Kaksi Pakkasukko-festivaalin artistia julki

Honey B. & T-Bones -yhtyeen muodostavat Esa "Bluesministeri" Kuloniemi, Aija Puurtinen ja Jaska Lukkarinen.

White Knuckles Trio saapuu Kemin Pakkasukko -festivaaleille.

4.11.2015
11. kerran järjestettävä Pakkasukko Blues´n Jazz –festivaali ottaa oman paikkansa Kemin talvessa 3.-7. helmikuuta.

Tapahtuman runsaasta tarjonnasta selvillä on kaksi artistia, Honey B. & T-Bones sekä White Knuckles Trio.

Lue lisää täältä: http://www.rokkineuvos.fi/421950293

Rokkineuvos laajensi teatterimaailman puolelle

Näytelmä Ihanat naiset rannalla jatkaa vielä tammikuun puolelle Kemin kaupunginteatterissa. Kuvassa Inkeri Raittila (Bella), Hanna Vähäniemi (Rosa Enkeli) sekä Tomi Turunen (Gabriel ”Gabbe” Enkeli. Kuva: Pirjo Nykänen / Kemin kaupunginteatteri.

4.11.2015
Kemin kaupunginteatterissa kuullaan ensi vuoden kevätkaudella Samuli Putron ja Anna Erikssonin musiikkia. Katso Rokkineuvoksen uudesta Teatteri-osiosta missä näytelmässä.

Tasokkuudestaan tunnetun Kemin kaupunginteatterin kevätkauden 2016 ohjelmistossa on kaikkiaan kolme ensi-iltaa ja neljä vierailuesitystä. Myös syksyn ohjelmistossa olleet kolme näytelmää jatkavat ensi vuoden puolelle.

Juttu löytyy täältä: http://www.rokkineuvos.fi/416779920

Uusia kuvakoosteita: Afterglow ja Lil´Ed & The Blues Imperials

Afterglow Tornion Musiikkitalon lavalla 31.10.

Lil´Ed Williams Kemin Ankkurissa 30.10.2015.

1.11.2015
Rokkineuvoksen kuvasatoa kahdesta viikonlopun konsertista löytyy nyt uusista kuva-albumeista.

Perjantaina Kemin Ankkurissa soittaneen amerikkalaisen Lil´Ed & The Blues Imperialsin kuvakooste löytyy täältä: http://www.rokkineuvos.fi/418830467
Lauantaina Tornion Musiikkitalolla Genesiksen Lamb lies down on broadway -teoksen esittäneen Afterglown konserttikuvat ovat puolestaan täällä: http://www.rokkineuvos.fi/419126510

The Chieftains Oulun irkkutapahtuman pääesiintyjä

The Chieftains.

Kymmenennessä The Irish Festival of Oulu -tapahtumassa esiintyvät myös John Doyle sekä yhtyeet Flook ja Réalta.

18.9.2015
Maailman kuuluisimpiin perinteistä irlantilaismusiikkia esittäviin yhtyeisiin lukeutuva The Chieftains saapuu ensi viikolla kymmenettä kertaa järjestettävän The Irish Festival of Oulu -tapahtuman pääesiintyjäksi. The Chieftains esiintyy tapahtuman pääkonsertissa perjantaina 4. lokakuuta.

Säkkipilleihin omaleimaisen sointinsa perustava The Chieftains on tehnyt yli 50 vuotta kestäneen uransa aikana irlantilaista musiikkia tunnetuksi koko maailmassa. Taipaleensa aikana bändi on saanut muun muassa kuusi Grammy-palkintoa.

Vuonna 1962 Dublinissa perustettu yhtye yhtye on tehnyt runsaat 40 levyä, joista ensimmäinen The Chieftains ilmestyi vuonna 1963. Myös seuraavat kymmenen levyä tehtiin samannimisinä, bändin perään liitettiin vain levyn järjestysnumero. Vasta  kuudes levy sai lisänimen, joka oli The Chieftains 6: Bonarte´s Retreat (1976). Seuraavana vuonna ilmestyneen The Chieftains 7 -albumin lisäksi ilmestyi The Chieftains Live -levy.
 
Sen jälkeen kahdeksas studioalbumi oli The Chieftains 8. Yhdeksäs oli lisänimeltään Boil the breakfast early ja kymmenes Cotton-Eyed Joe. Bändin viimeisin albumi on vuonna 2012 julkaistu Voice of Ages.

Genrerajoja ylittämään tottuneessa yhtyeessä on jäljellä enää yksi alkuperäisjäsen, yhtyeen perustaja Paddy Moloney. Matkan varrella yhtye on esiintynyt lukuisten muiden maailmantähtien, kuten Luciano Pavarottin, Sinéad O'Connorin, The Rolling Stonesin, Van Morrisonin, Roger Daltreyn, Madonnan ja Stingin kanssa.

Myös yhtyeen kotimaan hallitus on pannut merkille yhtyeen saavutukset ja nimennyt yhtyeen jo vuonna 1989 Irlannin musiikillisiksi suurlähettiläiksi.


The Irish Festival of Oulun muita esiintyjiä ovat muun muassa legendan mitoissa oleva kitaristi, laulaja-lauluntekijä John Doyle sekä yhtyeet Flook ja Réalta. Juhlavuoden yleisötavoitteena on 8 500 kävijää ympäri Suomea. Osallistujia on tulossa myös Iso-Britanniasta, Irlannista, Venäjältä ja Ruotsista.

Tapahtuma alkaa tiistaina 29. syyskuuta ja päättyy sunnuntaina 4. lokakuuta. Maailman pohjoisimman irlantilaismusiikille omistetun ja samalla  pohjoisen Euroopan merkittävimmän irlantilaisen kulttuurin tapahtuman järjestää Irish Music Society of Oulu ry.


Tapahtuma on toki paljon muutakin kuin musiikkia. Se esittelee laajasti irlantilaista kulttuuria myös tanssin, runouden, tarinankerronnan, luentojen, kurssien, esitelmien, urheilun ja elokuvien kautta. Kurssiohjelmassa on esimerkiksi musiikkityöpaja, tanssikurssi, Irlannin kielen kurssi ja irlantilaisen ruuan kokkaus-kurssi. Urheilulajeista esittelyssä on gaelilainen jalkapallo. Myös osa esiintyjistä, kuten Flook ja Réalta pitävät työpajoja ja osallistuvat muihin järjestettyihin tapahtumiin.

Tapahtuman suurin yksittäinen taustahahmo on irlantilaisen kulttuurin lähettiläänä Oulussa tunnettu Brent Cassidy. Festivaali sai alkunsa hänen toimestaan 2000-luvun alkupuolella. Irish Music Society perustettiin vuonna 2005 ja ensimmäinen Irish Music Festival of Oulu  järjestettiin lokakuussa 2006. Tuolloin yleisöä kertyi jo parisentuhatta.
 
Ohjelma

Tiistai 29.9.

18:00. Konsertti: Deich [10] (S) Valvesali 10€/6€.
18:00. Dokumentti: Man of Aran Elokuvateatteri Studio, Valve 6€/4€.
19:30. Elokuva: The Butcher Boy Elokuvateatteri Studio, Valve 6€/4€.

Keskiviikko 30.9.

12:00. Lounaskonsertti: The Soap Pig (S) Konst o. Deli, Valve. Vapaa pääsy.
18:00. Multimedia-performanssiluento: Look Behind You. Valvesali. 10€/6€.
19:00. Elokuva: The Stag. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
21:00. Konsertti: Steafán Hanvey + The Soap Pig. Hemingway’s Pub. Vapaa pääsy.

Torstai 1.10.

12:00. Lounaskonsertti: Doggerland (S). Konst o. Deli, Valve. Vapaa pääsy.
14:00. Kirjaesittely: The Eccentric Member for Galway – A Biography of "Humanity" Dick Martin. Oulun yliopisto, luokka HU106. Vapaa pääsy.
18:00. Elokuva: The Guard. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
18:00. Konsertti: John Doyle (S). Kulttuuritalo Valve. Liput: 15€ / 10€ Valveen lippumyymälä.
18:30. Kirjaesittely: Rebel Yell. Café Rooster. Vapaa pääsy.
19:30. Irlantilaista tarinankerrontaa aikuisille. Café Rooster. Vapaa pääsy.
20:00. Elokuva: Calvary. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
21:30. Irkkumusiikin jamit. St. Michael Irish Pub. Vapaa pääsy.

Perjantai 2.10.

11:00. Seminaari: Irlantilainen nykyrunous. Oulun yliopisto, luokka HU 106. Vapaa pääsy.
12:00. Lounaskonsertti: Narrow Neck (S). Konst o. Deli, Valve. Vapaa pääsy.
17:00. Irkkumusiikin jamit ''Friday at 5''. Amarillo. Vapaa pääsy.
17:00. Iltakonsertti: The Green Cottage (S). Konst o. Deli, Valve. Vapaa pääsy.
17:30. Elokuva: The Stag. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
18:00. Teatteriesitys: Forgotten. Valvesali. 18€/12€.
18:00. Water of Life -tapahtuma. St. Michael Irish Pub.
19:00. Irkkumusiikin jamit. Petrellin Saluuna. Vapaa pääsy.
19:30. Elokuva: The Wind That Shakes the Barley. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
21:00. Konsertti: Flook ja John Doyle + inSpiral Dance Company Finland. Uusi Seurahuone. Liput: 22 € / 18 € (+ Lippupalvelun palvelumaksu 2,50 €).

Lauantai 3.10

12:00. Dokumentti: Man of Aran. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
12:00. Urheilu: Gaelilaisen jalkapallon turnaus (S). Raatin Stadion. 5€/3€.
13:00. Esitelmä: Matkailu Irlannissa (S). Valveen ala-aula. Vapaa pääsy.
13:30. Elokuva: Song of the Sea. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
14:00. Water of Life -tapahtuma. St. Michael Irish Pub.
14:00. Irlantilaisen runon ja musiikin iltapäivä (S). Valvesali. 10€/6€.
14:00. Irlantilainen lasten tarinatuokio (S). Pääkirjasto, lasten ja nuorten osasto. Vapaa pääsy.
15:00. Irkkumusiikin jamit. St. Michael Irish Pub. Vapaa pääsy.
15:30. Elokuva: My Left Foot. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
17:00. Iltakonsertti: Eels in the Sink (S). Konst o. Deli, Valve. Vapaa pääsy.
17:30. Elokuva: Waking Ned Devine. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
18:00. Teatteriesitys: Forgotten. Valvesali. 18€/12€.
19:00. Irkkumusiikin jamit. Petrellin Saluuna. Vapaa pääsy.
19:30. Elokuva: Frank. Elokuvateatteri Studio, Valve. 6€/4€.
21:00. Konsertti: Réalta ja Droichead + Greenlights Dance Crew. Uusi Seurahuone. Liput: 22 € / 18 €. (+ Lippupalvelun palvelumaksu 2,50 €).

Sunnuntai 4.10.

12:00. Pääkonserttiklubi (S). Ravintola Preludi,. Oulun Musiikkikeskus. Vapaa pääsy.
13:00. Lastenkonsertti: Iiri Siili Mariini (S). Valvesali. 8€.
15:00. Pääkonsertti: The Chieftains (S). Madetojan sali, Oulun musiikkikeskus. Liput: 32 € / 28 € (+ Lippupalvelun palvelumaksu 2,50 €).
19:00. Festivaalin päätösjamit. St. Michael Irish Pub. Vapaa pääsy .

Lisätietoja www.irkku.fi

Aikataulumuutoksia Satama Open Airiin

Antti Tuisku siirtyy lauantain ohjelman päätösesiintyjäksi

29.7.2015
Tulevana viikonloppuna pidettävän Meri-Lapin suurimman kesätapahtuman Satama Open Airin ohjelma-aikataulua on päivitetty, mutta artistivaihdoksia ei ole tapahtunut. Suurin muutos koskee Antti Tuiskua, jonka Peto on irti –show siirtyy lauantain 1.8. ohjelmassa alkuillasta illan viimeiseksi esitykseksi.

Samalla lauantain muiden artistien esiintymisajat aikaistuvat päivän kello 16 aloittavaa Jari Sillanpäätä lukuunottamatta.

Sillanpään puolentoista tunnin esiintymisen jälkeen lavalle nousee Happoradio kello 18.00, Yö kello 19.30, Neljä Ruusua kello 21.10, Jenni Vartiainen kello 22.50 ja Antti Tuisku kello 00.30.

Lauantain kakkoslavan esiintyjät ovat kello 19 Juho & Mika sekä päälavan vaihtotauoilla esiintyvä FreshX Band.

Perjantain ohjelmassa ei muutoksia

Avauspäivä perjantain 31.7. ohjelmassa ei ole muutoksia. Festivaalin ensimmäisenä esiintyjänä on Pete Parkkonen kello 17.  Hänen jälkeensä vuorossa ovat Samuli Edelmann kello 18.15, Olavi Uusivirta kello 20.15, Kasmir kello 22.15, JVG kello 23.15 ja Haloo Helsinki kello 00.30.

Perjantain 2. lavan esiintyjät ovat Nopsajalka kello 19.15, Redrama kello 21.15 ja TCT kello 00.10. Festarivaalialueen portit avataan perjantaina kello 16 ja lauantaina kello 15.

Liput ja rannekkeiden vaihto

Ennakkoon ostettuna 2 päivän lipun hinta on 62 euroa ja päivälipun hinta 42 euroa.Ennakkolippujen myynti loppuu 30.7 klo 23.50 jonka jälkeen lippuja ainoastaan portilta. Ennakkoliput ovat myynnissä Kemin ja Tornion Prismoissa sekä www.tiketti.fi

Portilta ostettuna 2 päivän lipun hinta on 69,50 euroa ja päivälipun hinta 49,50 euroa.

Kaikki liput vaihdetaan portilla rannekkeisiin. Rannekkeiden vaihto ja lipunmyynti festivaalialueella tapahtuu keskiviikkona 29.7 kello 14-21, torstaina 30.7 kello 14-21 sekä perjantaina ja lauantaina kello 14 alkaen.

Festivaalialueelle on K-18 –ikäraja.

Brittiyhtye Virgil & the Accelerators perjantaina Kemissä!

23.7.2015
Nyt jos koskaan on jokaisen rockin ystävän syytä lähteä Kemin Run to 60´s -tapahtumaan. Vuodesta 2002 järjestetty tapahtuma alkaa perjantaina Kemin sisäsatamassa Seilarin pihapiirissä.

Vaikka kyse on osaltaan motoristien kokoontumisesta, ovat kaikki enemmän kuin tervetulleita. Vaikka äijät ovatkin karvaisia niin he ovat myös mukavia. Naisista puhumattakaan.

Jo avausiltana on täysi höyry päällä, sillä illan päätteeksi lavalle nousee brittiläinen genrerajoja rikkova rock- ja bluestornado Virgil & the Accelerators. Katso yhtyeen video yltä, käännä nuppi kaakkoon ja vaikutu. Kyllä lähtee!

Virgil McMahonin (kitara, laulu), Jack Alexander Timmisin (basso, laulu) ja Gabriel McMahonin (rummut, laulu) muodostama trio on tehneet vaikutuksen ympäri Eurooppaa räjähtävänä livebändinä. Yhtye on rundannut muun muassa Michael Schenkers Temple Of Rockin, Uriah Heepin ja Wilko Johnsonin kanssa.

Virgil & the Acceleratorsin kriitikoiden ylistämä debyyttialbumi Radium ilmestyi vuonna 2011. Platta sai useita viiden tähden musiikkilehdistössä. Esimerkiksi Classic Rock Magazine sisällytti sen ilmestymisvuotensa parhaiden tulokasjulkaisujen joukkoon.  Blues Rock Rewiew rankkasi albumin vuoden toiseksi parhaaksi. Ei lainkaan huono saavutus kolmelta teinipojalta.

Vuonna 2012 bändi julkaisi live-DVD / CD:n ja seuraavana vuonna yhtye onnistui saamaan tuottajakseen Chris Tsangaridesin, joka on tuottanut muun muassa Gary Mooren, Thin Lizzyn, Black Sabbathin ja Judas Priestin musiikkia. Kakkosalbumi Army of Three julkaistiin syyskuussa 2014.

Yhtye esiintyy Suomessa Kemin Run to 60´s -tapahtuman lisäksi vain Äänekosken Keitelejazzissa.

Brittipoppoon lisäksi perjantaina esiintyvät Rockin´ Rounders ja Jarnos. Liput tilaisuuteen maksavat 15 euroa per ilta.

Lauantaina esiintymisvuoron saavat Fresh X, Beast 61 ja aina yhtä loistava Maya Paakkari Band.

Pikirock herää henkiin tänään

18.7.2015
Legendaarinen Pikirock-festari herää tänään henkiin Torniossa. Viimeksi rokki soi Pikisaaressa samoissa merkeissä vuonna 1989.
Nyt järjestäjinä toimivat Tornio Classic Cars Club ry yhteistyössä Tornion kaupungin Kulttuuri- ja Nuorisotoimen kanssa.

Portit ja lipunmyynti (myynti vain käteisellä) avataan klo 14. Rock alkaa raikua kello 15 alkaen. Ensimmäisen viiden tunnin aikana lavalle nousevat Tyrskyvalli, Glass Wipe, Saaga Sees, Loud Echo, Apparition, Meatgrinder ja No Swaps.

Kello 20 alkaen vuorollaan nousevat lavalle Pikirockin neljä pääesiintyjää Free Ride, Snowreport, Nitroforce 9 ja Zacharius Carls Group. Ohjelma päättyy kello 01.00.
 
Järjestäjät haluavat painottaa festarivieraille muutamaa käytännön asiaa:
- Varaathan mukaan käteistä. Lipunmyynti ja t-paitamyynti toimii vain käteismaksulla. Nopeuttaa asiointia myös K18-anniskelualueella. Liput maksavat 12 euroa
- Ennakkoon lipun/rannekkeen ostaneet voivat mennä suoraan saareen. Ranneke pitää olla kiinnitettynä, ne tarkistetaan sillan alkupäässä.
- Saareen ei saa viedä omia juomia. Laukut tarkastetaan portilla. Myös sateenvarjot ovat kiellettyjä.
- Alkoholijuomien tuonti anniskelualueen ulkopuolelle kielletty.
- Saaressa on rajattu tupakointialue.
- Roskat roskiin ja tupakantumpit tuhka-astioihin. Se helpottaa järjestäjien työtaakkaa loppusiivouksessa.

Muutos KesäKissaBluesin ohjelmistoon – Adam Burchfield Jesse Daytonin tilalle

Järjestyksessään seitsemäs Kesäkissablues alkaa tänään Rantamakasiinin ilmaiskonsertilla

17.7.2015
Amerikkalainen Jesse Dayton joutuu jättämään väliin esiintymisensä tänään alkavassa Kemin KesäKissaBluesissa.
-Syynä on Jessen lähipiirissä oleva sairastapaus, kerrotaan tapahtuman järjestävän Kemin Rytmimusiikin Ystävät ry:n taholta.

Apu löytyi kuitenkin hyvin läheltä.
- Jesse hommasi paikkaajakseen oman lempparikitaristinsä, eli texasilaisen The Octane's yhtyeen nokkamiehen Adam Burchfieldin.

Jesse Dayton kuvailee Adam Burchfieldiä näin: - He´s my favourite rockabilly guitar player that's new and up-and-coming.

Eli paikkaajakin todella kovan tason pelimanni, sillä Adam Burchfield on arvostettu kitaristivokalisti, joka on ollut Octanes –yhtyeineen usein ehdolla vuoden parhaaksi The Houston Press –lehden äänestyksissä (2011 Best Americana, 2010 Best Roots Rock , ja paras basisti 2010 & 2011).

Teksasin Austinista kotoisin olevassa The Octanes –yhtyeessä vaikuttavat Burchfieldin lisäksi Drew Hays (basso, laulu) ja Brian "Chopper" Shoppell (rummut). The Octanes soittaa alkuperäistä, voimakasta juurihillbillyä perinteisellä soundilla ja vahvoilla rytmeillä korostettuna.

Burchfield on tehnyt yhteiskiertueita USA:ssa ja Euroopassa muiden muassa Billy Gibbonsin, Bill Kirchenin ja Chris Duarten kanssa.

The Octanes on puolestaan jakanut lavoja muun muassa Wanda Jacksonin, Reverend Horton Heatin, Southern Culture On The Skidsin, Candye Kanen, The Nekromantixin, The Phantom Rockersin, Pep Torresin, Mack Stevensin ja The Chop Topsin kanssa.

Tasokas ohjelma

Burchfield esiintyy Kemin Rantamakasiinissa perjantaina klo 21 ja KesäKissaBluesin päätapahtumassa lauantaina klo 20 alkaen. Päätapahtuman avaajana toimii Henry & The Hellhoundmen. Illan muut esiintyjät ovat siis Adam Burchfield, Nine Lives sekä amerikkalainen Candye Kane Band.

Puistopaviljongissa kello 20.00- 01.30 pidettävän konsertin ennakkolippu maksaa 20 €, ovelta 25 euroa. San Milanon sisätilat palvelevat KesäkissaBluesin vieraita koko tapahtuman ajan.

KesäkissaBlues huipentuu sunnuntaina 19.7 Puistopaviljongissa kello 18.00 alkaviin jameihin, jonne on lauantain lipulla vapaa pääsy, muilta ennakkoon 5 € ja ovelta 8 €. Jameissa soittaa talonbändi Flyin´ Blind ystävineen.

Twin City festivaali palaa ensi vuonna ja siirtyy Torandaan

Torandaan nousee jättimäinen telttakokonaisuus. Vastaava oli käytössä muun muassa Sotsin olympialaisissa.

Uuden telttarakennelman myötä luvassa katettua tilaa luvassa tuhansille katsojille

 13.7.2015
- Twin City Festivals veti vuoden henkeä, jotta Toranda ehtii valmistautua huikeine telttoineen ja terasseineen vastaanottamaan tähtiesiintyjät 8.-9. heinäkuuta 2016, kertoo Tornio City Restaurants Oy:n toimitusjohtaja Reijo Angeria.

Ensi vuoden festivaalin säätä ei tarvitse suuremmin miettiä, sillä katettua tilaa tulee olemaan tuhansille ihmisille. Rantaravintolan terassi katetaan jo tänä kesänä ja lisäksi käytössä on huikea teltta, jonka pinta-ala on lähes 1800 neliömetriä.

- Ensi kesän festivaalia ei haittaa, vaikka taivaalta sataisi vanhoja mummoja, veistelee Angeria.

Twin City Festivaalilla on pitkät perinteet Tornionjoen rannalla. Vuonna 2008 vanhan sillan kupeessa maailmantähti Bonnie Tyler veti 6000 hengen ennätysyleisön ja lauteilla on nähty käytännössä kaikki suomirockin ja -popin kärkinimet. Vuonna 2011 Twin City –viikonloppu keräsi yli 10 000 vierasta.

Jatkossa tavoitteet ovat Torandan tarjoamien puitteiden ansiosta vähintäänkin yhtä kunnianhimoiset.

- Pääesiintyjäksi pyritään tietenkin saamaan artisti, joka on tunnettu sekä Suomessa että Ruotsissa. Tornion keskustasta järjestetään nonstop-kuljetukset Hellälään. Yhteistyössä Torandan kanssa toimivat jo nyt muun muassa Magnum Live, TCR Oy, Jussilan Liikenne, Umpitunneli ja Pikku Berliini. Ensi vuoden järjestelyt ovat täydessä vauhdissa, sanoo Angeria.

Toranda Events ja Tornio City Restaurants Oy aloittivat yhteistyön tänä kesänä rantaravintola Magasinin parissa.

- On hienoa, että teemme yhteistyötä paikallisten ammattilaisten kanssa. Näin pienellä talousalueella yhteistyön merkitys korostuu. Toranda herättää suurta kiinnostusta, joten olemme oikealla tiellä, kertoo Torandan emoyhtiön H-Equity Oy:n kehitysjohtaja Jukka Auraneva.

Suunnitelman mukaisesti yhteistyö laajenee tapahtumajärjestämiseen.

- Torandan alue mahdollistaa todella suuret tapahtumat. Torandan suunnitelmat saavat kokeneenkin konkarin innostumaan, sanoo Angeria.

Torandan tämän kesän tapahtumia ovat Sääskisafari-lavatanssikiertueen loppuhuipennus 18.7., Oikea Moottoritapahtuma 25.-26.7., Kalotin vahvin mies –kilpailu 8.8. ja Venetsialaiset 29.8.

Ohjelmassa ovat myös jo viime kesältä tutut Toranda Cruising Meet –motoristitapaamiset joka torstai kello 18. Rantaravintolassa on lisäksi livemusiikkia kolmena iltana viikossa torstaista lauantaihin.

Qstockin lauantai loppuunmyyty

Paluun tehnyt suomalaisen goottirockin uranuurtaja Musta Paraati lukeutuu Qstockin laajaan esiintyjäkaartiin.

8.7.2015
Oululaisen Qstock-festivaalin lipunmyynti on ollut ennätysvilkasta. Festivaalin lauantain päiväkohtaiset liput on jo myyty loppuun. Sen​ ​sijaan kahden  päivän ja perjantain ennakkolippujen lippujen myynti jatkuu vielä normaalisti myyntikanavilla.

- Lauantain liput loppuivat  ennätysajassa, ja myös muiden lipputyyppien myynti on vahvasti edellä viime vuoteen verrattuna. On todella hienoa, että lipunostajat ovat nyt ajoissa liikkeellä, iloitsee festivaalijohtaja Mikko Forstén.

Yksittäisiä asiakkaitten varaamia lippuja saattaa vielä vapautua seuraavien kolmen päivän aikana myyntiin Lippupalvelun myyntikanaville.

​Myös kahden päivän S-etuhintaiset liput ovat loppuneet​ niiden kaikista myyntipaikoista Oulussa, Kempeleessä, Kemissä ja Torniossa.

Qstock  järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 24.-25. heinäkuuta. Qstock on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuosina tapahtuma on ollut loppuunmyyty keräten 30 000 festivaalivierasta kahden päivän aikana.

Qstockissa esiintyvät tänä vuonna Nightwish, The Sounds (SWE), Mustasch (SWE), Amaranthe (SWE), Ewert and The Two Dragons (EST), Selah Sue (BEL), Rambo Rimbaud (Ville Valo), Apocalyptica, Haloo Helsinki!, Elastinen, Kaija Koo, Apulanta, Popeda, Neljä Ruusua, Juliet Jonesin Sydän, Spekti, Brädi, Uniikki, Pertti Kurikan Nimipäivät, Von Hertzen Brothers, Mikael Gabriel, Kotiteollisuus, CMX, Tiisu, SANNI, Olavi Uusivirta, Disco Ensemble, Samuli Edelmann, Aurora, Jenni Vartiainen, Teflon Brothers, Kasmir, Atomirotta, Teksti-TV 666, Ghost Brigade, Apina, Santa Cruz, Musta Paraati sekä Radiopuhelimet.

Ruisrock teki taas yleisöennätyksen

Yksi Ruisrockin suurista tähdistä oli Pharrell Williams. Kuva: Maria Kokljuschkin

6.7.2015
Jo 46. kertaa järjestetty Ruisrock ylitti viime vuoden Ruissalon kansanpuiston yleisöennätyksensä. Festivaalilla juhli viikonlopun aikana yhteensä 95 000 kävijää. Ruisrockin sunnuntaihin saapui 25 000 vierasta. Perjantai ja lauantai olivat loppuunmyytyjä 35 000 hengen yleisöllään. Vuonna 2014 festivaali saavutti edellisen ennätyksensä 93 000 kävijän myötä.

Ruisrock-festivaalin lavoilla soitti viikonloppuna suuria kansainvälisiä tähtiä, suosituimpia kotimaisia esiintyjiä ja nousevia nimiä. Yleisöltä on tullut myös paljon kiitosta festivaalin runsaasta ja yllätyksellisestä alueohjelmasta.

- Ruisrockin huikea menestystarina jatkui myös tänä vuonna, ja olen vilpittömän ylpeä siitä, miten upean festivaalin järjestetimme. Alue osoitti jälleen kerran toimivuutensa ja näytti upealta, festarin esiintyjät olivat loistavia ja yleisön hyvä fiilis oli aistittavissa kaikkialla. Olenkin varma, että Ruisrockista jäi jälleen kerran ikimuistoisia elämyksiä kymmenille tuhansille kävijöillemme ja haluan kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita. Yhdessä teimme Ruisrockista jälleen kerran Suomen suurimman ja kauneimman festivaalin, hehkutti promoottori Mikko Niemelä.

Viikonlopun vetonauloja ovat olleet muun muassa Pharrell Williams, Axwell /\ Ingrosso, Ellie Goulding, Haloo Helsinki!, Kaija Koo, Antti Tuisku ja Disco Ensemble.

- Kaikki sujui loistavasti, vaikka saavutettiin uusi yleisöennätys. Myös poliisi kiitteli toimintaamme, kertoo festivaalin turvallisuuspäällikkö Ville Ketonen. Ruisrockin järjestäjät kiittävät festivaaliyleisöä asiallisesta juhlimisesta.

Ensi vuonna Ruisrock järjestetään 8.-10.7.

Tornion Öölifesteille saapuvalta Justimukselta kesäinen Maalaisromantiikkaa –video

1.7.2015
Tulevana perjantaina Tornion Öölifesteillä Pikisaaressa esiintyvä Justimus julkaisi keskiviikkona uuden kesäisen Maalaisromantiikkaa –videon, jonka voit katsoa yltä. Saman niminen single ilmestyy 10. heinäkuuta.

Debyyttialbumillaan Wunderboy EMMA-ehdokkuuden ja albumilistan kärkisijan viime vuonna saavuttanut huumoriryhmä Justimus on tunnettu jättimäisestä Youtube-suosiosta ja tv-sarjoistaan.

Hilpeä kolmikko keikkailee kesällä ahkerasti ja esiintyy useilla isoilla festareilla. Yhtye vastaa itse omien musiikkikappaleidensa ja videoidensa ideoimisesta ja kirjoittamisesta.Kappaleiden sävellyksistä ja lauluosuuksista vastaavan Sami Harmaalan mukaan Maalaisromantiikkaa on biisi joka sekä vitsailee maalaiselämästä mutta samalla myös rehellisesti ylpeilee sillä.

- On aina hauska edustaa pohjoista ja meitä juntteja. Halusimme ehdottomasti kuvata video kokonaan omalla pienellä, mutta sympaattisella kotipaikkakunnallamme Haapavedellä.

Harmaalan lisäksi ryhmässä ovat mukana niinikään parikymppiset Joose Kääriäinen ja Juho Nummela.

- Haapavedellä kuvaaminen helpotti myös monissa asioissa, kuten siinä että saimme käyttöömme Juhon isän maatilan ja kavereita jeesimään traktorien ajamisessa. Perheeltä saatiin kaikenlaista apua majoitusta ja kuvauspaikkoja myöten, Harmaala selvittää.

 - Juhon jonkinasteinen tietämys ja kokemus maatilaelämästä auttoi myös paljon. Hän pystyi kysymään tärkeitä kysymyksiä kuvauksissa kuten ”Hakkaako nuo vasikat mut jos meen tuonne aitaukseen?", Harmaala hekottaa.


Justimus -ryhmä perustettiin vuonna 2009 Haapavedellä ja se aloitti uransa kuvaamalla videoita omaksi ilokseen omalle Justimusfilms Youtube -kanavalleen. Justimus on julkaissut kaksi omaa TV-sarjaa; omaa nimeään kantavan Justimus-sarjan TV5:llä vuonna 2012 ja Fuck the Police –minisarjan TV2:lla vuonna 2014.

Justimus julkaisee säännöllisesti omia sketsivideoita Youtube-kanavallaan, jolla on yli 345 000 tilaajaa. Videoita on katsottu yhteensä lähes 70 000 000 kertaa.

Justimuksen debyyttialbumi Wunderboy nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan ykköspaikalle. Nimikkokappale nousi iTunes listan kärkeen ja oli useita kuukausia myös Spotifyn top100 listalla.

Qstockin ohjelma valmistui

Ruotsalainen The Sounds on yksi Qstockin ulkomaisista artistivieraista.

Oululaisfestivaalin ohjelmisto täydentyi vielä 16 uudella nimellä.

10.6.2015
Oululaisen Qstock-festivaalin ohjelma esiintymisaikatauluineen on valmis. Festivaali täydentyi 16 uudella esiintyjällä.

Viimeisin ulkomaanvieras on kirkkaimpiin pop-lupauksiin kuuluva Say Lou Lou. Australialais-ruotsalaisten kaksosten yhtye oli tulossa Qstockiin jo viime kesänä mutta joutui perumaan keikkansa sairaustapauksen vuoksi. Say Lou Loun ensimmäinen albumi julkaistiin helmikuussa, ja yhtye on soittanut jo lukuisia loppuunmyytyjä keikkoja ympäri maailmaa. Viime vuonna se noteerattiin BBC:n kiinnostavimpia nousevia tähtiä rankkaavalle Sound of 2014 -listalle.

Englannista Qstockiin saapuu ylistäviä arvioita maailmalla kerännyt nuori rocktrio RavenEye, joka nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

Kotimaisia täydennyksiä ovat uransa suurinta suosiota nauttiva Mokoma, listahittejä kantrityyliin soittava YouTube-sensaatio Steve’N’Seagulls, speed-metallia paiskova Ranger, tämän hetken kohutuin rap-artisti Paperi-T, tuoreimmalla levyllään kriitikot vakuuttanut Paleface & Räjähtävä Nyrkki, nuori hardrock-lupaus Shiraz Lane, yhteiskeikallaan nähtävät rap-artistit Nikke Ankara & Aste sekä Ruudolf & Karri Koira, tunnelmallista metallia soittava The Man-Eating Tree, energinen rap-duo SOFA ja maailmalla kovassa suosiossa paistatteleva oululainen Satellite Stories.


Lauantaipäivän aloittaa kovassa nousukiidossa oleva kotimainen nuorisoidoli Benjamin, jonka syyskuussa julkaistu ensisingle Underdogs ja sitä seurannut Square One -EP ovat saaneet huikean vastaanoton. Benjaminin kansainvälisestä suosiosta kertovat toukokuussa 20 000 hengen yleisöille heitetyt Espanjan-keikat ja Instagram-tilin yli 230 000 seuraajaa.

Lauantain alkuiltapäivässä nähdään myös keväällä tuoreen pitkäsoittonsa julkaissut Jukka Poika, joka esiintyy tuttuun tapaan mainion Sound Explosion Bandin säestämänä, sekä alkuvuodesta uuden On&Off -sinkkunsa julkaissut aurinkoinen Krista Siegfrids.

Aiemmin julkistettuja esiintyjiä ovat muiden muassa Nightwish, The Sounds (SWE), Haloo Helsinki!, Apocalyptica, Elastinen, Mustasch (SWE), Jenni Vartiainen, Selah Sue (BE) ja kesän ainoalla keikallaan nähtävä Ville Valon yhden miehen yhtye Rambo Rimbaud. Kaikki esiintyjät soittoaikatauluineen löytyvät festivaalin nettisivuilta.

Qstockissa esiintyy kahden päivän aikana yli 60 artistia kuudella lavalla. Festivaalialueen oheisohjelmaa ja Rytmirannan dj-tarjontaa valotetaan kesän kuluessa.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 24.-25. heinäkuuta. Qstock on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista festivaaleista.

Viime vuosina tapahtuma on ollut loppuunmyyty keräten 30 000 festivaalivierasta kahden päivän aikana.

 

Olivers Corner juhlii reteesti Rovaniemellä

Lordi on OC-festivaalin pääesiintyjä. Kuva: Petri Haggrén.

Nelipäiväisen OC-festarin päätösesiintyjänä on itse Lordi.


27.25.2015
Rovaniemen irlantilaisbaari ja yökerho Olivers Corner juhlii kesäkuun alussa syntymäpäiviään varsin komealla bändikauttauksella peräti neljä päivää.

Keskiviikkona 3.6. rytinän aloittavat Ressu ja Jussi ja Aki Mikkonen  Korvaboosty.  Torstaina 4.6. pirskeitä vauhdittavat . Soggy Bottom Boys ja Laskuteline. Perjantaina 5.6 lavalle nousevatNarrow Nec., Iskuporakone ja Francine.  Päätöspäivänä lauantaina 6.6 esiintyvät Jaana Isokangas trio, The Bilebändi ja itse Rovaniemen ylpeys, euroviisuvoittaja Lordi.


Rovaniemeläisen Aki Mikkosen ja Korvaboostyn materiaali koostuu menevistä pop- ja rockcovereista, sekä Mikkosen omista biiseistä. Ressu Redford ja Neon2:sta tuttu Jussi Rainio ovat tehneet pitkän uran suomalaisen musiikin saralla. Miehet kiertävät ympäri Suomea viikko toisensa jälkeen loppumattoman hittitarjonnan kera.

Soggy Bottom Boys on irkkumusiikkia soittava rovaniemeläisbändi, joka tekee festareilla ensiesiintymisensä. Laskuteline on syntynyt vuonna 1990. Silloin Kimuri, Maikka ja Juha menivät Rovaniemellä paikallisen jenkkiautoyhdistyksenbileisiin soittamaan vanhaa rock´n´rollia. Suosio oli valtava ja siitä saakka Laskuteline on lennellyt ympäri Suomea Nuorgamista Helsinkiin.

Narrow Neck on myös irkkumusiikkia soittava rollobändi, joka vaihtoi nimensä nykyiseen Pyhän Patrikin päivänä 17. maaliskuuta. Aiemmin pumppu tunnettiin nimellä Ressut Allstars. Iskuporakone on lappilainen coverbändi,  joka ahkeralla keikkailulla ja armottoman energisillä iltamenoillaan bändi luo bileitä sinnekin, missä niistä ei tiedetä mitään. Poppoon biisivalikoima ulottuu Pinkistä Popedaan.

Francine on Lahdessa vuonna 1987 perustettu rock'n' roll-yhtye, jonka musiikissa on vaikutteita muun muassa rockabillysta, punkista ja skasta. Bändillä maine ehdottoman kovana livebändinä ei ole lainkaan liioiteltu.

Jaana Isokangas on rovaniemeläinen laulaja, joka esittää covereita lähinnä tämän päivän soulin maailmasta, mutta myös vanhempaa soulia, bluesia, rockia, ja tietysti uudempaa poppia. The Bilebändi on muusikkoryhmä, joka laittaa hymyn huulille ja tanssijalan vipattamaan kaikkien tuntemien hittikappaleiden tahtiin.

Lordi ei esittelyjä kaipaa. Luvassa on kunnon live-spektaakkeli pitkästä aikaa Rovaniemellä.

Danny täydentää Tornion Öölifestivaalien artistikaartin

25.5.2015
Tornio Öölifestivaalien entisestään tasokkaan esiintyjälistan täydentää Suomen viihdemaailman ikoni, jo vuonna 1996 viihdeneuvokseksi aateloitu Danny. Suomesta tuskin löytyy ihmistä, joka ei olisi kuullut Iso-D:n kappaleita. Dannyn kiinnityksen myötä Pikisaaressa 3.-4.7 juhlittavien Öölifestivaalien ohjelma ja aikataulu on valmis.

Jo runsaat 50 vuotta sitten uransa aloittanut Danny on julkaissut huikeat 94 singleä, 18 studioalbumia ja 15 kokoelmalevyä. Hänen suosituin kappaleensa on ollut Tuulensuojaan, joka viihtyi listoilla 126 viikkoa, mikä on edelleen Suomen ennätys.

Dannyllä on tilillään peräti 81 listahittiä, joista yksitoista on ollut ykkössijalla. Miehen suosio on ollut uskomaton, esimerkiksi vuonna 1968 hänellä oli 9 hittiä samaan aikaan Top-100:ssa. Dannyn myytyjen levyjen määrä on pitkästi yli 500 000 kappaletta.

Dannyn pitkän suosion taustalla on hänen monipuolinen ohjelmistonsa balladeista rock´n rolliin ja iskelmästä latinorytmeihin. Kuten Danny itse on todennut, ne ovat suoneet iloa, elämyksiä ja lohtua murheeseen jo useammalle sukupolvelle .

Tuulensuojaan -kappaleen lisäksi Dannyn uran suosituimpia hittejä ovat olleet muiden muassa East Virginia, Piilopaikka, Kauan, Vähän ennen kyyneleitä, Kesäkatu, Tuuliviiri, Amarillo, Maantieltä taloon, Aaveratsastajat, Hiljainen kitara, Kesäaikaan, Rebecca, Piilopaikka, Salattu suru, Seikkailija, Seitsemän kertaa seitsemän, Vai niin, vai niin, Tämä taivas, tämä maa, Kuusamo sekä Armi Aavikon kanssa levytetyt duetot Tahdon olla sulle hellä ja Kaiken sulle antaisin.

Lukuisten hittien lisäksi myös Dannyn perustama D-tuotanto sekä Danny-showt ovat suomalaisia viihdemaailman legendoja. D-tuotannon kautta Danny on auttanut urallaan lukuisia artisteja urallaan eteenpäin. Dannyn esiintyminen Öölifesteillä tulee olemaan tapaus, josta puhutaan pitkään.

 

Öölifestivaalien aikataulu:

Perjantai 3.7.

18.00. Arttu Wiskari
19.15. Roope Salminen & Koirat
20.15. Laura Voutilainen
21.15. Boney M (GER)
22.15. Justimus
23.15. TCT
00.15. Petri Nygård
01.15. Satin Circus

 

Lauantai 4.7.

15.00. Juha Tapio
17.00. Jari Sillanpää
19.00. Danny
21.00. Paula Koivuniemi
23.00. Elonkerjuu

Kalottjazz & bluesin ohjelma alkaa olla valmis

Pepe Willberg on yksi festivaalin päätähdistä. Hän laulaa Nat King Colen tuotantoa ja esiintyy lisäksi kirkkokonsertissa.

12.5.2015
Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 25. – 28. Torniossa ja Haaparannalla järjestettävä Kalottjazz & Blues alkaa olla ohjelmistonsa puolesta valmis. Tapahtuma järjestetään jo 32. kerran.

Festivaalin aloituskonsertissa Tornion musiikkitalolla virittäydytään sata vuotta sitten syntyneen suomalaisten syvien tunteiden tulkin Toivo Kärjen tuotantoa. Lavalle nousee Panu Savolaisen Toivo –yhtye solistinaan Yona, joka palkittiin vuonna 2010 tulokas-Emmalla.


Perjantai on kalottifestareilla perinteisesti bluesin juhlaa. Illan aloittaa Andrew Black & Slim Butler. Rovaniemeläisistä Lapin bluesmiehistä koostuva Slim Butler saa vieraakseen atlantalaisen eturivin laulaja/kitaristin Andrew Blackin, jota on kutsuttu myös tittelillä ”The Voice Of Soul”.

Iltaa jatkaa jo lähes 60 vuotta suomalaista rockia, bluesia ja iskelmääkin tulkinnut Eero Raittinen. Hänellä on tukenaan nuoria lahjakkaita muusikoita Pop & Jazz konservatorio Lappiasta ja Oulusta. Raisun illanpäättää vauhdikas ruotsalaiskokoonpano Virginia & Sky Blenders, jonka esiintymisiä on kuvailtu sielukkaiksi.

Päälavalla Jazzin huippuja ja klassisia säveliä

Lauantain pääkonserttissa esiintyy festarijärjestäjien mukaan Skandinavian ehdottomasti kirkkain jazztähti Rigmor Gustafsson. Ruotsalaislaulajattaren ääni ja taiteellinen yksilöllisyytensä on saanut tunnustusta niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin areenoilla.

Pepe Willberg on tänä vuonna niittänyt suurta mainetta ja kunniaa. Hänet valittiin Emma Gaalassa mm. vuoden miesartistiksi. Hän esittää suuren jazzikonin Nat King Colen tuotantoa. Lisäksi Willberg esintyy yhdessä Petri Laaksosen ja Olli Ahvenlahden kanssa Songs for the White Night – kirkkokonsertissa  Alatornion kirkossa.

 

Järjestäjät ovat erittäin iloisia festivaalin ohjelmakokonaisuudesta jossa kuullaan myös useiden lahjakkaiden nuorten omaan tuotantoa. Tämän vuoden festivaaleilla on useita uusia esiintymislavoja. Lounas-, kahvila- ja torikonsertteja järjestetään niin Torniossa kuin Haaparannallakin.

Haparanda Stadtshotel avaa terassinsa telttakonsertille jossa esiintyy haaparantalaissyntyinen laulaja/lauluntekijä Kati Salo yhdessä 22-Pistepirkosta tutun kitaristi Asko Keräsen kanssa. Ilta huipentuu ruotsalaisen Evighetens -orkesterin konserttiin, jossa erilaisista vaikutteista ei ole pulaa. Luvassa on mustalaisjazzia maustettuna suomalaisella tangolla ja balkanilaisilla tuoksuilla.

 

Kalottjazz & bluesfestival on ainoa kahdessa maassa järjestettävä jazz- ja bluesmusiikin festivaali.

Järjestäjinä ovat Tornion ja Haaparannan kaupungit. Festivaalin toteuttamisessa ovat mukana myös Haaparannan teatteriyhdistys ja Pop&Jazz Konservatorio Lappia.

Torniolaisyhtyeet Meatgrinder ja Worst Night Out pääsevät esiintymään Simerockiin

Meatgrinder.

Kaikki 11 Simerock Talent –finalistia kelpuutettiin mukaan festareille.

Simerock  Talent –kilpailu päättyi lauantai-iltana Rovaniemen nuorisotalo Mondella  superyllätykseen. Festivaalijohtaja Sime Yliaska kertoi, että kaikki finalistit pääsevät esiintymään festareille.

Asiasta ensimmäisenä kertoneen Lapin Kansan mukaan finalistit ottivat tiedon vastaan hölmistyneinä.
– En tiedä tajusivatko ne, että pääsivät kaikki mukaan, Yliaska kertoi Lapin Kansassa.

Yliaskan mukaan moinen idea pälkähti päähän tällä viikolla.

– Väänsin aikatauluja niin, että kaikille varmasti löytyy tilaa. Esiintyjät tulevat soittamaan lyhyitä settejä kahdessa eri osassa. Halusimme antaa kaikille mahdollisuuden.

Päätös tietää sitä, että Simerockin lavalle nousevat myös finaalissa olleet torniolaisyhtyeet Meatgrinder ja Worst Night Out sekä simolaistorniolainen duo Sonja Vakkala ja Jani Lappalainen.

Muut uudet Simerock-esiintyjät ovat rovaniemeläisyhtyeet David, The Youths, Arctic Circle Cheerleaders, Set Up To Fail, Never Train, Iiris Kaihua sekä kemijärveläinen R3bels. Lisäksi juontaja Olli Kaihua pääsee myös hommiinsa Simerockissa.

Simerock järjestetään elokuussa Rovaniemen Ounaspaviljongilla. Tapahtumassa esiintyvät muun muassa Elastinen, Haloo Helsinki!, Antti Tuisku ja Robin kanssa. Viime vuonna festivaaleilla oli 19 800 kävijää.

10 talenttia kilpailee lauantaina paikasta Simerockissa

Sofenginen Topi Latukka ja Ossi Mäkelä istuvat Simerock Talentin tuomaristossa. Kuva: Marek Sabogal.

Mukana vahva torniolaisedustus

8.5.2015
Torniolaisyhtyeet Meatgrinder ja Worst Night Out ovat lauantaina mukana kilpailemassa esiintymispaikasta ensi kesän Simerockissa historian ensimmäisessä Simerock Talent –kilpailussa. Lisäksi festaripaikkaa hakee simolaistorniolainen duo Sonja Vakkala ja Jani Lappalainen.

Kisa käydään nuorisotalo Mondella Rovaniemellä. Hakijoiden joukosta esiraati valitsi kymmenen 10 esiintyjää finaaliin. Loppukilpailun yleisö pääsee nauttimaan musiikin lisäksi cheerleadingista. Myös tapahtuman juontaja Olli Kaihua on mukana kamppailemassa paikasta Simerockissa.

Voittaja pääsee esiintymään Simerockissa yhdessä muun muassa Elastisen, Haloo Helsingin, Antti Tuiskun ja Robinin kanssa. Viime vuonna festivaaleilla oli 19 800 kävijää.

Voittajan ratkaisee arvovaltainen tuomaristo, jossa ovat Suomea viime vuonna euroviisuissa edustaneen Softengine -yhtyeen Topi Latukka ja Ossi Mäkelä, Sony Finland Musicin agentti Marko Salo sekä Simerockin festivaalipäällikkö Sime Yliaska.

Simerock Talent -finaali alkaa lauantaina nuorisotalo Mondella klo 18. Järjestäjinä ovat Simerock ja Rovaniemen Nuorisopalvelut. Päihteettömään finaaliin lippu maksaa kolme euroa.

Osallistujat ja aikataulu:

17.00 Ovet auki

18.00 Alkujuonto, Olli Kaihua
18.05 Meatgrinder, Tornio
18.30 David, Rovaniemi
18.45 The Youths, Rovaniemi
19.10 Arctic Circle Cheerleaders, Rovaniemi
19.20 Worst Night Out, Tornio

19.45 Tauko

20.05 Set Up To Fail, Rovaniemi
20.25 Iiris Kaihua, Rovaniemi
20.40 Never Train, Rovaniemi
21.05 Sonja Vakkala ja Jani Lappalainen, Simo/Tornio
21.20 R3bels, Kemijärvi

21.45 Tauko
22.00 Tulokset
22.30 Tilaisuus päättyy

Hässäkkä-päivien ensimmäiset esiintyjät julki

27.4.2015

Oululaisen kulttuuriyhdistys Paskakaupunni ry:n järjestämä punk- ja hardcore-orientoitunut DIY-festivaali Hässäkkä-Päivät järjestetään tulevana kesänä 3.-4.7.

Kahdeksannen juhlavuotensa kunniaksi festivaali tarjoilee tänäkin vuonna kelpo kattauksen kotimaista ja hieman ulkomaistakin vaihtoehtoista möykkämusiikkia marginaalien kätköistä.

Festivaalin ulkomaanvieraista suurimmat nimet ovat Itävalta-Chile-akselilta saapuva Ruidosa Inmundicia sekä ruotsalaisklassikko Rövsvett, joka paikkaa viime festivaaleilla peruuntuneen esiintymisensä. Näiden lisäksi varmistuneiden joukossa on liuta kovia kotimaisia, kuten Hero Dishonest, No Shame, Räjäyttäjät ja Pax Americana.


Aikaisempina vuosina Ykän pubilla järjestetty festivaali sekoittaa omaa pakkaansa hieman ja siirtyy tänä kesänä kulttuuritila Tukikohdalle Oulun Välivainiolle osoitteeseen Sorvarintie 5.

Tähän mennessä varmistuneet esiintyjät:
Ruidosa Inmundicia (AT/CL), Rövsvett (SE), Hero Dishonest, No Shame, Pax Americana, Suicidas (AT/CL/ESP), Räjäyttäjät, Lasten Hautausmaa, Dråp (SE), Ydintuho, Lapinpolthajat, M.O.R.A., Horros, The Laybacks, The Blaster Master, Ydinaseeton Pohjola, Bad Penny, Ravage Ritual, Out of Tune, Stolen Kidneys, Bonehunter, Häpeä, Houre ja Kantamus.

Festivaali lupaa ilmoittaa Facebook-sivuillaan ilmoittaa lisää esiintyjiä piakkoin.

Festivaalikokonaisuuteen kuuluvat myös torstaina järjestettävä aloitusklubi sekä sunnuntain lopetusklubi, joista seuraa lisätietoa myöhemmin. Festivaalin ikäraja on 18 vuotta.

Ennakkoliput Tiketistä (ei sis. mahdollisia palvelumaksuja): perjantai 15 euroa, lauantai 20 euroa, 2pv lippu 30 euroa.
Liput ovelta: perjantai 20 euroa, lauantai 25 euroa, 2 pv lippu 35 euroa.

Lukijoiden pyynnöstä: Nuijamiesten ja Jyrkkäkosken lavojen kesäohjelmat

Nuijamisten lavan kauden 2015 avajaisssa viihdyttivät lauantaina 16.5. Hurma ja Kanarian MikkI.

14.6.2015
Rokkineuvosta on pyydetty lisäämään sivustolleen myös Nuijamiesten lavan ja Pudasjärven Jyrkkäkosken kesän ohjelmistot. Tottahan moinen toive täytyy toteuttaa, joten tässäpä ne.

Nuijamiesten lavan tanssikesä Ylikiimingissä houkuttelee tanssikansaa varsin laajalta alueelta. Lavalla on tanssittu jo yli 50 vuotta, jokaisena kesänä ensimmäisen lavan valmistumisesta alkaen. Vuosien varrella lavalla lasketaan tanssineen ja viihtyneen noin 0,4 miljoonaa lavatanssin ystävää.

Lavan loppukesän ohjelma näyttää tältä:

La 20.6. Jukka Lampela & Lapponia, Iskelmien Ilta Suvi Hiltunen, T. Lehtola.
La 27.6. Mitra + bändi, Hannu Hautaniemen yhtye.
La 4.7. Matti ja Teppo & Horizone.
La 11.7. Leif Lindeman & Avec.
La 18.7. Ässät
La 25.7. Charles Plogman & Rosette
La 1.8. Pekkaniskan Pojat.
La 8.8. Jari Sillanpää & Men In Black. Jari 20v huipulla, Jore Siltala.
La 15.8. Teuvo Oinas & Kiintotähti.
La 22.8. Yölintu, Raimo Laamanen.
La 29.8. Heikki Koskelo & Taivaankaari.
La 5.9. Arttu Wiskari, Sarmas.
La 12.9. Sikajuhlat, Souvarit

Jyrkkäkoskella tanssitaan myös

Pudasjärven Jyrkkäkoski on ollut paikallisen nuorison perinteinen kokoontumispaikka jo aikojen alusta, mutta sen varsinaisen historian voidaan katsoa alkaneeksi 1948, jolloin Pudasjärven Urheilijat ry rakensi Kivarijoen jyrkän rantatörmän päälle talkootyönä hiihtomajan.

Majan rungon muodosti Vapon käytöstä poistettu savottakämppä. Tämä rakennus on edelleenkin pystyssä huvialueen keskellä ja nykyisin se tunnetaan "Punaisena tupana".

Jyrkkäkoskelta löytyy disko, tanssipaviljonki, ulkolava ja Punainen tupa, jossa on kesäisin myös anniskeluoikeudet.

Jyrkkäkosken loppukesän ohjelmisto näyttää tältä:

La 20.6. Juhannustanssit, Ässät.
Pe 3.7. Markkinatanssit, Jarkko Honkanen & Taiga
La 4.7. Markkinajatkot, Stargazery ja yllätysartisti.
Pe 10.7. Heinärieha, Teuvo Oinas.
Pe 17.7. Kesäyön karkelot, Channel Four.
Pe 24.7.Pilikkitanssit, T.T. Purontaka.
Pe 31.7. Lomatanssit, tangokuningatar Maria Tyysten
Pe 7.8. Seuran 70-vuotisjuhlatanssit, Kake Randelin.
La 15.8. Nuorten juhlabileet, Juju.
Pe 28.8. Nuorten venetsialaiset.
La 29.8. Venetsialaiset, Seireenit.
La 12.9. Päättäjäiset. Kurentanssi ja Tuomas Kaikkonen & Onnenkerjäläiset.

Jari Sillanpään skumpasta jättihitti

Maanantaina lanseerattu nimikkokuohuviini ylitti kaikki myyntiennusteet


12.6.2015
Maanantaina 8. kesäkuuta Alkon tilausvalikoimassa lanseeratun Jari Sillanpää Sparkling Winen suosio on yllättänyt kaikki ennakko-odotukset ja myyntiennusteet.

Alkot ovat tilanneet Jarin juhlavuoden kunniaksi kehitettyä kuohuviiniä hyllyihinsä runsain mitoin.

Toinen erä viiniä tilattiinkin pikaisesti lanseerauksen jälkeen ja se saapuu heinäkuun ensimmäisellä viikolla Suomeen, jotta viiniä riittää niin faneille kun festarikansallekin.

­- Huhhuh. Emme olisi ikinä arvannut, että Siltsun skumpalle olisi näin kova kysyntä. Jari taisi olla oikeassa, tämä skumppa todella on suomalaisten makuun, kommentoi kategoriamarkkinointijohtaja Marianna Godenhjelm Hartwa-Tradelta.

Suuren suosion vuoksi Jari Sillanpää Sparkling Wine saattaa loppua Alkon myymälöistä väliaikaisesti. Mikäli et löydä Jarin kuohuviiniä Alkon hyllystä, kuohuviiniä voi tilata Alkon tilausvalikoimasta taas heinäkuun alkupuolella.

Jari Sillanpää Sparkling Winen 0,2 litran pullon hinta on 3,30 euroa. 24 pullon laatikko irtoaa hintaan 79,20 €.

Sääskisafari tanssittaa taas heinäkuussa

12.6.2015
Vuodesta 1989 järjestetty Sääskisafari lähtee tänäkin kesänä tienpäälle. Lavatanssikiertueen esiintyjinä ovat tänä vuonna Tarja Ylitalo, Annika Kontio, Raili Leppälä, Annukka Ylitalo, Antero Ylikitti, Tuomo Huttunen säestäjinään mm. Intro ja Komeetta.

Kiertue lähtee liikkeelle tiistaina 14.7. Sodankylän Kieringistä.
Muut etapit:
15.7. ravintola Valdemari Rovaniemellä
16.7. Loimun talo Ylitornion Raanujärvellä
17.7. Kuivaniemen nuorisoseurantalolla
18.7. Tornion Umpitunnelissa.

Sääskisafarin järjestää Tornionlaakson Musiikkiklubi ry / Tornedals Musikklubb rf, joka on perustettu vuonna 1983, joskin alkuvuodet se toimi Jokivarren Musiikkiklubin nimellä.

Yhdistyksen tarkoituksena on Tornionjokilaakson musiikinharrastajien ja muusikkojen aktivoiminen, musiikin harrastuksen lisääminen ja nuorten musiikinharrastajien ohjaaminen, kouluttaminen ja kehittäminen. Yhdistyksen tarkoituksena on myös Tornionjokilaakson musiikkielämän rikastuttaminen.

Yhdistyksen keskeinen tavoite on elävän musiikin ja erityisesti suomalaisen ja ruotsalaisen tanssimusiikin ja lavatanssikulttuurin säilyttäminen ja elvyttäminen.

Toiminta tapahtuu täysin talkooperiaatteella ja yhdistyksen säännötkin kieltävät jäseniä ottamasta esiintymispalkkiota yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa.

Vuonna 1989 yhdistys rakennutti liikuteltavan tanssilava, jonka avulla aloitettiin tanssilavakulttuurin herättely niillä paikkakunnilla, joissa se oli ollut kukoistuksissaan aina 60-luvulle asti.

Tästä Sääskisafari-kiertue sai alkunsa. Kaksi vuotta myöhemmin yhdistys tilasi uudemmman version tanssilavasta ja otti siihen mukaan vielä ilmalla täytettävän katoksenkin.

Hyväntekeväisyys kuuluu myös oleellisena osana yhdistyksen toimintaan. Erityisesti sotiemme veteraanien hyväksi on järjestetty konsertteja ja muita tapahtumia. Valtakunnallisestikin tunnetuksi tullut Korsu Soi –tapahtuma toteutettiin yhdessä Pellon Lions-klubin ja Pellon seurakunnan kanssa usean vuoden ajan.

Yhdistys jakaa nuorille musiikinharrastajille ja opiskelijoille stipendejä.

Tornionlaakson Musiikkiklubi saanut useita tunnustuksia työstään. Näitä ovat Tornionlaakson Neuvoston kulttuuristipendi vuonna 2000,  Suomen Tanssiseura SUSELin tunnustuspalkinto Vuoden tanssiteosta 2004 ja  Pohjola –Nordenin Vuoden Nordisti-palkinto 2008.

Yhdistyksessä on noin 500 jäsentä Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.

Katja Kätkä tuomaroi Nuori Tähti -laulukilpailua

Katja Kätkä. Kuva: Katja Kätkän Facebook-sivut.

3.6.2015
Nuori Tähti –laulukilpailu etsii lahjakkaita lapsilaulajia. Viidettä kertaa toteutettava kilpailu on tarkoitettu kouluikäisille, joka toteutetaan mittavana koko maan kattavana kiertueena. Lapin osakilpailu järjestetään 22.6. Rovaniemellä Kauppakeskus Sampokeskuksessa kello 12 alkaen.

Osakilpailujen perusteella valitaan jatkoon noin 70 laulajaa. Kilpailu suoritetaan karaoketaustoin. Semifinaali ja finaali järjestetään Kuopion Tahkolla 29.-30. elokuuta.

Kilpailu huipentuu suureen finaalikonserttiin, jossa kolmen sarjan viidestä finalistista kruunataan Vuoden 2015 Nuoret Tähdet. Finaalikonsertin juontaa 2008 tangokuningas Jukka Hallikainen joka toimii myös kipailun suojelijana. Päätuomarina ja kummina toimii ylitorniolaislähtöinen laulaja ja laulunopettaja Katja Kätkä.

Kilpailussa on kolme sarjaa: 1-3, 4-6 ja 7-9 luokkalaiset. Kaikissa osakilpailuissa osallistujien suoritukset taltioidaan ja ammattilaisista koostuva tuomaristo Katja Kätkän johdolla valitsee jatkoon pääsevät taltiointien perusteella.

Osakilpailuissa on myös mukana leikkimielinen eskarisarja jossa pienimmätkin laulajat pääsevät esiintymään. Kaikki osallistujat saavat muistoksi diplomin sekä pienen yllätyslahjan.  Finalisteista julkaistaan Nuori Tähti kokoelmalevy.

- Vuonna 2011 startannut Nuori Tähti  -laulukilpailu järjestetään täysin lasten ja nuorten ehdoilla ja jokainen on tervetullut mukaan täysin omana itsenään kertoo tiedotteessaan Musamagia Oy:n Tiina Hyvärinen.

Idean isänä ja kilpailun toteuttajana on  Musamagian perustaja Jukka Silander. Hän on työskennellyt parisenkymmentä vuotta musiikin parissa. 

Nuori Tähti esikarsinnat starttasivat käyntiin 9.5 ja kestävät 9.8 asti.  Mukana on jo 23 esikiertuepaikkaa eri puolilla Suomea. 

Kari Tapiolta uutta ennenjulkaisematonta musiikkia

Arkistoista löydetty Sydämeni lyö –kappale tähdittää samannimistä 70-vuotisjuhlakiertuetta

2.6.2015
Kari Tapiolta julkaistaan levytysarkistoista löytynyt laulu ensi syksynä. Kyseessä on Erik Lindströmin säveltämä ja Aappo I. Piipon sanoittama Sydämeni lyö, jonka Kari Tapio levytti muutamia vuosia ennen kuolemaansa. Syksyllä julkaistaan uuden laulun lisäksi kokonainen albumi, joka sisältää uusia sovituksia ja ennen julkaisemattomia kappaleita Kari Tapion uran vuosien varrelta.

Kari Tapion syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta. Juhlavuotta kunnioittava konserttikiertue käynnistyy perjantaina 10. heinäkuuta Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilta ja huipentuu sunnuntaina 29. marraskuuta Pieksämäen Kari Tapio Paalupaikka Areenalle. Kiertueen nimi on Kari Tapio Olen suomalainen 70 vuotta - Sydämeni lyö –juhlakonserttikiertue, ja se nähdään ja kuullaan viiden kuukauden aikana liki kolmellakymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomen. Kiertueen liput ovat jo myynnissä lippukaupoissa.

Kiertue saapuu myös Pohjois-Suomeen. Keskiviikkona 21.10. se saapuu Rovaniemen Kulttuuritalo Korundiin, torstaina 22.10. Oulun Musiikkikeskukseen ja runsasta kuukautta myöhemmin lauantaina 28.11. Pellon Rohkihalliin.

Esiintyjät vaihtelevat eri paikkakunnilla. Kaikissa konserteissa nähdään ja kuullaan Hänen Orkesterinsa Kari Tapion pojan Jani Jalkasen luotsaamana. Solisteina ovat Dimitri Keiski ja Simo Silmu. Vierailevia artisteja ovat mm. Danny, Sakari Kuosmanen, Arttu Wiskari, Pete Parkkonen, Ilkka Vainio, Leif Lindeman, Saska Helmikallio, Milana Misic ja The Noisemakers. Helsingissä, Tampereella ja Järvenpäässä erikoisvieraana nähdään Remu Aaltonen. Turussa, Lahdessa, Helsingissä ja Tampereella mukana on myös Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble kapellimestarinaan Seppo Rehnström.

Kari Tapion syntymän 70-vuotisjuhlavuoden kruunaa Pieksämäelle syksyllä avattava uusi tapahtuma-areena. – Vanhojen veturitallien täysin remontoituihin tiloihin asetetaan näytteille Kari Tapiolle kuuluneita esiintymisasuja, soittimia, julisteita, julkaisuja, kultalevyjä ja kuvatarinoita eri vuosikymmeniltä, kertoo Joona Jalkanen. – Kyseessä on ainutkertainen maamme kevyen musiikin historiasta kertova kokoelma, Jalkanen jatkaa.

Areenan ja museon varsinaiset avajaiset ovat sunnuntaina 29. marraskuuta 70-vuotisjuhlakiertueen päätöskonsertin yhteydessä.

Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Hän menehtyi sairaskohtaukseen joulukuussa 2010. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Lisäksi hänet valittiin Emma-gaalassa parhaaksi miespuoliseksi artistiksi vuosina 1999 ja 2005.

Suukosken Keitaan kesän esiintyjät selvillä

Lasse Hoikka ja Souvarit avaa Suukosken Keitaan tanssikauden lauantaina 16.5.

3.5.2015
Tervolan Koivussa sijaitsevan perinteisen tanssipaikan, Suukosken Keitaan kesän 2015 ohjelmisto on valmistunut. Tansseja pidetään läpi kesän toukokuusta syyskuulle lauantaisin. Kaikkiaan suven aikana pidetään 18. tanssit.

Tanssikauden avaavat Lasse Hoikka ja Souvarit sekä Seppo Hakorinne 16. toukokuuta klo 20.30-01.30. Kauden päätöstanssit pidetään 12. syyskuuta, jolloin Keitaalle saapuvat ikisuosikit Matti ja Teppo.

Suukosken Keitaalle järjestetään tanssi-iltoina myös bussikuljetus Kemistä ja Torniosta. Kyydityksen hinta on 5 euroa meno/paluu.

Kemistä kuljetus lähtee klo 19.30 linja-autoasemalta ja kulkee Lapintietä Isohaaran kautta Keminmaan Tupasvillaan, jossa pysähdys on noin kello 19.45. Sieltä bussi koukkaa Lautiosaareen, jossa pysähdys on noin klo 19.55. Kyyti kulkee Itäpuolentietä ja pysähtyy vielä noin klo 20 Taivalkoskella ja noin klo 20.15. Tervolan linja-autoasemalla.

Torniosta kyyti lähtee vanhalta linja-autoasemalta klo 19. Seuraava pysähdys on Tornion ABC-asemalla noin klo 19.05. Matka etenee Keminmaan Tupasvillaan, jossa pysähdys on samaan aikaan Kemin bussin kanssa noin klo 19.45. Suukosken keitaalla bussit ovat noin klo 20.35.

Paluukuljetukset lähtevät tanssien päätyttyä noin klo 01.10.


Suukosken keitaan tanssikausi 2015:

 

La 16.5. Lasse Hoikka & Souvarit sekä Seppo Hakorinne.
La 23.5  Marko Maunuksela & Fantasia.
La 30.5 Seireenit.
La 6.6 Amadeus Lundberg orkestereineen.
La 13.6 Juha Alvari.
La 20.6 Jarkko Honkanen & Taiga sekä Seppo Hakorinne.
La 27.6. Tarja Lunnas & Rosso.
La 4.7. Channel Four sekä Kanarian Mikki.
La 11.7. Kari Piiroinen & Caminito.
La 18.7. Rainer Bollström & Graniitti sekä Anu Tammela.
La 25.7. tangokuningas Teemu Roivainen & Hovinarrit.
La 1.8. Kalle Kaaja & Kulkukoirat sekä tanssiyhtye Melekoset.
La 8.8. Saija Tuupanen & eXmiehet.
La 16.8. Tangokuninkaalliset 2015.
La 22.8. Leif Lindeman yhtyeineen.
La 29.8. Lasse Hoikka & Souvarit.
La 5.9. Tanssiorkesteri Pekka Niskanpojat.
La 12.9. Matti ja Teppo.
Pe 18.9. Jarkko Honkanen & Taiga.
La 19.9. Anu Tammela.

Varaslähtö kesään kukkamekot viuhuen: Juhannustanssit lauantaina Rovaniemen Valdemarissa

16.4.2015

Nauru ja nostalgia
värittävät Rovaniemen tanssiravintola Valdemarin tunnelmallista miljöötä lauantaina 18. huhtikuuta, kun perinteeksi muodostuneet Juhannustanssit tuovat tuulahduksen keskikesän juhlavuutta ja lavatanssitunnelmaa keskelle pohjoisen loskaista kevättä.

Monet opiskelijat jättävät Rovaniemen toukokuun koittaessa ja lähtevät kesätöihin muualle Suomeen. Keskikesän juhlaa olisi kuitenkin hauska viettää kavereiden kanssa. Miksi ei siis vietettäisi juhannusta hieman etukäteen?

Tästä oivalluksesta syntyi Juhannustanssit ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten ja perinne on jatkunut samankaltaisena tähän päivään saakka. Välillä on tanssittu Hilpeässä Krouvissa, mutta jo useimpina vuosina paikkana on toiminut Kemijoen varrella sijaitseva Valdemari. Sisälle on aina tuotu tuoreita kukkia ja tunnelma on kuin suoraan oikeista kesätansseista. Tapahtumaan on myös suurella mielenkiinnolla osallistunut aina kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita. Tanssilattialle ovat tervetulleita kaikenikäiset.

Juhannustansseihin kuuluu merkittävänä osana tapahtuman henkeen sopiva pukeutuminen. Naisilla tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kesämekkoa heiluvine helmoineen ja miehillä charmikasta kauluspaitaa, liiviä tai puvuntakkia yhdistettynä suoriin housuihin. Tanssilattialla vallitsee sekahaku. Etiketin mukaisesti tanssiin kutsusta kieltäytymisen katsotaan olevan hieman epäkohteliasta. Välitön ilmapiiri kuitenkin takaa, että mukaan mahtuvat vähän tylsemmätkin parkettien partaveitset.

 

Tanssien tahtia luovat juurevasti svengaava Pietarin spektaakkeli. Yhtye on ansiokkaan omaleimainen mikstuura iskelmää, puhelaulua ja bluesia. Lisäksi illan aikana esiintyy myös rovaniemeläinen Autiomaa, jonka musiikissa häivähtää kansallisromanttinen melankolia, mutta myös riehakas hönkäys  kantria, bluesia ja folkkia.

Illan nostalgisesta dj-musiikista huolehtii Roger Gregor.  Luvassa on perinteikästä suomi-iskelmää, käännöshittejä, vivahteikasta jazzia, twistiä sekä holtittomaan liikehdintään viettelevää rock’n’rollia. Tapahtuman alussa on mahdollista osallistua Revontulitanssijoiden tarjoamaan Salsan ja reggaetonin opetukseen.

Juhannustanssit ravintola Valdemarissa Rovaniemellä lauantaina 18.4 klo 21-02:30. Liput 10 euroa.

Tanssikeskus Pohjanrannan kesäohjelmisto selvillä

14.4.2015

Nimensä Tähtirannasta Tanssikeskus Pohjanrannaksi muuttanut tanssikeskus on julkistanut kesän 2015 ohjelmistonsa.

Tansseja pidetään toukokuun lopulta syyskuun alkuun joka lauantai. Kauden aloittavat 30. toukokuuta Kyösti Mäkimattila & Varjokuva ja The Steels. Kauden päätöstanssit vanhan navetan ylisille kunnostetussa Pohjois-Suomen suurimmalla tanssilattialla pidetään 5. syyskuuta, jolloin esiintyjänä ovat Ilkka Marttala & Virpi Piippo.

Keminmaan maalaistunnelmaisessa tanssikeskuksessa. Vanhan voi tanssia myös alakerran karaokeravintolan parketilla. Tanssikansaa palvelee kaksi A-oikeuksin varustettua ravintolaa. Lisäksi ulkoterassilla on makkaranmyyntipiste suolaisen nälkään. Lipunmyynti tapahtuu ovelta.

Ohjelmisto 2015:

La 30.5. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva, The Steels.
La 6.6. Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty.
La 13.6. Pekka Niskanpojat.
La 20.6. Taikakuu, Rossipohja.
La 27.6. Kake Randelin & Rovers, Nelituuli.
La 4.7. Janne Tulkki & Tulinen Sydän.
La 11.7. Anne Mattila, Markus Savolainen ja Pohjan Soundi.
La 18.7. Kaija Lustila & Rosette.
La 25.7. Marita Taavitsainen & Koivu.
La 1.8. Jukka Lampela & Lapponia.
La 8.8. Jarkko Honkanen & Taiga.
La 15.8. Eija Kantola & Omega.
La 22.8. Kari Vepsä & Onnenmaa.
La 29.8. Saija Tuupanen & Exmiehet.
La 5.9. Ilkka Marttala & Virpi Piippo.

Jari Sillanpää korkkaa Tornion Park Hotelin

Maanantaina Iskelmä Gaalassa kaksi kategoriaa voittanut Jari Sillanpää saapuu maaliskuussa Tornion Park Hoteliin. Suomen suosituimpien artistien joukkoon lukeutuva Sillanpää esiintyy uusitussa hotellissa perjantaina 27.3.

Sillanpään viime syyskuussa ilmestynyt Rakkaudella merkitty mies -albumi palkittiin Iskelmä Gaalassa vuoden albumina ja siltä irrotettu single Sinä ansaitset kultaa sai vuoden parhaan iskelmän palkinnon. Palkinnot jaettiin Iskelmä –radiokanavan kuuntelijoiden äänestyksen perusteella.

Sillanpään uusinta albumia on kiitelty tuoreesta näkökulmasta, nuorekkaasta otteesta sekä isoista, vahvoista pop-kappaleista. Levyn tekijäkaartiin lukeutuvat Mariska, VäinöVäinö, Setä Tamu, Paula Vesala, Petri Someri, Aku Rannilaja Saara Törmä. Levyllä on myös Cheekiltä coveroitu Liekeissä-kappale.

Palkitun Rakkaudella merkitty mies -kappaleen ovat säveltäneet Petri Someri ja Aku Rannila, sanoittanut Saara Törmä ja sovittanut Leri Leskinen.

Elokuussa 50 vuotta täyttävä Sillanpää juhlistaa syntymäpäiväänsä pitämällä konsertin Helsingin Olympiastadionilla. Konsertti pidetään täsmälleen syntymäpäivänä 16. päivänä elokuuta. Juhlan kunniaksi Sillanpää aikoo tarjota kakkukahvit yleisölle, jota stadionille mahtuu 40 000 henkeä.

 

Vihdissä asuva, Ruotsin Ludvikassa vuonna 1965 syntynyt Sillanpää valittiin Tangokuninkaaksi tasan kaksikymmentä vuotta sitten vuonna 1995. Sen jälkeen ura on kulkenut koko ajan hyvässä myötätuulessa eteenpäin.

Sillanpää on julkaissut kaikkiaan 13 albumia. Esikoislevy Jari Sillanpää myi huikeat 273 000 kappaletta ja on yhä Suomen myydyin äänite. Sillanpää on saavuttanut urallaan lähes kaiken, mitä esiintyvä artisti voi toivoa.

Erilaisia kunniamainintoja ja palkintoja Sillanpää on saanut vuosien varrella lukuisia. Palkintokokoelmasta löytyy muun muassa kolme Emma-patsasta. Vuonna 2005 hänet palkittiin sekä Tango Finlandialla että Iskelmä-Finlandialla. Keikkapaikat mies on täyttänyt ääriään myöten kaikkialla jo vuosien ajan.

Torniojoen rannalla sijaitseva viihtyisä Park Hotel Tornio - entinen Kaupunginhotelli - on pessyt kasvonsa täysin ja avataan keskiviikkona 25. helmikuuta.

Katja Lukin suojelee Keminmaan nuorten SM-hiihtoja

17.2.2015

Laulaja Katja Lukin toimii Keminmaassa 28.2.-1.3. pidettäven nuorten SM-hiihtojen suojelijana.

- On mahtavaa kun pääsee tuollaiseen kunniatehtävään nuorisotapahtumassa ikuisena keminmaalaisena, Lukin iloitsee.

Kemissä vuonna 1974 syntynyt, mutta Keminmaassa varttunut Lukin on tullut tunnetuksi Dannyn taustalaulajana D'Voices duossa. Hän on esiintynyt myös lukuisten muiden suomalaisten artistien levytyksillä taustalaulajana.

 

Lukin on yksi Keminmaan julkkiskummeista. Hän toimii Lassilan koulun kummina. Muut julkkiskummit ovat näyttelijä Peter Franzén ja laulaja Tony Kakko. Viime vuonna Keminmaassa julkistettiin Lukinin laulama ja Tony Kakonen tekemä kunnan nimikkokappale Keminmaa.

Lukin aloitti soolouransa vuonna 2003 julkaisemalla singlen Vitamiini. Sittemmin hän on julkaissut useita kappaleita, jotka ovat muun muassa olleet Radio Suomen soitetuimpien listalla. Vuonna 2012 Lukin palkittiin Vuoden Tanssihitti -palkinnolla kappaleestaan Kaipaan Yyteriin.

Viime heinäkuussa Lukin voitti radioiden Kuukauden Levy -äänestyksen esikoisalbumillaan Löysin viimein paikan kaivatun. Albumin nimikappale oli Tätä Suomi tanssii -listalla puolisen vuotta ja kestohitti se oli myös Radio Top 20 -listalla. Kappale oli Radio Suomen seitsemänneksi soitetuin vuonna 2014.

Lukin on valmistunut nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Peräpohjolan Opistosta. Myöhemmin hän on käynyt esiintymisalan jatkokoulutusta myös Oulussa. Lukin on saavuttanut sittemmin myös luokanopettajan pätevyyden Helsingin yliopistossa.

Alkuvuoden Lukin on tehnyt pääasiassa opetushommia.

- Keikkailut alkaa taas tuossa maaliskuun alussa laivakeikkojen merkeissä. Kotikonnuille ennätän tosiaan vielä helmikuun lopussa. Jos vaikka pääsis hiihtämään ja pilkille, Lukin toivoo.

Lukin esittää Keminmaa -kappaleen aikanakin lauantaina 28.2 Pohjanrannassa pidettävän palkintojenjakotilaisuuden yhteydessä.

Lisäksi Lukin esiintyy perjantaina 27.2. kunnantalolla kutsuvieraille pidettävässä juhlatilaisuudessa. Tilaisuuden toinen esiintyjä on Dimitri Keiski.

Jari Sillanpää vuoli kultaa Iskelmä Gaalassa

Jari Sillanpää. Kuva © Juhani Hiltunen.

17.2.2015
Jari Sillanpää
nappasi kaksi tärkeintä pystiä maanantai-iltana pidetyssä Iskelmä Gaalassa. Miehen Rakkaudella merkitty mies -levy palkittiin vuoden albumina ja levyltä lohkaistu Sinä ansaitset kultaa palkittiin vuoden iskelmänä. Kappaleen ovat säveltäneet Petri Somer ja Aku Rannila, sanoittanut Saara Törmä ja sovittanut musiikin monipuolisuusihme Leri Leskinen.

Vuoden naisartistiksi valittiin Kaija Koo ja vuoden miesartistin tittelin sai Jonne Aaron.
Vuoden yhtyeen titteli meni Haloo Helsinki! -yhtyeelle, vuoden tulokkaana palkittiin Janna ja Vuoden viihdyttäjänä Elastinen.

Lisäksi Pro iskelmä -palkinto ojennettiin Juha Tapiolle.

Pohjanranta järjestää lämppäribändikisan Keminmaassa

27.11.2014 Pohjanrannan jokaviikkoiset lavatanssit Keminmaan kesässä ovat tulleet monille tansseissa kulkeville tutuiksi. Kesällä 2015 Pohjanranta järjestää lämppäribändikisan, johon voivat kaikki halukkaat bändit ilmoittautua.

Kukin bändi pääsee esiintymään ennen pääorkesteria sekä näiden tauoilla. Soitettavan musiikin tulee olla suomalaista lavatanssimusiikkia. Ensimmäinen lämppäribändi voi hypätä lauteille jo kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, viimeiset tanssit ovat syyskuussa.

Kilpailuun osallistumisesta ei makseta korvausta, mutta tilaisuus tarjoaa esiintymiskokemusta sekä mahdollisuuden soittaa tanssiestradilla kuuluisuuksien kanssa. Voittanut bändi palkitaan omalla keikalla seuraavalle kesälle.

Radio Pro nauhoittaa lämppäribändit. Kilpailun voittajan ratkaisevat Radio Pron ja Pohjanrannan edustamat tuomarit. Voittaja ilmoitetaan syyskuun loppuun mennessä.

Ilmoittautumiset info@pohjanranta.com tai puh 016 275 070 tai 0400 893 529. Ilmoittautumisaika päättyy 16. tammikuuta 2015.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu