Blavatskyn perilliset tarjosi musiikillisen elämyksen Torniossa

18.2.2017
Tornion musiikkitalolla on tullut vuosien saatossa koettua paljon sykähdyttäviä, monipuolisia ja tasokkaita konsertteja. Perjantaina kuultu Blavatskyn Perilliset -yhtyeen YUP-tribuutti Toppatakkeja ja Toledon terästä menee heittämällä listan kärkipäähän.

En edes muista milloin olen viimeksi kuullut Yhdistyneiden Urbaanien Puoskareiden musiikkia livenä. Perjantain kolmen vertin konsertti, jossa kuultiin yhtyeen vuonna 1994 julkaiseman kolmosalbuminsa Toppatakkeja ja Toledon terästä - kappaleet kronologisessa järjestyksessä, oli siitäkin syystä varsin erityinen.

YUP on edelleen määrittelemättömän pituisella tauolla, eikä ole mitään varmuutta, tekeekö bändi koskaan paluuta. Taukokin alkoi jo vuonna 2009.


Blavatskyn perilliset teki YUP:n monipolviselle albumille kunniaa, vaikka kekseliäät biisit eivät ole helpoimmasta päästä soitettavia. Kappaleissa on mielikuvituksellisia väliosia ja jopa väliosien väliosia. Eikä myöskään laulettavia, sillä sanoja Jarkko Martikainen on tunkenut kappaleisiin varsin paljon.

YUP:n musiikkia ei ole turhaan kutsuttu outorockiksi. On jopa sanottu, että bändi on luonut oman genrensä. Kotimaassa lähimpänä sitä lienee torniolaislähtöinen CMX. YUP:n moneen suuntaan rönsyilevissä biiseissä tyylilajit vaihtelevat myös kappaleiden sisällä. YUP:n musiikkia on kuvattu muun muassa progressiiviseksi hc-punkiksi. Onhan se sitäkin, mutta myös paljon muuta, jota on hankala määritellä, eikä se ehkä ole tarpeenkaan.

Toppatakkeja ja Toledon terästä -teemalevyn soundia on kuvattu hallituksi kaaokseksi, musiikin Monty Pythoniksi ja musiikiksi, joka ei ole tästä maailmasta. Albumi kertoo laulavan salapoliisi Henry Blavitskyn sekavista tutkimuksista tehtaanjohtaja, kusipää Volmar Pätsin hämäräperäisten liiketoimien suhteen.

 
Torniossa Blavatskyn perilliset tarjoilivat levyn kappaleet kaikilla mausteilla  - kahden kitaran, basson, rumpujen, perkussioiden ja koskettimien lisäksi soitinvalikoimaa täydensivät vibrafoni, huilu, saksofoni ja erilaiset pillit.

Bändissä soittivat Jani Lappalainen (laulu, basso), Aki Niskasaari (kitara, taustalaulu), Tommi Svetloff (kitara), Emma Romsi (kosketinsoittimet, taustalaulu), Tomi Raikaslehto (rummut, taustalaulu), Kasper Parkkinen (perkussiot, vibrafoni, taustalaulu), Eveliina Kuusijärvi (laulu), Arlene Kunelius (huilu) ja Milla Kinnunen (saksofoni).

Toteutukselle voi huoleti antaa kymmenen pistettä, miljoona papukaijamerkkiä sekä mahdottoman isot kiitokset musiikillisesta elämyksestä.

Blavetskyn perillisten antia pääsee nautiskelemaan myös tänään, sillä yhtye soittaa klo 22 alkaen Kemissä Ankkurin jamien housebändinä.

Tornion konsertissa kuultiin kappaleet:

1. Tyttö jota rakastan
2. Minä olen myyrä
3. Huonot uutiset
4. Älä astu kauppiaan päälle
5. Pää puhuu
6. Toppatakkeja ja Toledon terästä
7. Mitä elämän jälkeen?
8. Soljan käsittely
9. Kuonamagneetti
10. Taivaiden maisterit

Antoisa ilta HFD:n ja Roiston seurassa

Horse Face Dog ja Roisto Cafe Chillout, Kemi 27.1.2017

Vuonna 2013 perustettu torniolainen voimatrio Horse Face Dog paukutti Chilloutin kahden bändin illan avausesiintyjänä 14 kappaletta, pääosin suoraviivaista ja nopeatempoista rock´n rollia.

Antti Lindholmin (kitara, laulu), Tony Rebelin (basso) ja Timo Lindholmin (rummut) muodostama voimatrio on ehtinyt julkaista jo kaksi täysimittaista cd-levyä (Horse Face Dog (2013) ja Sole Survivor (2015). Kolmas on tulossa uunista ulos näillä näkymin maaliskuulla.

- Kun biisejä on tulollaan, mikseipä niitä tekisi. Ja varsinkin jos ei vanhojen biisien sanoja enää muista, niin silloin on parempi tehdä uusia, Tony Rebel virnistää tavalla, josta ei tiedä uskoako vai ei.

Musiikillisesti jonnekin Motörheadin ja Peer Guntin rynkytysrockin välimaastoon sijoittuva hevosenlärvikoira hoiti työnsä lavalla hyvällä ja ammattimaisella asenteella ilman tyhjänpäiväistä löysäilyä. Antti Lindholm hoiti vokalistinhommat lippalakkinsa antamassa varjossa hyvin miehekkäästi ja soinnut irtosivat kitarasta kerkeästi. Timo Lindholm puolestaan antoi lettiensä heilua rumpukapuloiden tahtiin ja soitti - kuten aina - tarkasti. Tony Rebel näytti ilmeillään kuinka paljon hän tykkää soittaa - nähtävästi hyvin paljon ja viihtyi lavalla paljolti perinteisen tyylikkäässä haara-asennossa.

 

Viidennen levynsä ja samalla ensimmäisen kokoelmansa julkaissut Roisto -yhtye toimii jo 11. vuottaan ja elää hyvin. Vuosien varrella paljon miehistönvaihdoksia kokenut yhtye on pitänyt linjansa vaikeuksista huolimatta hyvin koossa. Yhtye soittaa punkahtavaa suomirokkia ja tekee sen taiten, erinomaisella asenteella, joka tuli hyvin esille Chilloutin keikalla. Tuoreen ilmeen yhtenä tekijänä on toki sekin, että yhtye on keikkaillut varsin harvakseltaan.

Bändin biiseissä on mielenkiintoinen raikas ja tunnistettava ote, mikä nostaa Roiston massasta esille. Osa bändin biiseistä on ehtinyt jo nousta paikallisiksi pienhiteiksi, jotka yleisö toivoo kuulevansa bändin jokaisella keikalla. Bändillä on myös intohimoiset faninsa, jotka eturivissä hoilaavat biisit antaumuksella bändin kanssa.

Yhtyeen muodostavat ainoa alkuperäisjäsen Teemu Sainio (basso, laulu), Teemu Ylinikka (kitara, laulu) ja Erno Jekkonen (rummut). Chilloutin keikalla yhtyettä vahvisti toisena kitaristina Antti Lindholm, joka on äänittänyt yhtyeen 06-10 Vol.1 –kokoelman ja soittanut levylle myös osan kitarasooloista.

Paketti toimi jopa yllättävänkin hyvin, eikä pienet tekniset ongelmat, kuten Sainion basson hihnan irtoamiset häirinneet tunnelmaa lainkaan, vaan pikemminkin toivat siihen pikantin lisäsäväyksen. Nelikon esiintyminen oli rentoa ja itsevarmaa ja tosiaan, monissa biiseissä olisi potentiaalia isommiksikin hiteiksi, jos ne vain saisi pukattua laajempaan radiosoittoon.

Molemmat yhtyeet olisivat ilman muuta ansainneet rutkasti isomman yleisön eteensä, vaikka eipä toki nytkään likikään tyhjille seinille tarvinnut soittaa. Baarihenkilökunnan arvion mukaan tipaton tammikuu on vielä sen verran voimissaan, että se näkyy asiakasmäärissä. Alla vielä settilistat, jotta jokainen poissaollut näkee, mitä menetti.

Settilistat

Horse Face Dog:

1. Bunch Of Bitches
2. No Golden Tickets
3. All For Nothing
4. Pain Bottled Up
5. Won´t make It Back Home
6. Corrupted To The Bone
7. Can´t Hold Back
8. Back In Town
9. Killing Business
10. Out Of My Life
11. Destroyer
12. Let It Rain
13. Rain Keeps Falling
14. Not For You & Me

Roisto:

1. Sirpaleet
2. Pimeäni
3. Avara Luonto
4. Paha Sanoma
5. Jäätynyt Tie
6. Tarina
7. Juoni
8. Oma Maailma
9. Tyhjät Sivut
10. Toivoton tapaus
11. Myrskyn Yllä
12. Hetki Sankareita Leikitään
13. Onnelan Portit
Encore
14. Pala Rakkautta

Tapahtumakesä päättyy Venetsialaisiin lauantaina

25.8.2017
Kesä alkaa olla päätöksessään, ja ulkotapahtumien vyöry hiljenee ensi viikonlopun jälkeen. Kesän päättäjäisiä juhlitaan lauantaina jälleen Venetsialaisten merkeissä niin Kemissä kuin Torniossakin. Juhlapäivän teema on Sata päivää sataan, eli Suomen sadanteen itsenäisyyspäivään.

Veden, tulen ja valon juhlaa vietetään pitkälti hyvästä livemusiikista nauttien. Kemissä tapahtumat sijoittuvat sisäsatamaan, Torniossa Torandaan. Kemissä luotetaan lähinnä paikalliseen osaamiseen, Torniossa vierastyöläisiin. Kemissä mennään pääosin maksuttomalla meiningillä, Torniossa peritään parinkympin pääsymaksu.

Kemissä kekkerit aloittaa kesärikonsertti Meripuiston laululavalla kello 15, jossa Kemin kaupunginorkesteri esiintyy solistinaan kemiläislähtöinen Heidi Kyrö ja kapellimestarinaan Erkki Lasonpalo. Ilmaiskonsertissa on luvassa musiikillisia elämyksiä Suomi 100 -hengessä 75 minuutin ajan.

Iltakemut käynnistää Rockacoustic duo Seilarissa klo 19. Tuntia myöhemmin Rantamakasiinissa Paperitähdet & M. Virtasalo tarjoilevat Sir Elwoodin Hiljaisia Värit -yhtyeen kappaleita. Raspikurkku Maya Korvela (Paakkari) aloittaa oman settinsä Satamakaffila Nuotassa samoihin aikoihin. FreshX -yhtye saa vuoronsa Katariinan terassilla klo 21. Illan päättää Afterglow -yhtye progesetillään klo 23 alkaen Sataman Tähdessä. Puolta tuntia ennen puoltayötä Paperitähdet & M. Virtasalo aloittavat illan toisen - tällä kertaa maksullisen - Sir Elwoodin Hiljaisia Värit -settinsä ravintola Ankkurissa

Venetsialaisten ohjelmaan lukeutuvat myös Dante-seuran järjestämät Pursiseuran Venetsialaiset klo 17 alkaen, klo 22 alkava perinteinen Lapin Meren melontakeskuksen soihtukulkue sekä klo 22.30 alkava ilotulitus.


Torandassa menot aloittaa Oulusta kotoisin oleva Ellinoora, joka nousi koko kansan tietoisuuteen hitillään Carrie. Ellinooran muita hittejä ovat muun muassa Leijonakuningas ja Elefantin paino.

Ruotsalainen ysäribändi Basic Element nostaa nostalgisilla menobiiseillään kannat kattoon. Vuonna 1992 perustetun yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat Move Me, The Promise Man, The Ride, The Fiddle ja This Must Be A Dream.

Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2014 valmistuneen teknoviulisti Elisa Järvelän tapana on ihastuttaa kuulijansa taidokkaalla soitannallaan. Muusikkona monipuolisen Järvelän repertoaariin lukeutuvat klassinen-evergreen-hengellinen-, kansanmusiikki, argentiinalainen-unkarilainen maailmanmusiikki, jazz sekä elektroninen musiikki. Improvisointi on yksi hänen erikoisosaamisistaan.


Stargate
on Jukka Nummen (laulu, rummut), Mauri Savolaisen (kitara) ja Petteri Gullstenin (basso) muodostama powercover-trio, jonka tähtiportista putkahtelee pääasiassa 70-80 luvun classic- ja hardrock –biisejä. Bändin suosikkeihin lukeutuvat sellaiset nimet kuin Deep Purple, Rainbow ja Whitesnake.

Lisäksi Torandassa näköaistille ruokaa tarjoillaan Tulikukka -tulishown sekä näyttävän ilotulituksen muodossa. Väliaikatunnelmasta vastaa DJ ja tapahtuman juontaa Hannu Okkonen.  

Stumblefestin tuotot musiikkikasvatustyön tukemiseen

40 vuotta täyttävä Kemin blueskuningas Tuomas Laajoki juhlii järjestämällä tänään komean livemusiikki-illan.

18.8.2017
Tänään lauantaina 40 vuotta täyttävä Tuomas Laajoki on yksi ihmisistä, joiden ansiosta Kemiä voidaan kutsua hyvällä syyllä tapahtumien kaupungiksi. Laajoki on ollut järjestämässä lukuisia musiikki- ja muita tapahtumia.

Hän on ollut keskeisessä roolissa muun muassa Pakkasukko Jazz & Bluesin, Kesäkissabluesin, Coronarockin ja Easy Living in Kemi -tapahtumien järjestämisessä. Laajoki kumppaneineen on tuonut vuosien varrella satoja laadukkaita esiintyjiä Kemiin. Laajoki on myös ollut järjestämässä bändileirejä - ja kilpailuja, vienyt elävää musiikkia kouluille ja nuorisotiloille, tuonut Kemiin jami-illat sekä ollut käynnistämässä hyviä tuloksia saavuttaneen Kemi Factorin toimintaa. Nuorisotyöntekijänä työskentelevän Laajoen ansiot on tunnustettu ja hänet on kruunattu myös Kemin kuninkaaksi vuonna 2012.
 

Laajoki tunnetaan myös taitavana kitaristina, jonka käsissä taipuu musiikki kuin musiikki. Miehen ominta aluetta on kuitenkin blues- ja muu rytmimusiikki. Laajoki on soittanut monissa kokoonpanoissa. Näitä ovat muun muassa Olli Ontronen & Mighty Shitty, Flyin´ Blind, Tap Waters Orchestra sekä Pepe Ahlqvistin yhtye.

Niinpä ei ole ihmekään, että lempinimeä Tuspe totetteleva mies haluaa juhlia 40-vuotispäiväänsä lauantaina 19.8. järjestämällä musiikkitapahtuman, Stumble Festin. Kemin Ankkurissa soittavat North Finland Blues Allstars, Saverio Maccne & Double Ace, Twangfellas ja Hoodoo Duo. Klo 20 alkavan juhlan päätteeksi ohjelmassa on - tietysti - myös StumbleFest -jamisessio.

North Finland Blues Allstars koostuu todellisista huippumuusikoista. Sen riveissä ovat Wentus Blues Bandin Juho Kinaret, Niko Riippa ja Pekka Grohn, joista jälkimmäisin on tuttu myös J. Karjalaisen yhtyeestä. Kepa Härkönen on puolestaan soittanut Wristshakers-, Kingmen Combo- ja Kathmandu Blues Band- yhtyeissä. Bändin täydentävät itseoikeutetusti Olli O. & Mighty Shittyn kaksikko Olli Ontronen ja Rauli Suuronen.

Illan esiintyjät

Argentiinalaisen virtuoosikitaristin ja loistavan tulkitsijan, Saverio Maccnen Double Ace on sähköinen energiaa tihkuva yhtye joka ei jätä ketään kylmäksi.

Twangfellas on uusi kemiläinen instrumentaalimusiikin sekä klassikkoteosten parissa seikkaileva tyylitajuinen yhtye, joka on kuluvan kesän aikana nostanut itsensä alueen mielenkiintoisimpien kokoonpanojen joukkoon.

Hoodoo Duo puolestaan tarjoaa kansainvälisen tason ammattimiesten Olli Ontrosen ja Niko Riipan rouheaa jyystöä Louisiana Redin, Muddy Watersin, Howling Wolfin jalanjäljissä. Tapahtumaa isännöi juontajana Mikko Nuorala.

Stumblefestin tuotto käytetään kemiläisten lasten- ja nuorten musiikkikasvatustyön tukemiseen. Liput Ankkurin iltaan maksavat 12 euroa.

Rokkineuvos onnittelee lämpimästi Tuomas Laajokea, joka on juhlansa totisesti ansainnut.

Run to 60´s -lava on jo sisäsatamassa valmiina illan bileisiin. Lavalla Teemu Ylinikka odottaa jo malttamattomana omaa soittovuoroaan. Kuva: Mikko Raappana.

Run to 60´s käyntiin iltayhdeksältä Kemin sisäsatamassa

Jatkobileissä Chilloutissa soittaa belgialainen Chrystal & Runnin´ Wild -yhtye.

28.7.2017
Kemin vilkkaan kesän tapahtumien sarja jatkuu tänään kahdella mielenkiintoisella musiikillisella tapahtumalla. Iltayhdeksän aikaan tärähtää käyntiin sisäsatamassa ravintola Seilarin huudeilla perinteinen Run to 60´s ja puolen yön tietämillä ravintola Chilloutissa on tarjolla harvinaista herkkua, kun lavalle nousee belgialainen Chrystal & Runnin´ Wild -yhtye.


Jo 16. kerran järjestettävässä Run to 60's -tapahtumassa tänään esiintyvät huikea kitaristilaulaja Dimitri Keiski, historiansa toiselle keikalle saapuva Teemu Ylinikka & The Hillevi Street Band sekä Maya & Frozen Hippies. Illan päättävä raspikurkku Maya Korvela (ex-Paakkari) on nähty tapahtumassa usein aiemminkin, mutta Frozen Hippies -yhtye saapuu Perämeren Monacoon ensimmäisen kerran.

Huomenna lauantaina on niinikään luvassa monipuoliset musiikilliset iltamat, kun lavalle lavalle nousevat vuorollaan Dimitri Keiski & Flyin´ Blind, Twangfellas ja Grooving High Allstars.
 
Kun kemut sisäsatamassa tänään päättyvät on aika suunnata tapahtuman viralliseen jatkopaikkaan ravintola Chilloutiin tsekkaamaan belgialaisen juuri- ja rockabillymusiikkia tarjoileva Crystal & Runnin`Wild -yhtye.


Brysselissä syntynyt Crystal on kasvanut kodissa, jossa hän pääsi kuuntelemaan jo pikku tytöstä lähtien countrya, soulia, doowopia, rock'n' rollia ja rockabillyä. 16-vuotiaana Crystal ryhtyi esiintymään Runnin' Wild nimisen bändin kera, jossa silloin soittivat Patrick Ouchêne (laulu/kitarat), Johnny Trash (rummut/laulu) ja Lenn Dauphin (doublebasso). Runnin´ Wild oli siihen mennessä kiertänyt maailmaa jo yli 20 vuotta ja levyttänyt seitsemän albumia.

Vuodesta 2012 Crystal & Runnin' Wild alkoi kiertää Eurooppaa ja Suomessa bändi esiintyi ensimmäisen kerran 2014 ja on esiintynyt sen jälkeen maassamme lähes kymmenen kertaa. Bändi on kertaalleen päässyt esiintymään myös Viva Las Vegas Rockabilly Weekendissä Yhdysvalloissa. Tämä tapahtui viime vuonna.


Suomen keikoilla basistin virkaa hoitaa mm. Quakes & BopCats -yhtyeissä soittanut Aki Savolainen, joka on soittanut muutamana vuonna myös Calella Screamin' Festivaaleilla Espanjassa. Bändin muut soittajat ovat Patrick Ouchêne (laulu/kitarat) ja Johnny Trash (rummut/laulu).

Ensimmäisen EP:nsä Free The Demons bändi teki vuonna 2013 ja debyyttialbumi Good Taste In Bad Friends ilmestyi vuonna 2015. Yhtyeen viimeisin julkaisu on tänä vuonna ilmestynyt single Already Danmed. Showtime on kello 01.00 ja liput keikalle kustantavat vain 10 euroa.
Run to 60´s -tapahtumaan sisäsatamassa pääsee sisään 15 euron tiketillä.

Chrystal & Runnin´ Wild.

Battle Beast tulee näyttämään osaamistaan Tornioon lauantaina.

Lapparin Syke jytisee lauantaina Torniossa

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus saapuu Lapparin Syke -tapahtumaan.

Tornion uusin kesätapahtuma saa kasteensa Elämystehdas Lapparin suojissa. Tapahtumaan on myös kuljetus Kemistä ja Keminmaasta.

5.7.2017
Tulevana lauantaina Torniossa soi laajalla skaalalla raskas rock, kun Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Viikate, Battle Beast sekä Tuohimaa nousevat Club Teatrian lavalle. Tapahtumaa täydentää ravintola Pirttihirmun puolella neljään otteeseen esiintyvä kitaravirtuoosi Erkka Korhosen yhtye, joka on saanut solisteikseen Marco Hietalan, JP Leppäluodon ja Timo Kotipellon.

Lapparin Syke on Elämystehdas Lapparin Club Teatrian, Ravintola Pirttihirmun, Tornion Panimon ja Liikuntakeskus HyväFiiliksen yhteinen ponnistus, jonka tavoitteena on luoda Tornioon uusi, torniolaisia ja meri-lappilaisia ihmisiä laajasti kiinnostava kesätapahtuma.
– Meiltä ovat useat ihmiset ja yritykset kyselleet kesätapahtumaa. Päätimme yhdistää voimat ja järjestää Torniossa kesätapahtuman, jossa emme ole sään armoilla. Satoi tai paistoi, on luvassa viihdyttävä päivä ystävien parissa. Elämystehtaan laajojen sisätilojen ansiosta yleisö pääsee nauttimaan katkeamattomasta live-musiikista kahden lavan voimin, kiteyttää elämystehtailija Veli-Matti Mykkälä tapahtuman idean.

Trio Niskalaukauksen yllätyspaluu

Vuonna 1996 perustettu Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus kuuluu kotimaisen raskaan musiikin ehdottomaan eliittiin ja se teki huikean kahdeksan vuotta kestäneen uran suomalaisen raskaan rockin estradilla. Vuonna 2004 yhtye ilmoitti jäävänsä tauolle ja vuonna 2006 yhtyeen ilmoitettiin lopettaneen toimintansa ja Rautiaisen jatkavan soolouralla.
Yllättäen tämän vuoden alkupuolella yhtye ilmoitti toimintansa jatkamisesta ja julkaisi uuden singlen Pitkän kaavan mukaan. Yhtyeen mukaan päätös jatkamisesta oli tehty jo loppusyksystä 2015, mutta ehtona sille oli uuden musiikin tekeminen. Bändi on kertonut julkaisevansa uuden albumin syksyllä.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen viidestä albumista neljä on ylittänyt kulta- tai platinarajan. Bändin tunnetuimpia biisejä ovat muun muassa Surupuku, Lumessakahlaajat, Rajaton rakkaus, Kylmä tila ja Hyvä ihminen.

Helismaa-metallia Viikatteen tyyliin


Viikate tunnetaan erityisesti rautalankakitaran runsaasta käytöstä sekä suomalaista mentaliteettia hyvin puhuttelevista melankolisista sanoituksistaan, joista voi aistia vaikutteita Reino Helismaan sanoitustyylistä. Bändin tyyliä on mm. kuvailtu “tuoni-iskelmäksi” ja tämä konsepti on kantanut bändiä jo yli kaksikymmentä vuotta. Yhtyeen tunnetuimpaa tuotantoa edustavat muun muassa kappaleet Ah, ahtaita aikoja, Kaunis kotkan käsi, Leimu ja Pohjoista viljaa.

Battle Beast – bändikisojen kautta pinnalle

Battle Beast julkaisi odotetun uutuuslevynsä Bringer of Pain helmikuussa. Viimeistään neljännen levynsä myötä bändi murtautui kotimaisen metallimusiikin eliittiin. Bändi on kulkenut vaikeuksien kautta voittoon ja sen tyylitietoinen sekä tarttuva musiikki valloittaa nyt maailmaa. Todisteeksi siitä Bringer of Pain nousi Saksan listalla sijalle 14. Suomessa Bringer of Pain nousi helmikuussa albumilistan ykköseksi.
Vuonna 2008 Helsingissä perustettu yhtye voitti vuonna 2010 Metal Battle -bändikilpailun Wacken Open Air -festivaaleilla Saksassa sekä Radio Rockin Starba-kilpailun. Vuonna 2011 julkaistun debyyttialbumi Steel jälkeen yhtye toimi lämmittelijänä Nightwishin Imaginaerum -kiertueen Euroopan keikoilla sekä Sonata Arctican Euroopan kiertueella.

Elämänmakuista poprockia


Oululainen Tuohimaa teki ensivisiittinsä Tornioon 6.5. saaden tuolloin Olavi Uusivirran lämppärinä Club Teatrialla hyvän vastaanoton. Bändin elämänmakuinen poprock tuo oivallisen lisän illan tarjontaan.
Vuonna 2014 perustetulle yhtyeelle nimensä on antanut yhtyeen säveltäjä, laulaja, kitaristi, Oulussa vuonna 1979 syntynyt Lauri Tuohimaa, joka on vuonna 1994 perustetun kiiminkiläisen Embrazen alkuperäinen laulaja, kitaristi, säveltäjä ja sanoittaja. Hän on soittanut kitaraa ja tehnyt musiikkia myös Charon, For My Pain ja Maple Cross -yhtyeissä. Yhtyeen pääasiallinen sanoittaja on näyttelijänä paremmin tunnettu Miia Nuutila.

Yllättäviä kontrastisia vetoja ja cover-biisejä

Erkka Korhonen tunnetaan ehkä parhaiten Raskasta joulua -kiertueen isähahmona. Lisäksi hän on soittanut muun muassa Urban Tale ja Northern Kings -yhtyeissä. lisäksi hän soittanut esimerkiksi Petran, Maija Vilkkumaan, Ville Pusan ja Veeti Kallion keikkakokoonpanoissa. Levyvierailuista mainittakoon Stalingrad Cowgirls.

Marco Hietalaa ei paljon tarvitse esitellä. Monipuolinen laulaja, joka tunnetaan parhaiten Nightwish- ja Tarot -yhtyeistä. JP Leppäluoto on puolestaan vahva tulkitsija, jonka ääni taipuu monen tyyliseen musiikkiin. Mies nousi pinnalle raahelaisen Charon -yhtyeen myötä. Timo Kotipelto on toiminut Stratovariuksen laulusolistina vuodesta 2015 saakka ja vieraillut muun muassa Sonata Arctican Silence ja Stones grow her name -albumeilla. Mies on tehnyt myös paljon duokeikkoja Sonata Arctican ex-kitaristi Jani Liimataisen kanssa.
- Luvassa on yllättäviä kontrastisia vetoja ja cover-biisejä, Erkka Korhonen paljastaa yhtyeensä ohjelmistosta.

 

Lapparin Syke

Aikataulu:

17.00 ovet auki
17.30 Tuohimaa (Club Teatria)
18.35 Erkka Korhosen yhtye (Ravintola Pirttihirmu)
19.30 Viikate (Club Teatria)
20.50 Erkka Korhosen yhtye (Ravintola Pirttihirmu)
21.45 Battle Beast (Club Teatria)
23.05 Erkka Korhosen yhtye (Ravintola Pirttihirmu)
00.00 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus (Club Teatria)
01.20 Erkka Korhosen yhtye (Ravintola Pirttihirmu)

Bussikuljetus

Tapahtumaan järjestetään bussikuljetus Kemistä

Kuljetuksen aikataulu:

Lähtö Kemin linja-autoasemalta klo 17:00
Tupasvilla, Keminmaa 17.10
Perillä Lapparin pihalla 17.30

Paluu:

Lähtö klo 02.15
Tupasvilla, keminmaa n. 02.35
Kemi n. 02.45

Matti Nykänen tänään Kemissä

Biisit Elämä on laiffii, Ehkä otin, ehkä en, Fifty-sixty, Elämä on ihmisen parasta aikaa ja Jokainen tsäänssi on mahdollisuus soivat tänään Kauppamaratonilla.

Hän on täällä tänään, Kemin kauppamaratonilla, Matti Nykänen.


22.6.2017
Kaikkien aikojen menestynein mäkihyppääjä Matti Nykänen, legenda jo eläessään, esiintyy tänään Kemissä levylaulajan roolissaan. Vaikka Nykäsen ympärillä on kohuja riittänyt syystä ja toisestakin - tai ehkä juuri sen takia - mies on yleensä vetänyt tuvat turvoksiin energisellä keikkasetillään.

Täyttääkö Nykänen esiiintymislavan edustan myös tänään Kemin kauppamaratonin keikoillaan? Se nähdään illa klo 20.30 ja 22.00, kun Nykänen kipuaa kahdesti kemiläisyleisön eteen. Nykäsen ohjelmatoimisto Magnum Liven mukaan Nykäs-spektaakkelia on turha selittää, se pitää nähdä paikan päällä.


Matti Nykäsen levylaulajan uran alusta on jo 25 vuotta. Esikoislevy Yllätysten yö ilmestyi vuonna 1992. Kaikkiaan mäkikotka on levyttänyt kolme pitkäsoittoa. Kakkoslevy Samurai ilmestyi 1993 ja kolmoslevy Ehkä otin, ehkä en vuonna 2006.

Ja kyllä - Nykäsen levyjä on myös muuty vähintään kohtuullisesti. Kesällä 2013 Nykänen julkaisi 50-vuotisjuhlansa kunniaksi singlen Jokainen tsäänssi on mahdollisuus, joka  on ylittänyt jo 10 000 kappaleen platinasinglen rajan. Matti Nykänen on Tapio Rautavaaran ohella ainoa suomalainen olympiavoittaja, joka saanut kultalevyn levymyynnillä.

Nykänen on viime aikoina ollut paljon julkisuudessa vaaihteeksi positiivisissa merkeissä. Tämän vuoden keväällä Nykänen oli mukana Teemu Selänteen isännöimässä Supertähdet-ohjelmassa ja sai kiitosta avoimuudestaan. Keväällä sai ensi-iltansa myöskin musiikki-ilottelu Show Not – Matti Nykänen, jonka tähtenä esiintyi Nykänen itse.


Nykäsen urheilu-ura on vertaansa vailla. Koko kansan Matti on voittanut urallaan viisi olympiamitalia, joista neljä kultamitaleita, kolme henkilökohtaista, yksi joukkue- ja 14 maailmanmestaruusmitalia, joista kuusi kultamitalia sekä  22 SM-mitalia, joista 13 kultamitalia. Vuoden 2013 Urheilugaalassa Matti Nykänen palkittiin Elämänura-erikoispalkinnolla.

Kuusi kertaa avioliiton solminut Nykänen on ollut paljon julkisuudessa naisseikkailuistaan, sekä vuonna 2004 saamastaan kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomasta vankilatuomiostaan. Julkisuutta Nykänen on saanut myös politiikan saralla oltuaan vuonna 1995 SMP:n ehdokkaana eduskuntavaaleissa saaden 525 ääntä. Vuotta myöhemmin hänet valittiin Uuraisten kunnanvaltuustoon Perussuomalaisten listalta. Nykänen on myös nimitetty Suomen turhimmaksi julkkikseksi peräti kolmesti;  vuosina 1996, 2003 ja 2005.


Nykäsestä tehty elokuva Matti sai ensi-iltansa perjantaina 13. tammikuuta 2006. Aleksi Mäkelän ohjaamassa elokuvassa Nykästä näyttelee Jasper Pääkkönen. Viime vuonna Nykäsestä julkaistiin Kim Finnin ohjaama dokumentti Nykänen omin sanoin.

Vuonna 1988 julkaistiin Nykäsen muotokuvalla varustettu postimerkki ja samana vuonna Jyväskylässä sijaitseva Laajavuoren hyppyrimäki nimettiin Matti Nykäsen mäeksi. Huomionosoitukset olivat välitöntä seurasta Nykäsen menestyksestä Calgaryn vuoden 1988 talviolympialaisissa, joissa Nykänen voitti kolme kultamitalia.


Kauppamaraton

Paikka: Kemin Täikön torilla ja kävelykadulla.
Ostoaika: klo 10-24
Ohjelmassa:
14.30 Lastenkonsertti (miska pressan katti)
15.00 Karkkisinko
17.30 Popcicles & Icicles
18.30 Factori Band
19.30 Factori Band
20.30 Matti Nykänen Duo
22.00 Matti Nykänen Duo
23.00 Oluthuone Kukko: Duo Gotham

Arvokkaasti harmaantuneen Kaseva -yhtyeen herkkyys ja karisma on vain kasvanut muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhtyeen lukuisat hitit kuten Vanha mies, Tyhjää, Stripteasetanssija, Pena ja Kun maailma elää purevat yhä.

Kaseva ja Club For Five Tervolaan elokuussa

Club For Five saapuu Maaseudulta ksin -markkinoille Tervolaan elokuussa.

6.6.2017
Tervolan Maaseudulta käsin -messujen tämän vuoden tähtiesiintyjät ovat entisille nuorille nostalgiaa edustava ja samalla uutta tulemistaan tekevä Kaseva -yhtye sekä upeaa ihmisäänen monikäyttöisyyttä edustava a cappella-yhtye Club For Five.

Lisäksi perheen pienimpiä ilahduttaa Kikattava Kakkiainen ja vähän isommille lapsille on luvassa fanitapaaminen Tube-tähtien ZoneVD:n ja Sita Salmisen kanssa. Messut pidetään tutusti Ammattiopisto Lappian Louen toimipisteellä. Lauantaina 26.8. tapahtuma on ilmainen, sunnuntaina 27.8. pääsymaksu on 10 euroa, alle 7-vuotiaat veloituksetta.


"Missä on Kaseva?" kyseltiin Aknestikin Suomirokkia -hitissä. Arvoitus on ratkennut, kun Tampereen enkelikuoro on palannut takaisin konserttilavoille.  Arvokkaasti harmaantuneen yhtyeen herkkyys ja karisma on vain kasvanut muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhtyeen lukuisat hitit kuten Vanha mies, Tyhjää, Stripteasetanssija, Pena ja Kun maailma elää ovat osa kansallista muistiamme.

1970-luvun puolivälissä erittäin suositun Kasevan tarinassa ei ole nimeksikään perinteisen rockunelman aineksia. Ensin neljä tavallista duunaria päätti perustaa bändin, joka treenasi kellarissaan vuosikaudet ilman, että kukaan tiesi heistä mitään. Lopulta yhtye lähetti Love Recordsille englanninkielisistä biiseistä kasatun demon, joka herätti yhtiön kiinnostuksen, mutta vain sillä ehdolla, että laulut käännettäisiin suomeksi.

Näin tapahtui ja bändi, jolla ei ollut edes nimeä ja joka ei ole tehnyt ensimmäistäkään keikkaa, sai valmiiksi ensialbuminsa Silloin kun (1974). Se valloitti radioaallot ja sitä myytiin yli 22 000 kappaletta. Tässä vaiheessa orkesterilla oli sentään jo nimi. Mikko ja Nils Jokelan sisko löysivät Kalevalasta sanan kaseva, joka tarkoittaa kätevää ja näppärää. Love-pomo Atte Blom tuhahti nimen kuullessaan: "Vai että Kaseva? Kas kun ei Sukeva!"


Kasevan ensimmäinen keikka oli 5.2.1975 Helsingin kulttuuritalolla. Usko omaan tyyliin, Beatlesilta opittuun stemmalauluun perustuvaan melodiseen ja kauniiseen musiikkiin oli vahva. Ja siinä lajissa Kaseva hakee edelleenkin vertaistaan tässä maassa.

Vertailua Beatlesiin on tapahtunut laajemminkin. Soundi -lehti kirjoitti vuonna 2010, että "jos Suomen Beatlesin epäkiitollinen titteli pitäisi väen väkisin jonkin artistiparan niskaan sälyttää, eiköhän Kaseva olisi oikein osoite." Lehti muistutti, että kahden pääbiisintekijän ympärille muodostuneen yhtyeen melodia- ja stemmalaulutaju sekä värikkäät sovitukset ovat hengeltään lähellä liverpoolilaiskvartettia, ja kuluneet vuosikymmenet ovat todistaneet Kasevankin musiikin kestävän sukupolvelta toiselle.

Yhtyeen nykyiset jäsenet ovat Mikko Jokela (sävellys/sanoitus, akustinen kitara ja laulu), Jouko Järvinen (basso ja laulu), Nils Jokela (rummut) sekä Tommi Kekoni (sähkökitara ja laulu). Heistä Mikko ja Nils Jokela ovat alkuperäisjäseniä.

Alkuperäisjäsenistä Asko Raivio - joka kirjoitti suurimman osan yhtyeen menestyskappaleista - menehtyi hukkumalla 41-vuotiaana vuonna 1989. Hänen lisäkseen yhtyeen entisiä jäseniä ovat Tapio Rauma ja Tapio Virtanen.


Club for Five on Helsingissä vuonna 2000 perustettu suomalainen a cappella -lauluyhtye. Yhtyeen erikoisuutena on instrumentaalinen lähestyminen laulamiseen, ikään kuin ihmisäänellä "soittaminen". Erityisesti erilaisten lyömäsoitinten jäljittely ihmisäänellä ja niin sanottu beatboxing on tyypillistä Club for Fivea. Yhtye voitti Tampereen Sävel -yhtyelaulukilpailun vuonna 2001. Yhtye on keikkaillut Suomen lisäksi myös ulkomailla, muun muassa Kiinassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Yhtye on julkaissut seitsemän studioalbumia ja niistä viisi myynyt kultaa. Club For Fiven muodostavat sopraano Maija Sariola, altto Susanna Hietala, tenori Jouni Kannisto, basso Tuukka Haapaniemi sekä baritoni Juha Viitala.

Seitsemän vuoden tauko päättyy

Zacharius Carls Group. Kuva: Aki Roukala.

Zacharius Carls Groupin Quiet Desperation -albumi kauppoihin

26.5.2017
Pohjoiselta musiikkirintamalta kantautuu hyviä uutisia. Viime vuonna 20 vuotta täyttäneen Zacharius Carls Groupin uusi albumi Desperation saapuu kauppoihin perjantaina 9. kesäkuuta.

Pohjois-Suomen yksi hienoimpien orkesterien joukkoon lukeutuva Zacharius Carls Group on torniolaislähtöinen, tätä nykyä Oulusta operoiva, angstinen bändi, joka luonnehtii musiikillista linjaansa autotalli-proge/alternative-rautalangaksi.

Yhtye julkaisi uuden albuminsa "digitaalisena joululahjana koko maailmalle” jo jouluaattona 2016, päättäen näin seitsemän vuoden mittaisen levytystauon, mutta aihetta todelliseen julkkarijuhlaan on vasta nyt kun fyysinen äänite on saapunut maailmaan. Albumilta on lohkaistu kaksi digitaalista singleä; Quiet Desperation, sekä Don’t Wake Up, jonka toisena solistina kuullaan niin ikään pohjoisesta lähtöisin olevaa Johanna Kurkelaa.

Kuuntele kappaleet jutun yläpuolelta.


– Vetäydyimme telakalle vuonna 2011, mutta noin kolme-neljä vuotta sitten sattuman kautta minä, kitaristimme Jussi Sivonen ja basistimme Tommi Södö päädyttiin kaikki perheinemme Oulun seudulle asumaan. Oli siis luonnollinen askel päätyä yhdessä treenikämpälle ja yhtäkkiä olimmekin taas tekemässä biisejä. Kohtaloaan vastaan ei soinut pyristellä, yhtyeen laulajakitaristi Ossian Marttala kertaa levyn syntytarinaa.
– Silloinen rumpalimme Janne Mathlin jäi Helsinkiin ja kaukorokkaus olisi ollut hankalaa, mutta saimme vanhan kaverimme Jari Pääkön kannujen taakse. Vielä kun luottotuottajamme Pentti Amore oli juuri pystyttänyt Kempeleeseen komean Wolfbeat -studion, niin aika luonnollisesti päädyimme levytyshommiin, Marttala jatkaa.


Marttalan mukaan albumilla perinteistä Zacharius-soundia lähinnä ovat ehkä kappaleet Beautiful World ja Come The Darkness.
– Albumin nimibiisi puolestaan on selvästi sukua sille Zacharius Carls Groupille, joka otti ensiaskeleitaan torniolaisessa autotallissa 90-luvulla, Marttala mainitsee.

Quiet Desperation on täyttäneen Zacharius Carls Groupin viides pitkäsoitto. Edellinen kokopitkä albumi Rage in Your Heart julkaistiin vuonna 2009.

Uuden albumin kunniaksi yhtye nähdään myös livenä. Ensimmäinen julkkarikeikka oli viime keskiviikkona Oulun 45 Specialissa ja seuraava on huomenna lauantaina (27.5.) Helsingin Bar Loosessa. Yhtye nousee lavalle myös 28. heinäkuuta Oulun Qstockissa.

Zacharius Carls Group on:

Ossian Marttala - laulu, kitara
Jussi Sivonen - kitara, laulu
Tommi Södö – basso
Jari Pääkkö - rummut

Tony Kakko esitti Ei oo muutako -biisin maailman kantaesityksen PS Kemin Veikkausliigakauden 2017 kotiavauksessa SJK:ta vastaan 22.4. PS Kemi voitti ottelun 3-1. Kuva: Teemu Kvist.

PS Kemin uusi kannatusbiisi on nyt Ei oo muutako

PS Kemin liigajoukkueen kolumbialaispakki Julian Guevaran pelipaidan rintamuksessa komeilee Sonata Arctican logo. Kuva: Teemu Kvist.

Sonata Arctican Tony Kakon tekemä kappale on todellinen Made in Europe -biisi

5.5.2016
PS Kemin uusi kannatuslaulu on varsin kansainvälinen supisuomalaisuudestaan huolimatta.
- Sitä hiottiin bändimme alkuvuoden Euroopan kiertueella. Se on sananmukaisesti Made in Europe, kertoo biisin tehnyt Sonata Arctican Tony Kakko.
- Osin biisi on myös nauhoitettu kiertueella ja eurooppalaisen konserttiyleisön mylvintää on mukana. Ja itse asiassa vähän kauempaakin, Kanadasta saakka, Kakko lisää.

Hyvän karman biisi

Vaikka uunituore onkin, kappaleen nimi on PS Kemin kannattajille tuttukin tutumpi. Ei oo muutako. Sen kertosäe menee näin: Perämereltä tuulee taas / Kädet yhteen koska / Ei oo muuta ku PS Kemi.

Kakkossäkeistökin on perinjuurin kemiläinen:
Kingsien kotipeli on varma ykkönen,
Sauvosaaren takakentän taika ei raukea,
pääkatsomo huutaa hei, rantakatsomo huutaa hei hei,
kun duunari painuu pelist´ yövuoroon.
Hyvää kotimatkaa, terveisiä etelään
ja kiitos kolmesta pisteestä.

- Biisin ajatus on olla henkeä nostattava, kuten kannatusbiisin pitää ollakin. Mun mielestä siinä on myös hyvää karmaa, sillä sehän soi tämän kauden ensimmäisessä kotimatsissa Karihaarassa saatellen SJK:n paluumatkalle ilman pisteen pistettä, Kakko naurahtaa.


Single on jo ennakkotilattavissa

Biisin perusmelodian Kakko kaivoi omista varastoistaan.
- Se ei vain ole tuntunut sellaiselta, joka sopisi Sonata Arcticalle, Kakko perustelee.
Miehen mukaan biisi on silti sekä hänen että bändin. Yhtyeestä levyllä soittavat myös kitaristi Elias Viljanen ja basisti Pasi Kauppinen.

Kappale tulee soimaan PS Kemin kotimatseissa, joissa sitä tullaan myös myymään cd-sinkkuna. Tulevan lauantain KuPS -ottelussa sitä ei vielä kuitenkaan ole saatavana.
- Mutta levyä voi tilata jo ennakkoon sähköpostilla osoitteesta toimisto@kemikings.fi Levyn hinta on 10 euroa plus postikulut, kertoo PS Kemin seurajohtaja Arto Hakala.

Toistaiseksi kappaleen voi kuulla vain ja ainoastaan PS Kemin kotiotteluissa. Singlejulkaisun jälkeen kappale tulee myyntiin myös digitaalisessa muodossa.
Tony Kakon mukaan kappaleen tekemisen pontimena on nimenomaan hyväntekeväisyys oman veikkausliigaseuran eteen. Tarkoituksena on kerätä euroja seuran kassaan, minkä vuoksi sen ilmaiseksi jakamisen mahdollistamista pyritään siirtämään mahdollisimman kauaksi. Tämän vuoksi myöskään Rokkineuvos ei julkaise kappaletta sivuillaan.

Sonatan logolla varustettu fanipaitojakin tulee


Kakon, Sonata Arctican ja PS Kemin yhteistyökuvioon lukeutuu sekin, että seuran kolumbialaispakki Julian Guevaran pelipaidan rintamuksessa komeilee Sonata Arctican maailmankuulu logo.
- Myös bändin logolla varustettuja fanipaitoja on tulossa, Kakko tietää.
Kakko tunnetaan futismiehenä, joka käy katsomassa PS Kemin kotimatsit aina kun töiltään eli bändikiireiltään kerkeää.
- Käytännössä siis aika harvoin, koska olemme aika paljon tien päällä. Mutta hengessä olen aina mukana ja onneksi pelejä voi katsoa netinkin kautta. Ja kyllä meidän bändissä muutkin seuraa futista, en vain minä, Kakko muistuttaa.

Yhtye parhaillaan Etelä-Amerikassa

Parhaillaan Kakko ja Sonata Arctica ovat Etelä-Amerikan kiertueella, joka käynnistyi torstaina Argentiinan Rosariosta. 21 keikkaa sisältävä rundi päättyy 4. kesäkuuta Mexiko Cityyn. Sen jälkeen on pieni huilitauko ja melometallin ilosanoman levittäminen jatkuu heinä-elokuussa kotimaan ja Euroopan festareilla.

Kakolla on ollut muutenkin varsin mielenkiintoinen työjakso. Juuri ennen Etelä-Amerikan kiertuetta hän nousi Oulussa sikäläisen sinfoniaorkesterin kanssa kahdesti loppuunmyydyn katsomon edessä. Sonata Sinfonica -konserteissa esitettiin Sonata Arctican tuotantoa sinfoniaorkesterille sovitettuna.
- Älyttömän mielenkiintoinen projekti, jonka toteuttaminen jännitti oikeasti. Biisithän tietysti olivat tuttuja, mutta pelkäsin, että saatan unohtaa laulamisen ihastellessani isoja ja jyhkeitä soundeja, Kakko hymähtää.
Samaan hengenvetoon mies muistuttaa, että vaikka olisi esittänyt itse tekemänsä kappaleen vaikkapa 700 kertaa, niin saattaa tulla eteen hetki, että jonkun säkeen vain unohtaa.
- Se riski on aina olemassa. Ja olihan Sonata Sinfonicassa mukana monia biisejä, joita en ole laulanut livenä pitkään aikaan.

Honduras uusi maa kiertuelistalla

Juuri alkanutta Etelä-Amerikan kiertuetta Tony odotti ennakkoon mielenkiinnolla. Onhan sikäläinen konserttiyleisö tunnettua fanaattisuudestaan.
- Mutta monia hienoja hetkiä on luvassa. Ja onhan kiertuelistalla yksi maa, jossa emme ole koskaan ennen käyneet, nimittäin Honduras.
Hondurasin Tegucigalpassa Sonata Arctica konsertoi 28. toukokuuta. Hondurasin, Meksikon ja Argentiinan lisäksi kiertue vie yhtyeen Chileen, Brasiliaan, Peruun ja Kolumbiaan.

Raskasta joulua loppuvuodesta

Loppuvuodesta Tony Kakko liittyy jälleen Raskasta Joulua -kiertueeseen, jolta hän joutui viime vuonna jäämään pois yhtyeensä Yhdysvaltain ja Kanadan samanaikaisen kiertueen vuoksi.
- En vielä tiedä millä kaikilla paikkakunnilla olen mukana, mutta sen voin sanoa, että Kemin Tervahallilla 19. marraskuuta olen mukana, Kakko paljastaa.

PS Kemi puolestaan astelee seuraavaan kotiotteluunsa jo huomenna lauantaina Karihaaran tekonurmelle. Kello 17 alkavassa ottelussa vastaan asettuu perinteikäs Kuopion Palloseura. PS Kemillä on rutkasti kalavelkoja savolaisille, sillä viime kaudella joukkue hävisi KuPS:lle kaikki kolme kohtaamista.

 

Damian Cullen Band esittäytyy kemiläisille vappuaattona

Damien Cullen Band.

Irlantilaisrokkarin bändissä soittaa myös kemiläisille tuttu Juhana Länttä.

30.4.2017
Kemin pitkän vappuviikonlopun yksi mielenkiintoisimmista bändivieraista on Helsingistä käsin toimivan irlantilaisrokkari Damian Cullenin luotsaama Damian Cullen Band. Tänään sunnuntaina yökerho Ramonassa pidettävissä vappubileissä toisena bändinä rymistelee pienen tauon jälkeen kotikaupungissaan Slap Betty! –yhtye.

Vuodesta 2009 Suomessa asunut Cullen perusti nimeään kantavan bändinsä jo vuonna 2010. Facebook-sivuillaan yhtye kertoo laittavansa kuulijoiden koivet liikkeelle koukkuja sisältävillä melodisilla kappaleilla. Esikuvikseen yhtye mainitsee muun muassa nimet Ramones, Iggy Pop, Misfits, Blondie, The Beatles, T. Rex ja The Who – kaikki hyvinkin tuttuja rock-kansalle.
- Minun on muistutettava, että meidän korkean energian rock'n'rollilla on yhtäläisyyksiä myös Michael Monroe -bändiin, Cullen huomauttaa biografiassaan.

Koesoitto toi paikan bändiin

Damian Cullen Band sai joukkoonsa tammikuussa myös kemiläisverta, kun kitaristi Juhana Länttä liittyi yhtyeeseen. Yhteistyön alkutahdit niitattiin jo kolmisen vuotta sitten, kun Länttä tutustui yhtyeen rumpali Wille Gränöön.
- Damianin musiikki on kyllä ollut tuttua jo useamman vuoden. Viime syksynä istuttiin Willen kanssa iltaa ja vähän ohimennen heitin hänelle kommentin, että jos Damianilla on kitaristille tarvetta, niin tässä ois yks.
Pian kävi ilmi, että sattumalta kitaristille olikin tarvetta, ja Wille oli suositellut Länttää Cullenille.
- Tavattiin sitten Damianin kanssa vähän ennen joulua. Tarkoituksena oli lähinnä nähdä miten tullaan juttuun keskenämme ja poristiin niitä näitä yleisesti musiikkiin liittyen. Oltiin tosi samoilla linjoilla alusta lähtien ja sitten Damian löi levyn kouraan sanoen että treenaa nuo.

Länttä teki työtä käskettyä ja marssi koesoittoon tammikuun alussa.
- Kaikesta päätellen Damian ja bändi diggaili mun tekemisistä, koska tauolla Damian kysyi vaan että "so, how does it feel now to be in Damian Cullen Band?". Hyvä fiilishän siinä oli, Länttä muistelee.
Siitä lähtien Länttä on ollut bändin kitaristi ja hyvillä mielin odotellut tulevaa.
- Bändissä on asiansa osaavaa mukavaa porukkaa ja yleisfiilis tuntuisi kaikilla olevan kohdillaan, vaikka paketti on ilmeisesti ollut hetkittäin vähän levällään. Voisin kuvitella, että tästä tulee vielä oikein hyvä, kunhan bändi hitsautuu kunnolla yhteen keikkojen ja saadaan hommat pyörimään kunnolla.

Slap Betty jatkaa normaalisti

Sunnuntaina Ramonassa Läntällä on kaksoisrooli, sillä hän soittaa normaaliin tapaan myös Slap Bettyn riveissä.
- Bettyhän jatkaa toimintaansa ihan normaalisti, vaikka olenkin mukana myös Damien Cullen Bandissa. Meillä Bettyssä on kolmannen levyn kirjoitusprosessi menossa, jossa tosin en ole ollut ihan niin aktiivisesti mukana kuin edellisillä levyillä.
- Slap Betty on kuitenkin ollut jo lähes vuosikymmenen sen verran keskeinen osa elämää, että siitä on muodostunut melkeinpä toinen perhe sen sijaan että kyseessä olisi vain "joku bändi jossa soitan".
- Ja ainahan jokainen bändin jäsen on puuhaillut milloin mitäkin omia juttujaan muissa bändeissä ja projekteissa, eikä siitä ole koskaan seurannut mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia. Korkeintaan jotain taloudellisia pulmia on kohdattu, kun on joutunut jättämään hyvän hintaisia keikkoja väliin "oman" bändin keikkojen tai muiden menojen takia.

”Ellei irlantilainen niin kemiläinen”

Länttä ei siis usko että Damian Cullen Bandiin liittyminen juurikaan vaikuttaa Bettyn tilanteeseen, ellei jotain kummaa tapahdu yhtäkkiä. Jo alkuvuodesta Länttä kertoi Rokkineuvokselle, että hän voisi kuvitella bändeille tulevaisuudessa jotain yhteistyökuvioitakin, joka nyt toteutuu yhteiskeikan myötä.
- Hieman vitsillä heitinkin Damianille, että jos se ei olisi kotoisin Irlannista, niin se olisi varmaan kemiläinen. Eli uskon Damianin tulevan muun bettyporukan kanssa juttuun oikein hyvin.

Lisäksi Länttä on soittanut myös muissa kokoonpanoissa.
- Paperitähtien ja Mayan kanssa en ole aktiivisesti ollut mukana kuvioissa muutamaan vuoteen, mutta varmasti tilaisuuden tullen kyllä soittelen joitain keikkoja, jos vain mahdollista. Eli jos pyydetään tai jos saan ängettyä itseni mukaan, mies hymyilee.
- Paljon hyviä muistoja reissuja jäänyt käteen niin Mayan kuin Paperitähtienkin kanssa toimimisesta. Mahtavia tyyppejä ennen kaikkea.

Cullen ensimmäistä kertaa Lapissa

Damian Cullen Bandissa yhtyeen päämies päättää asioista.
- Mistään diktatuurista ei kuitenkaan ole kysymys. Biisinkirjoituskaverina Damianilla on ollut Pekko Mantzin jo useamman vuoden ajan, mutta lopulliset biisit ovat aina koko bändin yhteistyön tulosta. Pekolla ei vain aika riittänyt täysipäiväiseen bändijäsenyyteen ja tavallaan hyppäsin kokoonpanossa hänen saappaisiinsa. ja uskon, että ajanoloon onnistun sotkemaan itsenikin biisinkirjoitusprosessiin mukaan ihan tahtomattanikin, etenkin kun tuolta pääkopasta tuppaa tulemaan ulos vähän sitä sun tätä.

Sunnuntain keikka on Damian Cullen Bandin toistaiseksi pohjoisin keikka.
- Käsittääkseni mies ei ole nähnyt Lappia ollenkaan. Mutta nytpä asia korjaantuu, Länttä myhäilee. Ensiesiintymisensä yhtyeessä mies teki maaliskuussa Helsingin On The Rocksissa.

Yhtyeen nykyinen kokoonpano on Damian Cullen (laulu), Niklas Nyberg (kitara), Juhana Länttä (kitara), Bryan Ugartechea (basso) ja Wille Granö (rummut).


Yhteistyötä huippumuusikoiden kanssa

Damian Cullenin ura alkoi vuonna 1998, jolloin Damianin silloinen yhtye Endorfiends julkaisi esikoisalbuminsa Oh I Yeah Japanissa ja USA:ssa. Kokoonpanossa soittivat mm. Dave Tregunna (The Lords of the New Church / Shooting Gallery) ja Steve Von Saint (Johnny Thunders & Stiv Bators). Yhtye teki myös managerointisopimuksen entisen Guns n'Rosesin ja Poisonin manageri Vicky Hamiltonin kanssa.

Endorfiendsin jälkeen Damian on soittanut nimekkäiden muusikoiden kanssa. Heitä ovat muun muassa Alvin Gibbs (UK Subs ja Iggy Pop), Les Riggs (Cheap And Nasty) ja Darrel Bath (Ian Hunter ja The Dogs D'amour).

Lontoon musiikkipiirien tilaan pettyneenä Damian muutti Helsinkiin syksyllä 2009 ja kokosi uuden, nimeään kantavan yhtyeen ympärilleen. Ensiesiintyminen tapahtui Season Of Sounds -festivaaleilla Helsingin Gloriassa uudenvuoden päivänä 2010. Helsinkiin Cullen päätyi osin legendaarisen punkkari Charlie Harperin (UK Subs) suosituksesta. Harper vihjaisi Cullenille, että Suomi osaisi ehkä paremmin arvostaa hänen musiikkiaan.

Yhtye teki Suomessa jo ensimmäisen toimintavuotensa aikana poikkeuksellisen paljon festari- sekä klubikeikkoja. Ensimmäinen virallinen single ja video Popcorn Girl ilmestyi kuitenkin vasta huhtikuussa 2011. Vuonna 2011 yhtye versioi livekeikoillaan suomalaista punkrock klassikkoa Tahdon rakastella sinua englanniksi.

Syyskuussa 2012 yhtye julkaisi ensimmäisen EP:nsä nimeltään Paved With Good Intentions. Kolme originaalia sekä yhden coverin sisältävä kokonaisuus nauhoitettiin East Sound Studiossa Private Line -yhtyeestä tutun Sammy Aaltosen kanssa, jonka kanssa yhtye tekee edelleen yhteistyötä. Lokakuussa 2014 yhtye julkaisi joukkorahoitetun EP:n Cracking Up.

EDIT: Korjattu nimivirheet klo 13.49

Bändirekisterissä jo yli 30 000 nimeä

Afterglow on yksi hakusanalla Kemi bändirekisteristä löytyvistä 249 yhtyeestä.

18.4.2017
Suuri Suomalainen Bändirekisteri (www.bandirekisteri.fi) on saavuttanut merkittävän rajapyykin, kun kolmaskymmenestuhannes bändi rekisteröityi 13.4.2017. Tämä yhtye on Hämeenlinnalainen Taajama, joka soittaa sekä omia, että coveroituja pop/rock biisejä.

Suureen suosioon noussut rekisteri aloitti toimintansa netissä vuonna 1997 ja täyttää siten tänä syksynä 20 vuotta. Alusta saakka rekisterin päätarkoitus on ollut tarjota tietoa siitä, minkä nimisiä yhtyeitä Suomessa on nyt ja on ollut aiemmin. Tämä auttaa erityisesti aloittavia yhtyeitä valitsemaan nimen, joka ei ole vielä käytössä. Samalla rekisteristä on muodostunut merkittävä tietokanta, jonka kautta esiintyjät voivat jakaa yhteystietonsa sekä linkkejä kotisivuilleen, videoihinsa ja musiikkiinsa.

 

Rekisteri on matkan varrella laajentanut toimintaansa siten, että myös sooloartistit ja muut musiikkialan esiintyjät voivat rekisteröidä nimensä sivustolle. Rekisterin sivuilla on myös muuta bändinimiin liittyvää sisältöä kuten yli kolmesataa tarinaa suomalaisten ja ulkomaisten bändien nimien taustoista sekä suomenkielinen bändinnimigeneraattori.

Rekisterin perustaja Jukka Antila kertoo idean rekisteristä syntyneen omasta tarpeesta.
- Jälleen kerran omalle bändille nimeä kehitellessämme totesimme, kuinka vaikeaa on varmistaa, ettei joku mainio nimi ole jo käytössä. Vaikka bändit olivat silloin kovaa vauhtia tulossa nettiin, suurin osa oli vielä ulkona sieltä.
- Tänä päivänä useimmat bändit ovat netissä tavalla tai toisella, mutta materiaalin määrä on niin valtava, että samankaltaisella nimellä varustettujen bändien löytäminen voi olla vaikeaa, Antila toteaa.


Pakkakuntahakusanalla Kemi rekisteristä löytyy hulppeat 249 bändiä. Luvussa ovat mukana myös Keminmaan ja Kemijärven kotipaikakseen ilmoittaneet yhtyeet. Osa yhtyeistä on aktiivisia, osa ei. Vertailun vuoksi, esimerkiksi Helsingin on kotipaikakseen ilmoittanut 4218 yhtyettä.

Hakusanalla Tornio löytyy myös kunnioitettavat 192 yhtyeen nimeä. Simon on kotipaikakseen merkinnyt vain yksi yhtye, vuonna 1999 perustettu Purple Haze. Tervolasta rekisteriin on tietonsa ilmoittanut 24 yhtyettä.

Rekisteri löytyy osoitteesta www.bandirekisteri.fi

Eveliina Kuusijärvi vetää Lapponia -kappaleen antaumuksella.

Lauluja Suomesta ja suomalaisista lumoaa kuulijansa

Luvassa tekijöidensä näköinen kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle.

24.1.2017
Jokaisen livemusiikin ystävän Meri-Lapissa kannattaa varata kalenteristaan aikaa ja kömpiä ensi viikolla Tornion Musiikkitalolle.

On nimittäin jälleen aika kokea yksi alueen hienoimmista vuosittaisista musiikkitapahtumista, joka taatusti lumoaa kuulijansa. Tornion pop & jazzkonservatorion ynnä koko Ammattiopisto Lappian kaikkien opintoalojen suurponnistus, vuosittainen suurtuotanto toteutetaan tänä vuonna reilut pari kuukautta "normaali-aikataulua" aiemmin jo helmikuun alussa. Yleensähän suurproduktiot on pidetty huhtikuussa.

Konserttituotannossa ovat musiikin ja musiikkiteknologian opiskelijoiden lisäksi muun muassa vaatetuksen, kauneudenhoidon, hiuslan, viestinnän, turva-alan, ravintola-alan ja liiketalouden opiskelijoita. Kaikkiaan mukana on yli sata eri osaamisalojen opiskelijaa.

Tämän vuoden produktion teema oli itsestään selvä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden vuoksi. Lauluja Suomesta ja suomalaisista on hyvinkin perusteltu näkökulma. Jokainen meistä tietää useitakin sinivalkoisia säveliä, joilla olisi paikkansa konsertin ohjelmistossa.

Varmasti osa niistä on mukana. Mutta, kuten aina, kaikkia ei voi ängetä yhteen konserttiin, joten valintoja pitää tehdä. Ja tietysti mukana pitää olla muutamia yllättäviäkin valintoja. Näin on myös nyt. Esimerkiksi Kivikasvojen aikanaan tunnetuksi tekemä Tankerous-love on yllättävyydestään huolimatta niin suomalainen kappale kuin vain voi. Kappale kuullaan yli kaksituntisen shown toisella puolikkaalla.

Mitä muita biisipaljastuksia uskaltaisi tehdä paljastamatta liikaa. No, mukana ovat tietysti Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen ja Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen, varsin mielenkiintoinen variaatio Satumaa -tangosta, jossa yhdistyvät Maija Vilkkumaan debyyttisingle ja Unto Monosen samanniminen sävellys sekä Monica Aspelundin euroviisu Lapponia. Yllättävämpiä valintoja kuullaan muun muassa Piirpauken, Klamydian ja Värttinän lauluista.

 

Tuotannon oppilastuottajana toiminut kolmannen vuosikurssin Eveliina Halme vakuuttaa että porukka on tehnyt töitä hiki hatussa ottaessaan kappaleet haltuun.
- Vaikka työstövaiheessa ilmeet ovat olleet välillä vakavia, uskon, että kun yleisö asettuu saliin, niin viimeistään se tuo esiintyjille hymyn huulille. Kaikki tekevät täysillä töitä ja siihen olen ollut tyytyväinen.
Helppoa kaikki ei silti ole ollut, ei sinnepäinkään. Tie syksyn ensimmäisistä harjoituksista valmiisiin esityksiin on pitkä.
- Konsertin teema ja sen laulut eivät ole meidän ikäluokalle niitä tutuimpia, mutta silti porukka on ollut innolla mukana. Ja meidän bändi on aivan ihana, Halme innostuu.
Halme itse on tehnyt koreografioita, laatinut ja pitänyt aikatauluista huolta, suunnittelut ja ohjannut harjoituksia.
- Esityksistä tulee oman näköisemme, tuommoisia me ollaan, Halme nauraa.


Yhtyesoiton koordinoijana toiminut Timo "Tipi" Kuusisto painottaa, että tekemisen, soittamisen ja laulamisen ilo ollut silmiinpistävää.
- Esitykset tulevat olemaan sellaisia kuin mitä nämä nuoret niistä tekevät. Oman näköinen ja kuuloinen tuotanto. Hyvin on jengi treenannut, nyt tarvitaan vain loppusilaus ja rento meininki itse esityksiin.
Konsertin sisältö, kappalevalinnat ja draaman kaari on pitkälti Tuomas Lampelan suunnittelema. Muuten yleensä vastaavana tuottajana toimineen Lampelan rooli on tällä kertaa totuttua pienempi.

Ensimmäistä kertaa suurproduktiossa mukana oleva Tero Kemppainen odottaa hiukan jännittyneenä, mutta innoissaan esityksiä.
- Kovan treenaamisen takana kaikki on ollut. Näin isossa tuotannossa mukana oleminen on kovin erilainen verrattuna perusbändin toimintaan. Puitteet ovat "pikkaisen" isommat, ja huomioitavia asioita on paljon enemmän, Keltainen Sukellusvene -yhtyeessä koulutyön ohessa soittava Kemppainen naurahtaa.
Mies uskoo, että tuotannosta saa mainiota kokemusta ja opetusta tulevaisuuden varalle.
- Oma roolini ei hirveän iso ole, yksi sooloveto, yksi duetto ja lisäksi taustalauluja.
Ihan ummikkona nuorukaisen ei ole tarvinnut leikkiin lähteä.
- Olen nähnyt aiemmista tuotannoista kaksi, Ranskalaiset korot ja Girl Powerin. Mutta on tietenkin aivan eri asia olla lavalla mukana kuin pelkästään katsomossa.

 

Ennen maksullisia esityksiä Ammattiopisto Lappia tarjoaa jo tällä viikolla Tornion ja lähikuntien koululaisille kolme tunnin mittaista koululaisnäytäntöä. Esityksistä pääsevät nauttimaan mukaan ilmoittauneiden Keminmaan keskuskoulun, Simon yläkoulun, Kemin Syväkankaan koulun, Tervolan Lapinniemen koulun sekä Tornion seudun koulun, Raumon koulun ja Putaan koulun oppilaita.

Lappian kädenojennus kouluille on melkoinen, sillä oppilaat saavat ammattiopiston tarjoamana maksuttoman konsertin ja leivoskahvien lisäksi ilmaiset kuljetukset.

Suomi 100 - lauluja Suomesta ja suomalaisista

Esitykset Tornion Musiikkitalolla

Torstaina 2.2. klo 19.00.
Perjantaina 3.2. klo 19.00.
Lauantaina 4.2. kello 15.00. ja 19.00.

Liput:

Normaalihinta 25 €.
Eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet 20 €.
Nuoret alle 16 ja avustajat 10 €.

Katja Lukin-Keiski ja Dimitri Keiski. Kuva: Juhani Hiltunen.

Tähtipari juhlistaa Ystävänpäivän iltamia Keminmaassa

20.1.2017
Dimitri Keiski ja Katja Lukin-Keiski esiintyvät helmikuussa Ravintola Käpylässä Keminmaassa järjestettävissä Ystävänpäivän vanhanajan iltamissa. Vuoden 2015 lopulla avioituneet artistit täydentävät lauantaina 11.2. klo 19 alkaen pidettävän illan kattauksen. Muut esiintyjät ovat Duo Malla & Elina, Sextetti sekä Erkki "Juice" Puotiniemi.

Tapahtuma on osa Keminmaan Suomi 100 vuotta -teemaa. Viihdeohjelman lisäksi tapahtumassa esitellään Keminmaan kunnan historiaa kuvasarjana. Juhlapaikalla on myös kuvanäyttelyt Keminmaasta ja ravintola Käpylän historiasta.


Katja Lukin-Keiski on syntyisin Kemistä, mutta varttunut Keminmaassa. Hänet on nimetty Lassilan koulun kummiksi. Hän on tullut tunnetuksi Dannyn taustalaulajana D’Voices -duossa. Sen ohella hän on rakentanut soolouraansa, jonka hän aloitti jo vuonna 2003 debyyttisinglellään Vitamiini. Kaikkiaan Lukin on julkaissut seitsemän singleä. Hän on toiminut taustalaulajana Dannyn lisäksi monen muunkin artistin, esimerkiksi Taiskan, Frederikin ja Pasi Kauniston levyillä.

Lukinin ensialbumi Löysin viimein paikan kaivatun ilmestyi kesäkuussa 2014. Levy sisältää Keminmaan kunnan nimikkokappaleen Keminmaa, jonka on säveltänyt Sonata Arctica -yhtyeen vokalistina tunnettu Tony Kakko.

Suomenkielisessä romaniperheessä Tukholman esikaupunkialueella Ruotsissa varttunut upeaääninen ja lahjakas Dimitri Keiski nousi julkisuuteen voitettuaan vuonna 2011 Ruotsin Talent -kilpailun. Nimeään kantavan esikoisalbuminsa Keiski julkaisi joulukuussa 2015. Levyllä hän esittää pääosin 60- ja 70-luvun hittejä uusina sovituksina. Albumilta löytyvät Keiskin versiot mm. Hetki lyö, Leijat ja Uneen aika vaipuu -kappaleista. Keikoillaan Keiski esittää usein huomattavasti rockaavampaakin ohjelmistoa.

Kemiläinen Olli Saarenpää alias Dj Bliniks on tänään Somanen -nettikanavan live-lähetyksessä Hesaäijän mentoroitavana.

Hesaäijä mentoroi kemiläistä Dj Olli Saarenpäätä Somanen -nettikanavalla

Hesaäijä eli Marios Kleovoulou.

Jakson livelähetys on tänään keskiviikkona klo 19.30 alkaen.

18.1.2017
Somasen UnelmaKiihdyttämön toisessa jaksossa nähdään platinaa myyneen singlen Terassilta Lentoon julkaissut Hesaäijä eli Marios Kleovoulou, joka on yksi Suomen seuratuimmista some-tähdistä. Hän saa saa mentoroitavakseen kemiläisen Olli Saarenpään alias DJ Bliniksin.  Jakson live-lähetys alkaa keskiviikkona 18.1. klo 19.30 alkaen.

Jokaisessa UnelmaKiihdyttämön kahdeksassa jaksossa seurataan 24 tunnin ajan kahdeksan nuoren matkaa kohti musiikillista unelmaa. Matkalla nuoria tukevat artistimentorit, jotka jakavat oman ammatillisen osaamisensa sekä elämänkokemuksensa nuorten kanssa. UnelmaKiihdyttämössä nuoret pääsevät kokeilemaan kykyjään ja tuottavat yhdessä mentorin kanssa oman julkaistavan biisinsä.

Mentoreina nähdään ensimmäisellä tuotantokaudella lisäksi muun muassa Irina, Arttu Wiskari, Happoradion Aki Tykki ja Pertti Neumann. Lähetykset ovat seurattavissa viikottain keskiviikkona ja torstaina http://somanen.com -kanavalla. Keskiviikkoisin lähetykset alkavat klo 19.30 ja torstaisin klo 09.00- iltaan saakka.


Tuotannosta kuvattava 8-osainen sarja nähdään valitussa kanavassa myöhemmin 2017.
Somanen (Soma Media Oy) on uusi kotimainen livelähetyspalvelu. Somanen tarjoaa kaikille livestriimaajille ansaintamahdollisuuden ensimmäisestä lähetyksestä alkaen. Somasessa sisällöntuottajien ja yleisön keskinäinen vuorovaikutus on monipuolista ja mutkatonta. Helpot haut takaavat massasta erottumisen.

Soma Median luovana johtajana toimii Tuomas "Gary" Keskinen, joka on tullut tunnetuksi muun muassa Technicolour, Monday, Negative ja Ancara-yhtyeistä. Viimeksi mainittu yhtye soitti viime syksynä maailman korkeimmalla tehdyn sähköisen keikan Mount Everestillä 5 364 metrin korkeudessa. Seikkailusta tehtiin dokumenttielokuva Rockin´ High.

www.unelmakiihdyttamo.fi
www.facebook.com/unelmakiihdyttamo
www.somanen.com


Vieläkö muistat Duuri-Kuurin?

Duuri-Kuuri -yhtye Urkin kellarin portailla silloin joskus 1980-luvulla.

Kemi-rockin historiaan olennaisesti kuuluvan bändin biisit löysivät vihdoin tiensä Youtube-palveluun.


7.1.2017
Vihdoinkin. Yhden Kemi-rockin merkittävimmän bändin, Duuri-Kuurin, biisejä ei ole ollut Youtube-palvelussa ensimmäistäkään. Nyt tilanne on korjaantunut, kuten yhtyeen pitkäaikaisin laulaja ja komppikitaristi Lauri Laukkanen latasi palveluun 13 yhtyeen kappaletta. Se on hatunoston arvoinen kulttuuriteko. Sitä on paras arvostaa käymällä Youtubessa kuuntelemassa yhtyeen tuotantoa.
Duuri-Kuuri perustettiin Kemissä vuonna 1980 ja toiminta kesti vuosikymmenen puoliväliin saakka. Alkuperäinen kokoonpano oli Pentti Korpela (kitara, taustalaulu), Esa Heikkinen (rummut), Heikki Hast (laulu) ja Heikki Vähänen (basso), monista muistakin bändeistä tuttuja soittajia.
Yhtye kamppaili olemassaolonsa aikana monien ongelmien kanssa. Esimerkiksi nuorten miesten pitkähkö pakkopiipahdus armeijassa oli jo alkuvaiheissa vähällä hajottaa koko orkesterin. Treenikämppäpulmat oli oma lukunsa, samoin levynteon vaikeus, tuolloinhan yhtyeet olivat levyttämisen suhteen etupäässä levy-yhtiöiden suopeuden varassa. Eikä keikkojakaan ollut liikaa tyrkyllä.

Hengittääkö Heikki, Puhtoinen rakkaus, Paganini...

Bändi kuitenkin äänitteli ahkerasti ja ensimmäinen dokumentti on Möylyntien treenikämpällä jo talvella 1980 tehty demokasetti, jonka äänitti Matti Adolfsen, joka toimi myös vierailevana kosketinsoittajana ja myöhemmin yhtyeen täysivaltaisena jäsenenä. Nauhoite tehtiin kelanauhurilla.
Seuraavana talvena yhtye äänitti Pajalassa muun muassa ensimmäisen singlensä Hengittääkö Heikki/Puhtoinen rakkaus ja ylimääräisenä instrumentaalikappaleen Paganini. Kuuntele kappale jutun alta.
-
Paganini on tarkalleen ottaen Niccolo Paganinin a-mollikapriisi/variaatio, josta Andrew Lloyd-Webber teki Colosseum- bändin kanssa rock -version. Tämä meidän versio on siitä tehty discomausteinen tulkinta, Adolfsen kertoo.
- Hastin Heikki jäi bändistä pois juuri ennen ensimmäisen singlen tekoa, Pentti Korpela muistaa.
Vokalistin paikan otti Lauri Laukkanen.1980-luvun puolivälissä alkoi yhtye muuttui tyystin, kun Korpela, Heikkinen ja Vähänen siirtyivät perustamaan Nicepappi -yhtyettä. Duuri-Kuurin basistiksi tuli Antti Hämeenkorpi ja kitaraan Kimmo ”Lexa” Lehto.
Korpelan mukaan Hast oli kuin syntynyt esiintyjäksi.
- Hessu oli oikeasti hullu mies lavalla kun sille päälle sattui. Esimerkiksi Urkin keikalla Hessu pussasi eturivin tyttöjä lavalta käsin. Sinänsä sääli, että Hessu jätti bändihommat kuin seinään alkaessaan seurustella vakavasti ja tehdä bisneksiään.
Adolfsen muistelee myös Ilkka Paloniemen käväisseen rummuissa jonkin aikaa ja aprikoi, että olikohan Kulmalan Mikakin hetken mukana. Lopullisesti Duuri-Kuuri jäi telakalle vuosien 86-87 paikkeilla ja raunioista sikisi progeyhtye Afterglow, joka täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Holle Holopainenkin innostui

Kelanauhurille Duuri Kuuri pääsi nauhoittamaan myös Kemin Urheilutalolla, eli Urkilla Battaglian äänityskalustolla.
- Battaglian basisti Matti Saari taisi olla äänittäjänä ja miksaajana. Toinen nauha tehtiin Yleisradiolla Junneliuksen talossa, jossa miksaajana oli Matti Sunnari. Nämä nauhat lähetettiin rock-radioon, missä Heimo "Holle" Holopainen innostui niistä. Puhui ja esitteli pitkään demoamme radiossa. Sanoi, että kuulemme tästä bändistä vielä, Adolfsen muistelee ja lisää, että Biorytmini on digitaalinen ja Piraija-virta tehtiin Espoon Rec Time-studiolla.
Pääkaupunkiseudun reissullakin sattui ja tapahtui kaikenlaista.
- Kun tulimme Helsinkiin, Lare joutui jostain syystä poliisin silmätikuksi, joutui pidätetyksi ja hetkeksi putkaan, kuulemma aivan ilman mitään syytä. Luultavasti ulkonäkö ja epäkunnioittava puhuttelutapa eivät olleet poliisien mieleen, Korpela hekottaa.
Urkilla, Battaglian studion tiloissa Duurikuuri teki myös TV 1:lle Marjaana Mykkäsen ohjaaman videon.
Yhtye piti tätä varsinaisena onnenpotkuna, joka lopulta jäi toteutumatta.
- Video piti esittää yhden ohjelman loppupuolella, mutta jostain syystä ohjelma-aika loppui kesken ja videota ei koskaan esitetty telkkarissa, Korpela harmittelee.
Kuuntele kappale Biorytmini on digitaalinen jutun yläpuolelta:

Biorytmini on digitaalinen

Duuri-Kuuri singleistä tunnetuin lienee vuonna 1983 ilmestynyt Biorytmini on digitaalinen –kappale, jonka B-puolella oli kappale Piraija-virta. Hengittääkö Heikki -single puolestaan julkaistiin kahtena eri versiona, toisessa B-puolena on Puhtoinen rakkaus ja toisessa Rakkaus ja inflaatio. Julkaisijana toimi Shanti Productions, jolle Duuri Kuuri teki myös studio-LP:n, jonka kappaleista Youtubessa ovat nyt Keskiyön Pikajuna, Ystävä, Mukava mies ja Iltalaulu, kaikki Lauri Laukkasen tekemiä kappaleita.
Pitkäsoitto julkaistiin kuitenkin ainoastaan C-kasettina, sillä levy-yhtiö teki konkurssin kesken projektin. Lauri Laukkasen mukaan sen nimi piti olla Unien kauppiaat, mutta kansimateriaaleista sitä nimeä ei löydy, joten kasetin nimi on vain Duuri-Kuuri.
- Populapin Jarkko Seppänen kertoi, että kansalliskirjasto on luetteloinut kasetin Biorytmini on Digitaalinen nimellä, joka johtuu varmaan kannen digitaalikirjaimista. Olen oikaissut tiedon, Laukkanen kertoo.
Laukkasen mukaan kenelläkään ei ole tietoa, paljonko kasettia myytiin.
– Se olisi mukava tietää. Shanti Productionin Risto Leppälä oli kovin innostunut viemään Paganini -singlen esimerkiksi Intian jättimäisille markkinoille. Hänen mielestään biisillä olisi ollut siellä hyvät menestymisen mahdollisuudet. Ei sitten kuitenkaan onnistunut, syy on jäänyt hämärän peittoon.
Lisäksi Youtubeen on nostettu muutama live-äänityksenä nauhoitettu kappale. Äänityksiä yhtye teki Möylyntien treenikämpän ja Pajalan lisäksi Espoon Rec Time -studiolla sekä nyt jo puretulla Kemin Urheilutalolla. Adolfsenin lisäksi studioiden namiskuukkeleita oli kääntelemässä muun muassa Ahti Kortelainen.
Yhtye äänitti yhden kappaleen jopa Kemin kirkossa
- Halusimme kappaleeseen Yksi meistä massiivisen mahtavan urkusoundin ja kirkkouruissa oli juuri sellainen soundi. Lauri lauloi Rec Time -studiolla Matin kirkossa tekemän urkuäänityksen päälle. Nyt nettiin ladatusta Yksi Meistä kappaleesta on kuitenkin eri versio. Siinä ei ole kirkkourkuja, vaan Matin hammondit, Korpela huomauttaa.

Suomi-Rock 1 -kokoelmalle

Duuri-Kuurilla oli taitavana ja monipuolisena bändinä kaikki mahdollisuudet nousta laajempaankin tietoisuuteen. Yhtye hoksattiinkin ottaa mukaan uusien bändin Suomi-Rock I -levylle, jolle taltioitiin biisi Keskiyön pikajuna. Lopulta Oho! / Extend Recordsin julkaiseman kokoelman 15 bändistä yksikään ei noussut sen enempää esille.
Vuoden 1981 marraskuussa Duuri-Kuuri edusti Lapin lääniä Rockin SM-kisoissa Joensuussa, mutta ei sijoittunut kärkikolmikkoon. Rockin Suomen mestariksi kruunattiin oululainen Kerjäläisarmeija, kakkoseksi sijoittui seinäjokinen Jonah Vex ja kolmanneksi kuopiolainen Feedback. Kuitenkin jo Lapin läänin aluekarsintojen voitto oli iso asia, olihan mukana toistakymmentä yhtyettä.
Duuri-Kuurille kappaleita teki Lauri Laukkasen lisäksi Pentti Korpela, joka sittemmin tuli tunnetuksi myös Nicepapin lisäksi myös Loputkin Loat -yhtyeestä. Yhtyeen biisit kertoivat pitkälti Kemin nuorista ja sen kokemasta apatiasta, sodan varjossa elämisestä, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta sekä kiiltokuvaihmisistä.

Eput matkivat Duuri-Kuuria

Youtubesta ei vielä löydy aivan kaikkia Duuri-Kuurin nauhoittamia kappaleita, kuten Piintyneen lemua, jonka niminen bändikin toimi Kemissä 1970-luvulla.
– Piintyneen Lemu tuntui bändinimenä varsin hauskalta. Niinpä pöllimme sen, myös samannimiseen biisiin, Korpela kertoo.
Kun kappale Rakkaus & Inflaatio ilmestyi bändinimellä Petunia ja Piintyneen Lemu, se oli Korpelan mukaan siis vain salanimi yhtyeen omalle biisille.
– Ja kun me pöllittiin nimi Piintyneen Lemu, niin Duurikuuri-nimen on puolestaan kähveltänyt tamperelainen yhä toiminnassa oleva improvisaatioteatteri, Korpela hymähtää.
Lisäksi Pentti Korpela julkaisi Rakkaus ja inflaatio -kappaleen sooloprojektina samana vuonna. Korpelan singlen A-puolena oli kappale Ovet.
Piintyneen lemuun liittyy tavallaan myös yksi suomirockin legendoista, Eppu Normaali -yhtye.
- Duuri-Kuurin kovin keikka oli varmaan Suukosken keitaalla Eppu Normaalin lämppärinä. Kun Eput kuulivat meidän soittavan soundcheckissä kappalettamme Ne ei tiedä, Eput alkoivat laulaa sitä baarin puolella ikäänkuin vitsinä. Täytyi olla tarttuva kappale, kun ensi kuulemalta pystyivät sitä matkimaan, Korpela muistelee.
- Kävimme tutustumassa Eppujen "piintyneeltä" lemuavaan bussiin. Kutsuivat sitä suden luolaksi. Muut Eput litkivät olutta, mutta Syrjän Martti ei oikein tykännyt, kun bändi ennen keikkaa avasi korkit, Korpela jatkaa.
Korpelan mieleen on jäänyt hyvin myös Duuri-Kuurin bussilla tekemä Lapin kiertue, jonka pohjoisin keikka oli Ivalossa.

Youtubesta löytyvät Duuri-Kuuri –biisit:

Ystävä (Lauri Laukkanen)
Yksi Meistä (Pentti Korpela)
Kuujoki (Lauri Laukkanen)
Keskiyön pikajuna (Lauri Laukkanen)
Kaivoksessa (Lauri Laukkanen)
Paganini (Niccolo Paganini)
Unien Kauppiaat (Lauri Laukkanen)
Biorytmini On Digitaalinen (Pentti Korpela)
Matkalla Kultaiselle Joelle (Lauri Laukkanen)
Eräänä Sateisena Iltana (Lauri Laukkanen)
Mukava Mies (Lauri Laukkanen)
Puhtoinen Rakkaus (Pentti Korpela)
Iltalaulu (Lauri Laukkanen)

Kappaaleet löytyvät Youtuben Duuri-Kuuri –kanavalta osoitteesta: https://www.youtube.com/channel/UClddfXVqDnL020L28vKs3ow?spfreload=5

EDIT: Juttua rukattu Nicepappi -yhtyettä perustamaan lähteneiden osalta. Heidän joukossaa oli Pentti Korpelan ja Esa Heikkisen lisäksi myös Heikki Vähänen.

EDIT: Jutusta poistettu virheellinen tieto 13.3.2017.

Kuuntele kemiläistä joulumetallia

23.12.2016
Kemiläinen Helvetti -yhtye on julkaissut joulusinkun kappaleesta Heinillä härkien kaukalon. Keskiviikkona ilmestynyt sinkku on ladattu Youtube- ja SunCloud-palveluihin.

Helvetti -bändin muodostavat Kari Bondén, Timo Juopperi ja Miikka Keskitalo. Kyse on Metujan & Epäjärkkäreitten fuusion tuotoksesta.

Heinillä härkien kaukalon on joululaulu, joka ilmestyi suomenkielisin sanoin vuonna 1926 jyväskyläläisen opettajan Martti Korpilahden toimittamassa lauluvihkossa Varpunen. Laulu on alkujaan 1600 -luvulta peräisin oleva ranskalainen kansanlaulu Entre le bœuf et l’âne gris.

Laulusta on moni pop- ja rockpuolen artisti tehnyt oman versionsa. Heihin lukeutuvat muiden muassa Eppu Normaali, Johanna Kurkela ja Tarja Turunen, unohtamatta myöskään Raskasta Joulua -poppoota.

Ja sitten ei muuta kuin joulunvietto käyntiin oheisen neljän minuutin herkän biisin myötä.

Konemetallin uranuurtajilta uusi albumi

Machinae Supremacy.

Kemissäkin esiintyneen Machinae Supremacyn uutuusbiisi nyt kuunneltavissa.

30.11.2016
Videopelimetallin uranuurtaja, luulajalaisyhtye Machinae Supremacy aktivoituu julkaisurintamalla. Yhtyeen seuraavan kokopitkän albumin julkaisupäivä koittaa 16. joulukuuta.

Kemissäkin esiintynyt bändi yhdistelee takuuvarmalla tavalla musiikissaan peleistä ammentamiaan inspiraatioita koneilla luomiinsa maailmoihin – unohtamatta klassista alternative-metalliaspektia. Into The Night World -albumi jatkaa siitä mihin edellinen Phantom Shadow -levyn tarina päättyi, mutta ajoittuu aikaan 20 vuotta myöhemmin.

Machinae Supremacy esiintyi Kemin Coronarockissa Tervahallilla tammikuussa 2007. Illan muut esiintyjät olivat Deep Insight, Hannibal & Soppa sekä Starcrash.

 

Machinae Supremacy on julkaissut aiemmin albumit Deus Ex Machinae (2004), Redeemer (2006), Overworld (2008), A View From the End of the World (2010), Rise of a Digital Nation (2012) ja Phantom Shadow (2014).

Brittien Metal Hammer on listannut bändin yhdeksi tämän ajan kiinnostavimmista yhtyeistä, ja Musicalypsen päätoimittaja rankkasi tulevan albumin yhdeksi vuoden 2016 parhaista albumeista.

Aikaisemmin muun muassa meille kotoisten Children Of Bodomin ja Ensiferumin kanssa kiertänyt bändi aloittaa uuden albuminsa rundin Jenkeistä. Kiertueen ensimmäinen, 13 keikkaa käsittävä pätkä käynnistyy 7. tammikuuta Washingtonista ja päättyy 21. tammikuuta Dallasiin.

23. kesäkuuta 2000 perustetussa yhtyeessä vaikuttavat Robert Stjärnström (laulu), Jonas Rörling & Tomi Luoma (kitarat), Andreas Gerdin (basso) ja Niklas Karvonen (rummut).

Yhtyeen tulevan albumin ensimmäisen digisinglejulkaisusta My Dragons Will Decimate voi nautiskella nyt Spotifyssä: https://open.spotify.com/album/6Nvv3pzfeRV9UY5vbxelkg

Wacken Metal Battle Finland tulee taas

Kilpailu tarjoaa mahdollisuuden päästä soittamaan Nummirockiin ja yhdelle myös Wacken Open Air –festivaaleille.

27.11.2016
Haluatko bändisi Nummirockin lavalle? Tai peräti Wacken Open Air -metallifestivaalin lavalle Saksaan? Mahdotontako? Ei välttämättä.

Nimittäin Wacken Metal Battle Finland on jälleen tulossa.  Vuosittain Wacken Open Airissa Saksassa järjestettävän kansainvälisen bändikilpailun Suomen edustajaehdokkaat valitaan joulu-tammikuussa järjestettävässä neljässä semifinaalissa.

Semifinaalien parhaat pääsevät Suomen finaaliin, joka järjestetään Nummirock -festovaalin yhteydessä Kauhajoen Nummijärvellä kesäkuussa. Sieltä tuomariston päätöksellä valitaan Suomen edustaja Wackenin kansainväliseen loppukilpailuun. Yleisöäänestystä ei ole.

Suomen semifinaalit mitellään 22.12. Helsingin On the Rocksissa, 6.1.2017 Tampereen Jack the Roosterissa, 7.1.2017 Katse Ravintolassa Jyväskylässä sekä Oulun 45 Specialissa 27. tammikuuta.

Ilmoittauminen kisaan onnistuu osoitteessa www.metalbattle.fi


Wacken Metal Battle Finland
on osoittautunut erittäin hyväksi ponnahduslaudaksi mukana olleille voittajille. Ensimäisenä ison harppauksen teki Battle Beast, joka kävi voittamassa koko maailman finaalin ja sen jälkeen ovat sekä Shiraz Lane että Blind Channel päässeet suorituksillaan etenemään suuria harppauksia urillaan.

Shiraz Lane on juuri nyt Lordin kanssa massiivisella Euroopan kiertueella ja Blind Channel matkalla Lontoon musiikin kehtoon, Camdeniin. Molemmilla bändeillä on maailmanlaajuinen levytyssopimus sekä kova hype niin Suomessa kuin maailmallakin.


Suomen semifinaalien ja finaalin voittajat saavat palkintoja Nummirock yhteistyökumppaneilta ja sponsoreilta, joita ovat mm. Intro Music ja Soundtools. Wacken Metal Battlen kansainvälisessä finaalissa Saksassa palkitaan viisi parhaaksi valittua yhtyettä. Palkinnot tulevat Wacken Open Airin kumppaneilta ja sponsoreilta, kuten Visions Backdrops, Marshall, Paiste, Randall, Markbass, Pearl ja Washburn.


Nummirock
järjestetään 22.-25. kesäkuuta. Tähän mennessä festivaalin esiintyjistä on julkistettu Anaal Nathrakh, Ensiferum, Gaahls WYRD, Korpiklaani, Swallow the Sun sekä Vorna.

Wacken Open Air pidetään 3.-5. elokuuta. Massiivisen festarin esiintyjistä ovat varmistuneet Sonata Arctica, Apocalyptica, Amorphis, Amon Amart, Avanthasia, Emperor, Kreator, Mayhem, Saltatio Mortis, Paradise Lost, Heaven Shal Burn, Lacuna Coil, Powerwolf, Candlemass, Hämatom, Turbonegro, Fates Warning, Soilwork, Orange Goblin, ASP, Grand Marcus, Aura Noir, Rage ja Napalm Death.

Ordogin pitkä odotus päättyi lopultakin

Torniolaisyhtyeen viides studioalbumi The Grand Wall ilmestyi puolen vuoden viivästyksen jälkeen.

23.11.2016
Torniolaisen Ordog -yhtyeen viides studioalbumi The Grand Wall on saatettu maailmaan. Bändi on vakuuttunut, että maanantaina julkaistu albumi on jälleen askel eteenpäin.
- The Grand Wall on musiikillisesti edellisiä levyjämme monipuolisempi ja soundeiltaan tymäkämpi. Hyvässä tasapainossa raskaampaa ja vauhdikkaampaa osastoa, kuvailee kitaristi Valtteri Isometsä.
- Sanoituksellisesti liikutaan ehkä aikaisempaa enemmän itsetutkiskelussa, tietoisuuden sekä filosofioiden tarkastelussa. Läsnä ovat toki vanhemmatkin teemat kuten suru ja pessimismi - erilaisten metaforien kautta, jatkaa vokalisti Aleksi Martikainen.
Myös basisti Olli-Pekka Rissanen painottaa yhtyeen aiempaa täyteläisempää soundimaailmaa.
- Sävellyksellisesti olen aina tykännyt Valtterin jutuista, mutta rehellisesti sanottuna, soundien takia aikaisemmat levyt ei ole olleet minun mieleeni. Minulle oli erittäin tärkeää, että levy tehdään oikeassa studiossa.
Alkujaan yhtye soitti funeral doomia ja biisit olivat hidasta junnaamista, 8-22 minuuttia pitkiä parin riffin toistoa. Toki vieläkin biisit ovat pitkähköjä, sillä The Grand Wall sisältää kuusi biisiä.

Ensimmäistä kertaa mukana
bändin ulkopuolinen äänittäjä

Levyntekoprosessi olikin erilainen aiempiin verrattuna.
- Edelliset levyt on yleensä tehty keskenämme ja äänitelty asioita kotioloissa. Nyt varattiin studio ja tehtiin aika tiiviillä tahdilla koko paketti. Ensimmäistä kertaa meillä oli myös bändin ulkopuolinen äänittäjä. Itse ei aina huomaa joitain pieniä juttuja, joita voisi tehdä toisin, niin silloin on hyvä, että paikalla on ulkopuolisia korvapareja, Isometsä painottaa.
- Syntikkanauhoitukset meni aika perinteisin Ordog-menetelmin siinä mielessä, että ne nauhoitettiin kokonaan erikseen, ei-studio-olosuhteissa. Istuttiin syntikan ja Harjun Jussin kanssa alas ja pikku erissä nauhoiteltiin niitä. Tosin normaalista poiketen, synasessioissa ei kulunut väkijuomia tippaakaan, Rissanen naurahtaa.
- Valmiit synaraidat lähetettiin Lindholmin Antille, joka liitti raidat lopullisiin tuotteisiin. On muuten pätevä äijä. Oma osuuteni olisi voinut olla hiotumpi ja tarkemmin soitettu, mutta toisaalta, turha hiominen ja kliinisyys vie särmän ja tietyn fiiliksen pois lopputuotteesta, Rissanen puntaroi.

Selkeä työnjako,
julkaisu nostatti fiiliksiä

Yhtyeen työnjako biisien teon suhteen on kohtuullisen selkeä.
- Minä yleensä säveltelen yksinäni ja teen demoversioita kotona, joihin Jussi loihtii sitten kosketinvelhona omia pianoitaan ja orkestraatioitaan. Aleksi on päävastuussa lyriikoista, mutta kyllä minäkin muutamia olen tehnyt, Isometsä selvittää.
Bändin keskuudessa fiilikset ovat varsin hyvät, kun levy on saatu lopulta julkaistua, monien värikkäiden vaiheiden jälkeen, vaikka yhtye ei ole koskaan hoppuillut julkaisujensa kanssa. 
- Mahtavaa lopultakin saada levy ulos. Sehän on ollut valmiina melkein vuoden ja kaiken maailman selkkausta asian tiimoilta on ollutkin, Rissanen lisää.

Saksalaisfirma vaihtui venäläiseen,
julkaisu viivästyi puoli vuotta

Levyn julkaisuhan viivästyi puolisen vuotta. Alun perin albumin piti ilmestyä jo ennen heinäkuun Jalometalli-keikkaa.
- Kevättalvella kirjoitettiin sopimus pienehkön saksalaisen levy-yhtiön kanssa ja levyn piti ilmestyä kesäkuussa. No, sen levy-yhtiön kaveri osoittautuikin sitten aika saamattomaksi selittelijäksi, eikä mitään tahtonut tapahtua vaikka julkaisupäivä häämötti, Isometsä valaisee.
- Myös kontaktin pitäminen oli hankalaa miehen erittäin heikon englanninkielen kanssa, eikä bändissämme liiemmin saksankielen taitajia ole. Oli lopulta pakko ilmoittaa kohteliaasti, että yhteistyömme on päättynyt. Sitten otimme yhteyttä venäläiseen MFL:ään, joka lupasi julkaista levyn myöhemmin syksyllä, koska heillä oli kesän ja alkusyksyn julkaisusuunnitelmat jo valmiina. MFL:n kanssa yhteistyö on toiminut mahtavasti ja ammattimaisesti, Isometsä kertoo.
Martikainen muistuttaa, että MFL Records otti mukaan myös kaksi muuta venäläistä yhtiötä Solitude Productionsin ja Frozen Lightin.
- Tämä oli meille erittäin merkittävä lisä. Täytyy myös muistaa, että ilman Miika Kuusisen paneutuvaa promootiota, Jarno Lahden joustavaa ja tarkkaa kansitaiteilua sekä ilman levykauppa Äxää tilanne olisi ollut huomattavasti kaoottisempi. Kaikki ovat tehneet yhteistyötä todella hyvin. Varmasti unohdin mainita myös muita merkittäviä ihmisiä tämän suhteen, mutta kiitän heitä myöhemmin.

"Vahvasti undergroundissa ja marginaalissa"

Martikaisen mukaan Ordogin asema suomalaisen metallimusiikin kentällä on vahvasti undergroundissa ja marginaalissa.
- Doom-metallissa tämä on aika usein niin, mutta tottakai löytyy vahvoja poikkeavuuksiakin.
Martikainen painottaa myös yhtyeen olevan kunnianhimoinen.
- Se merkitsee ainakin sitä, että yritämme kehittyä musiikillisesti, emmekä tee koskaan samaa albumia uudelleen. Aina pitää löytää uusia aspekteja ja tehdä kokeiluja.
Musiikin tekeminen on ollut yhtyeen jäsenille harrastus, vaikka ote musiikin tekemiseen on ollut ammattimainen. Kun yhtyeellä on selvästi paloa musiikin tekemiseen, on pakko kysyä, pysyykö musiikkitouhu jatkossakin harrastuksena.
- Totta. Tosissaan musiikkia tehdään, mutta siinä mielessähän tämä on harrastus, että kaikki jäsenet ovat ns. oikeissa töissä tai opiskelevat. Harrastuksena tämä todennäköisesti tulee myös pysymään ja on sellainen henkireikä arkielämässä, Isometsä aprikoi.
Rissanen on sanoo rempseästi, ettei hän jaksa ottaa asiasta stressiä.
- Tehdään mitä tehdään ja maistuu jos maistuu. Ollaan täysin tietoisia, ettei tämän musan kanssa kannata olla päivätöitä lopettamassa.

Keikoille saa pyytää

Nyt kun maanantaina julkaistu levy on musiikkidiggareiden kynsissä, luonnollisesti toiveena on saada lisää kuuntelijoita. Skenen sisällä bändi tunnetaan, sen ulkopuolella heikommin. Livevedot lisäisivät bändin tunnettavuutta.
- Keikkoja olisikin tarkoitus soittaa enemmän. Meitä saa aina pyytää keikkailemaan ja tulemme mielellämme, Martikainen painottaa.
Bändihän on esiintynyt aina säästeliäästi. Keikkakysyntää on ollut ulkomailla kotimaata enemmän. Venäjällä yhtye on jopa lievässä kulttimaineessa.
- Pistokeikoissa ulkomaille tai edes Helsinkiin ei ole välttämättä järkeä, vaikka ainahan ne mukavia reissuja ovat, Rissanen alleviivaa käytännön realismia ja muistuttaa asialla olevan myös toinen puolensa.
- Eipähän olla päästy leipääntymään keikkailuun.
Viimeksi yhtye esiintyi livenä heinäkuussa Oulun Jalometalli-festareilla.
- Jalometallin keikasta jäi hyvät fiilikset, vaikka soitimmekin aika epäedullisella paikalla yht´aikaa Sabatonin ja Thyranen kanssa. Kaikkiaan hienosti järjestetty festivaali ja meitäkin kohdeltiin silkkihansikkain, Isometsä kiittelee.

Albumin kappaleet yksilöllisesti numeroituja

Ordogin The Grand Wall –albumia on myynnissä rajoitettu 500 kappaleen painos. Jokainen kappale on yksilöllisesti numeroitu. Levy on tilattavissa suoraan bändiltä osoitteen ordogband@gmail.com kautta tai  levykauppa Äx:ästä tämän linkin kautta:
https://www.levykauppax.fi/artist/ordog/grand_wall/#498013

Ordog

Perustettu 2005.
Tyylilaji doom/death metal.
Kotikaupunki Tornio.
Kokoonpano: Aleksi Martikainen (laulu), Valtteri Isometsä (kitara), Tapio Hautalampi (rummut), Jussi Harju (koskettimet), Olli-Pekka Rissanen (basso).
Facebook-sivut: https://www.facebook.com/ordogband/?fref=ts
Yhtyeen nettisivut: http://www.ordogband.com/ 

Julkaisut

Studioalbumit:
Crow and the Storm (2006, Ostra Records)
Life Is Too Short for Learning to Live (2008, Violent Journey Records)
Remorse (2011, Violent Journey)
Trail for the Broken (2014, Violent Journey)
The Grand Wall (2016, MFL Records/Solitude Productions/Frozen Light)

Demot:
I (2006)
II (2006)
I–II (2006)
III (2007)

The Grand Wall biisilista

1. Open the Doors to Red
2. Sundered
3. In the Looming Bitterness
4. The Perfect Cut
5. Wings in Water
6. The Grand Wall

”Aggressiivisuuden ja melankolian sävyttämiä polkuja”

Torniolaisen Ordogin viides tuomionjulistus The Grand Wall ilmestyy marraskuussa.

25.10.2016
Torniossa vuonna 2005 perustettu metalliyhtye Ordog julkaisee viidennen albuminsa The Grand Wall 21. marraskuuta. Levy ilmestyy 500 kappaleen numeroituna painoksena, joka julkaistaan yhteistyössä venäläisten MFL-Recordsin, Solitude Productionsin ja Frozen Lightin kanssa. Albumi sisältää kuusi tuoretta melankolian ja tuomion sävyttämää biisiä.

- Uusi albumi kävelee käsi kädessä aggressiivisuuden ja melankolian sävyttämiä polkuja niin sanoituksissa kuin musiikissakin. Se on metafora linnakkeelle, jonka muuria et voi ylittää, Ordogin laulaja Aleksi Martikainen kertoo levystä ja sen nimestä. 

Tiistaina yhtye päästi maailmalle yhden biisin, kun kappaleen Sundered yli kahdeksan ja puoliminuuttinen lyriikkavideo ladattiin Youtube-palveluun.

Martikaisen lisäksi yhtyeeseen kuuluvat kitaristi Valtteri Isometsä, rumpali Tapio Hautalampi, kosketinsoittaja Jussi Harju sekä basisti Olli-Pekka Rissanen.

The Grand Wallin biisilista:

1. Open the Doors to Red
2. Sundered
3. In the Looming Bitterness
4. The Perfect Cut
5. Wings in Water
6. The Grand Wall

Ordogin diskografia

I demo (2006)
II demo (2006)
Crow and the Storm (Ostra, 2006)
III demo (2007)
Life Is Too Short for Learning to Live (Violent Journey, 2008)
Remorse (Violent Journey, 2011)
Trail for the Broken (Violent Journey, 2014)
The Grand Wall (MFL-Records/Solitude Productions/Frozen Light, 2016) 

Bändin Facebook-sivut löytyvät osoitteesta: https://www.facebook.com/ordogband/?fref=ts
Yhtyeen nettisivujen osoite on: http://www.ordogband.com/ 

Tony Kakolla (vas) ja Tommy Portimolla (oik) täyttyi lauantaina tuhannen Sonata Arctica -keikan rajapyykki. Keskellä Ahti Kortelainen, joka 17 vuotta sitten toimitti levy-yhtiö Spinefarmille bändin demon, joka johti levytyssopimukseen ja yhtyeen nopeaan murtautumiseen kansainvälisen tason metallibändiksi.

Kakolla ja Portimolla täynnä tuhat Sonata-keikkaa

The Ninth Hour –albumi nousi suoraan Suomen virallisen listan kakkoseksi.

16.10.2016
Sonata Arctican kahdella alkuperäisjäsenellä, laulusolisti Tony Kakolla ja rumpali Tommy Portimolla oli lauantaina juhlapäivä yhtyeen Lontoon keikalla. Komeassa 02 Shepherd's Bush Empire -areenalla pidetty konsertti oli kaksikolle jo tuhannes Sonata Arctica -keikka.

- Äkkiä se aika mennee ku on kivvaa, ilakoi Portimo Facebook -päivityksessään.

Sunnuntaina yhtye sai toisenkin aiheen juhlaan, sillä bändin uusi The Ninth Hour -studioalbumi nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan kakkoseksi. Ykköspaikan vei niinikään listauutuuksiin lukeutuva Sannin nimikkoalbumi Sanni.

Bändin Euroopan kiertue jatkuu vielä kuuden keikan verran. Tänään yhtye soittaa Pariisissa Ranskassa, tiistaina Strasbourgissa, keskiviikkona Sveitsin Prattelnissa, torstaina Italian Milanossa, perjantaina Saksan Mannheimissa ja lauantaina Bochumissa. Pienen hengähdystauon jälkeen vuorossa on Pohjois-Amerikan kiertue 6.11.-17.12.

 

Yhtyeen nettisivujen mukaan Sonata Arctican ensimmäinen keikka oli 21. elokuuta 1999 Helsingin Tavastia-klubilla. Saman vuoden joulukuussa yhtyeen keikat numero 2-5 tapahtuivat Tornion Jesperi -klubilla, Viitasaarella, Alavudella ja Nivalassa.

Aikakirjojen mukaan bändin ensimmäinen ulkomaankeikka oli 4. huhtikuuta 2000 Ruotsin Motalassa. Se oli samalla yhtyeen 17. keikka. Ensimmäisen kerran Pohjoismaiden ulkopuolella Sonata Arctica soitti 9. huhtikuuta 2000 Saksan Hampurissa.

Kotikaupungissaan Kemissä yhtye soitti ensimmäistä kertaa 30. kesäkuuta 2000. Se oli yhtyeen uran 60. keikka Sonata Arctican nimellä.

Ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella yhtye soitti 3. syyskuuta 2001. Paikaksi valikoitui Japanin Tokio. Se oli Sonata-keikka numero 80. Etelä-Amerikassa yhtye vieraili ensimmäisen kerran kevättalvella 2002. Ensimmäinen veto, joka oli samalla Sonata-keikka numero 125, tapahtui 20. maaliskuuta Brasilian Porto Alegressa.

Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa Sonata Arctica soitti ensimmäisen kerran 13. huhtikuuta 2005. Keikkapaikkana oli Springfieldin Jaxx-klubi.

 

Alkuperäisellä nimellään Tricky Beans yhtye teki kolme demonauhaa (Agre Pamppers, 1996), Friend Till the End (1996) ja PeaceMaker (1997), jonka jälkeen nimi muutettiin muotoon Tricky Means. Vuonna 1999 julkaistu neljäs demo oli nimeltään FullMoon, jonka äänittäjä Ahti Kortelainen lähetti Spinefarm Recordsille.

Yhtiö solmi yhtyeen kanssa kolmen albumin mittaisen levytyssopimuksen ja samassa yhteydessä yhtyeen nimi vaihdettiin Sonata Arcticaksi. Tuolloin kokoonpano oli vakiintunut muotoon Tony Kakko (laulu ja koskettimet), Janne Kivilahti (basso), Jani Liimatainen (kitara) ja Tommy Portimo (rummut).

 

Bändin ensimmäinen albumi Ecliptica julkaistiin Suomessa marraskuussa 1999 ja muualla alkuvuodesta 2000. Albumi oli myyntimenestys etenkin Japanissa, jossa sitä myytiin yli 30 000 kappaletta.

Kaikkiaan yhtye on julkaissut urallaan yhdeksän studioalbumia. Ecliptican jälkeen ovat ilmestyneet Silence (2001), Winterheart’s Guild (2003), Reckoning Night (2004), Unia (2007), The Days of Grays (2009), Stones Grow Her Name (2012), Pariah’s Child (2014) sekä tuoreimpana äskettäin ilmestynyt The Ninth Hour (2016).

Lisäksi yhtye on levyttänyt nykykokoonpanollaan uudestaan Ecliptica -albumin nimellä Ecliptica – Revisited: 15th Anniversary Edition (2014). Nykyiseen miehistöön kuuluvat Kakon ja Portimon lisäksi kosketinsoittaja Henrik Klingenberg, kitaristi Elias Viljanen sekä basisti Pasi Kauppinen.

Julkaistuja singlejä yhtyeellä on tasan 20, viimeisimpinä The Ninth Hour -albumilta lohkaistut Closer to an Animal ja Life.

Minialbumeja julkaisulistalta löytyy neljä; Successor (2000), Orientation (2001), Takatalvi (2003) sekä Don’t Say a Word (2004), livealbumeja kolme; Songs of Silence – Live in Tokyo (2002), For the Sake of Revenge (2006) ja  Live in Finland (2011). Kokoelmalevyjä on ilmestynyt kaksi; The End of This Chapter (2005) ja The Collection (2006).

Human Desolation seuraava iso metallinimi?

10.10.2016
Tukholmalainen, vahvasti suomalaisväritteinen Human Desolation on parhaillaan levittämässä melodista deathmetalliaan Euroopassa, kuten Rokkineuvos viime vuoden syyskuussa yhtyeestä kirjoittamassaan jutussa ennakoi.

Human Desolation avasi Itä-Euroopan kiertueensa viime viikon tiistaina Tsekin Ceska Budejovicesta, jonka jälkeen se on soittanut Prahassa, Slovakian Liptovsky Mikulasissa, Puolan Tarnowissa, Unkarin Budapestissä ja eilen Romanian Aradissa.

Tänä iltana vuorossa Romanian Cluj Napoca, josta kvintetin rundi jatkuu Bulgarian Svisthowiin, Varnaan ja Sofiaan. Kiertue päättyy 14. lokakuuta Serbian Novia Sadissa pidettävään United Metal -festivaaliin.

Kyse ei ole - vielä - yhtyeen headline -kiertueesta, rundin pääesiintyjä on Norjan Bergenistä ponnistava Cretura, joka luonnehtii musiikkiaan äärimmäiseksi sinfoniseksi metalliksi. Human Desolationin ohella toinen lämppäri on niinikään bergeniläinen melodista metallia soittava Fairy. Lisäksi keikoilla esiintyy paikallisia suuruuksia.


Human Desolationin muodostavat kaksi suomalaista ja kolme ruotsalaista muusikkoa. Laulusolistina on Kristian Reunanen, rummuissa Miika Hakomäki, kitaroissa Fredrik Danielsson ja Fredrik Iggfors sekä bassossa Daniel Severinsson. Miika Hakomäen torniolaislähtöinen isä Pauli Hakomäki vaikutti legendaarisessa The Wild Things –yhtyeessä.

Rokkineuvoksen viime syyskuussa kirjoittama juttu yhtyeestä löytyy Rokkineuvoksen juttuarkistosta täältä, kun sivua skrollaa alaspäin: http://www.rokkineuvos.fi/421001048

 

Bändin viime vuonna ilmestynyt debyyttialbumi Mind Grind Paradigm nousi paitsi yleisön, myös median suosioon.

- Vaikuttava on oikea sana kuvaamaan tätä todella innovatiivista, järjettömän korkeatasoista levyä, kirjoitti saksalainen Ragherrie antaen levylle 86 pistettä sadasta.

- Levyn nopeus ja iskut saavat kuulijan jopa hengästymään, mainitsi niinikään saksalainen Crossfire -metallisivusto antaen 7/10 pistettä.

- Human Desolation on bändi, jota on seurattava, sillä se voi olla seuraava iso bändi, suitsutti Taste of Khaos –sivusto antaen levylle 4/5 pistettä. Samoilla linjoilla on myös Metal Militia. - Ei kahta sanaa, tämä bändi epäilemättä ansaitsee tulla seuratuksi.

Lazarus Thryranen uusi kosketinsoittaja

Thyrane vuosimallia 2016.

7.10.2016
Viime kesänä Oulun Jalometalli-festivaaleilla hurmoksellisen paluun tehnyt kemiläinen black metal -yhtye Thyrane on julkistanut uuden kokoonpanonsa promokuvien kera.
Bändin jäsenet esiintyvät taiteilijanimillä kitaristi Joni Lahdenkauppia lukuunottamatta. Uusi kosketinsoittaja tottelee nimeä Lazarus. Yhtyeessä soittavat lisäksi V (rummut), Daemon (basso) sekä Blastmor (kitara, laulu).


Toki Lazaruksen henkilöllisyyttä voi hakea halutessaan niin taiteilijanimen antamien vihjeiden pohjalta kuin valokuvastakin. Lazaruksen valinnasta yhtye kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan julkaisemassaan tiedotteessa näin:
- Huolellisen harkinnan ja mietiskelyn jälkeen päätimme pestata tämän kaverin. On harvinaista olla todistamassa sellaista omistautumista kuin mitä olemme nähneet harjoituksissa, ja odotamme innokkaasti keikoille pääsyä tämän ilmiömäisen kanttorin kanssa.


Thyranen seuraavat tiedossa olevat keikat ovat 2.-3. joulukuuta Black Mass -tapahtumissa Tampereella ja Helsingissä sekä Oulun Hevimestassa 10. joulukuuta. Ensi vuoden rytinöistä yhtye on toistaiseksi julkistanut esiintymisensä Hyvinkään Steelfest Open Air Metal Festival -tapahtumassa toukokuussa.

Sonata Arcticalla on tänään karkkipäivä

The Ninth Hour ilmestyy kauppoihin ja Euroopan kiertue käynnistyy loppuunmyydyllä keikalla Norjan Trondheistä.

7.10.2016
Sonata Arcticalla on tänään merkkipäivä. Yhtyeen yhdeksäs studioalbumi The Ninth Hour on ilmestynyt ja illalla bändi aloittaa 14 keikkaa käsittävän Euroopan kiertueensa loppuunmyydyllä Byscenen -areenalla Norjan Trondheimissä.

Myös huominen veto Ruotsin Borlängessä ja ensi viikon perjantain keikka Hollannin Tilburgissa ovat loppuunmyytyjä. Kiertueella Sonata Arctica esiintyy myös Tanskassa, Saksassa, Englannissa, Ranskassa, Sveitsissä ja Italiassa. Kiertueella Sonata Arcticaa lämmittelee ruotsalainen vuonna 2011 perustettu power metal -yhtye Twilight Force.


Yhtyeen fanit ovat kuumeisesti odottaneet bändin itsensä tuottamaa The Ninth Hour -studioalbumia, jolta on toistaiseksi lohkaistu kaksi singleä, Closer To An Animal ja Life, jonka tyylikkään Ville Juurikkalan ohjaaman musiikkivideon voit tsekata jutun yläpuolelta.

22. lokakuuta Saksan Bochumiin päättyvän Euroopan kiertueen jälkeen bändi huokaisee pari viikkoa, kunnes 6. marraskuuta sonaattorit aloittavat USA:n Charlottesta 33 esiintymistä sisällään pitävän Pohjois-Amerikan kiertueen, joka kestää joulukuun 17 päivään saakka. Kiertueen lämppäribändit ovat norjalais-saksalainen metalliyhtye Leaves' Eyes ja kotimainen melodista death metalia soittava Omnium Gatherum.


Tammi-helmikuussa 2017 yhtye heittää koti-Suomessa seitsemän keikkaa käsittävän kiertueen, jonka lämmittelybändi paljastetaan myöhemmin.  Lisäksi yhtye on merkinnyt helmi-, maalis- ja huhtikuulle jo seitsemän keikkaa Tsekin tasavaltaan, Espanjaan, Portugaliin ja Saksaan. Lisäksi yhtye on kiinnitetty elokuussa Saksassa pidettävälle Wacken Open Air -festivaalille.

 

Thyrane kiinnitettiin Steelfest Open Airiin

Kemiläisbändi julkistaa piakkoin uuden kokoonpanonsa.

29.9.2016
Viime kesän jykevän paluun keikkalavoille Oulun Jalometallissa kymmenen vuoden tauon jälkeen tehnyt kemiläinen Thyrane on kiinnitetty ensi  toukokuussa Hyvinkäällä järjestettävään Steelfest Open Air -tapahtumaan.

19.-20.5. kuudetta kertaa järjestettävä Steelfest Open Airin on pestattu lisäksi muun muassa black metalia soittavat ranskalainen Peste Noire ja yhdysvaltalainen Nighbringer. Hyvinkään Villatehtaan lavalla nähdään myös harvoin livevetoja tarjoileva Anal Blasphemy ja black metal -veteraani Behexen.


Tapahtuman kiinnityksiin lukeutuvat myös kotimaiset funeral doom -yhtyeet Skepticism ja Shape of Despair, tunnelmallista black metallia paahtava Kalmankantaja, death metalcombo Firespawn (SWE), Enthroned (BEL), Fin (USA), Lvcifyre (UK), Necrowretch (FRA), Cut Up (SWE), Sinister (NED), Azazel, Korgonthurus, Baptism ja Sargeist.

Tapahtuman ennakkolippuja myy Tiketti. Ensimmäiset 200 kahden päivän lippua irtoaa 75 eurolla, kun normaalihinta on 80€. Koulumajoituksen sisältävä kahden päivän lippupaketti maksaa sadalta ensimmäiseltä sata euroa, sen jälkeen 123 euroa.


Uudelleen aktivoitunut Thyrane nähdään livenä jo aiemmin ainakin pariin otteeseen. Bändi soittaa 2. joulukuuta  Tampereella pidettävässä mustan metallin Black Mass -tapahtumassa sekä 10. joulukuuta Oulun Hevimestassa Rites of North II -tapahtuman pääesiintyjänä.

Thyranelle Oulussa lauteita lämmittelevät kohta 10 vuotta okkultistisen black metallin sanomaa levittänyt jyväskyläläinen Funerary Bell, jonka jäsenistö on varsin tuttu monista muista black metal yhteyksistä alan harrastajille sekä illan avaava viime vuonna viimeisimmän täyspitkänsä julkaissut oululainen Curse Upon A Prayer.

Thyrane julkistaa piakkoin uuden kokoonpanonsa, sillä Jalometallin keikan jälkeen kosketinsoittaja HM ilmoitti, ettei jatka yhtyeen riveissä. Bändi ilmoitti kunnioittavansa päätöstä painottaen HM:n olleen vuosien varrella tärkeä osa bändiä. Siitä lähtien bändi on etsinyt uutta kosketinsoittajaa.

Thyrane heinäkuussa Jalometallin lavalla Oulussa enemmän kuin innostuneen yleisön edessä.

”Bändillä on vielä paljon annettavaa”

Thyrane kiinnettiin Black Mass -tapahtumaan, lisää keikkoja tulossa

7.9.2016
Kesällä Oulun jalometalli -festivaaleilla vakuuttavan paluukeikan kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen tehnyt kemiläinen metalliyhtye Thyrane jatkaa uraansa. Bändi on kiinnitetty 2. joulukuuta Tampereella pidettävään mustan metallin Black Mass -tapahtumaan.

Thyranen lisäksi Tampereen Hiedanrannan uudessa kulttuurikeskus Kuivaamossa mesoavat muun muassa tamperelainen, Lord Sargofagianin luotsaama blackmetal-pumppu Baptism ja Ahvenanmaalta ponnistava deathmetal -yhtye Vorum. Baptism on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisin on vuonna 2012 ilmestynyt As the Darkness Enters. Vorumin viimeisin tuotos on viiden biisin Current Mouth -äänite vuodelta 2015.

Tapahtuma jatkuu 3.12 Helsingin Ääniwallissa ja siellä soittavat Baptismin ja Vorumin lisäksi ainakin turkulainen Archgoat. Lisää esiintyjiä niin Tampereelle kuin Helsinkiinkin julkistetaan myöhemmin.

 

Thyrane soittaa Tampereella ja muillakin tulevilla, myöhemmin julkistettavilla keikoilla vanhaa materiaaliaan.
– Vanhalla matskulla keikkailu on tällä hetkellä ainoa oikea vaihtoehto. Uskon, että bändillä on vielä niin paljon annettavaa vanhemmasta tuotannosta, jo siksikin koska viimeisimmän levyn (Travesty of Heavenly Essence, 2005) biisejähän me ei olla veivailtu keikoilla Jalometallia lukuunottamatta veivailtu, yhtyeen pääjehu Blastmor kertoo.
– Ja kyllä, lisääkin keikkoja on tulossa, mutta niistä ollaan vielä hissukseen. Kerrotaan kun aika on oikea, Blastmor lisää.
Yhtyeessä on tapahtunut myös ainakin yksi miehistönvaihdos. Kosketinsoittaja Hannamari soitti viimeisen keikkansa Thyranessa Jalometallissa. Uudistunut Thyrane julkistetaan myöhemmin uusien promokuvien kera. Kokoonpanosta Blastmor ei tällä erää sen enempää turise.
– Mutta jos sanon, että ollaan kuitenkin täydessä keikkavalmiudessa, niin kertoohan sekin jotain, mies virnistää.

Jalometallissa Thyrane soitti kokoonpanolla Blastmor (kitara, laulu), Daemon (basso), Hanna-Mari (koskettimet), Joni Lahdenkauppi (kitara) ja Ville Miinala (rummut).

Thyranen setti Jalometallissa näytti tältä:

1. Intro + Insidious dream of inhuman fear
2. Parasites of submission
3. Satanist
4. Words of the prophet
5. Crushing defeat of the triune godhead
6. Black harmony
7. Travesty of heavenly essence
8. Chaotic profane phenomena
9. In the shape of a demon
10. Dance in the air
11.
Satanic ages overture
Encore: Nox Diaboli

Thyranen Black Mass -keikoista ensimmäisenä kertoi inferno.fi

Sonata Arctica Suomen kiertueelle alkuvuodesta 2017

6.9.2016
7. lokakuuta uuden The Ninth Hour -albumin julkaiseva Sonata Arctica iskeytyy Suomen keikkalavoille alkuvuodesta. The Ninth Hour on järjestyksessään yhdeksäs Sonata Arctica -albumi ja levyn on jälleen tuottanut yhtye itse.

Suomen kiertue pitää sisällään seitsemän keikkaa. Kiertue lähtee liikkeelle 18. tammikuuta Jyväskylän Lutakosta ja päättyy 4. helmikuuta Joensuun Kerubi-klubille. Rundin ainoa Pohjois-Suomen keikka on Oulun Areenalla perjantaina 20. tammikuuta. Katso kaikki keikat lipunhintoineen alta. Lipunmyynti keikoille alkaa keskiviikkona 7.9. klo 12. Kiertueen lämmittelybändistä tiedotetaan myöhemmin.

Lokakuussa Sonata Arctica tekee 14 keikkaa käsittävän Euroopan kiertueen, jonka avausesiintyminen Norjan Trondheimissä 7.10. on loppuunmyyty. Myös Hollannin Tilburgissa 14. lokakuuta pidettävä keikka on loppuunmyyty. Kiertueella Sonata Arctica esiintyy myös Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Englannissa, Ranskassa, Sveitsissä ja Italiassa.

Marras-joulukuussa sonaattorit kiertävät Pohjois-Amerikkaa. Laaja kiertue käsittää 33 esiintymistä USA:ssa ja Kanadassa. Mittavien kiertueiden myötä bändin jo ennestäänkin uskomaton live-kunto eittämättä hioutuu taatusti huippuunsa ennen kotimaan vetoja.

Tänä kesänä Sonata Arctica teki toistakymmentä festarikeikkaa, joista viimeisimpänä erikoisuutena akustinen veto Pyhätunturin Aittakurussa. Kesän ainoan sähköisen keikkansa yhtye veti Kemin Satama Open Airissa. Ruutinpuiston keikan ohjelmisto oli osin yhtyeen fanien valitsema. Keikan avausbiisinä yhtye soitti vuonna 2001 ilmestyneeltä Silence –albumilta kappaleen The Power of One livenä ensimmäisen kerran sitten vuoden 2002. Harvinaista herkkua oli myös vuoden 2003 Winterheart´s Guild –albumilta ohjelmistoon poimittu The Misery, jonka edellinen live-esitys oli vuodelta 2011.

 

Sonata Arctica – The Ninth Hour World Tour – Finland 2017

 

Ke 18.1. Lutakko, Jyväskylä – S/K18. Liput 25,00 € / 23,00 € jäsenille / 28,00 €. lippu.fi, jelmu.net

To 19.1. Rytmikorjaamo, Seinäjoki – K18. Liput 25,50 € / 22,50 € jäsenille / 27,00€. rytmikorjaamo.fi/klubi, Tiketti

Pe 20.1. Areena, Oulu – K18. Liput 27,50 € / 30,00 €. www.ticketmaster.fi

Pe 27.1. The Circus, Helsinki – K18. Liput 27,50 € / 28,00 €. www.ticketmaster.fi

La 28.1. Apollo, Turku – K22. Liput 30,00€ / 35,00€ / 40,00€. lippu.fi

Pe 3.2. House Of Rock, Kouvola – K18. Liput 25,00 € / 28,00 €. digilippu.fi

La 4.2. Kerubi, Joensuu. Liput 22,00 € / 24,50 €. www.tiketti.fi, levy-eskot

Nightwish -yhtyettä on haviteltu viime vuosina useaan otteeseen Kemiin. Yritykset eivät ole onnistuneet, mutta Raskasta Joulua -kiertue tuo joulukuussa Kemiin yhtyeen molemmat laulusolistit Floor Jansenin ja Marco Hietalan. Kuva: Juhani Hiltunen.

Nightwishin Floor Jansen Kemiin

Hollantilaislaulaja on mukana Tervahallilla pidettävässä Raskasta Joulua -konsertissa 2. joulukuuta.

29.8.2016
Raskasta Joulua -kiertue pysähtyy tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kemiin. Perjantaina 2. joulukuuta Tervahallissa pidettävän konsertin solisteja ovat Nightwish -yhtyeen Floor Jansen ja Marco Hietala, Ville Tuomi (Suburban Tribe, Leningrad Cowboys) sekä Antony Parviainen (Machine Men).

Raskasta joulua on tuottaja ja kitaristi Erkka Korhosen vuonna 2004 perustama projekti, joka esittää joululauluja raskaammin sovitettuina versioina. 12. kertaa liikkeelle lähtevä kiertue nähdään marras-joulukuussa liki 30 eri hallissa, areenalla ja konserttisalissa. Lapissa kiertue koetaan Kemin lisäksi Rovaniemen Lappi Areenalla lauantaina 3. joulukuuta.

Hollantilainen 35-vuotias Floor Jansen on mukana kiertueella ensimmäistä kertaa. Hän on toiminut ympäri maailmaa suositun Nightwish -yhtyeen laulusolistina lokakuusta 2013 alkaen. Hän laulaa myös yhtyeen uusimmalla, viime vuonna ilmestyneellä Endless Forms Most Beautiful -albumilla.

 

Raskasta Joulua -yhtyettä johtaa kitaristi Erkka Korhonen kumppaneinaan rumpali Mirka Rantanen, kitaristi Tuomas Wäinölä, basisti Erkki Silvennoinen ja kosketinsoittaja Vili Ollila.

Viime vuosina Raskasta Joulua -konsertit ovat olleet usein loppuunmyytyjä. Tämänkin vuoden kiertueesta muutama konsertti on jo loppuunmyyty. Kemin konserttiin 39 euron hintaisia lippuja on vielä saatavissa. Niitä myy www.lippu.fi

Viime vuonna yleisöennätyksen tehnyt kiertue keräsi konsertteihin 26 000 henkeä ja jouluaattona esitetty Raskasta Joulua Special 467 000 silmäparia ruutujen ääreen.

Menestyksekkään kiertueen lisäksi kokoonpanon akustinen Tulkoon Joulu -levy oli Suomen myydyimpien levyjen TOP20-listalla marras-joulukuun. Niin ikään levyn nimikkoraidasta tehtyä Tulkoon joulu -musiikkivideota on tähän mennessä katsottu Youtubesta yli kaksi miljoonaa kertaa.

Makkosen Tähtipoika listaykkösenä

15.1.207
Abel Makkonen Tesfaye, taiteilijanimeltään The Weeknd jatkaa toista viikkoa Suomen virallisen albumilistan ykkösenä albumillaan Starboy. Kiinnostusta etiopialais-kanadalaiseen R&B-muusikkoon ja tuottajaan on todennäköisesti lisännyt tieto miehen tulevasta ensimmäisestä Suomen vierailusta. Hittilistoja ympäri maailman hallitseva The Weeknd saapuu nimittäin esiintymään Helsingin Kaisaniemeen Blockfest -tapahtuman kymmenenvuotisjuhlakekkereihin Helsingin Kaisaniemeen 1. heinäkuuta.

Albumilistan kakkoseksi pölähti Paula Koivuniemen Duetot -levy, joka pölähti takaisin listalle majailtuaan siellä viime loka-marraskuussa listalla viisi viikkoa. Tuolloin levy oli parhaimmillaan sijalla 11.

Niin´ikään asemansa piti Evelina lokakuussa 2016 ilmestyneellä debyyttialbumillaan 24K. Listakolmosena oleva levy on Suomen historian ensimmäinen ennakkoon platinaa striimannut albumi yli 20 miljoonalla singlekappaleiden striimauksella. Evelina alias Eveliina Tammenlaakso nousi julkisuuteen osallistuttuaan The Voice of Finland -kilpailun ensimmäiselle kaudelle alkuvuonna 2012. Hän kuului Elastisen joukkueeseen livelähetyksiin saakka, mutta ei päässyt finaaliin. Viime syksynä hän oli mukana Tähdet, Tähdet -ohjelman kolmannella tuotantokaudella, mutta monien yllätykseksi putosi kilpailusta jo toisena.

Neljänneksi listalla putosi viime viikon kakkonen, Vain elämää - Kausi 5 Ensimmäinen kattaus. Sian This Is Acting putosi yhden sijan viidenneksi, samoin Sanni, jonka nimikkolevy päätyi 14. listaviikollaan sijalle kuudennelle sijalle. Metallican Hardwired - To Self-Destruct säilytti asemansa seitsemäntenä. Samoin Antti Tuisku piti yhdeksännen sijansa albumillaan En Kommentoi. Vain elämää - Kausi 5 Toinen kattaus nyrjähti kaksi sijaa alaspäin kahdeksanneksi.

Listan ensimmäinen uutuuslevy, amerikkalainen räppäripoppoo A Tribe Called Questin We Got It From Here ylsi sijalle kymmenen. Vuoden toiselle listalle mahtui mukaan kaikkiaan kolme uutuutta, joista amerikkalaisräppäri Post Malonen Stoney löytyy sijalta 41 ja Pink Guyn Pink Season sijalta 46.

Sinkkulistalle tällä viikolla nousi neljä uutta kappaletta, joista Ed Sheeranin Shape of You paineli saman tien listaykköseksi saakka. Englantilainen laulaja, lauluntekijä ja muusikko sai listalle myös Castle on the Hill -sinkkunsa, joka löytyy listan viidenneltä sijalta. Listauutuuksiin lukeutuu myös kakkoseksi ponkaissut Antti Tuiskun Mä Hiihdän. Viikon neljäs sinkku-uutuus listalla on Asteen Enemmän Kuin Valmis, joka nasahti sijalle 18.

Jo mainittujen lisäksi singlelistan Top10-listalta löytyvät

3. Alan Walker – Alone
4. Arttu Lindeman – Hukutaan
6. Clean Bandit – Rockabye (Feat Sean Paul & Anne-Marie)
7. Mikael Gabriel - Loistat Pimeäs
8. Profeetat, Elastinen, Cheek – Sinuhe
9. Steve Aoki, Louis Tomlinson - Just Hold On
10. The Weeknd - Starboy (Feat. Daft Punk)

Metallica ja Jarkko Ahola jyräsivät Vain Elämää -levyt

27.11.2016
Metallica nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen uutuusalbumillaan Hardwired...to self-destruct. Kakkospaikalle tunki rocktenori Jarkko Aholan albumi Romanssi, joka lukeutuu myös viikon uutuuksiin.

Kaksikon tieltä saivat väistyä molemmat Vain Elämää -albumit, jotka nyt lilluttelevat sijoilla 3 ja 4. Sanni piti asemansa liustan viidentenä ja Kaija Koo sai nöyryä kolmannella listaviikollaan kaksi sijaa. Sinun naisesi -albumi on nyt listan kuudentena.

Metallican ja Jarkko Aholan lisäksi kymmenen myydyimmän levyn joukkoon nousivat uutuuksista Mokoman Laulurovio sekä Remu & Hurriganesin Electric Play.  Paikkansa kymppikärjessä pitivät Evelinan 24K ja Sian This Is Acting, jotka molemmat tipahtivat pari sijaa alaspäin.


Hardwired...to Self-Destruct on Metallican kymmenes studiolevy. Tuplalevyn  ensimmäinen single Hardwired julkaistiin jo 18. elokuuta. Albumin kaikki 12 kappaletta ovat James Hetfield - Lars Ulrich -parivaljakon aikaansaannoksia. Ainoastaan kakkoslevyn kakkosbiisin ManUNkind tekijäluettelossa on yhtyeen laulaja/rytmikitaristi Hetfieldin ja rumpali Ulrichin lisäksi kolmantena nimenä basisti Robert Trujillo. Legendaarisen, jo vuonna 1981 Kaliforniassa perustetun poppoon neljäs jäsenhän on soolokitaristi Kirk Hammet.


Teräsbetoni -yhtyeen myötä itsensä tähtitaivaalle nostanut uljasääninen Jarkko Ahola coveroi Romanssi -levyllään kasan klassikkobiisejä, joihin lukeutuvat Leif Wagerin alunperin levyttämä nimikappale Romanssi sekä Kim Lönnholmin Minä Olen muistanut.

Romanssi nousi ikivihreiden joukkoon Wagerin esitettyä sen vuonna 1943 ilmestyneessä elokuvassa Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Minä olen muistanut on Broadcast -yhtyeen toisena laulusolistina tunnetuksi tulleen Kim Lönnholmin debyyttialbumi sooloartistina. Se julkaistiin vuonna 1989. Albumia myytiin 114 000 kappaletta ja siltä julkaistua nimikkosingleä 4 000 kappaletta.


Pilvi Taivaan Peittää on Pepe & Paradisen levyttämä kappale. Les Reedin ja Jackie Raen kappaleen alkuperäisversion When There’s No You esitti englantilaisintialainen Englebert Humperdinck, joka nousi kansainväliseen maineeseen 1960-luvulla.

Kappaleeseen (Sä Saat Mut) Kyyneliin, joka on toinen levyltä irrotettu single, on Ahola itse suomentanut sanoituksen. Crying -kappaleen originaali on Roy Orbisonin käsialaa. Kappale Love Of My Life on puolestaan Queen -yhtyeen vuoden 1975 klassikkojen klassikko -albumilta A Night at the Opera.

Kuutamon Poika -kappaleen levytti suomeksi ensimmäisenä Anneli Saaristo vuonna 1991. Omat versionsa siitä ovat sittemmin tehneet muiden muassa Maria Lund ja Duo Ajaton. Alkuperäiskappale Hijo de la luna on espanjalaisyhtye Ana Torroja & Mecanon vuonna 1986 levyttämä. José Maria Canon tekemän kappaleen ovat coveroineet muiden muassa Montserrat Caballé ja Sarah Brightman.

Merimies -kappaleen alkuperäisversio A Salty Dog on osa Procol Harum -yhtyeen tekemää pophistoriaa.  Kappale julkaistiin yhtyeen vuonna 1969 ilmestyneellä samannimisellä albumilla. Suomeksi kappaleen ensimmäisenä versioi Pepe Willberg vuonna 1971.


Laulu Oravasta on puolestaan Aleksis Kiven romaaniin Seitsemän veljestä sisältyvä oravasta kertova runo, joka tunnetaan myös nimillä Makeasti oravainen ja Oravan laulu. Sen ovat aiemmin esittäneet ainakin Kaj Chydenius, Olavi Uusivirta ja lauluyhtye Rajaton.

Kyyneleet (Crying Game) on peräisin Topi Sorsakosken Muistojen Peili -albumilta. Kappaleen tunnetuimman version levytti Boy George samannimisen vuonna 1992 ilmestyneen elokuvan tunnuskappaleeksi. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Irlannin levottomuuksiin. Geoff Stephensin sävellyksen levytti alun perin Dave Berry vuonna 1964.

Jos Nyt Menet Pois (Ne Me Quitte Pas) on Jacques Brel´in tunteikas sävellys, johon suomalaiset sanat on tehnyt Sauvo "Saukki" Puhtila. Kappaleen levyttivät suomeksi ensimmäisenä vuonna 1968 Brita Koivunen ja Anki Lindqvist.

Muisto Vain Jää on Juha "Watt" Vainion sanoittama suomenkielinen versio Norman Bergenin ja Shelly Coburnin vuonna 1964 tekemästä kappaleesta Only a Fool Breaks His Own Heart, jonka Jouko ja Kosti -duo levytti vuonna 1968. Kappale oli Suomessa vuoden 1968 suosituimpia iskelmiä.  Sittemmin asialla ovat olleet mm. Long John Baldry, Tom Jones ja suomeksi Harri Marstio.


Jo mainittujen lisäksi viikon listalta löytyvät uutuuslevyistä Bruno Marsin 24K Magic (17.), Little Mixin Glory Days (26.), Huge L & Rekamin Delaa Souli (30.), A$Ap Mob - Cozy Tapesin Vol. 1 Friends (38.), kokoelma Love Records – Kaikki Singlet 5 (44.) sekä Aino Vennan Aino Vennan Joulu (50.).

Kaija Koo uutuudellaan listakakkoseksi

13.11.2016
Vain Elämää -tv-sarjan viidennen kauden Ensimmäinen Kattaus -albumi jatkaa vähemmän yllättäen Suomen virallisen albumilistan kärjessä. Kakkoseksi nousi Kaija Koon uusi albumi Sinun naisesi, joka jäi pihviksi kahden Vain elämää -albumin väliin, sillä kolmossijalta löytyy suosikkisarjan Toinen kattaus -albumi.

54-vuotias Kaija Koon - oikealta nimeltään Kaija Kokkola - ura on ollut varsin menestyksellinen. Hänen albumejaan on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 30 vuotta hänen ensimmäisestä albumistaan Kun savukkeet on loppuneet. Varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 1993 julkaistun Tuulten viemää albumin myötä.

Kaija Koo nousi julkisuuteen poprock-yhtye Steel Cityn laulusolistina 1980-luvun alussa. Hän toimi myös taustalaulajana muun muassa Maukka Perusjätkän albumeilla sekä Frederikin taustakuorossa vuoden 1981 Eurovision laulukilpailun karsinnassa, johon Frederik osallistui kappaleella Titanic. Kaija Koo oli myös Kirkan taustalaulajana vuoden 1984 Eurovision laulukilpailussa kappaleessa Hengaillaan ja vuonna 1985 Sonja Lumpeen taustalla Eläköön elämä -kappaleessa.

Sinun naisesi -albumilta on ehditty julkaista jo kaksi singleä, Siniset tikkaat sekä Nää yöt ei anna armoo (feat Cheek).

 

Kaija Koon lisäksi albumilistan kärkikymmenikköön tunkeutui kaksi uutuutta, norjalaisen teinipopsensaatio Marcus & Martinuksen Together (6.) sekä rockveteraani Bon Jovin This House Is Not For Sale (10.). Kaksoiveljekset Marcus ja Martinus Gunnarsen ovat vasta 14-vuotiaita. Norjassa poikien debyyttialbumi Hei on myynyt platinaa sekä pysytellyt albumilistalla jo yli 50 viikkoa. Levyltä julkaistut singlet ovat myyneet platinaa ja tuplaplatinaa ja niitä on streamattu yli 20 miljoonaa kertaa. Kaksikko on ehtinyt myös jo konsertoida Suomessakin.

Listan muita uutuuksia ovat Take That -yhtyeen kautta supertähteyteen nousseen Robbie Williamsin The Heavy Entertainment Show (12.), ruotsalaisen melodista death metalia soittavan Dark Tranquillityn Atoma (15.) ja elokuvakokoelma Luokkakokous 2 – Polttarit (18.) ja Yön tuorein kokoelma Aikamatka 1981-2016 (24.), jonka kuusi levyä sisältävät kaikkiaan 107 kappaletta, biisejä 80-, 90- ja 2000-luvulta, myös arkistojen aarteita.

Viikon listauutuuksiin lukeutuvat myös Voice of Finland -ohjelman kautta vuonna 2012 pinnalle nousseen Jesse Kaikurannan nimikkoalbumi (40.) sekä SMC Lähiörotista tunnetun räppäri Tono Solon albumi Tono Slono vs. Tantr Slangrr (40.).

Parhaillaan Pohjois-Amerikan kiertueella oleva Sonata Arctican The Ninth Hour nosti sijoitustaan viime viikosta kuudella pykälällä ollen nyt sijalla 33.

Se on sitten taas Vain elämää - listallakin

6.11.2016
Voe elämätä, olisi edesmennyt Esa Pakarinen voinut hyvinkin tokaista tämän viikon Suomen virallista albumilistaa tiiraillessaan. Tuskin Severi Suhosellekaan olisi ollut yllätys, että listakärjen muodostaa kaksi Vain Elämää -albumia. Ykkösenä on Kausi 5, Ensimmäinen Kattaus ja kakkosena Kausi 5, Toinen Kattaus.

Ainoa yllätys on se, ettei Ensimmäinen Kattaus ampaissut suoraan listaykköseksi, sillä ilmestymisviikollaan levy nousi suoraan kolmoseksi ja käväisi viime viikolla kuudentena ennen kipuamistaan levymyynnin kukkulan kuninkaaksi. Toinen kattaus pölähti suoraan listakakkoseksi. Nyt suurin jännitystekijä lienee se, kuinka kauan albumit pitävät kärkisijoja hallussaan.


Listakolmoseksi änkesi itsensä viikon uutuuslevyihin lukeutuva Evelinan 24K. Neljäntenä on kakkospaikalta kopsahtanut Sanni ja viidentenä viikon kolmanneksi parhaiten pärjännyt tulokas, Waltteri Torikan Rakkaus. Mainittujen lisäksi Top10:een mahtui vain yksi uutuuslevy, Avenged Sevenfoldin The Stage, jonka noste riitti juurikin kymmenenteen sijaan.

Viime viikon listaykkönen, Tuure Kilpeläinen Ja Kaihon Karavaanin Surusilmäinen Kauneus sijoittuu tällä viikolla kuudenneksi, 39 viikkoa listalla köllötelleen, Sian This Is Acting piti paikkansa seitsemäntenä, Vesa-Matti Loirin Pyhät Tekstit sukelsi neljä sijaa alaspäin kahdeksanneksi ja Ellinooran Villi Lapsi nousi kahdeksan pykälää yhdeksänneksi.


Jo mainittujen lisäksi viikon listalle nousseita uutuuslevyjä ovat kalifornialaisen trasmetalyhtye Testamentin Brotherhood Of The Snake (18.), Tove Lon eli ruotsalaisen laulaja/lauluntekijä Ebba Tove Elsa Nilssonin Lady Wood (20.), tamperelainen funkytrio Tre-Funk III:n Planeetta Funk (23.), hurmoksellisilla keikoillaan mainetta koonneen Teksti-TV 666:n 1,2,3 (27.) sekä brittiläisen laulaja/lauluntekijä, vuoden 2012 brittien X-Factorin voittaneen James Arthurin Back From The Edge (48.).

Sonata Arctican The Ninth Hour pysyi vielä listalla ollen nyt sijalla 39, pudotusta 15 pykälää viime viikosta.

 

Kunnon tuuletusta Suomen virallisella albumilistalla

Kymmenen kärkeen peräti seitsemän uutuutta, joista Tuure Kilpeläinen Ja Kaihon Karavaanin  Surusilmäinen Kauneus ponkaisi listaykköseksi.

30.10.2016
Tällä viikolla Suomen viralliselle albumilistaa tuuletettiin oikein kunnolla, varsinkin sen kärkeä. Listalle nousi täysi tusina uutuuksia, joista peräti seitsemän tunkeutui kymmenen kärkeen.

Ykköseksi kaahasi ensimmäistä kertaa urallaan Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani viidennellä albumillaan Surusilmäinen Kauneus ja kolmoseksi nousi ruotsalaisen Amaranthen Maximalism, joka on yhtyeen neljäs studioalbumi.


Uutuuksista sijalle neljä kipusi Vesa-Matti Loirin Pyhät Tekstit, viidenneksi amerikkalaisen performanssitaiteilija (joksi hän itseään kutsuu) Lady Gagan Joanne, seitsemänneksi kanadalaisen veteraanilaulaja-lauluntekijä, runoilija ja kirjailija Leonard Cohenin (82) You Want It Darker, kahdeksanneksi amerikkalaisen metalliyhtye Kornin 12. studioalbumi The Serenity Of Suffering ja yhdeksänneksi Pate Mustajärven tupla-albumi 60-Suurimmat Hitit 1983-2016, jolta löytyy muhkea 41. hitin kavalkadi.


"Vanhoista" julkaisuista Top Tenissä säilyivät vain kakkoseksi listakärjestä pudonnut Sannin Sanni, kolmossijan kuudenteen sijaan vaihtanut Vain Elämää -kokoelma Kausi 5 Ensimmäinen Kattaus sekä nelossijalta kymmenenneksi pudonnut Suvi Teräsniskan Sinä olet kaunis.

Sana "vanhat" on todellakin syytä laittaa lainausmerkkeihin, sillä Sannilla on menossa vasta kolmas listaviikko, Vain elämää -levyllä toinen ja Suvi Teräsniskalla neljäs.


Viikon muita listalle könynneitä uutuuksia ovat Paula Koivuniemen Duetot (11.), Neljänsuoran Suurimmat Hitit 2003-2016 (14.), Mariskan Matador (19.), Michael Bublén Nobody But Me (32.) sekä viime tiistaisen Helsingin jäähallikeikan siivittämänä Twenty One Pilotsin Vessele (49.).

Viikon listaykkösen; Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani levyn biiseistä osa sijoittuu pieniin autioituviin kaupunkeihin. Tarinoissa käydään urbaanien katujen lisäksi myös Lapin mystisessä luonnossa. Musiikista löytyy valoa ja melodisuutta sekä rytmeistä kotimaan lisäksi myös Afrikkaa, Kolumbiaa, Meksikoa.


Pohjois-Amerikan kiertueelle valmistautuvan Sonata Arctican The Ninth Hour valahti kolmannella listaviikollaan sijalle 24. Viime viikolla albumi oli yhdeksäs ja toissa viikolla kakkosena.

Sannin nimikkoalbumi toista viikkoa listaykkösenä

Kotitellisuus ja Vain Elämää suoraan kärkikolmikkoon - Sonata Arctica plumpsahti yhdeksänneksi.

24.10.2016
Suomen virallisen albumilistan ykkösenä jatkaa Sanni nimikkoalbumillaan Sanni. Kärkikolmikkoon kiilasi kaksi uutuutta, Kotiteollisuuden Vieraan Vallan Aurinko sekä kokoelma Vain Elämää - Kausi 5 Ensimmäinen Kattaus.

Viime viikon kakkonen, Sonata Arctican The Ninth Hour plumpsahti yhdeksänneksi, mutta kolmantena ollut Suvi Teräsniskan Sinä olet kaunis putosi vain yhden sijan neljänneksi.

Virallisen listan top kymmenen mahtuivat lisäksi Lauri Tähkän Vien Sut Täältä Kotiin (5.), kanadalaislaulaja Shawn Mendesin Illuminate (6.), kotimaisen tuottaja ja dj Polarsoulin uutuuslevy Forever (7.), oululaislaulaja Ellinooran Villi Lapsi (8.) ja amerikkalaisen näyttelijä-laulaja Ariana Granden Dangerous Woman (10.).

Pauli Hanhiniemen juuri ilmestynyt Pölyjä, hiuksia, risuja (11.) jäi nipin napin kymmenen kärjen ulkopuolelle, kuten myös viikon viidenneksi korkeimmalle kurottanut uutuus Vesterisen yhtyineen nauhoittama Kirottu Yksinäisyys.

Top50:een mahtui neljä muutakin uutuutta, joista yllättäen Anna Puun -jota jatkossa tituleerataan myös Vain Elämää -artistiksi - uran ensimmäinen kokoelmalevy Melankolian Riemut 2009-2016 pääsi juuri ja juuri listalle, sijalle 50.

Viikon muut uutuuslevyt ovat kotimaisen Turenki Recordsin uuden tähtiartisti Maco Oeyn Omani (15.), amerikkalaiscombo Kings Of Leonin Walls (22.) ja norjalaisen black metal -yhtye Darkthronen Arctic Thunder (40.)

Suvi Teräsniska ampaisi listaykköseksi

9.10.2016
Kolarilaislähtöinen iskelmälaulaja Suvi Teräsniska nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkeen uutuuslevyllään Sinä Olet Kaunis. Koko kärkikolmikko koostuu uutuusalbumeista, sillä kakkoseksi pelmahti kotimaisen inderockyhtye Poets Of The Fallin Clearwiew ja kolmoseksi norjalaisen progressiivisen metallijyrä Opethin Sorceress.

Kymppikärkeen ylsi vielä neljäskin uutuuslevy, Jarkko Martikainen & Luotetut miehet -yhtyeen Ruosterastaat. Viikon muita listalle yltäneitä uutuuksia ovat amerikkalaisen indiefolk laulaja-lauluntekijä Bon Iverin 22, A million (19.), hollantilaisen sinfonista metallia soittavan Epican The Holographic Principle (26.) sekä australialaisen säveltäjä, äänisuunnittelija Mick Gordonin Doom (50.)

Viime viikon ykkönen, Insomniumin Winter Gate putosi toisella listaviikollaan sijalle 10, kakkosena lymyilleen Klamydian Antisupersankarit sijalle viisi ja kolmosena ollut Lauri Tähkän Vien Sut Täältä Kotiin neljänneksi. Top kymppiin mahtuvat lisäksi Ellinooran Villi Lapsi (7.), Volbeatin Seal the Deal & Let’s Boogie (8.) ja Shawn Mendesin Illuminate (9.).

 

Sinä olet kaunis on Suvi Teräsniskan neljän listaykköseksi noussut albumi. Aiemmin kärkisijaa ovat tuulettaneet albumit Hän Tanssi Kanssa Enkeleiden, Pohjantuuli ja Joulun henki.

Teräsniskan elämässä on tapahtunut paljon sitten edellisen marraskuussa 2013 ilmestyneen Pohjantuuli-studiolevyn. Merkityksellisimpiä ja tähänastisen elämän muutenkin tärkeimpiä päiviä ovat olleet rakkaushäät kemiläislähtöisen Simo Aallon kanssa ja esikoislapsen syntymä maaliskuussa 2015. Muun muassa näiden elämän suurten risteyskohtien synnyttämät tunteet kuuluvat uudella albumilla.

– Olin Sinä olet kaunis -levyllä ensimmäistä kertaa itse ideoimassa biisejä tekijöiden kanssa. Ehdin pitkän tauon aikana pohtia mistä haluaisin laulaa, joten aiheet ovat henkilökohtaisempia kuin koskaan aiemmin. Minulle on tapahtunut parin vuoden aikana suuria elämänmuutoksia, joista isoin on oman perheen saaminen. On luonnollista, että suuri muutos heijastuu myös musiikkiini, parhaillaan perheen toista lasta odottava Teräsniska sanoo.

 

Soundimaailmaltaan levy on hieman aiempaa popimpi. Sinä olet kaunis -albumin ovat tuottaneet Leri Leskinen, Janne Oinas, Petri Somer ja Ilkka Wirtanen. Suomen suosituimpiin naislaulajiin lukeutuva Teräsniska on julkaissut nyt kahdeksan albumia, joista kaksi on joulualbumeja.

Teräsniskan ensimmäinen single Sanoja vaan julkaistiin vuoden 2007 kesäkuussa, ja samana vuonna ilmestyivät myös singlet Valkoinen valhe ja Hei mummo. Esikoisalbumi Särkyneiden sydänten tie ilmestyi vuonna 2008 ja se pysyi Suomen virallisella albumilistalla 24 viikkoa, Paras listasijoitus oli 11:s. Albumi myi vuonna 2010 platinaa. Esikoisalbumilta lohkaistu single Hento kuiskaus oli menestys ja nosti Teräsniskan lopullisesti naisartistiemme kärkikaartiin.

Joulukuussa Suvi Teräsniska tekee kymmenen keikan kirkkokiertueen. Esiintymistä neljä on Pohjois-Suomessa, la 17.12. Kemissä, su 18.12. Kolarissa, ma 19.12 Rovaniemellä ja ti 20.12 Karjasillan kirkossa Oulussa.


Suvi Teräsniskan saavutuksia

* Vuonna 2009 Teräsniska valittiin myös vuoden oululaiseksi ja hän voitti radiokanava Iskelmän Vuoden iskelmätulokas -äänestyksen. Seuraavana vuonna Teräsniskan johtama Oulun kuoro voitti Nelosen Kuorosota -ohjelman.

* Vuonna 2011 Teräsniska voitti Rakkaus päällemme sataa -albuminsa myötä Iskelmä Gaalassa vuoden naisartisti-, vuoden albumi- ja vuoden viihdyttäjä -palkinnot.

* Vuonna 2012 Teräsniskan Pahalta piilossa -kappale palkittiin vuoden iskelmänä.

* Vuonna 2013 Teräsniska voitti Syksyn Sävel -kilpailun Täydellinen elämä -kappaleellaan. Samana vuonna hän sai Kullervo Linna -palkinnon.

 * Elokuussa 2016 Teräsniska voitti 10 000 euron Iskelmä-Finlandia -palkinnon.

* Kaikki Teräsniskan aiemmat albumit ovat myyneet vähintään platinaa, yhteensä hänen levyjään on myyty yli 300 000 kappaletta.

 

 

Lauri Tähkä albumilistan kärkeen

Kentin Best of -kokoelman kansi näyttää tältä.

Lordin kahdeksas studioalbumi ylsi kahdeksanneksi ensimmäisellä listaviikollaan.


26.9.2016
Suomen virallisen albumilistan kärkipaikkojen vaihtoviikot jatkuvat. Viime viikon listaykkönen Nick Cave & The Bad Seeds sai pitää kärkipaikkaa vain viikon ja rymähti toisella listaviikollaan sijalle 16. Uusi listakärki on Lauri Tähkän neljäs sooloalbumi Vien Sut Täältä Kotiin.

Myös kakkossijalta löytyy uutuuslevy, Ellinooran debyyttialbumi Villi Lapsi, jota oululaislaulaja työsti kolme vuotta. Kolmoseksi nousi listalla 14 viikkoa hillunut Vesala, joka piti kesällä ykkössijaa hallussaan yhdeksän viikkoa.

Listan kolmanneksi korkeimmalle kivunnut uutuusalbumi on sijalle kuusi yltänyt Mira Luotin debyyttialbumi Tunnelivisio. Kymppikärkeen mahtui lisäksi kaksi muutakin uutuutta, uraansa lopettelevan ruotsalaisyhtye Kentin Best of –kokoelma sekä Lordi –yhtyeen kahdeksas studioalbumi Monstereophonic – Theaterror Vs. Demonarchy.

Lisäksi viikon kymmenen myydyimmän listalle pääsivät Anna Abreun Sensuroimaton Versio (4.), kokoelma Retroperjantai: We Love The 90’s, Vol.2 (5.), Draken Views (7.) ja Ariana Granden Dangerous Woman (8.).

Jo mainittujen lisäksi listalle nousi kaksi uutuutta. Ruotsalaisen heavymetalyhtye Ghostin Popestar löytyy sijalta 12 ja oululaisen, venäjänkielistä metallia soittavan KYPCK:n 3epo sijalta 20.

 

Kent ilmoitti jo maaliskuussa panevansa pillit pussiin tämän vuosen jälkeen. Yhtye soittaa viimeisen keikkansa Tukholmassa 17. joulukuuta. Sitä ennen myös bändin pohjois-suomalaisilla ystävillä on mahdollisuus nähdä bändi livenä; sillä Kent saapuu jäähyväiskiertueellaan myös Norrbotteniin. Perjantaina 7. lokakuuta yhtye soittaa Kiirunan Arena Arcticassa ja seuraavana päivänä Luulajan Coop Norrbotten Areenalla. Bändi piipahtaa myös Suomessa lokakuussa. 28. lokakuuta Kent soittaa Helsingin Hartwall Areenalla ja 29.10 Vaasassa.

Vaikka Kent ilmoitti, että toukokuussa ilmestynyt Då som för alltid –albumi jää bändin viimeiseksi, yhtye julkaisi Best of –kokoelmallaan vielä neljä uutta biisiä, jotka ovat nimeltään Terapi, Nostromo, Om du visste vad du ville ja Silver. Kaikkiaan kokoelma sisältää muhkeat 24 kappaletta, joukossa muun muassa yhtyeen superhitit Om du var här ja Kärleken väntar.

Kentiä on kuvattu 2,3 miljoonan albumimyynnin johdosta Ruotsin suurimmaksi rockbändiksi. Joakin Bergin (laulu), Martin Sköldin (basso) ja ruotsinsuomalaisten Markus Mustosen (rummut) ja Sami Sirviön (kitara) muodostama yhtye on ollut kotimaansa lisäksi varsin suosittu myös Suomessa. Yhtye ehti tehdä runsaan 20 vuoden aikana täyden tusinan studioalbumeita. Esikoislevy Kent ilmestyi vuonna 1995. Urallaan yhtye voitti 19 erilaista palkintoa ja on muun muassa eniten Ruotsin Grammy-palkintoja voittanut yhtye.

Nick Cave & The Bad Seeds listaykköseksi

Rokokoo Center on Tommi Liimatan kolmas soololevy.

Kuolema varjostaa viikon listaa - kahdellakin tapaa. Listalla on myös lappilaisia - jopa kemiläisiä vivahteita.

19.9.2016
Suomen virallisen albumilistan Top 50:ssä komeilee tällä viikolla täysi tusina uutuuslevyjä. Myös koko kärkikolmikko on uutuuslevyjen muodostama.

Uusi listaykkönen on Nick Cave & The Bad Seedsin Skeleton Tree. Kakkoseksi pinnisti kanadalaismetallia soittavan Devin Townsend Projectin Transcendence ja kolmoseksi Anna Abreun ensimmäinen suomenkielinen albumi Sensuroimaton Versio.

Seuraava kolmen uutuusalbumin ryhmä valtasi sijat 9-11. Sijalta yhdeksän löytyy Edorfin Varjojen piiri, kymppisijalta Steve ’n’ Seagullsin Brothers In Farms ja yhdestoista on Hanna Pakarisen Synnyin, elän, kuolen.


Skeleton tree on Nick Caven jo 16. studioalbumi. Tämän viikon torstaina 59 vuotta täyttävä Australiassa syntynyt Cave julkaisi ensimmäisen albuminsa From Her to Eternity 32 vuotta sitten. Tummanpuhuvan, vain kahdeksan kappaletta sisältävän Skeleton Treen sisältöön vaikutti levyntekoprosessin aikana Caven toisen kaksospojan, Arthurin tapaturmainen kuolema.

Kuolema on muutenkin läsnä listalla vahvasti, sillä Edorfin Varjojen piiri on postuumisti julkaistu albumi. Maaliskuussa 2015 vakavaan sairauteen vain 29-vuotiaana kuollut Edorf ennätti äänittää osuutensa levylle juuri ennen menehtymistään.


Julkaisija Monspin tiedotteen mukaan rap ja laulu ovat uuden levyn sävellyksissä tasaveroisia elementtejä ja lisäksi on kuultavissa vaikutteita muun muassa akustisesta folkista ja 70-luvun progressiivisesta rockista. Tummasävyisiä, tarinallisia kappaleita sisältävä kokonaisuus on jatkoa vuonna 2011 julkaistulle Yön elonkorjuu -albumille ja Edorfia säestää edellisen levyn keikoilla soittanut yhtye sekä lukuisia vierailevia muusikoita.

Vuonna 1985 Norjan Kirkkoniemessä syntynyt Edorf alias Frode Erik Ingebrigtsen vietti nuoruutensa Ivalossa. Hiphopin vuosituhannen vaihteessa löytänyt nuorukainen voitti rapin suomenmestaruuden vuonna 2003. Edorfin esikoisjulkaisu Näkijä EP julkaistiin vuonna 2006. Samana vuonna julkaistiin myös Musta lammas -mixtape.

Alkunsa saivat myös Guerra Norte-, Naapasujunitti- ja Muinaiset -kokoonpanot. Lisäksi Edorf vaikutti Lappi Itsenäiseksi -possessa, Härmälän Tyyli -duossa ja Joku Roti Mafiassa. Edorfin ensimmäinen studioalbumi Yön elonkorjuu julkaistiin 2011 Joku Roti Recordsin kautta.


 
Listan kymppikärjestä löytyvät jo mainittujen lisäksi kokoelma Retroperjantai: We Love The 90’s, Vol.2 (4.), Vesalan Vesala (5.), Draken Views (6.), Ariana Granden Dangerous Woman,  (7.) ja Sabatonin The Last Stand (8.).

Listan uutuuslevyjä jo mainittujen lisäksi ovat brittiläisen indierockyhtye Bastillen Wild World (13.), ruotsalaisen industriamellia soittavan Pain -yhtyeen Coming Home (14.),  Machine Menin raunioista nousseen jyväskyläläisen metallibändi Psycheworkin The Dragon’s Year (18.),  muhkea peräti kuuden cd:n kokoema Love Records – Kaikki Singlet 3 - jolta löytyy kaikkiaan huikeat 135 suomirockin klassikkobiisiä - kemiläissyntyisen, Absoluuttisen Nollapisteen nokkamiehenä tunnetun Tommi Liimatan Rokokoo Computer (43.) sekä progressiivista metallia soittavan ruotsalaisyhtye Evergreyn The Storm Within (48.).


Tommi Liimatan Rokokoo Computer on vuonna 1976 syntyneen miehen kolmas soololevy, joita hän on julkaissut kymmenen vuoden välein. Ensimmäinen sooloalbumi Liimatan Pan Alley ilmestyi 1996 ja toinen Tropical Cocktail vuonna 2006.

Soololevyllään Liimatta kääntää esiin henkilökohtaisen, jopa tunnustuksellisen puolen.
- Avautuminen kerran kymmenessä vuodessa riittää hyvin kaltaiselleni simpukalle, hän toteaa.
Yhteistä Liimatan sooloille on Absoluuttista Nollapistettä simppelimpi toteutus ja se, että kokoonpanoissa soittaa vain Rovaniemi-taustaisia muusikoita. Kolmas yhdistävä tekijä on äänittäjä Jani Viitanen. Uutuuslevylle Viitanen tuotti kuusi biisiä, joista viidessä Liimatta soittaa itse kaikki soittimet.

- Superjätkä ja saippuakupla-aiheinen Burbujas Espaciales saivat alkunsa Aapeli-pojan kanssa käydyistä keskusteluista. Kuka mä oon (ja haluunko mä edes tietää) käsittelee juurettomuutta ja Peruskauhu on ehkä ytimeen yltävin kappaleeni ikinä, jokapäiväistä järkytystä elämän edessä.

Muita Liimatan julkaisuja syksyllä 2016 ovat romaani Jeppis 2 sekä elämäkerta Sami Yaffa – Tie taipuu (molemmat Like Kustannus). Tommi Liimatta lähtee keikoille The Hot Contents -yhtyeineen lokakuussa.

The Hot Contents (Marko Ylianttila - kitara, äänitys, miksaus ja tuotanto, Marko Kantola -basso ja piano ja Tomi Krutsin -rummut) -yhtye esittää myös Rokokoo Cumputer -levyn keskelle sijoitetun puolitusinan.

Terveet Kädet livelevyllään listalle - neljä ja puoli vuotta sen julkaisemisen jälkeen

11.9.2016
Terveet Kädet -yhtyeen livelevy Ugh!!! Terveet Kädet Elävänä nousi yllättäen ensimmäistä kertaa Suomen viralliselle albumilistalle yli neljä ja puoli vuotta julkaisemisen jälkeen.

Sijalle 37 kömynnyt torniolaisyhtye levytti kaksi osaa - sähköisen ja akustisen - käsittävän albumin vuonna 2011. Albumi julkaistiin CD:nä 29. helmikuuta 2012 ja LP:nä 14. maaliskuuta 2012.

20 kappaletta käsittävä sähkölive on äänitetty Kouvolan House of Rock -baarissa 20.5.2011 pitäen sisällään tunnettujen hittien lisäksi uudempaa materiaalia ja myös aiemmin levyttämätöntä materiaalia. Akustinen live on nauhoitettu Porin Cafe Jazzissa 6.8.2011 ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua 15:een TK-biisiin raakana ja ilman säröä.

Ilmeisin syy listasijoitukseen on se, että julkaisija Longplay Music on laittanut levyn alennusmyyntiin. Longplayn nettisivuilla http://kauppa.longplaymusic.net/fi/shop/ale-tuotteet levyä kaupataan kymmenen euroa aiempaa hintaa halvemmalla hintaan 4,99 €. Lisäksi Longplayn ale-laarista löytyy yhtyeen vuonna 2012 julkaistu Musta Hetki -studioalbumi vain 0,99 eurolla.

Tämän viikon listaykköseksi retosteli ehtaa discojytkettä sisä'ltävä tuplakokoelma Retroperjantai We Love The 90´s Vol. 2. Viime viikon ykkönen Tuuttimörkö kromihampaineen sai väistyä viitossijalle. 12 viikkoa listalla ollut ja siitä suurimman osan listaykkösenä jyllännyt Vesala nousi nelospaikalta kakkoseksi. Toissaviikon ykkönen ja viime viikon kakkonen, Sabatonin The Last Stand nappasi nyt kolmossijan.

Terveiden käsien ohella viikon ainoa listauutuus on sijalle 12 myynyt Ile Kallio Big Rock Bandin albumi Right Now.

Tuuttimörkö loikkasi tyhjästä listaykköseksi

Tuuuttimörön Kromihammas.

Agents listakolmoseksi 24. studioalbumillaan

5.9.2016
Ruotsalainen voimametalliyhtye Sabaton sai pitää Suomen virallisen albumilistan kärkipaikkaa vain viikon. Toisella listaviikollaan yhtyeen The Last Stand -albumi sai nöyrtyä kakkossijalle, kun kärkeen pyyhälsi Tuuttimörkön uutuus Kromihammas.

Ykköspaikka on räppäri Tuuttimörön alias Aaro Teikarin uran ensimmäinen. Listalla hän on toki tuuttaillut aiemminkin, sillä äijän debyyttialbumi On totta nousi tammikuussa 2013 listalla kolmanneksi asti.

Tällä viikolla Tuuttumörön ja Sabatonin jälkeen kolmospaikalle kiilasi Agents & Vesa Haajan uutuuslevy Blue. Kärkikymmennikköön uutuuslevyistä nousivat myös Lucas debyyttialbumillaan Lucas (7.) sekä Britney Spears Glory -kiekollaan.

Vuonna 1999 syntynyt Lucas lukeutuu kotimaisiin artistilupauksiin. Nuorukaisen ura on saanut erinomaisen alun, sillä singlet Täydellisen epätäydellinen, Kauniita yhdessä ja 101 Prosenttia ovat kaikki myyneet vähintään kultaa, osa platinaakin. Kappaleet ovat soineet tiuhaan radiokanavilla ja Spotify -striimauksia Lucasille on kertynyt jo yli 10 miljoonaa kertaa. Myös debyyttialbumi myi samantien kultaa.

Uudistunut Agents

Blue on yli 35 vuotta suomalaisessa musiikkimaailmassa vaikuttaneen Agentsin jo 24. studioalbumi, mutta ensimmäinen uudistuneella kokoonpanollaan.
- Uuden rumpalimme Kepa Kettusen myötä Agents palasi nyt tavallaan alkuperäiseen olomuotoonsa eli neljän miehen kitarabändiksi. Hyvin joukkoon istunut Kepa on nimittäin osoittautunut lämpimäksi rautalankamusiikin ystäväksi ja kovatasoiseksi kitaristiksi itsekin, vaikka yhtyeessämme sattuukin istumaan rumpujen takana, kertoo Agentsin primus motor Esa Pulliainen.

Uusi albumi äänitettiin ja miksattiin vanhaan malliin analogisesti ilman tietokoneiden apua. Tuottajana toimi tuttuun tapaan Esa Pulliainen itse. Tulevaa levyä mies kehuu soundiltaan "tykiksi ja karuksi, mutta samalla todella kauniiksi".

Levyn ensimmäiseksi singeksi valikoitui alunperin Dannyn vuonna 1967 julkaisema, Jaakko Salon säveltämä ja Pertsa Reposen sanoittama kappale Alla sateen öisen. Kakkossingle Ken on puolestaan kuultu alunperin vuonna 1962 ilmestyneessä Mondo Cane  -klassikkoelokuvassa nimellä Ti guarderò nel cuore.

Dannyn lisäksi Blue-albumilla kunnioitetaan myös muita suomalaisen rockin ja rautalangan legendoja. Levyllä kuullaan mm. vuonna 2012 menehtyneen Timo Jämsenin alunperin levyttämät Kohtalon tähti ja Mua kiusaat vain -kappaleet sekä tietenkin Renegades-yhtyettä (You’re Gonna Lose Her Loving).


Jo mainittujen lisäksi tämän viikon listauutuksia ovat Korstoraation Tsekkaa Mutsi! (19.), Delainin Moonbathers (31.), Raaka-Aineen IV (35.), Inquisitionin Bloodshed Across The Empyrean Altar Beyond The Celestial Zenith (42.) sekä Throes Of Dawnin Our Voices Shall Remain (46.).

Stratovarius Torniossa 25.3.2017

26.3.2017
Stratovarius esiintyi 35-vuotisen historiansa aikana lauantaina ensimmäistä kertaa Torniossa. Club Teatrian mainioissa puitteissa pidetty keikka keräsi kohtuullisen määrän väkeä, arviolta 500-700 henkeä.

Timo Kotipellon (laulu), Jens Johanssonin (kosketinsoittimet), Lauri Porran (basso), Matias Kupiaisen (kitara) ja Rolf Pilven (rummut) muodostama suomalaisen powermetalin edelläkävijäyhtye oli erinomaisessa vedossa.


Tunnin ja 20 minuutin keikkakokonaisuus huipentui neljään viimeiseen biisiin. Varsinaisen setin päätti kappale Unbreakable, jonka yleisö otti vastaan tyytyväisenä, mutta todelliseen kliimaksiin päästiin ensimmäisen encoren kohdalla, kun yhtye aloitti Jens Johanssonin johdolla vuodelta 1997 peräisin olevan suurhittinsä Black Diamond.

Yhtye osoitti oivaa tyylitajua ja samalla suurta itseluottamusta vetämällä Black Diamondin jälkeen upean Forever -slovarin. Taitavasti rakennetun keikan päätti yhtyeen toinen superhitti Hunting High and Low yleisöhuudatuksineen.

Luonnollisesti keikalla kuultiin myös yhtyeen tuorein mestariteos, vuonna 2015 julkaistu single Shine in the Dark sekä vuonna 2000 ilmestynyt singlebiisi A Million Light Years Away.
Stratovarius osoitti, että sillä on ehdottomasti edelleen annettavaa kotimaiselle power metal -genrelle ja bändin vuonna 1982 alkanut tarina vain jatkuu. Hyvä niin.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu