin elokuviin, kuten Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa ja Yhdeksän kuukautta.

– Little Steven on täydellinen pääesiintyjä juhlistamaan 40-vuotista taivaltamme, toteaa Puistobluesin festivaalijohtaja Miikka Porkka.
– Päälavallamme on nähty musiikin legendoja Carlos Santanasta John Fogertyyn, B.B. Kingistä Gary Mooreen ja Status Quosta Taj Mahaliin. Nyt on viimein aika saada vieraaksi myös suomalaisten suuresti arvostama Little Steven. Olemme erittäin tyytyväisiä tämän vuoden pääkonsertin ohjelmistoon ja Little Steven on huippuluokan artisti, joka kruunaa juhlavuoden kattauksen, Porkka jatkaa.

Puistoblues järjestetään tuttuun tapaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Keskiviikkona 28. kesäkuuta alkava festivaali huipentuu 1. heinäkuuta Vanhankylänniemessä pidettävään pääkonserttiin, jonka kotimaisina tähtinä nähdään SF Blues, Micke Björklöf & The Blue Strip, erikoiskokoonpanolla vahvistettu Agents sekä legendaarisen muusikkosuvun vesa Devon Allman. Pääkonserttiin on alle 13-vuotiaille ilmainen pääsy maksavan aikuisen mukana.

Festivaali koostuu blueskadusta (ilmaistapahtuma), musiikkiklubeista ja pääkonsertista. Lisäksi festivaalin aikaan Järvenpäässä on perinteisesti paljon erilaista ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille.

Nina Mya ja Osmo Ikonen Kalottjazz & Bluesiin

Torniolaislähtöinen Nina Myä (Niina Höynälä) esiintyy muutaman vuoden tauon jälkeen Kalottjazz & bluesfestivaaleilla.

Rajaseudun uudistunut festivaali esittelee myös Ramblin Mindsin, Tomas Janzon trion sekä Kiki & Fusiotherapy -kolmikon.

1.3.2017
Torniossa ja Haaparannalla järjestettävä Kalottjazz & Blues on jo 34 vuoden ikäinen tapahtuma. Lähes keski-ikäinen festivaali on kaivannut uudistusta ja nuorentumista, joka on otettu huomioon tämän vuoden tapahtumassa kesä-heinäkuun vaihteessa.

- Uutta tälle vuodelle on festivaalin sijainti. Olemme yhdistäneet kaikki konserttipaikat yhdeksi festivaalialueeksi ja siirtyneet lähemmäksi rajaa, Aineen taidemuseon takana olevalle viheralueelle, kertoo festivaaliorganisaatioon lukeutuva Pia Marttinen.
Museon ja Nefertiti-patsaan lähellä sijaitseva viihtyisä puistoalue ja ulkolava, jossa Kalottjazz & Blues tarjoaa ilmaiset ulkoilmakonsertit päiväsaikaan.

- Koska festivaalin suosittu bluesilta houkuttelee paikalle runsaasti ihmisiä, on myös bluesia tarjolla yllin kyllin. Tällä kertaa bluesriffit tarjoillaan tummennetussa teltassa, jolla tavoitellaan saamaa hämärää ja savuista tunnelmaa kuin Haaparannan Folkets Husilla, Marttinen painottaa.


Marttisen mukaan Folkets Husia keikkapaikkana ei ole kuitenkaan unohdettu.
- Suunnittelemme rytmikästä jami-iltaa Folkets Husille vielä tälle talvelle teemalla Kalottjazz & Blues goes Winter.

Marttisen mukaan festivaalialueelle rakennetaan vielä yksi ulkolava lauantain 1.7. jazzkattausta ajatellen.
- Siellä tarjoillaan perinteisesti kolme laadukasta musiikkielämystä.

Yhteisen festivaalialueen lisäksi järjestäjät ovat halunneet pitää ohjelmistossa kirkkokonsertin, joka järjestetään Alatornion kirkon sijaan nyt Tornion kirkossa.
- Tunnelmallinen konsertti kirkkoon tulvivan kesäillan valossa houkuttelee vuosittain paikalle suuren ja uskollisen yleisön, Marttinen muistuttaa.

Nina Mya palaa kotikonnuilleen

Torniolaiset juuret omaava Nina Mya esiintyi uransa alkutaipaleella Pikisaaren jatsilavalla ja saapuu tänä vuonna kirkkokonsertin tähdeksi teemalla Nina Mya Goes Gospel.
- Raudanlujaksi ammattilaulajaksi kypsynyt Nina Mya vaihtaa kivuttomasti tyylilajista toiseen, jazzista gospeliin. Luvassa on on niin Myan omia sävellyksiä kuin muun muassa Billie Holidayn klassikoita, Marttinen esittelee.

Rajaseudulle saapuu myös monipuolinen Osmo Ikonen, joka laulamisen lisäksi hallitsee sellon, kitarat ja koskettimet ja viihtyy mainiosti niin soul-, rock-, pop- kuin jazzympyröissäkin.
- Kalottjazzeille Ikonen saapuu swingrepertoaarinsa kanssa joka sisältää tunnettuja radiohittejä, klassikoita sekä omia sävellyksiä. ”SuomiLOVE” Ikosen laulukirjasta löytyy muun muassa Ray Charlesin, Stevie Wonderin, Van Halenin ja Oasiksen biisejä, Marttinen tietää.


Kalotin bluesjazzeilla aiemminkin vieraillut Ramblin Minds on tuttu ja takuuvarma blueskortti Ruotsin Piteåsta.
- Edellisestä vierailusta on kuitenkin vierähtänyt tovi, joten kun yhtye tänä vuonna juhlii 30-vuotista taivaltaan, on täysin luonnollista juhlia sitä meidän kanssamme, Marttinen huomauttaa. Ramblin Minds on vuosien varrella kasvattanut soittajakuntansa neljästä kahdeksaan eli luvassa on siis kunnon bluesjytinää.

Tomas Janzon on asunut pitkään New Yorkissa ja soittaa useissa eri kokoonpanoissa. Kesän aikana hän ottaa tilaisuudesta vaarin käydessään kotimaassaan ja kultaa pohjoisten jazzystävien elämän trionsa kera. Hänen musiikissaan sekoittuvat niin New Yorkin kuin Tukholmankin jazzvirtaukset.

Saapumisensa on vahvistanut myös helsinkiläinen trio Kiki & Fusiotherapy, jonka keulakuva Kirsi ”Kiki” Rautio on entinen torniolainen. Trio tarjoaa kevyttä kesäjazzia yhdessä festivaalin ilmaiskonsertissa.


Linkit artistien ja tapahtuman sivuille:

http://www.osmoikonen.com/
https://www.facebook.com/ramblinminds/
http://tomasjanzon.com/
http://www.ninamya.com/
https://www.facebook.com/events/1720279424908460/

Alice Cooper Qstockiin

Kauhurockin kruunaamaton kuningas Alice Cooper saapuu ensi kesänä Oulun Qstockiin.

Oululaisfestivaali julkisti 24 uutta esiintyjää – lipunmyynti käynnistyi.


16.2.2017
Oululainen Qstock-festivaali täydentää ohjelmistoaan sekä ulkomaisilla että kotimaisilla huippuesiintyjillä. Ulkomaanvieraista tunnetuin on kuudella vuosikymmenellä musiikkia tehnyt yhdysvaltalainen Alice Cooper.
Teatraalisten rock-konserttien pioneeri esiintyy Qstockissa ensimmäistä kertaa, mutta samalla festivaalialueella Oulun Kuusisaaressa hän konsertoi jo vuoden 1990 Kuusrockissa.
 
September Song -kappaleella itsensä läpi lyönyt brittilaulaja JP Cooper on jo saavuttanut korkeita listasijoituksia ja ylistäviä arvosteluita useissa maissa. Muun muassa hiphopia ja soulia musiikissaan yhdistelevä manchesterilainen on työstänyt tulevaa esikoisalbumiaan Teemu Brunilan kanssa Suomessa.
 
Qstockissa aiemminkin yleisön villinnyt ruotsalais-tanskalainen metallijyrä Amaranthe on kiertänyt viime vuosina ahkerasti maailmaa. Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto Maximalism on ehdolla Vuoden parhaaksi hardrock-metallialbumiksi Ruotsin Grammis-gaalassa helmikuun lopulla.

 
The Charm The Fury puolestaan tuo tuoreen tuulahduksen Alankomaiden metallimaailmasta. Vokalisti Caroline Westendorp on vakuuttanut metallikriitikot monipuolisella äänellään. Keväällä uuden The Sick, Dumb & Happy -albumin julkaiseva bändi on riisunut musiikistaan kaiken ylimääräisen ja keskittynyt tekemään aitoa mutta modernia metallia.
 
The Hellacoptersin laulaja-kitaristin ja biisinikkarin Nicke Anderssonin vuonna 2009 kasaama ruotsalainen Imperial State Electric kuvailee itseään puuttuvaksi linkiksi The Beatlesin ja Alice Cooperin välillä. Bändin melodinen ja tarttuva voimapop muistuttaa luonnollisesti myös hieman Hellacoptersia.
 
Haloo Helsinki! palasi sapattivuodeltaan komeasti Rakas-singlellään joulukuussa. Yhtyeen legendaarisella Hansa Studiolla Berliinissä äänittämä uutuusalbumi Hulluuden Highway julkaistaan 10. maaliskuuta.

 
Esiintymisensä Qstockissa ovat varmistaneet myös Chisu, Antti Tuisku, Kaija
Koo, JVG, Michael Monroe, Roope Salminen & Koirat, SANNI, Ellinoora,
Egotrippi, Stam1na, Radiopuhelimet, Turmion Kätilöt, Pauli Hanhiniemen
Retkue, Apulanta, Atomirotta, Jenni Vartiainen, Battle Beast
jaTeflon
Brothers.
 
Aiemmin julkistettuja esiintyjiä ovat Marilyn Manson (USA), Profeetat ja
Danko Jones (CAN). Ohjelma täydentyy ulkomaisilla ja kotimaisilla
esiintyjillä kevään mittaan.
 
- Juhlavuoden ohjelmasta on muodostumassa monipuolinen ja tasokas
kokonaisuus. Olemme saaneet sekä hyviä vanhoja konkareita että lupaavia
nousevia kykyjä niin ulkomailta kuin Suomesta. Ensi kesän Qstockissa tullaan
näkemään useita todella näyttäviä keikkoja, festivaalijohtaja Mikko Forstén
kommentoi.
 
Qstockin lipunmyynti käynnistyi tänään torstaina klo 9 Ticketmasterin
myyntikanavilla. Lisää tietoa lipunmyynnistä sekä artistien
esiintymispäivistä festivaalin nettisivuilta.
 
Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 28.-29.7.2017.
Kahden päivän aikana festivaalilla esiintyy kuudella lavalla yli 60
esiintyjää.
 
Qstock on ollut loppuunmyyty jo neljänä kesänä peräkkäin, ja se on
vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime
vuonna tapahtuma keräsi 32 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

 

Rockmimmi Suzi Quatro tähdittää Kemijärven Yöt -tapahtumaa

Suzi Quatro uransa alkuvaiheissa 1970-luvulla.

3.2.2017
1970-luvun valovoimaisimpiin rocknimiin lukeutuva ja yhä uraansa jatkava amerikkalainen Suzi Quatro saapuu heinäkuussa Kemijärven Yöt –tapahtumaan.

Quatro aloitti musiikkiuransa 14-vuotiaana sisartensa kanssa perustamassaan Suzi Soul & Pleasure Seekers -yhtyeessä. Vuonna 1971 hän muutti Lontooseen, jonne hänet oli houkutellut muun muassa The Animalsin kanssa työskennellyt levytuottaja Mickie Most. Pian hän sai taustavoimikseen parivaljakon Nicky Chinn ja Mike Chapman, jotka kirjoittivat hittejä myös muiden muassa Sweet- ja Smokie -yhtyeille.

Quatron debyyttisingle on vuonna 1972 ilmestynyt Rolling Stone -kappale, jolla Quatro jo soitti yhdeksi tunnusmerkikseen tullutta bassoa. Kitaraa singlellä soitti muuan Peter Frampton.

Varsinainen suksee käynnistyi vuonna 1973 julkaistulla Can the Can -singlellä. Kappale lukeutuu edelleen Quatron tunnetuimpiin. Myös samana vuonna ilmestynyt 48 Crash ja Daytona Demon -singlet, kuten myös 1974 julkaistu Devil Gate Drive nostattavat vuonna 1950 Detroitissa syntyneen rockmimmin suosiota.

Jatkumoon voidaan lisätä myös singlet Too Big (1974), The Wild One (1974), Your Mamma Won't Like Me (1975), I Bit off More than I Could Chew (1975), I May Be too Young (1975), Tear Me Apart (1976), Roxy Roller (1977), Half As Much as Me (1977), If You Can't Give Me Love (1978), The Race Is On (1978) sekä Smokie –yhtyeen myötä tunnetuksi tulleen Chris Normanin kanssa vuonna 1978 levytetty duetto Stumblin´ In.

Kaikkiaan 35 singleä julkaisseen Quatron viimeisimmät julkaisut ovat vuonna 2011 ilmestynyt single Whatever Love Is ja samana vuonna julkaistu In the Spotlight –albumi. Albumeja Quatro on julkaissut kaikkiaan 14 pitkäsoittoa.

Suomessa Quatro esiintyi viimeksi vuonna 2015 Joensuun Ilovaarirockin pääesiintyjänä.

Kemijärven Ahvensalmen kentällä 7.-8.7. pidettävään tapahtumaan on kiinnitetty myös ruotsalaiset Rednex ja Dr. Alban.

Nigerialaissyntyinen Dr. Alban tunnetaan niin kutsutun eurodancen uranuurtajana. Tunnetuin hitti lienee ysäriklassikoihin lukeutuva It’s My Life sekä Hello Africa, One Love ja Look Who’s Talking. Hänen albumeitaan on maailmanlaajuisesti myyty yli 15 miljoonaa kappaletta.

Kantria eurodiscoon yhdistävä Rednex aloitti uransa jo vuonna 1995, jolloin tarttuvaakin tarttuvampi Cotton Eye Joe nousi listoille ympäri maailmaa. Samaan putkeen tulivat sitten myös Old Pop In An Oak ja kaunis balladi Wish You Were Here, jotka lopullisesti varmistivat tämän pilke silmäkulmassa esiintyvän iloisen kokoonpanon menestyksen.

Kotimaisisista artisteista Kemijärvellä nähdään ainakin Agents & Vesa Haaja, Lasse Hoikka & Souvarit, Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani, Aki Louhela Band, Muska, Taikapeili ja Jorma Kääriäinen.

Tapahtuma julkistaa lisää artisteja kevään aikana. Festivaalin kahden päivän Early Bird -liput (64,50 €) ovat myynnissä 28.2.2017 saakka.

Tyylikäs Bo Kaspers Orkester tuo Satama Open Airiin annoksen kepeästi leijuvaa popjazzia.

Tyylikäs ja omaleimainen Bo Kaspers Orkester saapuu valloitusretkelle Perämeren pohjukkaan

30.1.2017
Ilmiö nimeltä Bo Kaspers Orkester saapuu valloittamaan Satama Open Airin yleisön. Lauantaina 5. elokuuta Kemissä esiintyvän ruotsalaisyhtyeen musiikkia on vaikeaa lokeroida. Se on valloittavan leppoisa yhdistelmä rockia, poppia, soulia, jazzia ja latinalaisamerikkalaista tunnelmaa.

Konsepti on purrut menestyksekkäästi, sillä Skandinavian arvostetuimpiin lukeutuvan yhtyeen levyjä on myyty jo yli kaksi miljoonaa. Spotifyssä Grammy-palkitun yhtyeen kappaleita on kuunneltu huikeat yli sata miljoonaa kertaa.

Suomessakin valtavaa suosiota nauttiva yhtye on ollut 90-luvulta lähtien ollut yksi Ruotsin suosituimmista bändeistä. Solistinsa Bo Kasper Sundströmin mukaan nimetty yhtye tunnetaan myös taitavana livebändinä. Bändin on sanottu olevan lavalla omaa luokkaansa ja ehtymättömän tyylikäs.

Omaleimaisessa ja sympaattisessa vuonna 1991 perustetussa orkesterissa soittavat Bo Kasper Sundströmin (laulu, kitara) lisäksi Fredrik Dahl (rummut), Michael Malmgren (basso) ja Mats Schubert (piano, koskettimet, kitara). BKO:n suurimpia hitteja ovat ovat muiden muassa Hon är så söt, Låt mig komma in, Amerika, Vi kommer aldrig att dö ja I samma bil. 

Uusi paikka: Ruutinrannan puisto


Satama Open Air siirtyy uuteen paikkaan Ruutinrannanpuiston kauniille merimaisema-alueelle, joka mahdollista entistä toimivamman ja monipuolisemman festivaalin järjestämisen.

Tapahtuma pyrkii tarjoamaan vielä entistäkin paremman festivaalikokemuksen. Suurin muutos ja parannus festariyleisön kannalta on artistien näkyvyys. Molemmat esiintymislavat ovat aiemman päälavan kokoisia eli alueelle rakennetaan kaksi samanlaista lavaa vierekkäin Hahtisaarenkadun varteen Pohjolan Sanomien toimitalon eteen.

VIP-alue sijoittuu tapahtuma-alueen keskelle ja sieltä on hyvät näkymät molemmille päälavoille. Nyt lähes kaikki artistit esiintyvät VIP-teltan vieressä ja uutuutena VIP-lipun hankkineilla on mahdollisuus ostaa buffet-ruokailun lisäksi myös paljon kysytty ja toivottu yöruokailu.

Uutta tulee olemaan myös ysäribileet, jotka kestävät koko tapahtuman ajan säältä suojassa isossa teltassa. Tulevan kesän teemana on täysi-ikäisten laadukas kesäfestari hyvän ja monipuolisen musiikin parissa.

Saapuminen Satama Open Air festivaalialueelle juurikaan muutu, sillä sisääntuloportti siirtyy vain vajaat 10 metriä lähemmäksi hotelleja. Festivaalialue ja hotellien sijainti luovat tiiviin kokonaisuuden, kun kaikki mukavuudet sijaitsevat lähellä.

Satama Open Air juhlitaan 4.-5. elokuuta yli kahdenkymmenen artistin seurassa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa talven ja kevään mittaan. Aiemmin julkistetut artistit ovat Vesala, Chisu, Michael Monroe, Happoradio, Popeda, JVG, Arttu Viskari, Mikko Kuustonen, Pete Parkkonen sekä Rähinä Special eli Uniikki, Brädi ja Spekti.

Satama Open Airin uudet nettisivut avautuvat näinä päivinä osoitteessa http://www.satamaopenair.fi/

Vesala, Michael Monroe ja Chisu Satama Open Airiin

20.1.2017
Satama Open Air tuo tänäkin vuonna komean kattauksen Suomen kärkiartisteja Kemiin. 4.-5.8.2017 on luvassa kaikkien aikojen Satama Open Air. Meri-Lapin suurimman kesätapahtuman 20 artistin joukossa ovat ensimmäistä kertaa Kemiin ja Satama Open Airiin saapuvat Vesala, Chisu ja Michael Monroe.

Lisäksi festivaaleilla nähdään myös muun muassa Happoradio, Popeda, JVG, Arttu Viskari, Mikko Kuustonen, Pete Parkkonen sekä Rähinä Special eli Uniikki, Brädi ja Spekti.

– Haluamme, että esiintyjät vaihtuvat joka vuosi. Tämä on meille erittäin tärkeää. Tänäkin vuonna mukana on vain yksi sama artisti kuin viime vuonna, kertoo festivaalit järjestävän Eventworksin Markku Köngäs. Kenestä on kyse, selviää myöhemmin.

Huippusuosittu Vesala on yksi toivotuimpia Satama Open Airin artisteja. PMMP -yhtyeen toisena solistina tunnetuksi tullut Paula Vesala julkaisi nimeään kantavan sooloalbuminsa viime kesänä ja albumi ponnahti suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja piti asemansa peräti yhdeksän viikkoa.

Chisu on Vesalan tavoin ollut yleisöpalautteen mukaan erittäin toivottu artisti Satama Open Airiin. Vuonna 2008 alkaneella urallaan Chisu on palkittu yhdeksällä Emmalla sekä Teosto-palkinnolla. Chisu on säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut kaikki neljä albuminsa itse. Tuorein on 2015 ilmestynyt Polaris.

Michael Monroe on yksi suomalaisen rockin legendaarisimpia hahmoja. Jo 1980-luvulla Hanoi Rocksin laulusolistina maailmalla menestystä niittäneen Monroen suosio ei ole osoittanut hiipumisen merkkejä. Mies on tullut tunnetuksi myös The Voice of Finland -ohjelman sanavalmiina tähtivalmentajana. Kaiken muun ohessa edelleen jatkuvasti keikkailevan Monroen tuorein albumi on runsas vuosi sitten ilmestynyt Blackout States.

Happoradio on erittäin ajankohtainen yhtye, joka muutama päivä sitten julkaisi jo seitsemännen studioalbuminsa Kauniin kääntöpiiri.

Pete Parkkosen ura on puolestaan uudessa nousukiidossa hänen voitettuaan viime syksynä Tähdet, tähdet -kilpailun. Samaa voi sanoa ikisuosikki Mikko Kuustosesta, jonka moni-ilmeisyys ja sympaattisuus tuli selväksi kaikille syksyllä Vain Elämää -tv-sarjan viidettä kautta katsoneille.

Arttu Wiskarin Mökkitie -kappaleen myötä vuonna 2010 alkanut suosio on pysynyt vakaana. Miehen neljäs albumi IV julkaistiin viime syksynä ja sen menestyskappaleisiin lukeutuu muun muassa biisi Kahvimaito.

Jo vuodesta 1977 saakka maamme rockelämää rikastuttanut Popeda on jo käsite sinänsä. Pate Mustajärven legioona on tehnyt valtaisan määrän biisejä, jotka liki jokainen suomalainen tunnistaa. Ei ihme, että tälle suomirockin kivijalkayhtyeelle myönnettiin vuonna 2014 Suomi-palkinto. Myös Popeda on joka vuosi yksi Satama Open Airin toivotuimmista bändeistä.

Räppiduo JVG:n suosio on kuin ehtymätön luonnonvara. Jare ja Ville-Galle ovat kahmineet palkintokaappiinsa viisi Emma-pystiä ja kaksikon jokainen albumi on myynyt platinaa. JVG on jo useana vuonna ollut kuunnelluimpien artistien joukossa. JVG:n 247365-albumi on Suomen striimatuin levy Spotifyssa yli 22 miljoonalla kuuntelukerralla. Samalta albumilta löytyvä Tarkenee oli ensimmäinen kotimainen kappale, joka ylitti yli 10 miljoonan striimin rajan.


Rähinä Special eli Uniikki, Brädi ja Spekti tarjoavat keikoillaan suomiräppiä tuutin täydeltä. Jokainen kolmesta artistista julkaisi viime vuoden loppupuolella uuden singlen. Uniikki yhtyi Suomen keihäsmaineen nostatukseen kappaleella Seppo Räty, Spekti pukkasi maailmalle juomalaulun Huomisen Huoli ja Brädi julkaisi voimakkaan powerballadin Saturnus.

Satama Open Air julkistaa talven ja kevään mittaan lisää artisteja. Festivaali on piakkoin valmis julkistamaan myös uuden – ehkä hieman yllättävänkin – tapahtuma-alueensa.


EDIT 23.1. klo 13.51 Korjattu juttuun Chisun viimeisimmän albumin nimi sekä JVG:n Emma-palkintojen määrä. Kiitos huomautuksesta Arto M. 👍

Sonata Arctica Puolangan LankaFestiin, Mokoma ja Egotrippi Koitelinkoskelle

2.1.2017
Puolangan torialueella 30.6.-1.7. pidettävä kahdeksas LankaFest on kerännyt komean esiintyjäkauttauksen, jonka kirkkaimpana tähtenä loistaa kemiläinen Sonata Arctica.

Lisäksi erityisen mielenkiintoinen esiintyjänimi on Sentencedin ja Poisonblackin laulajana tunnetun Ville Laihialan uusi yhtye S-Tool. Parhaillaan debyyttialbumiaan viimeistelevä yhtye on jo saanut paljon huomiota ja radiosoittoa osakseen. Bändissä vaikuttavat myös Aksu Hanttu (mm. Entwine) ja Lullacryn riveistä tutut basisti Kimmo Hiltunen ja kitaristi Sami Leppikangas.

Lisäksi LankaFestiin on kiinnitetty Battle Beast, Thunderstone, Dreamtale, Shiraz Lane, Temple Balls, Electric Deathbeat, VH Frenzy ja Sniffer.

Lisätietoja bändeistä ja tapahtumasta löytyy osoitteesta http://www.puolankainfo.fi/lankafest/

Koiteli elää varattiin loppuun kahdessa tunnissa!

Kiimingissä, Koitelin Sahasaaressa ensi elokuussa järjestettävä, Suomen kauneimmaksi festivaalivaksi mainittu Koiteli Elää on myös koonnut varsin timanttisen esiintyjäkaartin.

19. elokuuta pidettävässä tapahtumassa lavalle nousevat Egotrippi, Erin, Mokoma acoustic, Suvi Teräsniska ja Kalle Ahola. Lisäksi trubaduuriterassilla esiintyy muun muassa Samae Koskinen.

Koiteli elää varattiin loppuun kahdessa tunnissa, kun liput tulivat myyntiin joulukuun puolivälissä. Viime vuoden tapahtuma myytiin loppuun kuudessa tunnissa.

Tapahtuman nettsivut ovat täällä: http://www.koitelielaa.fi/

Bättre Folk -tapahtumasta arktinen festivaaliversio Pyhälle

Mukana muun muassa Samuli Putro, Mariska, Matti Johannes Koivu sekä liuta kirjailijoita.

28.12.2016
Oulun Hailuodossa vuosittain järjestettävä omintakeinen kesäinen kulttuurifestivaali Bättre Folk saa talvisen jäätävän sisarfestivaalin. Kaikkojen aikojen ensimmäinen Bättre Folk i Fjällen järjestetään Pyhätunturilla 3-4. helmikuuta 2017.

Festivaalilla esiintyy ajankohtaisia artisteja ja kirjailijoita, joilta nähdään riisuttuja esityksiä eri lokaatioissa Pyhätunturissa. Festivaalin ohjelmistoon kuuluu esiintymisten lisäksi musiikin ja kirjallisuuden työpajoja, joita ohjaavat festivaalin artistit. Oheisohjelmaan kuuluu laskettelua, jääkiipeilyä, joogaa ja avantouintia.

Mukana viikonlopussa ovat Iisa, Samuli Putro, Mariska, Mikko Joensuu, Jukka Nousiainen, Matti Johannes Koivu, Minna Rytisalo, Juha Itkonen, Riikka Pulkkinen ja Miki Liukkonen.

Festivaalin tapahtumapaikkoina toimivat Hotelli Pyhätunturi, Calle-Talo, Huttuhippu ja Pyhä Wurst.

Ennakkoliput ovat jo myynnissä Tiketissä ja lippuja on myynnissä vain 500 kappaletta. Hinnat: 2 pv 45 €, 1 pv 25 €, myynnissä myös BFiF-paketti (sis. 2 pv festivaalilipun ja 3 pv hissilipun pe-su).

Festivaalin tapahtumapaikkoina toimivat Hotelli Pyhätunturi, Calle-Talo, Ravintola Huttuhippu ja Pyhä Wurst. Katso lisätiedot: https://pyha.fi/tapahtuma/battrefolki... ja http://www.battrefolk.fi/

Tapahtuman Facebook-sivut löytyvät täältä: https://www.facebook.com/BattreFolk/

Marilyn Manson ja Danko Jones Qstockin juhlavuoden ensimmäiset esiintyjäjulkistukset

1.12.2016
Ensi kesänä 15. juhlavuottaan viettävä oululainen Qstock-festivaali julkistaa ensimmäiset esiintyjänsä. Perjantai-illan pääesiintyjäksi on varmistunut yhdysvaltalainen industrial metal -suuruus Marilyn Manson, joka julkaisee kymmenennen studioalbuminsa helmikuussa. Sen aiempia levyjä on myyty maailmanlaajuisesti noin 70 miljoonaa kappaletta.

Jo neljänä peräkkäisenä vuonna loppuunmyydyn Qstockin toinen ulkomainen kiinnitys on kanadalainen hard rock -trio Danko Jones, jonka energisestä show'sta päästään nauttimaan niin ikään perjantai-iltana. Kolmas iso esiintyjänimi julkistetaan 14. joulukuuta.

- Marilyn Mansonin vahvistuminen oli meille hieno työvoitto, ja muutenkin ensi kesän ohjelmasta on muodostumassa todella vahva kokonaisuus. Kaiken kaikkiaan on tulossa hieno juhlavuosi. Erityisesti Kuusisaaren kunnostustyöt on meille loistava asia, joka tulee parantamaan festivaalin tasoa ja toimivuutta entisestään, festivaalijohtaja Mikko Forstén kommentoi.


Qstockin kysyttyjen joululippujen myynti alkaa torstaina 1. joulukuuta klo 9.00 ja jatkuu aina uudenvuodenaattoon saakka. 95 euron hintaisia kahden päivän lippuja voi ostaa Ticketmasterin myyntikanavilta kautta maan, myös R-Kioskien suoramyynnistä. Ticketmasterilla hintaan lisätään palvelumaksu. Ilman palvelumaksua lipun voi hankkia S-Etukortilla Oulun, Kempeleen, Kemin, Tornion ja Rovaniemen Prismoista sekä kauppakeskus Valkean Sokos Herkku Kioskista.

Lisäksi useista Oulun alueen hotelleista on saatavilla lippu-majoituspaketteja lahjakortteina. Tarkemmat lippu- ja majoitustiedot löytyvät festivaalin kotisivulta osoitteesta www.qstock.fi.
Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 28.-29.7.2017. Qstock on yksi Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 32 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu