Mimmirock lauantaina Kemissä jo kymmenennen kerran

19.3.2015
Millainen on kymmenvuotias Mimmirock, tapahtumaorganisaattori Kati Klaavuniemi?

- Juuri sellainen kuin futaavat naisetkin, eli räväkkä, yllätyksellinen, aina kaunis ja hieman hikinen muttei koskaan tyylitön.

Klaavuniemi korostaa, että Mimmirock on tapahtuma, joka kokoaa rockhenkiset naiset hankipallon, musiikin ja rennon hauskanpidon pariin.

- Tapahtuma pitää sisällään futisturnauksen ja Mimmirock-konsertin. Pelit pelataan Hahtisaaren puistossa lauantaina klo 12. alkaen rockin pauhatessa taustalla, Klaavuniemi kerttoo ja toivottaa katsojat runsaslukuisina paikalle seuraamaan mimmien kohkaamista.

Tapahtuman päivätukikohtana toimii ravintola Old Gringo, jossa on tarjolla myös elävää musiikkia kello 15 alkaen. Esiintyvä kokoonpano on Eemelin akustiset metkut feat Jyrki Rotkönen. Ruutinpuistossa nälkäisistä huolehtii omalla myyntipisteellään PS Kemi Kings.

Tänä vuonna Mimmirockin voitosta kamppailee kuusi joukkuetta, jotka ovat Pesäpirkot (Kemi), Kellomäki Sistörs (Keminmaa), GBOF (Kemi), A12 (Kemi), STBF (Oulu) ja FaZu (Kemi).

Tapahtuman iltabileet pidetään ravintola Ramonassa kello 21 alkaen.
- Siellä muistellaan Mimmirockin kymmenvuotista taivalta ja jaetaan turnauksen palkintoja, Klaavuniemi kertoo.

Luonnollisesti livemusiikilla on illassa myös keskeinen rooli.

- Lavalle nousee muun muassa tapahtumaa järjestävän GBOF-joukkueen perustajajäsen, nykyisin Vantaan voimisteluseurassa ammatikseen valmentava Riikka Penttilä Äidin Ystävä –kokoonpanonsa kanssa. Lisäksi hankifutaajien ja muiden läsnäolijoiden tanssikuntoa todellakin testataan, kun tänä keväänä niinikään kymmenen vuotta täyttävä Paperitähdet -yhtye saa vahvistuksekseen Ziibof-meininkiä, Klaavuniemi houkuttelee.

Äidin ystävät –yhtyeeseen voi tarkemmin tutustua osoitteessa http://www.xn--idinystv-zzahb.net/bandi.html

Ziibof-meininki tarkoittaa Klaavuniemen mukaan sitä, että ainakin osan keikkaa Paperitähtien rumpusetin takana kapuloita käyttää Knark-yhtyeestä tuttu Brenda Nissen ja kitaraa soittaa Helena Palenius.

Illan huipennus on torniolaisen Matkalla – yhtyeen keikka. Matkalla on suomenkielistä pop & rock -musiikkia tehtaileva, kuuden ammattimuusikon muodostama yhtye.

-Nouseva kyky, joka kannattaa tsekata. Luvassa on siis vuoden parhaat bileet. No, mitä muuta Mimmirockilta voisi odottaakaan, Klaavuniemi hymähtää iloisesti.

Kentän reunalle on vapaa pääsy. Lippu iltabileisiin maksaa kympin, pelaajat pääsevät kisapassilla sisään.

Tarja Turuselta Luna Park Ride -livetallenne

18.3.2015
Tarja Turunen julkaisee toukokuun 29. päivä Luna Park -stadionilla Buenos Airesissa vuonna 2011 taltioidun konserttitallenteen Luna Park Ride.

What Lies Beneath World Tour 2011 -kiertueella tuhansien lumoutuneiden fanien edessä kuvattu live julkaistaan tupla-CD:na, tuplavinyylinä, DVD:nä, Blu-rayna sekä digitaalisesti. Luna Park Riden julkaisee earMUSIC ja sen jakelusta huolehtii Suomessa Playground Music.
Luna Park Ride sisältää huimat 70 minuuttia bonusmateriaalia ja runsaasti kuvia.

Konserttimateriaalin on miksannut muun muassa U2:n, Pearl Jamin ja Robert Plantin kanssa työskennellyt Tim Palmer.

Bonusmateriaali vie fanit laulajattaren festivaaliesiintymisiin ja klubikeikoille ympäri maapalloa vuosien 2010 ja 2014 välillä.

Vuoden 2010 Masters Of Rock -festivaalilla Tsekeissä Turusen yhtye on vahvistettu kuorolla ja kokonaisella orkesterilla. Wacken Open Airissa Venäjällä Turunen esiintyi yhdessä Van Canton kanssa. Tallenteen päättävät Saksan Summerbreeze-festivaalilla taltioidut fanisuosikit Never Enough, Die Alive ja Victim Of Ritual.

Kappalelista:
01. Dark Star
02. My Little Phoenix
03. The Crying Moon
04. I Walk Alone
05. Falling Awake
06. Signos (Soda Stereo cover)
07. Little Lies
08. Underneath
09. Stargazers
10. Ciaran’s Well
11. In For A Kill
12. Where Were You Last Night – Heaven Is A Place On Earth – Livin’ On A Prayer
13. Die Alive
14. Until My Last Breath
15. Wishmaster


Bonus materiaali CD, DVD sekä Blu-ray:
01. In For a Kill - Masters of Rock / Czech Republic 2010. Featuring Philarmonic Bohuslava Martinû Zlin and choir.
02. I Walk Alone - Masters of Rock / Czech Republic 2010. Featuring Philarmonic Bohuslava Martinû Zlin and choir.
03. Archive of Lost Dreams - Masters of Rock / Czech Republic 2010. Featuring Philarmonic Bohuslava Martinû Zlin and choir.
04. Crimson Deep - Masters of Rock / Czech Republic 2010. Featuring Philarmonic Bohuslava Martinû Zlin and choir.
05. I Feel Immortal - Summerbreeze / Germany 2011.
06. The Siren (Nightwish) - Summerbreeze / Germany 2011.
07. Until my Last Breath - Summerbreeze / Germany 2011.
08. 500 Letters - Ekaterinburg / Russia 2014.
09. Damned & Divine - Ekaterinburg / Russia 2014.
10. Neverlight - Ekaterinburg / Russia 2014.
11. Anteroom of Death - Wacken / Germany 2014 featuring Van Canto.
12. Never Enough - Summerbreeze / Germany 2014.
13. Die Alive - Summerbreeze / Germany 2014.
14. Victim of Ritual - Summerbreeze / Germany 2014.

Sonata Arctican The Wolves Die Young ehdolla vuoden radiobiisiksi

12.3.2015
Sonata Arctican The Wolves Die Young -kappale on ehdolla vuoden kotimaiseksi radiobiisiksi tämän vuoden Radiogaalan yleisöäänestyksessä, joka päättyy 29. maaliskuuta. Äänestys on parhaillaan käynnissä nettiosoitteessa http://www.radiomedia.fi/radiogaala/yleisoaanestys

RadioGaala on kutsuvierastilaisuus radio-, musiikki- ja mainosalan ammattilaisille. Tilaisuudessa palkitaan vuoden 2014 parhaat artistit, promoottorit, radiomyynti- ja ohjelmatekijät. Helsingin Rautatientorille keskiviikkona 6.5. jalkautuva RadioGaala televisioidaan Nelosella, jolloin äänestyksen tulokset julkistetaan.

Vuoden kotimainen radiobiisi-kategorian lisäksi voittajat valitaan yleisöäänestyksellä kotimainen artisti/yhtye-, vuoden radiojuontaja- sekä radio–ohjelma- kategorioissa.  Sonata Arcticaa tai jotain muuta suosikkibändiään kotimainen artisti/yhtye -kategoriassa voi äänestää kohdassa joku muu.

Kategoriassa esivalitut ehdokkaat ovat Brother Firetribe, Cheek, Haloo Helsinki, Happoradio, Herra Ylppö & Ihmiset, Isac Elliot, Janna, Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, Jonne Aaron, Juha Tapio, JVG, Kaija Koo, Kasmir, Kotiteollisuus, Nopsajalka, Reckless Love, Redrama, Robin, Santa Cruz, Stam1na, TCT sekä Timo Rautiainen & Neljäs sektori.

Vuoden kotimainen radiobiisi- kategorian esivalitut ehdokkaat The Wolves Die Young -kappaleen ohella ovat Baby I (Isac Elliot), Beibi (Haloo Helsinki), Dynamo (Stam1na),  Edge of Our Dreams (Reckless Love), For Better or for Worse (Brother Firetribe), Helvetti jäätyy (Kotiteollisuus), Huominen on huomenna (JVG feat. Abreu), Jos olisin mun mies (Suvi Teräsniska), Kuka Sen Opettaa (Kaija Koo), Kuka Tahansa Kelpaa (Samuli Putro), Kuningas Kaiho (Viikate), Lupaan Olla (Nopsajalka), Mahdollisuus (Samuli Edelmann), Meillä on aikaa vielä (Juha Tapio), Parasta just nyt (Robin), Pohjolan tuulet (Kuningasidea), Rannalle (TCT), Sä Et Ole Hullu (Janna), Sinä ansaitset kultaa (Jari Sillanpää), Sirpa (Arttu Wiskari & Ulpu), Suru On Kunniavieras (Jenni Vartiainen), Underdogs (Benjamin), Vadelmavene (Kasmir), We are the Ones To fall (Santa Cruz) sekä Yksin (Jonne Aaron).
Ellei näistä löydy kelvollista, voi jälleen ottaa käyttöön joku muu -vaihtoehdon.

Radiogaalan ammattilaistuomariston tuomaroimat kategoriat ovat:
Vuoden asiakaspromootio
Vuoden musiikkipäällikkö
Vuoden myyntitiimi – paikallinen
Vuoden myyntitiimi – valtakunnallinen
Vuoden ohjelmapäällikkö
Vuoden radio – paikallinen
Vuoden radio – valtakunnallinen
Vuoden radioammattilainen
Vuoden radiopromootio
Vuoden radiotapahtuma
Vuoden radiotoimittaja (journalisti)
Vuoden verkkototeutus
Vuoden äänituotanto

Radioasemien tuomaroimat kategoriat ovat:
Vuoden levy-yhtiöpromoottori
Vuoden levy-yhtiö

Musta Barbaari, Prinssi Yusuf ja Stig kampanjoivat rasismia vastaan Kemissä

Musta Barbaari Kemissä: Rasismiin pitää puuttua heti

Rap-artistit Musta Barbaari, Prinssi Yusuf sekä Stig esiintyivät tiistaina Kemissä SPR:n rasisminvastaisessa tapahtumassa, joka veti Lumilinnaan hyvin väkeä.

Räppäämisen, laulamisen ja läpänheiton ohessa puhuttiin myös asiaa, joka ydin on selkeä. Rasismia ei pidä sietää eikä sallia. Suomen Punaisen Ristin Asennematka -kampanjan tavoitteena on rohkaista ihmisiä puuttumaan asenteisiin ja arjen rasismiin. Arkiset pienet teot, oma asenne ja käytös ratkaisevat.

Asennematka -kampanja on yksi osa parhaillaan vietettävää rasisminvastaista viikkoa.

17.3.2015
Rap-artistit Musta Barbaari (James Nikander), Prinssi Yusuf ( Iyouseyas Belayneh) sekä melodisemmilla linjoilla seilaava Stig (Pasi Petteri Siitonen) vetivät hyvin väkeä tiistaina Kemin Lumilinnassa pidettyyn SPR:n Asennematka -tapahtumaan, jonka tarkoituksena on rohkaista ihmisiä puuttumaan asenteisiin ja arjen rasismiin.

Kolmikko esiintyi tapahtumassa rennosti esittäen tunnetuimpia kappaleitaan. Musta Barbaari mutusteli esiintymisen aikana pizzaa heittäen samalla kevyttä läppää ja lainasi yleisöltä niin käsineet kuin aurinkolasitkin.


Aamulla Musta Barbaari ja Prinssi Yusuf vierailivat Karihaaran koululla saaden innostuneen vastaanoton. Juttukavereita, nimikirjoitusten pyytäjiä ja selfieden ottajia riitti. Mutta niiden ohessa puhuttiin myös asiaa.

Mustan Barbaarin mukaan rasistisessa tilanteessa toisen mollaaminen ei johda mihinkään.
- Jos tiedostaa tilanteessa olevat ennakkoluulot, niihin pitää heti puuttua. Tietyllä lempeydellä voi toisen saada oivaltamaan tilanteen epäoikeudenmukaisuuden ja keskustelu voi olla rakentava, sanoo Musta Barbaari.

Hänen mielestään tilanteessa pitäisi enemmän keskittyä olemaan läsnä ja ajattelemaan asioita toisesta näkökulmasta.
Musta Barbaari, jolla on suomalainen äiti ja tansanialainen isä, on itsekin kokenut rasimia.
- Äitini päälle on syljetty ilman syytä, minua on nimitelty koulussa ja haastettu riitaa, Musta Barbaari kertoo.



Musta Barbaarilla oli koululla myös kunniatehtävä. Hän luovutti koulun seitsenän yhdeksäsluokkalaisen oppilaan draamaryhmälle kunniakirjan, ryhmän voitettua rasisminvastaisella videollaan SPR:n valtakunnallisen kilpailun yhdessä Lapin ammattiopiston ja Kouvolan Eskolanmäen koulun kanssa.

Voittajavideon tekivät Kateriina Delha, Jenni Impiö, Alisa Kaarlenkaski, Justiina Eskelinen, Henna Jaakkonen, Ella Heikkinen ja Nora Mäki. Videon editoi Joni Määttä. Katso video jutun yläpuolelta.

SPR:n järjestämä Asennematka -kampanja on osa tällä viikolla (16.-21.3.) vietettävää rasisminvastaista viikkoa. Asennematka -rekka lähti liikkeelle maanantaina Rovaniemeltä ja Kemi oli toinen etappi. Asennematka jatkuu tämän jälkeen Vaasassa, Iisalmessa, Joensuussa, Kouvolassa ja Helsingissä. Kullakin seitsemällä paikkakunnalla järjestetään ilmaisia konserttitapahtumia.


Asennematkasta ja rasisminvastaisesta kampanjasta saa lisätietoa osoitteesta http://eirasismille.fi/asennetalkoot

Rokkineuvos suosittelee tutustumaan.

CMX tähdittää Suomen kauneinta festivaalia

16.2.2015
Äskettäin upean Mesmeria -albumin julkaissut CMX -yhtye on kiinnitetty Suomen kauneimmaksi ja onnellisten ihmisten festivaaliksi tituleeratulle Koiteli elää! -festivaalille, joka järjestetetään elokuussa viidennen kerran Kiimingin Koitelin Sahasaaressa.

15. elokuuta pidettävän tapahtuman musiikista vastaavat CMX:n ohella kahdella lavalla Aurora, Heikki Silvennoinen, Atomirotta sekä oululaiset Laura Ainali duo, Marko Siekkinen duo ja Rommakko.

Vuosittain loppuunmyydyn tapahtuman uniikki tunnelma, yhteishenki ja henkeäsalpaava miljöö yhdessä tuoreiden ja jo tunnettujen kotimaisten esiintyjien kanssa takaavat kokemuksen, josta sana on kiirinyt jo eteläänkin.

Festivaalin liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa maanantaina 2.3. Lippupalvelun lisäksi ennakkolippuja myy Kiimingin Grilli-kioski. Lippu maksaa 32 euroa ja sisältää paluukuljetuksen Oulun jatkoklubillle tai Kiimingin keskustaan.

- Yhtenä vuonna vettä satoi kaatamalla iltaan saakka. Ihmiset olivat festeillä sadekamppeissaan, huput päässä ja suut hymyssä. Se kertoi hyvin siitä tunnelmasta, minkä festarivieraat jakavat. Järjestävä organisaatio tekee tätä harrastusmielessä rakkauden hengellä. Me ollaan vähän sellaisessa "festarihurmoksessa" pari viikkoa ennen ja jälkeen, kertoo tapahtuman tuottaja Sirpa Eskola.

Eskolan mukaan tähän vuoteen lähdetään hyvillä fiiliksillä.

- On hienoa, että meillä on jo viides vuosi menossa. Festari on tosiaan ollut joka vuosi loppuunmyyty ja yhtään vähempää ei odoteta tänäkään vuonna. Kyseessä on kuitenkin festivaali, joka alkoi neljän ihmisen yhteisestä halusta tehdä ja vuosien varrella mukaan on tullut sitoutunutta ja huippuosaavaa tekijäporukkaa

Tapahtuma-alue sijaitsee saaressa, jonne kuljetaan kävelysiltaa pitkin. Yön tummuessa kaikki kalliot valaistaan sadoin ulkotulin.

- Tämä tulimeri on se viimeinen silaus onnistuneeseen iltaan koskien keskellä. Maarit Hurmerinta totesi keikkapaikalta poistuessaan, että "sydän pysähtyy", Eskola muistelee.

Festivaalin ohjelma on alusta saakka painottunut laulaja-lauluntekijä -akselille ja esiintyjiin, joilla on vahvoja suomalaisia tarinoita kerrottavanaan. Tämä ei muutu tänäkään vuonna.

Stig ja Musta Barbaari vauhdittavat rasisminvastaista asennematkaa Kemissä ensi viikolla

Punaisen Ristin valtakunnallinen rasisminvastaisen viikon Asennematka järjestää huippukonsertteja seitsemässä kaupungissa. Keikkamatkaa taitetaan kiertuerekalla Rovaniemeltä Helsinkiin.

Kemiin kiertue pysähtyy tiistaina 17.3. mukanaan kiertueen pääesiintyjät Stig Ja Musta Barbaari. Tapahtumapaikkana on Kemin Lumilinnan ulkolava (makasiiniravintolan terassi) kello 15-18.

---

Punaisen Ristin valtakunnallinen rasisminvastaisen viikon Asennematka järjestää huippukonsertteja seitsemässä kaupungissa. Keikkamatkaa taitetaan kiertuerekalla Rovaniemeltä Helsinkiin.

Kemiin kiertue pysähtyy tiistaina 17.3. mukanaan kiertueen pääesiintyjät Stig ja Musta Barbaari. Tapahtumapaikkana on Kemin Lumilinnan ulkolava (makasiiniravintolan terassi) kello 15-18. Stig esiintyy kello 15.40 ja 16.30, Musta Barbaari kello 17.15.

Asennematkan tarkoituksena on rohkaista ihmisiä puuttumaan asenteisiin ja arjen rasismiin.  Arkiset pienet teot, oma asenne ja käytös ratkaisevat paljon.

Asennematka on osa Punaisen Ristin hallinnoimaa valtakunnallinen Ei rasismille! –hanketta, joka tekee rasisminvastaista työtä. Hanke on monivuotinen ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Etnisen syrjinnän ehkäiseminen ja kotouttamisen edistäminen on osa Punaisen Ristin perustoimintaa ja sitä tukee työ- ja elinkeinoministeriö.

Rasismi on ajattelutapa, joka lietsoo vihaa ja luo eriarvoisuutta ihmisten välille sekä kieltää jokaiselle yhtäläisesti kuuluvat ihmisoikeudet. Rasistinen ajattelu on selkeässä ristiriidassa Punaisen Ristin periaatteiden kanssa, jotka korostavat inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta.
Stigin ja Mustan Barbaarin lisäksi Kemissä esiintyvät Sudarushka-kuoro, Säkenöivä-kuoro, itämaisen tanssin ryhmä Zahor sekä DG La Fuente Shamaanit tanssiryhmä.


Kiertueen muut pääesiintyjät ovat Kasmir (Rovaniemi 16.3),  Fredrik Furu & Houseband ja Siru Airistola (Vaasa 18.3), Markojuhani Rautavaara (Iisalmi 19.3 ja Joensuu 20.3), suomirockyhtye Pimeys (Kouvola 21.3) sekä Prinssi Jusuf ja Kuningasidea (Helsinki 21.3)

Kemin tapahtuman ohjelma:

Tiistai 17.3. Kemin Lumilinnan ulkolava klo 15.00 - 18.00


o   Sudarushka-kuoro klo 15.15.
o   Maahanmuuttajien tarina, Uchena Unanka, Cyrus Jebrail klo 15.30.
o   STIG klo 15.40.
o   Suomalainen maahanmuuttajana – Jaana Teppola ja Roosa Siltala klo 16.00.
o   Maahanmuuttajien peruskoulun ohjelmanumero klo 16.15.
o   Zahor –itämaisen tanssin ryhmä klo 16.25.
o   STIG klo 16.30.
o   maahanmuuttajatoiminnassa olevien suomalaisten vapaaehtoisten haastatteluja klo 16.50.
o   DG La Fuente Shamaanit tanssiryhmä: Heavy Joik klo 17.00.
o   MUSTA BARBAARI klo 17.15.
o   Säkenöivä –kuoro klo 17.30.
o   Tilaisuuden päätös, Arttu ja Terttu lähettävät rekalla Asennematkalle


Tiistai 17.3. Kemin Lumilinnan kahvio klo 15.15. - 17.00


o   Teemaan liittyvien satujen lukunurkkaus lapsille klo 15.15
o   Nepalilaista tanssia klo 16.00


Tiistai 17.3. Kemin Lumilinnan jäällä ja ulkona tapahtuu


o   Leikkimielinen hankijalkapalloturnaus maahanmuuttajien ja paikallisten joukkueiden välillä klo 16.00
o   Partiolaisten toimintarasti
o   Asennematkan rekka

Santtu Luodon CMX -kirja ilmestyy ensi syksynä

5.3.2015

Vihdoin ja viimein, voi hyvin sanoa, kun CMX -yhtyeestä kirjoitettu kirja ilmestyy ensi syksynä. Kokeneen Santtu Luodon teos CMX - Pirunmaitoa saattaa kansien väliin Torniosta lähtöisin olevan yhtyeen kolmenkymmenen vuoden taipaleen.

Kuin sattuman oikusta, kirja julkaistaan Rokkineuvoksen syntymäpäivänä 14. syyskuuta. On siis vanhenemisen ohella toinenkin syy odottaa syksyä.

Lue kirjasta ja Johnny Knigan kirjasyksystä lisää täältä: http://www.rokkineuvos.fi/412160973

PKN tekee viisuhistoriaa – lue mitä sanovat muusikot

Rokkineuvos uteli etupäässä kemiläisiltä ja kemiläislähtöisiltä muusikoilta mielipiteitä Pertti Kurikan Nimipäivien euroviisumenestyksestä.

Mitä asiasta sanovat Sira Moksi, Teemu Ylinikka, Maya Korvela (Paakkari), Antti Lainas, Heli Luokkala-Nevalainen, Maria Temonen, Jari Huotari ja Mape Morottaja.

4.3.2015
Rokkineuvoksen haastattelemat kemiläiset ja kemiläislähtöiset muusikot iloitsevat Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen Euroviisumenestyksestä. Yhtyeen toivotaan ravistelevan kunnolla ahdasmielisiä piirejä ja pääsevän nousemaan euroviisulavalle omana itsenään. Voittoonkin uskoa löytyy, mutta useimpien mielestä menestyksellä ei ole niin väliä, tärkeintä on aitous, suuret tunteet ja esitys, joka tulee joka tapauksessa jäämään viisuhistoriaan.

Jämsäläislähtöisen, Kemissä asuneen ja nykyään Oulussa majailevan laulaja Sira Moksin mielestä PKN:n voitto oli mahtava juttu.

- Itkin ilosta kun voitto selvisi, enkä muista milloin olisin mitään tuloksia odottaessani niin paljon jännittänyt, Moksi tuulettaa ja tunnustaa äänestäneensä tekstarilla, kädet kiihkosta vapisten.

Moksin mielestä PKN tulee Wienissä tuulettamaan ummehtuneita rutiineja ja jämähtäneitä arvoja reilulla kädellä sekä aidolla ja teeskentelemättömällä otteellaan, koska euroviisut ovat vuosikymmenestä toiseen olleet enemmän ja vähemmän epäaidon glitterin esillemarssia.

- Hallelujaa PKN, hallelujaa punk, Moksi iloitsee.

Myös maanläheisen rockin suurlähettiläs, kemiläinen Teemu Ylinikka on erittäin mielissään PKN:n menestyksestä.

-PKN:n voitto oli älyttömän iso keskisormi kaikelle tämän päivän hajuttomalle ja mauttomalle hutulle, jota kukaan ei huomenna muista. Minusta musiikin on lähtökohtaisesti aiheutettava suuria tunteita puolesta ja vastaan.

Ylinikka arvioi, että tuskin olisi vastannut Rokkineuvoksen UMK-kysymyksiin, jos esimerkiksi Satiininen sirkus olisi voittanut.

-Biisi oli hyvä, jätkät kauniita, mutta mikään ei oikeastaan hetkauttanut mihinkään suuntaan. Se pistää miettimään.

Ylinikka ei äänestänyt lainkaan UMK:ssa, hän oli samaan aikaan valmistautumassa omaan keikkaan ja koko finaalin seuraaminen jäi väliin.

-Mutta olisin ilman muuta voinut äänestää ja nimenomaan PKN:ää.

Ylinikka sanoo, että hänelle on oikeastaan aivan sama miten PKN:n pojat Wienissä pärjäävät, sillä se tulee olemaan varmaa, että esitys tullaan muistamaan.

-Kuvitelkaapa kaiken sen glitterin, kimalteen, kauniiden naisvokalistien (lue: isojen tissien) ja niiden mitään sanomattomien biisien sekaan pamahtaa neljä punkkaria suomesta. Farkkuliivit, bändipaidat, minuutti ja 40 sekuntia tykitystä. Toivottavasti Ylen stylistit eivät edes yritä mennä sotkemaan tuota valmista pakettia.

Ylinikalla on vahva tunne euroviisujen tuloksesta.

-Pahoin pelkään, että ensi vuonna nämä perkeleen kekkerit järjestetään Suomessa, Ylinikka täräyttää arvionsa.

Oululaisen, Kemissä usein keikkailleen raspirockitar Maya Korvelan (Paakkari) mielestä valinta on paras mahdollinen.

-  Monet "euroviisujen asiantuntijat" ovat kritisoineet ettei PKM ole musiikkia vaan säälipisteiden keräystä. Herää kysymys että milloin siellä on musiikista ollut kysymys? Kun show on kohdillaan - joka ei aina tarkoita puoli alastomia akkoja tai transuja - niin homma toimii niissä kisoissa, yhtyeelle äänensä antanut Korvela täräyttää.

Korvelan mielestä euroviisut ovat kaivanneet ravistelua, joten parrakkaan naisen ja Lordin perusteella hän voisi kuvitella että PKN pärjää jopa hyvin.

- Vanhana punkkarina rakastan rehellistä paatosta, eli toivotaan että aitous voittaisi tällä kertaa. Kaikki tsemppi ukoille, Korvela painottaa.

Kemiläislähtöinen laulaja-lauluntekijä Antti Lainas uskoo poikkeuksellisesti katsovansa itsekin tänä vuonna euroviisut, vaikka ei seurannut lainkaan Suomen karsintaa. Miehen avovaimo oli kuitenkin äänestänyt Pentti Kurikan Nimipäiviä.

- Katson viisut jo senkin takia, että on mielenkiintoista nähdä miten tietyt maat suhtautuvat PKN:ään. Menestystä on hankala arvailla. Toivon, että menevät finaaliin ja saavat maksimaalisen näkyvyyden musalleen ja asialleen.

Lainas on varma, että paras biisi ja meininki voitti.

- Euroviisut eivät ole olleet enää aikoihin sävellyskilpailu, kuten alun perin oli käsittääkseni tarkoitus. Jos kehitysvammaisuus on tässä tapauksessa se voittoon tarvittu ulkomusiikillinen seikka, niin loistavaa.

Lainas toivoo, että PKN ravistelee kunnolla Euroopan ahdasmielisiä piirejä omana itsenään.

-Noita poikia ei pidä alkaa stailata tai muuta sellaista. Toivottavasti he saavat esiintyä omana itsenään eli aitona punk-bändinä.

Laulaja-lauluntekijä Heli Luokkala-Nevalaisen mielestä PKN:n voitto oli erittäin hyvä asia.

- Äänestin itsekin yhtyettä. Minusta PKN on jo voittanut ja paljon niin musiikki-, kuin asennekentälläkin - että tämäkin riittää. Jos PKN voittaa Wienissä, niin vielä parempi siksi, että asenteista kehitysvammaisia ja kaikkia vammaisia kohtaan ei puhuta koskaan tarpeeksi.

Luokkalan mielestä PKN on tunut kehitysvammaisuutta esille vain olemalla itsensä ja soittamalla biisejään.

- Jotka ovat erinomaisia, Luokkala-Nevalainen arvioi.

Musiikinopettaja Maria Temonen Kemistä uskoo PKN:n tuoneen erilaisuuden hyväksymisen sanomaa hienosti esille.

- Itse en ole tänä vuonna hirveästi seurannut kilpailua ja vaikka ajatus on hieno, en ehkä olisi äänestänyt koska musiikillista antia ei ole. Punkkia tosin euroviisuissa ei ole ennen nähty. PKN voi pärjätä kun erottuu joukosta, biisinä Aina mun pitää ei kyllä sytytä millään tavalla.

Kemiläisen ramopunkkari ja Real Vacation -yhtyeen keulamies Jari Huotarin mielestä PKN on kiva poikkeus euroviisukekkereihin.

- Tosin ei minua ole koskaan mitkään musakilpailut kiinnostaneet. Mitkään laulu- tai musaskabat ei ole mun viihdettä, enkä katso niitä. Jo sen takia, että yleensähän niissä ei oo mun diggaamaa musaa. Pistelaskuja on kyllä ollut joskus hauska katsoa, vaikka en edes tiedä minkälaisia kappaleita on soinut.

- Mutta jos tuossa kilpailussa jotain olisi pitänyt äänestää, niin tokihan olisin Nimipäiviä äänestänyt. Olihan ne niin ufoja.

PKN:n menestys Wienissä on Huotarin mielestä arvoitus.

­ - Eiköhän PKN kuitenkin kerää aika isoa huomiota noissa kinkereissä. Bändin kombinaatio on hyvä, punkkia epätarkasti soitettuna ja olemus on ainakin rähjä. Jos saa edes yhden pisteen ovat pärjänneet paremmin kuin Kojo.

Huotarin mielestä bändi on jo menestynyt erottumalla muista 100-0.

- Ja media paukuttaa, Huotari virnistää.

Takavuosina hätkähdyttäneen Santa Lucia -yhtyeen vokalisti, nykyään Tampereella vaikuttava Mape Morottaja sanoo uskonsa ihmisyyteen vahvistuneen PKN:n voiton jälkeen ja muistuttaa sen mahdollisista hyötyvaikutuksista.

-  Loistavaa oli myös se, että legendaarinen punkbändi Dead Kennedys huomioi PKN:n voiton sivuillaan. Punkin hengessä toivotaan, että tämä voitto ainakin ihan ensiksi saa Suomen ratifioimaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Katutasolla PKN:n voitto varmasti vaikuttaa ainakin asenteisiin ja toivottavasti lisää kaikenlaista suvaitsevaisuutta, Morottaja miettii.

Morottaja ei äänestänyt Suomen karsinnassa, mutta jos olisi, olisi hän ehdottomasti antanut äänensä PKN:n aitoudelle.

- Toivon, että PKN menestyy Wienissä. On hienoa, että Suomi osoittaa euroviisuhenkeä konkreettisesti, ei vain maailmaa syleilevin laulun sanoin, kuten yleensä tapahtuu. Toivon, että muu maailma on samaa mieltä, Morottaja alleviivaa.

Nicky Rothenin ja Andy McCoyn yhteiskiertue heinäkuussa myös Kemiin

Rocklegenda Andy McCoy ja kemiläislähtöisen Flesh Roxonin Nicky Rothen lyövät heinäkuussa keikkakamansa samaan bussiin ja lähtevät vähintään kymmenen keikkaa sisältävälle kahden viikon Suomen kiertueelle, joka tulee myös Kemiin.

Lue lisää miekkosten laajenevasta yhteistyöstä ja katso Flesh Roxonin uutuusvideo, jolla Andy McCoy vierailee.

Flesh Roxon hakee kevään aikana myös uutta rumpalia - vaihdokseen ei sisälly draamaa

3.3.2015

Nicky Rothen, kemiläislähtöisen mutta Tampereelta käsin operoivan Flesh Roxon -yhtyeen kitaristilaulaja, lähtee heinäkuussa akustiselle kiertueelle rocklegenda Andy McCoyn kanssa. Lisäksi keikoilla on mukana vaihtuvia kontrabasisteja.
Kiertue kestää kaksi viikkoa ja tulee sisältämään Rothenin mukaan ainakin kymmenen keikkaa.
­- Paikat ilmoitellaan myöhemmin, mutta mukana ovat ainakin Kemi, Kuopio, Tampere, Valkeakoski ja Helsinki, Rothen kertoo.

Kiertueella Rothen ja McCoy esittävät Hanoi Rocksia, Flesh Roxonia sekä punk rockin klassikoita. Jymyjuttu on kytenyt Rothenin mielessä jo hyvän aikaa.
- Vihdoin tämä asia on lupa julkistaa, Rothen riemuitsee yhteistyön syventymisestä idolinsa kanssa.
- Andy ja Hanoi Rocks on ollut lapsesta asti sydäntä lähellä, mies muistuttaa.

Rothenin ja McCoyn yhteistyön alkulaukaus tapahtui viime kesänä, kun McCoy asteli Flesh Roxonin keikan jälkeen backstagelle, osoitti Rothenia sormella ja karjui, että "mä diggaan sun bändii".
Sen jälkeen miehet ovat olleet yhteyksissä ja McCoy lupautui vierailemaan Flesh Roxonin tulevalla albumilla, jolla McCoy kitaroi kaikkiaan kolmella raidalla.

Yhteistyön ensimmäinen hedelmä, Flesh Roxonin uusin (digi)single God Sent Me To Hell, julkaistiin viime perjantaina. Kuuntele ja katsele video yltä.
-Koko bändille merkitsee paljon, että saatiin tuollainen rocklegenda vierailemaan levyllämme, Rothen myhäilee.

Stupido Recordsin - jonka kanssa Flesh Roxonilla on levytyssopimus - julkaisema, 11 biisiä käsittävä albumi ilmestyy viikkoa ennen pääsiäistä. McCoy soittaa God Sent Me To Hell -kappaleen lisäksi biiseissä Cocaine ja Lets Alcohol. Uusi sinkkubiisi on jo päässyt radioaalloille, se on soinut muun muassa Radio Rockilla.

Samalla kun bändi valmistautuu levyjulkkareihin ja alati kiihtyvään keikkarumbaan, yhtye hakee myös uutta rumpalia, sillä nykyinen kepittäjä Peter Cordell (Petri Torkell) jättäytyy kapulamaisterin tehtävistä kevään kuluessa.
-Tähän ei draamaa tai erikoistilanteita, vaan mies haluaa käyttää aikaansa nyt enemmän läheisiin ja hengähtää, Rothen kertoo.

Rothen kertoo, että bändi etsii joukkoonsa rock-henkistä ukkoa joka jaksaa kiertää ja soittaa.
­- Bändimme keikkailee todella paljon, noin 70-90 keikkaa vuosittain,  Suomessa ja ulkomailla. Viime keväänä kiersimme esimerkiksi Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Kiertäminen on rankkaa ja täysin eri asia kuin kotisohvalla pöytään rummutus joten kannattaa varautua tunnetiloihin kuten väsymys, nälkä ja jano, Rothen muistuttaa.
Yhtye ei kuitenkaan etsi absolutistia. Asia otetaan esille Muusikoiden.net -kanavan hakuilmoituksessa.
- Sopan käyttö ihan ok, kunhan se tapahtuu keikkojen jälkeen.

Maaliskuussa yhtye keikkailee Sloveniassa, Kroatiassa ja Unkarissa kanadalaisen kaveribändinsä The Brainsin kanssa, joka on tulossa kesällä myös uomeen. Roxon tuo kesällä Suomeen myös amerikkalaiset hengenheimolaisensa, Koffin Kats -yhtyeen.

Death Tap: Haluamme rietasteleviksi rocktähdiksi

Perjantaina ensimmäisen äänitteensä, Clown Ranger -ep:n julkaissut kemiläinen Death Tap -yhtye ei aio olla turhan vaatimaton.
- Tarkoitus on valloittaa maailma ja ruveta rietasteleviksi rock- tähdiksi, yhtye naulaa tavoitteensa.

21.2.2015
Kemiläisen bändiperheen kuopuksella, Death Tap - yhtyeellä on selvät tavoitteet.
- Tarkoitus on valloittaa maailma ja ruveta rietasteleviksi rock- tähdiksi, aikaisempien orkesterien pettymysten saattelemana, keväällä 2013 perustettu yhtye sanoo tiedotteessaan.

Maailmanvalloituksena yhtye käynnisti julkaisemalla Clown Ranger -ep:n, joka pukattiin ulos kaiken kansan äimisteltäväksi perjantaina 20. helmikuuta.
- Death Tap on genrerajoja rohkeasti rikkova rock/metallibändi Pohjois-Suomesta, yhtye luokittelee.

Bändin muodostavat Teemu Ylinikka (laulu, kitara), Markku Kerosalo (basso), Olli Nisula (kitara) ja Erno Jekkonen (rummut). Yhtyeen jäsenten hengentuotoksia on aiemmin voinut kuulla muun muassa Slap Betty!-, Dream of Unreality-, Darker Grounds-, Roisto- ja Athorial- yhtyeiden julkaisuilla.

Clown Ranger -ep:ltä löytyy kappaleet Won`t Bow to You, Burden of the Kings, On My Way Home ja Friends. Kappaleet on säveltänyt ja sanoittanut Markku Kerosalo, sovitukset ovat yhtyeen yhteistyöllä syntyneitä. Kerosalo on myös miksannut tuotoksen.

Ep on nauhoitettu Kemin Audiopajalla joulukuussa 2014 ja masteroinnista on vastannut Minefield studiosin Teemu Miinala. Vierailevina muusikkoina levyllä esiintyvät Lasse Launimaa hammondeineen sekä Antti Toppinen taustalaulajana.

Yhteyden bändiin saa osoitteella deathtapofficial@gmail.com ja lisätietoa löytyy osoitteesta www.facebook.com/deathtapofficial

Kemiläisbändi levytti Andy McCoyn kanssa

Se oli hieno päivä yhdelle kemiläisyhtyeelle.

Legenda Andy McCoy käveli bändin keikan jälkeentakahuoneeseen, osoitti yhtyeen nokkamiestä ja huusi: "Mä diggaan sun bändii" ja osoitti miestä sormella.

Se oli lähtölaukaus yhteistyölle. Nyt McCoy soittaa Flesh Roxonin 27.2 ilmestyvällä digisinglellä ja lisäksi tulevan albumin kahdessa muussakin biisissä.

18.2.2015

Flesh Roxon -yhtye ponnistanee aiempaa laajempaan julkisuuteen, kun yhtye julkaisee 27. helmikuuta digisinglen God Sent Me To Hell, jolla vierailee Andy McCoy. Eikä pelkästään singlellä, sillä McCoy soittaa myös kahdessa muussakin biisissä Roxonien tulevalla albumilla.

Mutta miten bändi sai McCoyn messiin vetämään levylleen. Nicky Rothen kertoo:

- Tapasin Andyn kesällä meän keikalla, jonka jälkeen herra käveli backstagelle ja huusi että ”Mä diggaan sun bändii” ja osoitti mua sormella.

Siitä homma lähti liikkeelle. Se oli Rothenille kerta kaikkiaan hieno päivä.
-Andy ja Hanoi Rocks on ollut lapsesta asti sydäntä lähellä. Bändille merkitsee paljon, että saatiin tuollainen rocklegenda vierailemaan levyllämme, Rothen intoilee.

Sinkkubiisin lisäksi McCoy soittaa kappaleilla Cocaine ja Lets Alcohol. Albumi tulee ulos Stupido Recordsin kautta viikkoa ennen pääsiäistä.

-Kaikkiaan levylle tulee 11 biisiä. Tarkempi julkaisupäivä kerrotaan myöhemmin FB-sivuillamme, Rothen valottaa.

Sinkkubiisi on jo nyt yksi Rothenin omista lempparibiiseistä uudella albumilla.

-Kappaleessa kerrotaan siitä kuinka Jumala hylkäsi minut ja lähetti helvettiin, mutta kuinkas ollakaan sain sieltäkin kenkää. Niin ja puhuttelen jumalaa naisena, mies avaa biisiä.

Bändi on nyt sataprosenttisesti kemiläinen, vaikka operoikin Tampeerelta käsin, kun kitaristi-laulaja Rothenin (Nick Kulmakka) ja rumpali Peter Cordellin (Petri Torkell) lisäksi bändiin liittyi sähköbasistin ja taustalaulajan virkaan Tesi (Jouni Vaara). Bändi otti lisäksi levyn kansitöihin oman kylän miehen Pauli Marosen.

- Pakko sanoa että Jouni on kova ukko. Aiempia bändikamuja väheksymättä voin sanoa myös että bändi kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Kemiläisyyden ansiosta bändin sisäinen kommunikaatio on parantunut selvästi, Rothen arvioi.

Flesh Roxon puskee muutenkin töitä hullun lailla. Tällä viikolla yhtye kuvaa God Sent Me To Hell –kappaleen musiikkivideon.

-Se tehdään Ylöjärvellä, Rothen kertoo.

Keikkaa yhtye on heittänyt koko ajan kiihtyvällä tahdilla.

- Vuosi 2014 oli itselleni ehkä yksi rankimmista vuosista ja suurin osa uuden levyn biiseistä on tehty niillä fiiliksillä. Ja tietenkin sieltä on ammennettu kaikenlaista tarinaa mukaan.

Seuraavan keikan Flesh Roxon heittää ensi viikonloppuna Porissa.

-Maaliskuussa käymme ensin Kajaanissa ja sen jälkeen keikkailemme Sloveniassa, Kroatiassa ja Unkarissa.

Keski-Euroopassa Flesh Roxon rundaa kanadalaisyhtye The Brainsin kanssa, jonka kanssa bändi on kiertänyt keikkapaikkoja aiemminkin. Ja lisää on luvassa.

- Loppuvuodesta lähdemme jälleen kiertämään Pohjois-Amerikkaa. Edellinen reissu Kanadassa ja Yhdysvalloissa meni hienosti. Kanadassa saimme jopa soittaa loppuunmyydyissä saleissa The Brainsin kanssa.

Kesäfestareitakin tulevaan keikkakalenteriin mahtunee.

- Kiinnostusta bändiä kohtaan on ollut, mutta kaikkea ei saa vielä julkaista. Sen voin sanoa, että keikkaa saadaan tehdä niin paljon, että taas tietää niitä tehneensä, Rothen virnistää.

27. helmikuuta julkaistava digisingle God Sent Me To Hell tulee myyntiin kaikkiin hyvin varustettuihin digimusiikkikauppoihin.

Andy McCoy – elävä legenda

Pelkosenniemellä lokakuussa 1962 syntynyt Andy McCoy alias Antti Hulkko on yksi Suomen tunnetuimpia muusikoita. Mies aloitti uransa jo 1970-luvulla The Briard-yhtyeessä ollen mukana myös Pelle Miljoona Oy:n ensimmäinen kitaristi. McCoy soitti kitaraa myös Maukka Perusjätkän ja Ralf Örnin bändeissä.

McCoyn tunnetuin bändi on kuitenkin ollut Hanoi Rocks, joka oli 1980-luvulla menestynein suomalainen yhtye maailmalla. Bändi oli muun muassa yksi ensimmäisistä Aasiassa kiertäneistä rockyhtyeistä. Se oli esimerkiksi ensimmäinen Intian Delhissä soittanut länsimainen rockbändi.

Yhtyeen USA:ssa varmalta näyttänyt läpimurto tyrehtyi käytännössä vuonna 1984 bändin rumpali Razzlen kuolemaan auto-onnettomuudessa Los Angelesissa. Onnettomuuden taustalla oli Hanoi Rocksin ja Mötley Cruen jäsenten hillitön juhlinta. Onnettomuuden tapahtuessa Razzle ja Mötley Cruen Vince Neill olivat hakemassa juhliin lisää olutta.

Edellä mainittujen bändien lisäksi Andy McCoy on soittanut The Real McCoy-, Cherry Bombz-, The Suicide Twins-, Shooting Gallery ja Grease Helmet -yhtyeissä.

Nyt McCoy voi liittää ansioluetteloonsa myös yhteistyön Flesh Roxonin kanssa.

Pepe, Haloo Helsinki ja Cheek Emma-rohmut

Myös Satama Open Airiin kiinnitetyille artisteille Emma-pystejä


Pepe Willberg, Haloo Helsinki! ja Cheek veivät jokainen mukanaan kolme palkintoa juuri päättyneessä Emma-gaalassa Espoo Barona Areenalla.

Menestyjiin lukeutui myös ensi kesän Kemin Satama Open Airiin kiinnitetty Kashmir, joka nappasi kaksi Emma-pystiä. Kashmirin Vadelmavene palkittiin vuoden parhaana biisinä ja toisen pokaalinsa partasuu sai vuoden tulokkaana.

Niinikään Satama Open Airiin buukattu JVG pääsi juhlimaan Emma-pystiä, sillä kaksikko palkittiin vuoden parhaasta hiphop-albumista, joka oli Voitolla yöhön. Yhden palkinnon sai myös niin Park Hotel Tornioon, Satama Open Airiin kuin Tornion Öölifesteillekin tulossa oleva Jari Sillanpää, jonka Rakkaudella merkitty mies palkittiin vuoden iskelmäalbumina.

Kahdessa kategoriassa ehdolla ollut Sonata Arctica ei vieläkään saanut ensimmäistä Emmaansa, sillä vuoden metallialbumin palkinnon vei Stam1na albumillaan SLK ja yleisöäänestyksen ykkönen oli odotetusti Cheek.


Emma-voittajat:

Vuoden naissolisti: Kaija Koo
Vuoden miessolisti: Pepe Willberg
Vuoden yhtye: Haloo Helsinki!
Vuoden albumi: Kiitos ei ole kirosana – Haloo Helsinki!
Vuoden tulokas: Kasmir
Vuoden biisi: Vadelmavene (Kasmir)
Vuoden popalbumi: Kiitos ei ole kirosana – Haloo Helsinki!
Vuoden rockalbumi: Pepe & Saimaa – Pepe Willberg
Vuoden metallialbumi: SLK (Stam1na)
Vuoden hiphop-albumi: Voitolla yöhön (JVG)
Vuoden jazz-albumi: Beibe  (Mopo)
Vuoden etnoalbumi: FBB (Siba Folk Big Band)
Vuoden klassinen albumi: C. Ph. E. Bach: Sinfoniat Wq 182 (Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Sakari Oramo)
Vuoden iskelmäalbumi: Rakkaudella merkitty mies (Jari Sillanpää)
Kriitikoiden valinta: Pepe & Saimaa (Pepe Willberg)
Vuoden tuottaja: Matti Mikkola
Vuoden lastenalbumi: Muumiperheen lauluretki
Vuoden musiikkivideo: Äärirajoille (Cheek)
Vuoden artisti: Cheek
Vuoden myydyin albumi: 16 (Robin)
Erikois-Emma: Cheek
Erikois-Emma: Lauri Reckhardt
Vienti-Emma: Iiro Rantala

Emma-gaala juuri NYT, UMK-finaali huomenna

Myös elävää musiikkia tarjolla kosolti Meri-Lapin viikonlopussa

27.2.2015

Alkamassa on tiukka viikonloppu musiikin ystäville. MTV3-kanavalla on menossa suora lähetys Emma Gaalasta, jossa palkitaan suomalaisen musiikkialan tekijöitä. Gaalassa valitaan muun muassa vuoden nais- ja miessolisti, vuoden yhtye sekä vuoden kappaleet ja albumit vuoden yllättäjä.

Emma-palkinnot on jaettu vuodesta 1983 alkaen, paitsi vuosina 1988–1990.

Ehdokkaiden joukossa on muun muassa Meri-Lapin ylpeys, Sonata Arctica, joka tavoittelee vielä menestystä yleisöäänestyksessä vuoden artistina, vaikka Stam1na veikin jo vuoden metallialbumin Emma-pystin kemiläisten ja muiden ehdokkaiden nokan edestä.

Espoon Barona Areenalla vietettävässä Emma-gaalassa esiintyvät muiden muassa Haloo Helsinki! Isac Elliot, Robin ja Stam1na sekä ensi kesän Satama Open Airiin saapuvat JVG ja Kasmir.

UMK-finaali huomenna

Huomenna lauantaina puolestaan ratkeaa Suomen euroviisuedustaja, kun Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa lavalle nousee yhdeksän kilpailijaa, joista yksi korjaa potin ja edustaa Suomea Wienin Euroviisuissa toukokuussa.
Lähetys UMK-finaalista nähdään TV2-kanavalla kello 21-23.

Finaalissa ovat mukana Norlan El Misionario (No Voy A llorar Por Ti), Pertti Kurikan Nimipäivät (Aina mun pitää), Satin Circus (Crossroads), Jouni Aslak (Lions And Lambs), Opera Skaala (Heart of Light), Shava (Ostarilla), Angelo De Nile (All for Victory), Järjestyshäiriö (Särkyneiden sydänten kulmilla) sekä Solju (Hold Your Colours).

UMK-finaalissa voittajan valitsevat katsojat, mutta omat pisteensä antavat myös kahdeksan UMK-raatia. Mukana ovat kansalais-, media-, suomenruotsalais- ja sateenkaariväki-raadit sekä lasten, Marttojen, musiikintekijöiden ja taksikuskien raadit.
Musiikintekijöiden raatiin kuuluvat muun muassa Maija Vilkkumaa ja Heikki Salo.
Yleisöäänien osuus lopputuloksesta on 90  ja raatien 10 prosenttia.


Leevi & Leavingsia ja Coronarockia


Tänään perjantaina Kemin Ramonassa alkaa Leevi & Leavings -yhtyeen ystävien juhlaviikonloppu, Göstä 2 -tapahtuma. Viikonlopun aikana 30 nykyistä ja entistä kemiläistä muusikkoa esittää livenä peräti 80 Göstä Sundqvistin tekemää kappaletta.

Tänään kello 22 alkaen Ramonassa kuullaan 40 ensimmäistä hittiä ja huomenna lauantaina 40 seuraavaa hittiä.


Lauantaina Kemin nuorisotoimen järjestämää Coronarockia juhlitaan jo kymmenennen kerran.

Sauvosalin päihteettömässä tapahtumassa esiintyvät Lost Society, Mikael Gabriel, Talonpoika Lalli, Verttis, The Emils, No Swaps, Supreme Virtue, The Backstabbers ja Ensio. Kekerit pidetään kello 18.00 - 23.30.

Gary Glitter 16 vuodeksi vankilaan

27.2.2015

Entinen glamcrock-tähti, brittiläinen Gary Glitter, oikealta nimeltään Paul Francis Gadd, on tänään perjantaina tuomittu 16 vuoden vankeuteen vuosina 1975-1980 tapahtuneista lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä.
70-vuotias Glitter todettiin syylliseksi yhteen raiskausyritykseen, neljään hyväksikäyttöön ja sukupuoliyhteyteen alle 13-vuotian tytön kanssa.

Glitterin taipumukset pedofiliaan paljastuivat vuonna 1999 hänen saatuaan neljän kuukauden tuomion tuhansien lapsipornokuvien hallussapidosta. Vuonna 2002 hänet karkoitettiin Kambodžasta lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten vuoksi.
Vuonna 2005 Glitter tuomittiin Vietnamissa kolmen vuoden vankeusrangaistukseen kahden 11- ja 12-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vankilasta vapauduttuaan vuonna 2008 hänet karkotettiin maasta.


Nyt pitkään vankeustuomioon johtanut tapahtumien ketju lähti liikkeelle kun Iso-Britannian poliisi pidätti hänet lokakuussa 2012. Pidätys liittyi laajaan seksuaalirikostutkintaan, jossa lokakuussa 2011 kuolleen suositun tv-juontaja Jimmy Savilen epäiltiin hyväksikäyttäneen satoja lapsia. Glitter pääsi sittemmin vapaalle jalalle takuita vastaan, mutta kesäkuussa 2014 häntää vastaan nostettiin kaikkiaan kahdeksan seksuaalirikossyytettä ja hänelle vaadittiin jopa elinkautista vankeustuomiota.
Jos Glitter istuu koko tuomionsa, hän pääsee vapauteen 86-vuotiaana.


Glitterin musiikkiura


Toukokuussa 1944 syntynyt Glitter nousi yhdeksi 1970-luvun glamrock-suuntauksen kärkinimeksi vuonna 1972 kappaleilla Rock and Roll Part 1 ja 2. Samana vuonna ilmestyi vielä single I Didn't Know I Loved You (Til I Saw You Rock 'n' Roll).

Vuonna 1973 Glitterin ura jatkoi nousuaan muun muassa kappaleilla Do You Wanna Touch Me? (Oh Yeah), Hello, Hello, I'm Back Again, I'm the Leader of the Gang (I Am) ja I Love You Love Me Love. Vuoden 1974 Glitter-hittejä olivat Remember Me This Way, Always Yours ja Oh Yes! You're Beautiful ja vuoden 1975 Love Like You and Me ja Doing Alright with the Boys.

Myöhemminkin Glitter jatkoi musiikin parissa julkaisten 1980-luvulla tusinan verran sinkkuja.

1990-luvulla julkaisujen määrä jo puolittui samoin kuin edelleen 2000-luvulla. Glitterin viimeisin single Field of Dreams on vuodelta 2005. Vuosina 1972–95 hän levytti 25 hittisingleä, jotka viettivät Britannian Top 100 -listoilla yhteensä 179 viikkoa.

Albumeja Glitter on julkaissut seitsemän, puolet vähemmän kuin kokoelmalevyjä.
 
Kommentti


Rokkineuvoskin lukeutui 1970-luvulla Glitter-faneihin. Glitterin musiikki - kuten koko aikakauden glamrockgenre - puri tehokkaasti nuoreen poikaan. Discoissa Glitterin biisit olivat erittäin suosittuja.

Eipä tuolloin osannut aavistaakaan mihin iljetyksiin mies tulevaisuudessa syyllistyisi. Jos olisi, olisi levyt jääneet hankkimatta ja Glitterin suosio olisi jäänyt hyvin lyhytaikaiseksi.

Tuomio on paikallaan, etenkin kun ottaa huomioon Glitterin muut seksuaalirikokset. Eipä elinkautinenkaan olisi ollut liikaa, jos kohta 70-vuotiaalle tuomittu 16 vuoden tuomio saattaa sitä käytännössä ollakin.

Mietintään jää vain yksi asia, mitä tehdä levyhyllyssä olevalle Glitter -tuotannolle, polttaako nuotiolla, heittääkö roskiin vai jättääkö hyllyyn?

Erkki Huru Band teki paluun singlen kera

Uudistuneelta kemiläisyhtyeeltä on luvassa tänä vuonna vielä myös pitkäsoitto.

17.2.2015

Erkki Huru Band on palannut reilun kolmen vuoden tauolta uusin biisein sekä julkaissut esikoissinglensä Tule vain, joka on yhtyeelle nimensä antaneen kitaristi/laulaja Erkki Hurun käsialaa.

-Tarkoitus on julkaista keväällä vielä toinen single ja pitkäsoitto on tulossa jossain vaiheessa, viimeistään syksyllä, Huru kertoo.

Uuden tulemisen myötä myös yhtyeen kokoonpano on uudistunut. Esa Heikkinen on istahtanut rumpupatteriston taakse ja Jouni Kallankari tarttunut bassoon. Lisäväriä soundiin tuo Matti Aho koskettimineen.

Jäsenet ovat aloittaneet soittohommat jo 1970-luvulla, kyse on siis kokeneista muusikoista, joiden taustalta löytyy muun muassa yhtyeet Dawson, Nicepappi ja Punaiset Delfiinit.

Biisien suhteen yhtyeellä valinnanvaraa totisesti riittää. Kaikki kappaleet ovat Erkki Hurun tekemiä.

-Biisejä on kaikkiaan satoja. Erkki on tuottelias poika, Espe Heikkinen naurahtaa.

Huru on tarjonnut pöytälaatikostaan biisejä myös muille artisteille. Niitä löytyy esimerkiksi Anu Tammelan ja Ilkka Marttalan repertuaarista.

-Meidän treeniohjelmistossa on tällä hetkellä 16 biisiä, Huru rajaa. Niistä valitaan myös tulevan pitkäsoiton noin kymmenen biisiä.

Treeniohjelmistossa olevat kappaleet ovat Hurun uudempaa tuotantoa, vuoden-kahden sisään tehtyjä. Yhtye pyrkii treenaamaan viikottain.

-Lisäksi meillä on Jonen kanssa stemmalaulutreenit erikseen, Huru paljastaa.

Hurun biisintekointo juontaa juurensa jo 1980-luvulle, jolloin hän talletti niiden ensimmäiset akustiset demo-versiot kasetti- ja kelanauhoille. Vuosina 2002-2007 hän sovitti niitä keikkasetin verran tuplakitaroille, joka oli edellisen EHB-version yksi tavaramerkeistä. Nyt toinen kitara on vaihtunut Matti Ahon koskettimiin ja soitettavat biisitkin bändin tauon aikana syntyneitä.

Biiseissä pääosissa ovat melodisuus ja tekstien elämänmyönteisyys. Yleisilmekin on hieman aiempaa kevyempi, mitä myös stemmalauluun panostaminen korostaa.

Nyt julkaistu Tule vain –single toimii yhtyeen käyntikorttina niin levy-yhtiöille kuin keikkapaikoillekin. Keikkoja ei vielä ole sovittu, mutta niitä on silti luvassa. Uutta singleä voi luonnehtia rock-iskelmäballadiksi, jonka kertosäe jää helposti soimaan korviin.

Syksystä 2011 tauolla olleen yhtyeen uusi tuleminen lähti liikkeelle viime huhtikuussa, kun Huru otti ensin yhteyttä Kallankarin Joneen.

-Mietimme keitä muusikkoja olisi vapaana bändiin, ja Espe ja Matti löytyivät nopeasti, Huru taustoittaa.

Alunperin EHB perustettiin jo vuonna 2006, kun Hurun, Heikkisen, Kimmo Klemettisen ja Heikki Vähäsen muodostama Salibändi jäi edelleen kestävälle tauolle. EHB:n ensimmäiseen kokoonpanoon tulivat Hurun lisäksi nykyään pääkaupunkiseudulla vaikuttava Heikki Vähänen, kitaraan Timo Miettunen ja rumpuihin Erkki Kari. Alkuvaiheissa mukana oli myös kitaristi Tepa Lukkarinen.

Virallisesti 13.2 julkistettu Tule vain -kappale on ladattavissa osoitteessa www.cdbaby.com hakusanalla Erkki Huru Band. Se on menossa myös digitaalisesti jaettavaksi iTunes, Spotify ja muihin streaming-palveluihin.

How Much More studioon kymmenen vuoden tauon jälkeen

5.2.2015
Kemiläisyhtye How Much More julkaisee uutta musiikkia kymmenen vuoden tauon jälkeen. Bändi demotti helmikuun alussa nipun kappaleita, joista tulevalle EP:lle valitaan kolme tai neljä.

­- Studioon mennään maaliskuussa, laulusolisti Mikko Koivulehto vahvistaa.

Nauhoitukset tehdään Turun V.R.-studiolla, joka sijaitsee kulttuurikeskus Logomon yhteydessä.

Demotetut kappaleet, joista EP-biisit valitaan, ovat edellisten levyntekoprosessien yhteydessä jäänyttä käyttämätöntä materiaalia.

­- Ne ovat jääneet aikanaan kesken, uusimmat aihiot on varmaan vuodelta 2009. Nyt biisit on tehty loppuun tuoreella otteella, kappaleiden sanoituksesta vastannut Koivulehto kertoo.

Sävellykset ovat yhtyeen yhteistuotantoa, puuhaan ovat osallistuneet Koivulehdon lisäksi myös kitaristi Sami Tuomivaara, basisti Rauli Suuronen, urkuri Tuomo Pfaler sekä rumpali Tuomo Jakku.

- Meidän biisit on aina treenikämpällä syntyneitä. Jokainen tuo lähtöideoita, joita sitten porukalla värkätään eteenpäin, rockin vuoden 2002 SM-kisojen parhaana kitaristina palkittu Tuomivaara sanoo.

Uusi, vielä nimeämätön julkaisu ilmestynee loppukesästä tai alkusyksystä, mutta näillä näkymin vain digitaalisessa muodossa.

- Fyysistä levyä vielä mietitään, mutta sen hyödyt ovat vähän kyseenalaiset. Digikanavista EP tullaan jakamaan ainakin Spotifyn ja iTunesin kautta, miekkoset puntaroivat.

Mutta miksi juuri nyt, kymmenen vuotta yhtyeen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan albumin jälkeen.

- Me ollaan heitetty vähintään yksi keikka suunnilleen joka vuosi, ja pitäähän ne keikkaliksat johonkin järkevään käyttää, tyypit hekottavat.

Kaikki on mennyt Koivulehdon ja Tuomivaaran mukaan nopeasti. Yhtye esiintyi Ankkurissa tapaninpäivänä, demotus tapahtui helmikuun alussa ja nauhoitus on jo viikolla kymmenen maaliskuussa.

Vaikka yhtye keikkailee todella harvoin ja levyttää vielä harvemmin, viisikon jokaiselle jäsenelle on ollut selvää, että bändi on olemassa, eikä sitä kuopata. Ei vaikka jokaisella on paljon muitakin hommia.

Koivulehtoa ja Jakkua työllistää eniten Groovig High Allstars -yhtye, ja lisäksi Koivulehto rakentelee raksoilla kattoja ainakin kesäisin. Hammaslääkärinä työskentelevä Suuronen soittaa lisäksi Olli Ontrosen Mighty Shitty -kokoonpanossa.

Tuomivaara toimii leipätyönään Nansolla työnjohtajana, ja Tuomo Pfaler soittaa The Grammers -yhtyeessä. Pfaleria lukuunottamatta muut bändin jäsenet hoitivat demottelun Tornion musiikkitalon studiossa. Pfaler soitti omat osuutensa Turussa.

- Onhan tämä nyt vähän semmoista setien hauskaa harrastelua, 35-vuotiaat Koivulehto ja Tuomivaara naureskelevat.

Onko vuosien varrella mikään muu muuttunut kuin ikä karttunut?

- On. Uusien biisien loppuun tekeminen oli nyt yllättävänkin helppoa. Ehkä olemme päässeet rönsyilemään hiukan ulos myös keskitemposta. Jos Moren kehitys olisi aikanaan jatkunut, uskoisin, että se olisi ollut se suunta, Tuomivaara arvioi.

- Pohjanahan on aina ollut vanha rokkiperinne. Kyllä "vähän" muutosta on tapahtunut, Koivulehto jatkaa ja myöntää, että häntä kiehtoisi enemmänkin oman musiikin tekeminen.

Myös Tuomivaara haluaisi tehdä omaa musiikkia.

-Duokeikkoja varten Toppisen Leilan kanssa on tehtykin jo muutama biisi, mies paljastaa.

Rumpali Tuomo Jakku arvioi omalta osaltaan, että How Much Moren musiikki on paljon rankempaa soittaa kuin GHA:n bilemusiikki.

-Viime keikan jälkeen kädet oli ihan loppu, partasuu puuskahtaa.

Basisti Rauli Suuronen sanoo, ettei hänen näkökulmastaan ole hirmuiseesti eroa soittaako Morea vai Mighty Shittyn bluesia.

-Blues perustuu vain enemmän improvisaatioon, oululainen vertailee:

Koivulehto ja Tuomivaara kertovat, että aiemmin on ollut myös paljon lukkotilanteita, osa porukasta on ollut sitä mieltä, ettei näin voi tehdä, nyt moista ei ilmennyt.

-Jos ei biisi ole pakottamatta lähtenyt muovautumaan, se on jätetty hautumaan. Joskus oikea muoto on taas löytynyt treeneissä, Tuomivaara lisää.

Tuomivaaran ja Koivulehdon mukaan nyt treeneissä on ollut taas jopa poikamaista soittamisen iloa.

-Vanha ystävyys on pohjalla, eikä se koskaan sieltä mihinkään lähde, ei vaikka joistakin asioista oltaisiin eri mieltä. On ollut todella mukavaa soitella yhdessä.

Livetilanteetkaan eivät ole varsinkaan nykyään ongelmattomia.

­-GHA:ssa minulla on selkä rooli eräänlaisena bilejohtajana, Moren keikoilla olen lavalla enemmän itsenäni, Mikkona. Mutta kyllä siinäkin on mielessä käynyt, että hei, miten tämän bändin keulilla oltiinkaan, Mikko nauraa.

Koivulehdon mukaan on muutenkin hyvin erilaista olla lavalla GHA:n ja How Much Moren kanssa.

-Sitä on vaikea eritellä, mutta ainakin äänenkäytön kannalta se on hyvinkin erilaista, tyyli laulaa on molemmissa omanlaisensa. Mutta ei siinä mitään, rooleja kai kuuluukin olla.

Yllättävää kyllä, molemmat myöntävät yhä jännittävänsä keikkoja.

-Aina se jännittää, mutta menee ohi kun pääsee vauhtiin, Tuomivaara sanoo.

-Jännitän kyllä, mutta en paniikkiin asti. Toisaalta tykkään esiintyä, tietty narsisti asuu sisälläni, Koivulehto aprikoi.

How Much More

Kemissä vuonna 1996 perustettu rockyhtye.

Osallistui vuonna 2002 Rockin SM-kilpailuihin, joissa sai eniten yleisöääniä. Tuomariston äänin voittajaksi julistettiin säkyläläinen The Grammers. Yhtyeen kitaristi Sami Tuomivaara palkittiin kisojen parhaana kitaristina.

Vuonna 2005 How Much julkaisi esikoisalbuminsa How Much More oman osuuskuntansa kautta:

Muut julkaisut:

Neurotic Mind (cd-single, MFU Records 2004, omakustanne)

This Kind Of Song (cd-single 2003, demo)

I Feel Divine (cd-single 2002, demo)

Zacharius Carls Groupilta tulossa uutta materiaalia

Zacharius Carls Group on tekemässä uutta levyä pitkän tauon jälkeen. Torniossa perustetun yhtyeen edellinen pitkäsoitto Rage In Your Heart ilmestyi vuonna 2009.

-Juu, olemme tosiaankin olleet tekemässä uusia biisejä viime syksystä saakka, vahvistaa yhtyeen vokalisti Ossian Marttala.

Paluu on vallan mainio juttu, sillä Zacharius Carls Groupin kaltaista bändiä Suomessa ei ole toista. Yhtye on ollut koko olemassaolonsa ajan niin kriitikoiden kuin liveyleisönkin suosima yhtye.

Bändiä on kuvattu yhdeksi Suomen laadukkaimmista yhtyeistä, jonka visiota rockin muotivirtaukset tai suhdanteet ei pääse muovaamaan. Yhtyeen rockilmaisua on kuvailtu perinnetietoiseksi ja vereväksi, jossa yhdistyvät 60-lukuisen rokin välittömyys ja moderni suomalainen korpihulluus

 

Marttalan mukaan levyntekoprosessi käynnistyi kun kolme neljästä yhtyeen jäsenestä päätyi asumaan samaan kaupunkiin.

-Mie ja Södön Tommi ollaan asuteltu Oulussa kohta kolmisen vuotta ja viime kesänä Sivosen Jussikin päätyi Oulun seudulle, joten ei siinä auttanut pyristellä kohtaloaan vastaan, vaan alettiin tekemään piisejä Jari Pääkön astuessa rumpujen taa, ”Ozzy” taustoittaa.

Ensimmäiset studiosessiot on Marttalan mukaan sovittu maaliskuulle.

-Siitä lähetään rakentamaan albumillista uutta materiaalia. Josko syksyksi saataisiin jotain julkaistavaa, niin se olis great, mies arvioi.

Tulevan pitkäsoiton – joka on siis Zacharius Carls Groupin viides - julkaisijasta ei ole vielä mitään tietoa.

-Koitamme saada moguleita kiihottumaan siis tässä kevään mittaan, Marttala irvistää.

 

Marttala on selvästi asiasta innoissaan, ja saman voi aistia yhtyeen Facebook-päivityksestä.

- Old friends, new songs, new year. It's good to be alive.

Päivityksen mukaan työlistalla on muun muassa seuraavan nimisiä biisejä: Burn the black flag, Come the darkness, Quiet desperation, Beautiful World, White & Blue, Come worry with me, Around the Capricorn, Where in the world ja Don't waste your time on the dark end of the street

Zacharius Carls Groupin muodostavat Marttalan (laulu, kitara) ohella Jussi Sivonen (kitara), Tommi Södö (basso) ja Jari Pääkkö (rummut).

Bändin tunnetuimpia kappaleita ovat muiden muassa Big River, Aeroplane Blues ja Truth Is in the Radio.

Zacharius Carls Groupin tuotanto:

EP:t

  • EP (2003)
  • One More Second Chance (2004)
  • Those Weren't The Days (2004)

Albumit:

  • Zacharius Carls Group (2004)
  • Image Of Love (2005)
  • Hate Love & Faith (2007)
  • Rage In Your Heart (2009)

Kokoelmat:

  • Fields Of Gold (2005)
  • Dark Nights Are Full Of Soul (2006, live Helsinki 2005, Tornio 2006)

Linkin Park konsertoi Himos Parkissa

24.2.2015

Maailman suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuvan kalifornialaisyhtye Linkin Parkin The Hunting Party Tour saapuu Jämsän Himos Parkiin maanantaina 31. elokuuta.

Musiikissaan vaihtoehtorockia, hiphopia, metallia ja elektroa yhdistelevä Linkin Park on vuodesta 1996 jatkuneella urallaan myynyt yli 50 miljoonaa albumia, palkittu useilla Grammyilla sekä saavuttanut lähes kaiken mitä rock-yhtye voi tavoitella.

Hybrid Theory -debyyttilevyllään läpimurron saavuttanut Linkin Park on sittemmin julkaissut viisi muutakin studioalbumia, joista viimeisin The Hunting Party ilmestyi viime kesänä. Se oli iTunesin ladatuin albumi 67 maassa. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat esimerkiksi Numb, In The End, Burn It Down ja Papercut.

Edellisen kerran Linkin Park vieraili Suomessa kesällä 2011, jolloin bändin fanit täyttivät Kaisaniemenpuiston äärimmilleen. Euroopassa yhtye on konsertoinut viimeksi marraskuussa 2014 loppuunmyydyllä areenakiertueellaan Briteissä ja Keski-Euroopassa.

- Himos Parkin mittavat investoinnit viime vuosien aikana pääsevät varsinaiseen testiin, kun Linkin Park tulee vierailulle. Meidän pitkäaikaisena haaveena on ollut, että Himos Parkin alueelle päästäisiin järjestämään megakonsertti ja näin esittelemään alueen toimivuutta myös yksittäisiä isoja konsertteja silmällä pitäen nyt ja tulevaisuudessa. Linkin Park on päänavaus näille. Tulevaisuudessa Himoksella nähdään varmasti muitakin huippunimiä, Himos Parkin Timo Isomäki lupaa.

Linkin Parkin konserttiin ei ole ikärajaa, mutta alle 12-vuotiaiden sisäänpääsy vain vanhempien seurassa. Täysi-ikäisille on anniskelualueita. Tapahtumaa varten on avattu verkkosivusto www.linkinparkhimospark.fi, josta löytyy lisätietoa sekä konsertista että Himos Parkista.

Jättikonsertin liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa tiistaina 3. maaliskuuta.

Viikonlopullinen Leevi & The Leavingsin hittejä Kemissä

19.2.2015

Mitä sinulle tulee mieleen biiseistä Kyllikki, Sopivasti lihava, Kyyhkynen ja kyykäärme, Teuvo, maanteiden kuningas, Mitä kuuluu, Marja-Leena?, Itkisitkö onnesta, Vakosamettihousuinen mies, Raparperitaivas tai Mieletön Melinda?

Tietysti bändi niiden takaa, Leevi and the Leavings.

Leevi and the Leavings oli salaperäinen yhtye, jonka merkittävin jäsen oli Gösta Sundqvist. Hän yksin sävelsi, sanoitti ja sovitti yhtyeen kappaleet.

Leevi & The Leavingsiä harva on nähnyt livenä, sillä vuoden 1981 Euroviisujen alkukarsinnan lisäksi se ei tehnyt yhtään julkista esiintymistä. Bändin sielu Gösta Sunqvist menehtyi vuonna 2003, mutta biisit soivat yhä radiossa, karaokessa ja bändien soittolistoilla. Ne ovat suomalaisen popin ikivihreitä.

Leevi and the Leavings on koskettanut syvästi sekä yleisöään että kollegojaan. Vuonna 2008 muusikot järjestivät Kemissä ensimmäisen tribuutti-tapahtuman bändille ja siitä asti on suunniteltu seuraavaa. Nyt on sen aika.

Perjantaina ja lauantaina 27.-28. helmikuuta Kemin Ramonassa hypätään aikakoneen kyytiin ja matkustetaan vuosien taakse Leevi and the Leavingsin sävelin.

Tribuuttitapahtuma Gösta 2 kokoaa Ramonan uudistuneelle lavalle yhteen noin 30 kemiläistä muusikkoa, paikkakunnalla yhä vaikuttavia ja pois muuttaneita, joita kaikkia yhdistää rakkaus Gösta Sundqvistin musiikkiin.

Perjantaina mennään 40 ensimmäistä hittiä rauhallisemmin kuin lauantaina, jolloin jäitä sulatellaan urakalla 40 seuraavan hitin tahtiin. Kappaleet ovat kaikille tuttuja, mutta osin nykypäivään ja esittäjilleen sovitettuina.

Mukana menossa ovat ainakin Heidi Ylitalo, Henna Järvi, Maria Temonen, Nelli Tiitinen, Pipsa Maikkula, Suvi-Tuuli Lehtinen, Taina Nuutinen-Kallio, Susanna Silvenius, Outi-Maria Kultalahti, Jonna Konttinen, Ilkka Harjula, Jaakko Syynimaa, Lasse Jauhola, Petri Toivainen, Mikko Raappana, Mika Mustonen, Kari Hautalampi, Pasi Hautalampi, Tempsa Ylinikka, Ville Rojola, Jani Rojola, KooPee ja Tuomas Väre.

Tarjolla on happening, josta puhutaan ja jota ei kannata jättää väliin. Perjantain tiketti on 8 euroa ja lauantain 10 euroa.

Legendaarinen Boney M. Tornion Öölifesteille

Myös UMK-kilpailija Satin Circus kiinnitetty Pikisaaren perjantai-iltaan

Ensi kesänä Tornion Öölifesteilla nautitaan legendaarisen Boney M.:n musiikista. Huikeaa maailmanlaajuista menestystä nauttinut yhtye esiintyy Pikisaaressa perjantaina 3. heinäkuuta alkuperäisjäsen Maizie Williamsin johdolla.

Tuskin kukaan on voinut välttyä kuulemasta yhtyeen hittejä, jotka soivat edelleen radiokanavilla taajaan. Näitä ovat muiden muassa Ma Baker, Daddy Cool, Rasputin, Sunny, Rivers of Babylon, Brown Girl in the Ring, Hooray!, Hooray!, I´ts a Holi-Holiday!, sekä Belfast.

Boney M. –yhtyeen loi saksalainen tuottaja Frank Farian vuonna 1975. Yhtye nousi nopeasti valtavan suosituksi ja levytti lukuisia hittejä. Alkuperäisessä kokoonpanossa lauluivat Farianin palkkaamat Maizie Williams, Marcia Barrett, Liz Mitchell ja Bobby Farrel.

Tuottaja Frank Farian kuitenkin lauloi levyillä Boney M.:n miesosat, vaikka Bobby Farrell esiintyi yhtyeen keikoilla. Yhtyeen ainoa miesjäsen Farrel menehtyi traagisesti Venäjän kiertueen aikana Pietarissa vuonna 2010, siis samassa kaupungissa kuin Rasputin, josta yhtye on laulanut. Ja vieläpä samana päivänä vuodesta.

Uuden Musiikin Kilpailun voittajasuosikiksi kappaleella Crossroads noussut Satin Circus on vuonna 2010 perustettu melodista poppia soittava yhtye. Bändi säveltää ja sanoittaa kappaleensa itse. Sony Music pani merkille Satin Circuksen taidot ja teki yhtyeen kanssa levytyssopimuksen vuonna 2012. Samana vuonna yhtye voitti Popturné -bändikilpailun.

Yhtyeen ensimmäinen single ja musiikkivideo Emma julkaistiin huhtikuussa 2013 ja debyyttialbumi Expectations näki päivänvalon helmikuussa 2014.

Satin Circuksen muodostavat Axel Kalland (koskettimet ja saksofoni), Kristian Westerling (laulu, kitara), Olli Halonen (rummut) ja Paul Uotila (laulu, basso)

Satin Circus selvitti tiensä 27.2 pidettävään UMK:n finaaliin ensimmäisestä karsinnasta 7. helmikuuta. Kilpailun voittaja edustaa Suomea vuoden 2015 Eurovision laulukilpailussa Itävallan Wienissä.

Lauantaina 4. heinäkuuta Tornion Öölifesteillä esiintyvät Juha Tapio, Jari Sillanpää ja Paula Koivuniemi.

Öölifestien pääsyliput tulevat myyntiin maanantaina 9. helmikuuta Hotelli Olofiin Tornioon sekä Tikettiin (www.tiketti.fi). Lippuja myydään rajoitetusti vain 3 500 kappaletta päivää kohti. Päivälipun hinta on 39,50 € (Hotelli Olof) ja 42 € (Tiketti, sis. toimitusmaksun).

Metallisensaatio Lost Society Coronarockiin

15.1.2015
Tuore metallisensaatio Lost Society ja räppäri Mikael Gabriel on kiinnitetty Kemin Coronarockin pääesiintyjiksi.
Kymmenenvuotisjuhlaansa viettävän Kemin kaupungin nuorisotyön järjestämä Coronarock pidetään Sauvon salissa keskellä Kemiä lauantaina 28. helmikuuta.
- Lost Society on ehdottomasti paras metallipainotteinen bändi Coronarockin historiassa, hehkuttaa nuorisotyöntekijä Tuomas Laajoki.

Lavalle nousevat myös viime syksyn Lockarockin voittaja, kemiläinen The Emils ja kakkonen, tervolalainen No Swaps. Myös Talonpoika Lalli ja Verttis ovat vahvistaneet tulonsa. Lisäksi Rovaniemeltä on tulossa kolme bändiä, mutta ne ovat vielä vahvistusta vailla.

Lost Societyn tulo Coronarockiin osuu oivaan saumaan, sillä samalla kun keikka varmistui, tuli myös vahvistus siitä, että yhtye lämmittelee maaliskuussa Ruotsin metallipataljoona Sabatonia neljän keikan Suomen kiertueella. Keikoista kaksi on jo loppuunmyyty. Aiemmin Lost Society on lämpännyt muun muassa Children of Bodomia.

Lost Societylle on helppo povata hyvää tulevaisuutta, sillä bändi on hyvissä käsissä King Foon Jouni Markkasen hoitaessa managerointia ja keikkamyyntiä. Kun vielä taskussa on levytyssopimus jättiyhtiö Nuclear Blastin kanssa, niin pohjat ovat taatusti kunnossa ja merkki siitä että nostetta riittää.

Samy Elbannan (laulu, kitara), Arttu Lesosen (kitara, taustalaulu), Mirko Lehtisen (basso, taustalaulu) ja Ossi Paanasen (rummut) muodostama trashmetalyhtye on perustettu 2010 Jyväskylässä.

Nuclear Blastille yhtye kiinnitettiin vuoden 2012 Global Battle Of the Bands- bändikisan myötä. Suomen karsinnan voittajana yhtye pääsi esiintymään Lontoon finaaleihin.
Vuonna 2013 vielä alle parikymppisten poikien yhtyeen debyttialbumi Fast Loud Death sai positiivisen vastaanoton myös suomalaisessa mediassa. Viime vuonna Lost Society julkaisi toisen studioalbuminsa Terror Hungry.



Rap-artisti Mikael Kristian Gabriel Sohlmanin, 24, debyyttialbumi 5 miljoonaa muuta ilmestyi alkuvuonna 2009 ja kakkoslevy Pohjoisen poika vuonna 2011. Nykyään Universal Recordsin kirjoilla oleva räppäri on toiminut keikoilla myös Uniikin tuplaajana.
Mikael Gabrielin kolmas studioalbumi Mun maailma julkaistiin keväällä 2013.  Tänä vuonna ilmestyy miehen neljäs, vielä nimeämätön studiolevy.

Coronarockissa on vuosien varrella ollut koko joukko nimekkäitä artisteja, muiden muassa Cheek, Jukka Poika, Haloo Helsinki, Anna Abreu, Satin Circus, Indica, Machinae Supremacy, Zacharius Carls Group, Moses Hazy, Kymppilinja, Guerra Norte, To The Darker Grounds, Unic, Kotoisat Sävyt sekä nyt UMK:ssa Euroviisukandidaattina esille vahvasti puskeva Satin Circus.
- Olennaista Cornarockissa on ollut aina myös se, että se on ollut paikallisille bändeille SE iso keikkapaikka missä pääsee esille, Laajoki korostaa.

Päihteettömän Coronarockin kymmenen euron ennakkolippuja on saatavilla Toimintakeskus Takitsulta ja Karihaaran nuorisotilalta Kansikselta, toimintakeskus Siivestä sekä Kemin musiikista 2.2.2015 lähtien. Tapahtumapäivänä soittoaika on kello 18.00 - 23.30.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu