Tornion musiikkikulttuuria avaava Valopilkkuja -dokumenttielokuva ensi-iltaan keskiviikkona


Elokuvassa nähdään mm. Erja Lyytinen, Tapani Ollonen, Voice of Finlandissakin menestynyt Elina Malkamäki ja Terveet kädet -yhtyeen Petri Rankka.


7.12.2021
Torniolaislähtöisen Ville Kivelän esikoiselokuva Valopilkkuja – torniolaisesta musiikkikulttuurista -dokumenttielokuva tulee ensi-iltaan Tornioon keskiviikkona 8. joulukuuta Aineen taidemuseon auditoriossa klo 18. Ensi-iltaan on vapaa pääsy. Koronapassi tarkistetaan ovella yli 16-vuotiailta.

Dokumentti kertoo torniolaisesta musiikkikulttuurista ja sen vaikutuksista, historiasta nykypäivään. Dokumentin näkökulma peilautuu tekijän omaan, musiikkitieteen ja kulttuurifilosofian kautta muodostuvaan perspektiiviin. Dokumentti muodostuu säveltämisestä, esiintymisestä, vaikuttamisesta ja tapahtumajärjestämisestä, sekä ihan kokonaisvaltaisesta ajatuksesta siitä, mitä torniolainen musiikki- ja musiikkikulttuuri on itsessään.

Dokumentissa esiintyy alan toimijoita, joilla on merkittävä panos torniolaisen musiikin edistämisessä ja kulttuurisessa vaikuttamisessa. Videolla nähdään Erja Lyytinen, Tapani Ollonen, Voice of Finlandissakin menestynyt Elina Malkamäki, Terveet kädet -yhtyeen Petri Rankka ja muita torniolaisessa musiikissa vaikuttaneita ja menestyneitä tekijöitä.

Ville Kivelä on taidehistorian ja kirjallisuuden opiskelija Turun yliopistossa ja tekee valokuvausta ja videotöitä opintojensa ohessa. Valopilkkuja dokumenttielokuva päättää Tornion juhlavuoden dokumenttielokuvasarjan.

Kemissä vietetään jälleen Uuden elokuvan viikonloppua


Torstaista sunnuntaihin tarjolla on kymmenen kiinnostavaa elokuvaa, mukana kansainvälisillä elokuvajuhlilla palkittuja suomalaisleffoja.

2.11.2021
Kemin Taideyhdistys ry järjestää yhdessä Kemin Kinopirtin ja Pohjoismaisen elokuvatoimisto Walhallan kanssa nyt jo 13. kerran Kemin Uuden Elokuvan Viikonlopun.

Tällä kertaa mukana on useita kansainvälisillä elokuvajuhlilla mm. Cannesissa, Venetsiassa, Torontossa sekä Afrikan merkittävimmillä filmifestivaaleilla palkittuja suomalaisleffoja, kuten Juho Kuosmasen Hytti nro 6, Khadar Ayderus Ahmedin Guled & Nasra ja Teemu Nikin Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia.

Hytti nro 6 sai tänä vuonna Cannesin elokuvafestivaaleilla arvostetun Grand Prix palkinnon ja Guled & Nasra oli mukana kriitikoiden sarjassa. Molemmat leffat ovat Oscar -palkintoehdokkaina ulkomaisten elokuvien sarjassa, edellinen Suomen ja jälkimmäinen Somalian. Teemu Nikin leffa puolestaan voitti Venetsian elokuvajuhlien yleisöpalkinnon ja on menestynyt useilla ulkomaisilla elokuvafestivaaleilla.

Viikonlopun ohjelmistossa on kaksi urheilumaailmasta kertovaa dokumenttipohjaista elokuvaa eli islantilaisen Gudjon Ragnarssonin Tytöt - pidetään pallo ja ruotsalaisen Ronnie Sandahlin Tiikerit. Molemmissa leffoissa käsitellään urheiluun liittyviä valmennuksen, tasa-arvon, sukupuolittuneisuuden ja kasvatuksen ongelmia kuin myös huippu-urheilun kaupallisuutta, raadollisuutta ja mielenterveysongelmia. Myös Sandahlin Tiikerit on Oscar- palkintoehdokkaana.

Dokumenttielokuvaa viikonlopussa edustavat myös Ville Suhosen Ikuiseen rauhaan, joka kertoo Suomen viimeisen, pasifistisen vakaumuksensa johdosta 4.11.1941 teloitetun Ardt Pekurisen elämästä.

James Erskinen dokumentti Billie valottaa puolestaan jazzlaulaja Billie Holidayn traagista elämää. Ranskalaista laatuleffaa viikonlopussa edustaa Filippo Meneghettin ohjaama Yhdessä. Amerikkalaisen elokuvan parhaimmistosta nähdään Sian Hederin Coda- Kahden maailman välissä ja suomalaista, omasta elokuvakielestään tunnistettavaa kerrontaan edustaa Rax Rinnekankaan ehkä paras draamaelokuva Lapinlahti -Tyttären äiti, jossa pääosia esittävä Minna Haapkylä ja Ylva Ekblad.

Elokuvien esitysajat selviävät oheisesta julisteesta.

 

Kemissä jälleen laatuelokuvia pidennetyn viikonlopun verran


27.10.2020
Kemin Taideyhdistys järjestää yhdessä yhteistyökumppaneidensa, Kemin Kinopirtin ja Pohjoismaisen elokuvatoimisto Walhallan kanssa jo 12. kerran, Kemin Uuden Elokuvan viikonlopun 29.10.-1.11.2020  Kemin Kinopirtissä.

Leffat ovat kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla palkittuja ja viime tai kuluvana vuonna ensi-iltansa saaneita. Virolaisen Veiko Öunpuun vasta valmistunut, Lapin tunturialueille sijoitettu Viimeiset nähdään lauantaina jo ennen Suomen virallista ensi-iltaa. Elokuvatuotannon  kansainvälistymisen johdosta viikonlopun nimi on muuttunut ja mukaan tulee uusia laatuleffoja myös Euroopan ulkopuolelta.


Avauspäivä torstaina nähdään harvinainen saudiarabialaisen naisohjaajan Haifaa al Mansourin naisen asemaa maassaan kuvaava Maryam vuodelta 2019. Perjantaina puolestaan ohjelmassa on amerikkalaisen kulttiohjaajan Terrence Malickin tositapahtumiin pohjautuva A Hidden Life. Leffa kertoo unohdetusta sankarista Franz Jägerstätteristä, joka kieltäytyy taistelemasta natsien puolesta toisen maailmansodan aikana.

Ranskalaista laatukuvaa viikonlopussa edustavat Nicolas Bedosin La Belle Epoque - Elämämme kaunein aika, jonka Suomen ensi-ilta oli viime keväänä ennen koronaa sekä Francois Ozonin  Berliinin elokuvajuhlilla palkittu Jumalan armosta.

Syksyn laadukkaasta kotimaisesta elokuvatuotannosta mukaan tulee Anu Kuivalaisen loistavat arviot saanut dokumentti Lauluja rakkaudesta, jossa on rohkea ja voimaannuttava  katse rakkauteen ja vanhuuteen.

Ruotsalais-georgialaista elokuvaa edustaa Ruotsissa ja maailmalla palkittu ja ylistetty Levan Akinin ohjaama And Then We Danced sekä puhtaasti ruotsalaista laatuelokuvaa mestariohjaaja Roy Anderssonin Kohti ääretöntä, jonka Suomen ensi-ilta oli pari viikkoa sitten.

Saksalaisen huippuohjaajan Christian Petzoldin uusin leffa Undine – Aallotar nähdään lauantaina.

Leffat esitetään Kinopirtin isolla näyttämällä, jossa turvavälit pystytään pitämään riittävinä. Yleisöä pyydetään tietysti huomioimaan koronan johdosta annetut yleiset hygieniaohjeet.

Elokuvafestivaalin aikataulu selviää jutun yllä olevasta julisteesta.

 

Uuden eurooppalaisen elokuvan viikonloppua vietetään Kemissä jo 11. kerran torstaista alkaen

Ohjelmistossa myös kaksi musiikkielokuvaa, katsojat reggaen pariin Jamaikalle vievä Inna de Yard –elokuva sekä loistava Aretha Franklin -konserttitaltiointi.

30.10.2019
Kaksi uunituoretta elokuvaa nähdään Kemissä ennakkoon jo ennen niiden Suomen ensi-iltoja torstaina 31.10. alkavassa Uuden eurooppalaisen elokuvan viikonlopussa, joka järjestetään Kemissä jo 11. kerran. Nämä elokuvat ovat System Crasher ja Nuoren naisen muotokuva.

KinoPirtissä pidettävässä tapahtumassa esitetään kaikkiaan yhdeksän laatuelokuvaa ja mukana on myös myös kolme ajankohtaista draamakuvaa tämän päivän väkivaltaisesta ja välinpitämättömästä maailmasta lapsen silmin nähtynä.

Viikonloppu alkaa torstaina 31.10 klo 18.00 leffalla Widows, jonka englantilainen Steve McQueen ohjasi viime vuonna. Rikos- ja jännitysgenreen asemoitu elokuva sijoittuu tämän päivän Chicagoon.

 

Perjantaina 1.11. klo 16 esitetään puolalaisen mestariohjaaja Pawel Pawlikowskin intohimoinen rakkaustarina Cold War vuodelta 2018. Elokuva perustuu löyhästi ohjaajan vanhempien elämään. Pawlikowskin Oscar-, BAFTA- ja EFA- palkittu Ida -elokuva esitettiin tapahtumassa vuonna 2015.

Perjantain toinen leffa, klo 18.00 alkava Kapernaum – kaaoksen lapset on yksi tämän vuoden vaikuttavimmista elokuvista. Tämä libanonilaisen ohjaajan Nadine Lapakin elokuva voitti tuomariston palkinnon keväällä Cannesin elokuvajuhlilla ja on Libanonin Oscar -ehdokas. Nuoren Zain al Rafeean roolisuoritus katupoikana on uskomaton.

 

Lauantain 2.11. aloittaa klo 13.45 esitettävä ja vasta 27.12. Suomessa ensi-iltansa saava, Cannesin elokuvajuhlien tämänvuotinen suursuosikki ja parhaasta käsikirjoituksesta palkittu, ranskalaisen Celine Sciemman ohjaama Nuoren naisen muotokuva. Elokuvaa on verrattu Jane Campionin vuonna 1993 ohjaamaan, Cannesin Kultaisella palmulla palkittuun Pianoon, jonka elokuvan harrastajat muistavat hyvin.

Musiikkileffan ystäville erikoistarjouksena lauantain toinen leffa, klo 16 alkava Inna de Yard, vie katsojat Jamaikalle ja sen juurimusiikin reggaen pariin. Elokuva on tältä vuodelta ja sen ohjaaja, englantilainen Peter Webber muistetaan taidemaalari Jan Vermeeristä ja mallistaan kertovasta elokuvasta Tyttö ja helmikorvakoru vuodelta 2003.

- Festivaalin toinen musiikkielokuva on loistava Aretha Franklin konserttitaltiointi Amazing Crace sunnuntaina 3.11.2019 klo 20.15, joka vaihdettiin levitysongelman johdosta Amatöörit leffan tilalle, kertoo Kemin taideyhdistys ry:n puheenjohtaja Aimo Tervahauta.

Lauantain päättää klo 20.15 alkava, tämän vuoden Sodankylän elokuvajuhlien suursuosikki, saksalaisen Nora Fingscheitin karu lapsikuvaus System Crasher vuodelta 2019. Elokuva, joka tulee Suomen ensi-iltaan vasta 22. marraskuuta, on koskettava tarina 9 -vuotiaasta Bennistä, joka valahtaa toistuvasti sosiaalihuollon turvaverkkojen lävitse. System Crasher palkittiin tänä vuonna Berliinin elokuvajuhlien Hopeisella karhulla.


Sunnuntaina 3.11. ohjelma alkaa klo 14, niin ikään Sodankylässä ja maailmallakin jo suosiota saaneella lapsikuvauksella, suomalaisen Reetta Huhtasen ohjaamalla Aatos ja Amine -leffallavuodelta 2019.  Siinä kuusivuotiaat Aatos ja Amine käsittelevät kaikessa rauhassa jihadismin pääkaupungiksi nimetyssä, Brysselin Molenbeekin kaupunginosassa suuria uskonnollisia kysymyksiä ja elämän merkitystä sillä ennakkoluulottomuudella, johon vain lapset pystyvät.  Elokuva lukeutuu viikonlopun ehdottomien helmien joukkoon.

Sunnuntain toinen elokuva on klo 15.50 esitettävä, italialaisen Paolo Genovesen ohjaama The Place – Jokainen haluaa jotakin vuodelta 2018. Elokuva kertoo ihmisten syvimmistä toiveista ja siitä, mihin olemme valmiita saavuttaaksemme haluamamme. Kuinka pitkälle ihmisen moraali venyykään tavoitteen saavuttamiseksi?


Tapahtuman järjestää Kemin Taideyhdistys ry yhdessä yhteistyökumppaneidensa, Kemin Kinopirtin, pohjoismaisen elokuvatoimisto Walhallan ja Mainostalo Tarrakoplan kanssa.

Juttua päivitetty uusilla tiedoilla 30.10.2019 klo 11.47 koskien ohjelmistosta poisjäänyttä Amatöörit -elokuvaa sekä sen tilalle tullutta Aretha Franklin -konserttitaltiointia.

Tornion Bio Rexissä harvinaista musiikkiherkkua

Pink Floydin David Gilmour palaa 45 vuoden jälkeen Pompejin amfiteatteriin.

12.9.2017
Pink Floyd -yhtyeen ja muille hyvän musiikin ystäville on Tornion Bio Rexissä tarjolla kohtuullisen harvinaista herkkua, kun leffateatterissa klo 18 pyöräytetään käyntiin David Gilmour - Live at Pompeii (2017) -taltiointi.

Elokuvassa Pink Floydin keulakuva David Gilmour palaa 45 vuoden jälkeen Pompejin legendaariseen amfiteatteriin. Nyt kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun antiikin Rooman aikaisessa amfiteatterissa on myös yleisöä. Vain 2600 fania pääsi kokemaan konsertin samoilla jalansijoilla, joissa gladiaattorit ovat taistelleet vuosituhannen alussa. Kyseessä on Rattle That Lock -kiertueen kaksi vaikuttavaa konserttia.


David Gilmour Live at Pompeii on spektaakkeli. Se on visuaalisesti näyttävä lasereiden, pyrotekniikan sekä valtavan kokoisen pyöreän screenin ansiosta, jonka jättinäytöltä nähdään konserttia varten luotuja ja musiikkia täydentäviä filmejä. Ennen kaikkea käsillä on upea musiikkikonsertti yhdessä huippumuusikkojen kanssa.

Esityksessä koetaan kappaleita niin David Gilmourin uralta kuin Pink Floydinkin klassikkoja, kuten Wish You Were Here ja Comfortably Numb. Yksi konsertin erikoisuuksista on One of These Days, jonka Pink Floyd esitti Pompejin dokumentissaan vuonna 1971.


Konsertin muita erityisyyksiä on mm. The Dark Side of the Moon -levyn The Great Gig in the Sky -kappale, jota Gilmour on harvoin sooloartistina soittanut. Lisäksi kuullaan kappaleita miehen kahdelta uusimmalta albumilta, Rattle That Lock sekä On An Island. Tämä konserttiesitys pitää sisällään huippukohdat molemmista amfiteatterissa koetuista keikoista. Ohjauksesta vastaa Gavid Elder.

David Gilmour Live at Pompeii konsertit saivat ylistäviä arvioita niin kriitikoilta kuin faneilta, mm. The Guardian -lehti antoi täydet 5 tähteä. Tämä ei ole ihmekään, koska konsertissa nähdään musiikkimaailman huippuartisti, joka uniikissa ja ainutlaatuisissa puitteissa esittää uskomatonta musiikkituotantoa yhdessä maailmanluokan yhtyeen kanssa.

Kemissä kuvattu Lilian ensi-iltaan viikon kuluttua

Kemin elokuvaviikolla esitetään Lilianin lisäksi myös muita kotimaisia riippumattomia lyhytelokuvia.

16.1.2017
Kemin kaupungin nuorisotyön Kemi Factori sekä kemiläinen Hepola Films järjestävät yhteistyössä Kemin elokuvaviikko -tapahtuman 23-27.1. Tapahtumapaikkana toimii Kemin Sauvosalin auditorio osoitteessa Valtakatu 22, 94100 Kemi.

Tapahtumaviikon pääesityksenä esitetään Hepola Filmsin tuottama kokoillan elokuva Lilian, joka on kuvattu Kemissä ja sen lähiympäristössä. Elokuva saa tapahtumassa ensi-iltansa ja jatkaa matkaansa sen jälkeen muille elokuvafestareille.

Lillian sijoittuu uuden sisällissodan repimään Suomeen. Nuori toisinajattelija Lilian selviää ainoana hengissä joukkoteloituksesta ja lähtee etsimään perhettään. Lilianin pasifistinen ajatusmaailma joutuu koetukselle anarkian keskellä. Elokuvan on ohjannut Joonas Pirttikangas ja tuottanut Juho Tuovila. Elokuvan tekijöistä suurin osa on kemiläislähtöisiä, muun muassa Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa media-alan opiskelleita. Pääosia esittävät sisarukset Henna ja Tommi Karjalainen sekä Henri Finström.

Kemin elokuvaviikon aikana esitetään Lilianin lisäksi myös muita kotimaisia riippumattomia lyhytelokuvia yhteistyössä Findie Ry:n kanssa.

Hepola Films on vuonna 1999 aloittanut elokuvaryhmä, joka on tuottanut erilaisia lyhyt- ja kokopitkiä elokuvia. Tekijät ovat kehittyneet tuotanto tuotannolta ja Lilian edustaa jo ammattilaatua pienestä budjetista huolimatta.

Findie ry (Finnish Independent Movie Association ry) perustettiin vuonna 2005. Sen tarkoituksena on edistää suomalaisen riippumattoman elokuvan tunnettuutta ja lisätä ihmisten kiinnostusta elokuvaamisharrastusta kohtaan.


Sauvosalin auditorio on Kemi Factorin pääasiallinen toimintaympäristö. Kemi Factori työskentelee lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi, tuottamalla heille laadukkaita sekä monipuolisia taide- ja kulttuuripalveluja. Auditoriossa toimi vuosikymmeniä sitten elokuvateatteri Kino Sauvo, jonka toiminta loppui 1980-luvulla.

Elokuvaviikon elokuvien esitysajankohdat:

Maanantaina 23.1 klo 19.00
Tiistai 24.1 klo 19.00
Perjantai 27.1 klo 19.00

Esityksiin on vapaa pääsy, ikärajasuositus on 15 vuotta.

Bio Rex rakentaa Tornioon ison elokuvateatterin

16.12.2015
Tornio saa vuoden 2016 aikana modernin kolmen salin elokuvateatterin, jonka toivotaan houkuttelevan asiakkaita rajan molemmin puolin. Uusi elokuvateatteri tulee sijaitsemaan Kauppakeskus Rajalla - På Gränsenissä.

Leffateatterin rakennustyöt käynnistyvät alkuvuodesta. Suunnittelu- ja taustatyötä elokuvateatterin eteen on tehty kuitenkin jo useamman kuukauden ajan.  Avajaisia päästään viettämään alustavan aikataulun mukaan kesällä 2016.

Kolmessa elokuvasalissa on yhteensä noin 350 asiakaspaikkaa jyrkästi nousevissa elokuvakatsomoissa. Myös liikuntarajoitteisille on paikkoja.  Saleihin asennettavan uudenaikaisen kuvan- ja äänentoiston lisäksi myös kuulorajoitteiset huomioidaan uuden induktiosilmukkatekniikan avulla.  Elokuvateatterista tulee löytymään myös noin sadan neliön lippu- ja herkkumyymälä.

- Tornio on markkina-alueena ainutlaatuinen sijaintinsa sekä asiakaskuntansa puolesta. Rakentamalla elokuvateatterin rajalle uskomme pystyvämme tarjoamaan kulttuurielämyksiä niin suomen- kuin ruotsinkielisille asiakkaillemmekin, kertoo Bio Rex Cinemasin toimitusjohtaja Aku Jaakkola.
Jaakkolan mukaan laaja  Ruotsin puolelle ulottuva asiakaskunta tullaan huomioimaan myös elokuvateatterin ohjelmistossa.

- Elokuvateatteri on hieno lisä Tornioon ja kauppakeskukseen. Saamme näin keskukseen tarjontaa erityisesti  illan tunneille, joka varmasti piristää  toimintaa myös kaupallisesti. Keskuksessa on erinomaiset olosuhteet elokuvateatteriasiakkaille, iloitsee kauppakeskuksen omistajan Työeläkevakuutusyhtiö Varman asiakkuuspäällikkö Tytti Juhokas.

Elokuvateatteri tarjoaa elämyksiä paitsi kuluttajille, mutta  palvelee myös yritysten tarpeita.
- Vaikka liiketoiminnan fokus on vahvasti kuluttajanäytöksissä,  ovat elokuvateatterimme salit myös yritysten yksityisnäytösten sekä kokousasiakkaiden käytössä. Suunnitellessamme uutta elokuvateatteria haluammekin, että se palvelee markkina-alueen asiakaskuntaa mahdollisimman laaja-alaisesti, Jaakkola huomauttaa.

Bunny the Killer Thing - Haparanda-Tornion ensi-ilta torstaina

7.12.2015
Joonas Makkosen ohjaaman, miljoonan euron budjetilla tehdyn Bunny the Killer Thing -kauhukomedian Haaparanta-Tornio -alueen ensi-ilta ja myös alueen ainoa näytös on tämän viikon torstaina 10. joulukuuta kello 20 Suomen aikaa Haaparannan Folkets Husilla. Liput esitykseen maksavat 12 euroa tai 90 kruunua.

Elokuva kertoo syrjäseudulla juhlivaa ihmisjoukkiota terrorisoivasta olennosta, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi jänis. Elokuvassa seitsemän nuorta suomalaista kaverusta matkaavat viikonloppua viettämään mökille keskelle ei-mitään. Sattuman kautta kolmen ulkomaalaisen miehen seurue lähtee suomalaisten mukaan samalle mökille. Miehet tuntuvat salailevan jotakin.

Haaveet bileviikonlopusta vaihtuvat taisteluun elämästä ja kuolemasta, kun omituinen olento hyökkää metsästä. Olento on puoliksi ihminen ja puoliksi jänis, ja se jahtaa kaikkea, joka muistuttaa naisten sukupuolielimiä.

Torniolainen Joonas Makkonen on toiminut ohjaamisen lisäksi toisena käsikirjoittajana tuottaja Miika J. Norvannon kanssa sekä. Makkonen on myös leikannut elokuvan. Musiikin rainaan on säveltänyt Jussi Huhtala. Kuvaus on Tero Saikkosen käsialaa. Leffan tuotantoyhtiöt ovat Black Lion Pictures, Jo-Jo the Dig Films sekä Bottomland Productions. Elokuvassa käytetyt kielet ovat englanti, suomi ja ruotsi.

Pääosissa ovat Hiski Hämäläinen, Enni Ojutkangas, Roope Olenius, Gareth Lawrence, Orwi Manny Ameh, Jari Manninen, Veera W. Vilo, Katja Jaskari ja Olli Saarenpää. Poliisipäällikkö esittää entinen pornonäyttelijä Henry Saari.

 

Elokuva sai Madness-sarjan pääpalkinnon Espanjan Madridissa pidetyssä Nocturna - Madrid International Fantastic Film Festival –tapahtumassa toukokuussa. Syyskuussa elokuva palkittiin USA:n Tucsonissa pidetyssä Arizona Underground Film Festivalilla parhaana eksploitaatioelokuvana. Kolmannen kansainvälisen palkintonsa Bunny the Killer Thing voitti Argentiinassa Buenos Aires Rojo Sangre -genre-elokuvafestivaalilla marraskuussa. Parhaan näyttelijän palkinnon voittivat yhdessä Orwi Manny Ameh sekä Jari Manninen rooleistaan Mr. Black ja Mr. White.

Suomessa elokuva on saanut kriitikoilta varsin negatiivisen vastaanoton. Helsingin Sanomien Juho Typpö tuomitsi elokuvan vastenmielisenä ja raiskauksilla mässäilevänä tekeleenä. Näyttelijöitä säälineen Typon mukaan rainan katselu on tuskallinen kokemus ja arvioi koko elokuvan olevan pohjanoteeraus ja häpeä koko genrelle. Hän myös ihmetteli mitä käsikirjoittajien päässä on liikkunut.

Ilta-Sanomien Tarmo Poussun mukaan elokuvalla ole tavalliselle katsojalle mitään annettavaa, eikä elokuvan kömmähdyksiä ei saa anteeksi sillä, että genreen kuuluu kömpelyys. Keskisuomalaisen Marko Ahosen mielestä juonikuvio saattaa kuulostaa hauskalta sopivasti kännissä. Tylyimmän arvion esitti Dome.fi, jonka mukaan elokuva on ehkä huonoin filmi ikinä.

 

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu