"Vapauttavaa antaa biisien tulla sellaisina kuin tulevat"

Teemu Ylinikka. Kuva: Pauli Maronen / Outlines.fi

Kemi-rockin pieni suuri mies Teemu Ylinikka ensimmäisen sooloalbuminsa kimpussa.

9.10.2016
Teemu Ylinikka on tehnyt biisejä koko ikänsä, soittanut useissa eri bändeissä ja nyt, 30 ikävuoden rajapyykin lähestyessä, hän on työstämässä ensimmäistä soololevyään, kokeilemassa siipiään kokonaan oman musiikkinsa parissa.

- Alkoi syntyä erilaisia biisejä, jotka eivät kuulostaneet yhdeltäkään bändiltä, joiden kanssa touhuan. Ja nimenomaan hyvällä tavalla erilaisia biisejä, Ylinikka kertoo.

Ylinikka tarkentaa, että hänellä on ollut jo hyvän aikaa päänupissaan monta hyvää aihetta, joista hän on halunnut tehdä lauluja.

- Mutta ne eivät ole tuntuneet sellaisilta, jotka sopisivat esimerkiksi Slap Bettylle. Toki on niin, että nämä rajoitukset ovat olleet vain oman pään sisällä.

 

Tästä lähtökohdasta kehkeytyä ajatus ryhtyä tekemään musiikkia omallakin nimellä, soolona siis.

- Näitä biisejä en lokeroi mihinkään genreen, teen kaikkea mikä tuntuu minusta itsestäni hyvältä ja antaa kiksejä, Ylinikka viitoittaa.

- Kyllähän se kuitenkin itseänikin hiukan jännittää, että mitä tästä kaikesta tulee, Ylinikka paljastaa.

Nyt kasassa on kaikki levylle tulevat kahdeksan biisiä, jotka Ylinikka on ensin demottanut. Audiopajalla biiseihin on jo äänitetty basso, rummut ja kitarapohjat. Äänittäjänä on huseerannut Kari "KooPee" Pentti.

- Mahtava juttu, että KooPee lähti mukaan, Ylinikka kiittelee kaikkien kemiläisten tuntemaa miksaajavelhoa.

Soololevyllä Ylinikan kanssa soittaa bändi, joka on saanut nimekseen The Hillevi-Street Band. Sen muusikoita mies ei vielä paljasta.

- Bändi on perkeleen kova. Mukana on ihmisiä, joita arvostan niin muusikkoina kuin ystävinäkin. Osan kanssa olen saanut tehdä musiikkia aiemminkin, mutta mukana on sellaisiakin, joiden kanssa teen yhteistyötä ensimmäistä kertaa. Kaikki ovat tosi lahjakkaita muusikkoja.

 

Biisit Ylinikka on tehnyt tarina ja melodia edellä.

- Niiden kanssa ei ole kikkailtu mitään ylimääräistä, vaikka isolla mennäänkin. Olen halunnut jättää tilaa sovituksellisille ratkaisuille.

Vaikka Ylinikka onkin vääntänyt tähän saakka biisinsä englanniksi, sekään ei ole kiveen hakattu asia.

- Olen tosi avoin kaiken suhteen soolobiiseissäni. Jos tekee mieli tehdä biisi suomeksi, niin ei sekään mikään este ole. Sitten tehdään.

Ylinikka painottaa, että on ollut todella vapauttavaa antaa biisien tulla semmoisina kuin ne tulevat, ilman mitään ennakkorajoituksia.

- Kun bändeille tekee biisejä, samalla tulee miettineeksi, että voiko tämä ja tämä bändi ylipäätään soittaa ja julkaista tämmöistä. Nyt en mieti yhtään, että mitä voin tehdä ja mitä en. Oli biisin aihe mikä tahansa ja biisi millainen hyvänsä, teen sen, jos pystyn sen itse allekirjoittamaan. Ja jos olen itse sitä mieltä, että se on julkaisemisen arvoista, niin sitten se julkaistaan.

 

Sooloprojektinsa suhteen Ylinikka aikoo olla yksinvaltias.

- Teemu Ylinikka & The Hillevi-Street Band on projekti, jonka puitteissa tulen tekemään ja julkaisemaan kappaleita, levyjä ja videoita juuri niistä aiheista, siinä aikataulussa ja sellaisella tahdilla, kuin itse haluan. Tämä on projekti, jossa päätän kaikesta itse ja jossa toimitaan pelkästään minun - joskus myös typerienkin - aivoitusten mukaan, mies linjaa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö mies kuuntelisi bändinsä jäsenten mielipiteitä.

- Vaikka usein minulla on päässäni melko selvä visio siitä miltä biisi tulee kuulostamaan, niin muiden ideat voivat olla hyvinkin toimivia. Ne ratkaisut voivat olla positiivisia myös itsellenikin, kuten sekin mitä sieltä loppujen lopuksi ulos tulee, Ylinikka selvittää.

 

Ylinikka on julkistanut sosiaalisessa mediassa jo kaksi sooloalbuminsa biisiä, kappaleet First Born Son ja Together but Alone.

- Minulla on ollut hirveä polte saada tietää mitä mieltä muut ovat biiseistä, Ylinikka perustelee akustisina mies ja kitara -versioina julkaisemiaan kappaleita.

- First Born Son tuli tosi itsestään, vaikka se on myös kipeä viisu. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut noin henkilökohtaista biisiä, johon en tarvinnut mitään värikynää. Olen kipuillut tämän aiheen kanssa vuosia ja kirjoittanut siitä biisejäkin, mutta en koskaan näin suoraan ja näin suoraan sydämestä, Ylinikka vielä alleviivaa.

 

Ylinikka on ammentanut biiseihin muutenkin sisältöä omasta elämästään. Jokainen tulevan levyn kahdeksasta biisistä tavalla tai toisella koskettaa häntä erittäin lujaa. Biisit ovat siis tositarinoita, joihin ei ole tarvinnut juuri täytelyriikkaa käyttää.

- Kaikki biisit eivät ole niin henkilökohtaista tilitystä kuin First Born Son, mutta jos ne eivät kerro minusta, niin muiden elämästä - ehkä vähän muokattuna. Mutta kaikki biisien aiheet ovat olleet kipeitä joko minulle tai lähipiirilleni.

Niihin lukeutuu myös toisena someen jaettu kappale Together but Alone, joka on biisi erilleen kasvamisesta ja tilanteeseen tyytymisestä.

- Pahasta olosta, joka tekisi mieli huutaa ulos, mutta näkee paremmaksi vain olla hiljaa, Ylinikka täsmentää.

 

Soololevyn julkaisulle ei ole lyöty aikataulua lukkoon, levy tulee kun se on saatu valmiiksi.

- Toivottavasti vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa, saa nähdä.

Samaan aikaan Ylinikka viettää aikaa studiossa myös Roisto-yhtyeen kanssa. Lisäksi Ylinikka on pikkuhiljaa aloittanut demottelemaan myös Slap Bettyn uutta materiaalia.

Teemu Ylinikan & The Hillevi-Street Bandin ensimmäinen keikka tulee olemaan perjantaina 11. marraskuuta Kemin Chilloutissa.

Oheisen videon on kuvannut Pauli Maronen/ Outlines.fi


Fakta

Teemu Ylinikka

  • 29-vuotias kemiläinen kitaristi, laulaja ja laulutekijä.
  • Soittanut mm. yhtyeissä Slap Betty, Roisto, Death Tap, Darker Grounds ja Hypothermic Inc.
  • Yltänyt Slap Bettyn kanssa Suomen viralliselle albumilistalle albumeilla 94720 ja Nothing Out Of Nothing.
  • On tehnyt myös keikkoja trubaduurina ja erilaisissa bilekokoonpanoissa, kuten Tempsa ja Pyle, Tempsa ja Sipe sekä Duo Gotham.
  • Täyttää 30 vuotta maanantaina 10.10.2016.

Keltainen sukellusvene ui perjantaina Kievariin

Keltainen sukellusvene -yhtyeessä soittavat Ville Haapaniemi (basso, kitara, laulu), Samuli Roivas (kitara, kontrabasso, laulu), Olli Roivas (rummut) ja Tero Kemppainen (laulu, kitara, koskettimet).

Klassikkocovereita soittava bänditulokas soittaa Kuivaniemellä historiansa kolmannen keikan.

26.9.2016
Sukellusveneitä näkee näillä leveysasteilla harvoin. Perjantaina siihen on kuitenkin loistava tilaisuus, kun Keltainen sukellusvene ui Kuivaniemen Kievariin.

Kyseessä on uusi merilappilainen bändi, joka soittaa Kuivaniemellä historiansa kolmannen keikan. Yhtye soittaa coverkappaleita, CCR:ää, Simon & Garfunkelia, Hurriganesta, Elvistä ja tietysti Beatlesia, jonka tunnettuun kappaleeseen yhtyeen nimikin viittaa. Eli luvassa on tuhti annos klassikkobiisejä, sillä Keltainen sukellusvene soittaa perjantaina 3 x 45 minuutin setin kello 23 alkaen.

- Biisilistalla ovat muun muassa Hurriganesin I Will Stay, CCR:n Travelin´ Band ja Eppu Normaalin Suomi -ilmiö, yhtyeen Ville Haapaniemi (basso, kitara, laulu) mainitsee.

Haapaniemen lisäksi Keltaisessa sukellusveneessä soittavat Samuli Roivas (kitara, kontrabasso, laulu), Olli Roivas (rummut) ja Tero Kemppainen (laulu, kitara, koskettimet).

 

19-vuotias Haapaniemi on aiemmin soitellut koulun bändeissä bassoa ja satunnaisesti lauleskellut eri orkesterien säestyksellä iskelmämusiikkia. Haapaniemi on ollut mikrofonin varressa muun muassa Steelsin ja Tommi Soidinmäen yhtyeen kanssa.

- Soitan välillä oikein mielelläni myös rumpuja, kertoo lisäksi lavatansseissa käyntiä harrastava ammattiopisto Lappian opiskelija.

20-vuotias Samuli Roivas on ammatiltaan kaivosmies ja on soittaa myös Ruiskubetoni -yhtyeessä. Niinikään 20-vuotias Tero Kemppainen on opiskellut Torniossa Peräpohjolan opistolla nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Aiemmin räväkkää punkkia soittanut Kemppainen myös säveltää ja sanoittaa omaa musiikkia. Yhtyeen ikänestori, 24-vuotias Olli Roivas on ammatiltaan prosessinhoitaja ja on soittanut aiemmin vain omaksi ilokseen.

- Samuli ja Olli ovat myös serkkujani, Haapaniemi kertoo. Nuorukaisen suku on muutenkin varsin musikaalista. Grooving High Allstars –yhtyeessä soittava Mikko Nuorala on hänen veljensä. Lisäksi iskelmälaulaja Anu Tammela on Haapaniemen, Roivasten täti.


Haapaniemi on luottavainen sen suhteen, että lauantain keikalle riittää mukavasti yleisöä.

- Yleensä Kievarissa on ollut aina sakkia, kun siellä on ollut bändi soittamassa. Tervetuloa paikalle, Haapaniemi houkuttelee.

Seuraavakin keikka on jo sovittu. 4. marraskuuta yhtye soittaa ravintola Vaakassa Ranualla. Yhtye ottaa vastaan mielellään lisää keikkapyyntöjä. Yhtyeeseen saa yhteyden esimerkiksi sähköpostitse osoitteella keltainensukellusveneband@gmail.com

Yhtyeeseen voi tutustua myös Facebookissa - missä yhtye on saanut 175 tykkääjää lyhyessä ajassa - sekä Instagrammissa. Bändin sivut löytyvät seuraavista osoitteista:

https://www.instagram.com/keltainensukellusveneband/

https://www.facebook.com/keltainensukellusveneband/?fref=ts

Ja yhtyeen lauantain keikan Facebook -event löytyy osoitteesta:

https://www.facebook.com/events/1234525666570967/

Karaokemikrofonin varresta bändin solistiksi ja nyt soolouralle

Punaisesta tuvasta laulavalla Risto Määtällä on sellainen myös itsellään.

Kemiläinen Risto Määttä on oppinut luottamaan laulajanlahjoihinsa.

Single Punainen tupa vai vieraat maat julki, soi jo radioissa.

 

22.9.2016
Laulajan ura
voi lähteä käyntiin monin tavoin, esimerkiksi karaoken myötä. Hyvä esimerkki on ensimmäisen singlensä julkaisuun valmistautuvalla kemiläinen Risto Määttä.
- Olin Karihaaran Pub Heinämiehen karaokeillassa, kun deejii Teuvo Sipola tokaisi, että kuule Risto, se on porttikielto, jos et nyt laula, Määttä muistelee jouduttuaan yllätetyksi housut kintuissa. Niinpä estradi kutsui, kun tädin salaa sujauttaman esiintymislapun vuoro tuli.
- Eipä siinä paljoa vaihtoehtoja jätetty, Määttä naurahtaa.
Elettiin vuotta 1999. Heinämies oli tuolloin lvi-asentajana töitä tekevän Määtän kantapaikka, eivätkä karaokeillat olleet miehelle mitenkään outoja. Mutta laulamaan hän ei ollut aiemmin lähtenyt.
- Valitsivat vielä mulle kappaleenkin, Paula Koivuniemen Aikuisen naisen. Pakkohan se oli vetää, Määttä hymähtää.
Sen jälkeen Määttä on ollut mikrofonin varressa enemmänkin. Paljon biisejä tunteneen miehen laulutaito karttui kerta kerralta. Varsinkin itseluottamus omiin laulutaitoihin ja kykyihin kohosi. Ja kun karaokeilloissa ihmiset toistuvasti pyysivät Määttää laulamaan uudelleen ja uudelleen, sekin motivoi jatkamaan.
- Joku tarjosi joskus jopa kaksikymppiä, että menisin uudelleen laulamaan jonkun biisin, mies muistelee.
Karaokelaulukilpailut olivat luonteva askel eteenpäin. Vuonna 2005 Määttä selvisi valtakunnallisen kisan finaaliin Porissa, pääsi finaalin finaaliin ja sijoittui viiden parhaan joukkoon satoja osallistujia keränneessä tapahtumassa.
 

Vuodet vierivät, kaikenlaista on sattunut matkan varrella ja nyt, 17 vuotta ensimmäisen julkisen karaokevedon jälkeen ensimmäinen virallinen single on julkaistu. Kappale Punainen tupa vai vieraat maat ilmestyi tiistaina 20. syyskuuta ja se on kuultu radiostakin pariin otteeseen, ainakin Radio Pookista.
Laulun on säveltänyt Kai Jämsä ja sanoittanut Minna Immonen. Jämsä soittaa levyllä kitaraa, bassoa ja laulaa taustat, Petri Auer on koskettimissa ja Leevi Jämsä rummuissa. Nauhoitus on tehty Konehuone-studiossa Helsingissä ja levyn masteroi Asko Ahonen. Single ilmestyy fyysisen version lisäksi myös Youtube-videona. Singlen jakelusta huolehti Pentti Teräväisen Discopress.
- Kappaleen mukaansa tempaava poljento, perinteikäs iskelmällinen soitanta sekä miehen mieleen pureutuva teksti herätti kiinnostukseni välittömästi, kun sanoittaja Minna Immonen minulle kappaletta esitteli. Pidin myös erityisen paljon Kai Jämsän sovituksesta, joten rohkenin kysyä, josko hän haluaisi sen myös tuottaa. Se sopi Kaitsulle ja lopputulokseen olemme koko tiimi olleet todella tyytyväisiä, Määttä iloitsee.


Ennen vuoden 1999 karaokevetoa Määttä oli aiemmin laulanut vain Pölhön koulun tyttökuorossa. Kyllä, luit aivan oikein, tyttökuorossa.
– Poikakuoroa ei ollut ja opettajani Pitkäsen Raakel veti minut mukaan tyttökuoroon. Tuolloin en vielä tiennyt osaavani laulaa, enkä pitkään aikaan sen jälkeenkään, aloitteleva artisti hymähtää.
Karaokeneitsyyden menettämisen jälkeen Määttä on ottanut laulutunteja ja käynyt myös bänditunneilla kansalaisopistossa ja niiden myötä oma juttu alkoi asteittain nousta esiin.
Seuraava vaihe oli bändin perustaminen, johon Määttä sai kannustusta useiltakin hänen laulamistaan kuunnelleilta. Niinpä vuonna 2010 syntyi Rossipohja -yhtye, joka teki muutaman keikan ja pari omaa kappaletta; Isäni päiväkäsky ja Saanko tuhat vuotta. Molemmista löytyy myös youtube-videot ja ne saivat myös radiosoittoa. Varsinkin Isäni päiväkäsky soi Radio Suomessa kuukausien ajan.

Myös Isäni päiväkäsky on Kai Jämsän sävellys, johon Minna Immonen on niinikään tehnyt sanat ja sovituksesta on vastannut Kimmo Klemettinen, joka sovitti myös Saanko tuhat vuotta -kappaleen. Biisin sävelsi Lauri Tuohimaa ja sanoitti Saija Juulia Kojo.
– Rossipohjan kappaleista ja keikoista sain sellaista palautetta, että minun ääntäni on kuulemma kiva kuunnella. Aika moni tuntui tykkäävän laulustani. Se vahvisti edelleen minulle, että taipumusta tähän hommaan on, eikä tarvinnut enää miettiä, että osaanko laulaa.
Ensimmäisen keikkansa yhtye teki – tuolloin väärinkäsityksen seurauksena – nimellä Perinneorkesteri Rossipohja Ilmolan koululla Keminmaassa.
Vaikka bändin siivet aukenivat pieneen liitoon, yhtyeen kompastuskiveksi muodostui sama tekijä, joka on vienyt monta muutakin bändiä manan majoille. Soittajat vaihtuivat tämän tästä ja musiikillisesta linjasta oli erimielisyyttä.
- Homma alkoi tökkiä vastaan kun osa bändistä jäi pois puoli vuotta Isäni Päiväkäskyn Ja Saanko tuhat vuotta biisien jälkeen. Hetken harkinnan jälkeen minäkin jättäydyin sivuun ja idea soolourasta syntyi, Määttä kertoo.

– Ajatus soolourasta syntyi viime jouluna. Se tarkoittaa muiden minulle tekemien uusia ja ennen julkaisemattomien kappaleiden esittämistä, Määttä kertoo.
Punainen tupa vai vieraat maat ei ole ihan ensimmäinen Määtälle tehty kappale, vaan puolisen vuotta sitten vain Youtubessa julkaistu Silmät kii ja täysillä, joka sekin on Jämsän säveltämä ja Immosen sanoittama biisi, jonka sovitti Kime Klemettinen.
– Se on tarkoituksella erittäin rokkivetoinen kappale, jonka ajatuksena oli polkaista tämä juttu käyntiin. Se jäi kuitenkin aika vähälle huomiolle.
Uuden biisin suhteen toiveet ovat korkeammalla.
– Minna on hakenut kappaleen sanoitukseen levottoman reissumiehen sielua, joka tasapainottelee tien kutsun ja vaihtoehtona olevan punaisen tuvan ja naisen välillä, kun rakkaus astuu elämään mukaan, Määttä luonnehtii.


37-vuotiaan Määtän musiikillinen linjaksi on hahmottunut iskelmä, laajasti käsitettynä. Perinteinen iskelmämusiikki on ollut miehen sydäntä saakka pienestä pojasta saakka.
- Ajatus on, että kappaleeni ovat monipuolista iskelmää Rossipohjan biisien tapaan. Sillä linjalla on tarkoitus puskea eteenpäin, muun muassa Juha Tapion, Vesterisen ja Simo Silmun musiikista pitävä Määttä kuvailee.
Syksyn aikana Määttä kokoaa bändin, jonka kanssa tarkoitus on lähetä alkuvuodesta 2017 keikkailemaan. Myös yhteistyötä Kai Jämsän kanssa jatkuu, uusia biisejä on luvassa noin puolen vuoden välein.
- Kaitsun kanssa tutustuin kun hän sävelsi Rossipohjalle Isäni päiväkäskyn, samoin Immosen Minnaan. Heidän kanssaan on helppo tehdä yhteistyötä.
Punainen tupa vai vieraat maat -kappaleen julkaisun lisäksi Määtän artistiuraa vauhditetaan muun muassa piakkoin ilmestyvillä nettisivuilla. Myös sosiaalinen media otetaan haltuun, aluksi ainakin Facebookissa avattavilla artistisivuilla.

Säveltäjä, muusikko Kai Jämsä Kai Jämsä tuli tunnetuksi soitettuaan Puolikuu -yhtyeessä 1990-luvulla ja on tehnyt kappaleita paitsi itselleen, myös monille muille artisteille.
Pitkältä listalta löytyvät keminmaalaisen Ilkka Marttalan ja kolarilaissyntyisen Suvi Teräsniskan lisäksi muiden muassa Yölintu, Muska, Finlanders, Anna Hanski, Markku Aro, Marita Taavitsainen, Isto Hiltunen, Johanna Pakonen, Saija Varjus, Kari Vepsä, Janne Hurme, Unelmavävyt, Hanna Ekola, Arja Koriseva, Jukka Hallikainen, Jore Marjaranta, Charles Ploqman, Sinitaivas, Jani Jalkanen & Hänen Orkesterinsa, Kake Randelin, Marion Rung, Marko Maunuksela, Joel Hallikainen, Pate Mustajärvi ja Olli Lindholm.

Jämsän saavutuksiin lukeutuvat Somero Soikoon sävellyskilpailun voitto 2007 Marko Maunukselan kappaleella Maailmanloppu ja vuoden 2007 paras iskelmäsävellys Preussinpunaista, jonka esittää Yölintu. Jämsän  Yölinnulle säveltämistä kappaleista Haavoittumaton nimettiin kesän 2007 tanssihitiksi ja Pimeästä valoon kesän 2009 tanssihitiksi. Somero soikoon sävellyskilpailusta vuonna 2009 Jämsälle irtosi kakkossija Swingersien kappaleella Yölaulaja. vuonna 2012 hän voitti joululaulukilpailun Marko Maunuksen kappaleella Jouluiltana.

Kulta- ja platinalevyt Jämsä on saanut Puolikuun albumeista Makeaa myrkkyä (1992) ja Nyt loppuu todellisuus (1993) sekä Yölinnun Haavoittumaton (2008) -albumeista.  

Risto Määttään saa yhteyden sähköpostitse osoitteella: ristomaatta.official@gmail.com

Liveraportti: Bändilegendat Deep Purple ja Uriah Heep mahtivireessä Oulussa

13.6.2016
Rockin jättiläiset Deep Purple ja Uriah Heep ovat edelleen erinomaisessa vireessä, vaikka molemmilla on piakkoin takana jo 50 vuoden ura. Äijät vanhenevat, mutta soitto kulkee, sen Oulun Raatin stadionilla pidetty Rockin´ North -konsertti osoitti. Paikalla oli ilo olla.
Kumpi oli parempi, on puhtaasti makuasia. Itse en pysty sitä sanomaan. Molemmat soittivat upeat keikat. Deep Purplen 20 biisiä setti oli pidempi, mutta molemmat olivat kuitenkin erittäin täysipainoisia. Sooloja ja tilutteluja kuultiin pitkät tovit, niin hittibiiseissä kuin muissakin, mutta ne kuuluvat ehdottomasti asiaan.

Monelle varmaan vasta nyt kolahti tajuntaan esimerkiksi se, kuinka loistava kitaristi Deep Purplessa vuodesta 1994 saakka soittanut Steve Morse on. Ei jää taidoissa pätkääkään legenda Ritchie Blackmorellekaan. Bändinsä juniori, vuonna 1954 syntynyt Morse taitaa itse asiassa olla jo etevempi.

Huomioarvoisaa keikoissa oli myös se, että kummankin bändin muusikot - siis jo eläkeikäiset heput - tuntuivat nauttivan edelleen suunnattomasti esiintymisestä. Rento meininki ja hymyilevä - suorastaan poikamainen - tatsi oli illan sana.

Purplen laulusolisti Ian Gillanin äänen käyttöä ei voi kuin ihailla. Iän myötä korkeimmat ääneet ovat jo karanneet saavuttamattomiin, mutta muilta osin miehen laulu on yhä silkkaa terästä. Muidenkaan legendaarisemman kokoonpanon jäsenten, rumpali Ian Paicen (67) ja etenkin basisti Roger Gloverin (70) otteet ovat  samaa luokkaa. Myös kosketinvelho, yhtyeen tuoreimpaan jäseneen, vuonna 2002 porukkaan liittyneeseen Don Aireyhin (67) pätevät samat sanat.


Settilista oli komeaa kuultavaa. Hittien, kuten Highway Star, Strange Kind of Woman, Perfect Stangers, Smoke on the Water, Hush ja Black Night lisäksi oli kiva kuulla myös muita yhtyeen vanhoja biisejä livenä. Näitä olivat muun muassa vuonna 1970 ilmestyneen In  Rock -albumin Bloodsucker, Hard Lovin´ Man, vuonna 1971 ilmestyneen Fireball -albumin Demons Eye ja sen B-puolen avaava The Mule. Lisäksi yhtye täräytti tiskiin vuonna 1972 ilmestyneen Machine Head -albumin koko B-puolen (Smoke on the Water, Lazy ja Space Truckin'.
Viimeisimmältä, vuonna 2013 ilmestyneeltä Now What?! -albumilta kuultiin laulut Vincent Price, Uncommon Man ja Hell to Pay.


Uriah Heep ei todellakaan jäänyt pekkaa pahemmaksi. Bändin ainoa alkuperäisjäsen, 69-vuotias kitaristi Mick Box ja vuodesta 1986 saakka vokalistin virkaa hoitanut, keskiviikkona 60 vuotta täyttävä Bernie Shaw johtivat yhtyeen ilmiömäiseen vireeseen.

Box "heitteli" tuttuun tapaansa taikahiutaleita kitaralleen ja ilmeikkäästi esiintynyt Shaw antoi palaa täysillä. Myös jykevärakenteinen rumpali Russel Gilbrook eläytyi soittamiseen totaalisesti ja kosketinsoittaja Phil Lanzon (66) valkoisine hiuksineen oli kuiten oikea velho. Ainoastaan basisti Davey Rimmer jäi hieman taka-alalle.  Vuonna 1964 syntynyt Gilbrook ja 1968 syntynyt Rimmer ovat bändin junioreita.


Uriah Heep aloitti settinsä bändin vuoden 1970 debyyttialbumin avausraita Gypsyllä, joka on Boxin ja edesmenneen vokalisti David Byronin yhteistyön hedelmiä. Heti perään ilmoille kaikui bändin vuonna 1971 ilmestyneen Look At Yourself -albumin nimibiisi. Vaikuttava, ärhäkkä ja vakuuttava aloitus.

Vuonna 2014 ilmestyneeltä Outsider -albumilta yhtye soitti kappaleet The Law, One Minute ja Can't Take That Away, jotka sulautuivat muun antiin mutkattomasti.

Oli ilo kuulla myös vuoden 1973 Sweet Freedom -albumilta poimittu Stealin sekä vuoden 1972 The Magician's Birthday -albumin monipolvinen nimikappale, puhumattakaan aina kylmät väreet selkäpiihin nostattavista Sunrise- ja July Morning -kappaleista. Sunrise löytyy myös The The Magician's Birthday -levyltä ja July Morning on puolestaan Look At Yourself albumille äänitetty klassikkobiisi.

Settinsä Uriah Heep päätti vahvaan yhteislauluun yleisön kanssa Lady In Black -biisillä ja encorehan oli se - no, jonka kaikki tietävät, jota yhtye ei voi jättää soittamatta yhdelläkään keikalla. Easy livin´.

Siltä se elämä tuntuikin keikan jälkeen. Helpolta, vaikka jalat olivatkin tönkissä tuntikausien seisomisen ja kävelemisen jälkeen.


Konsertin kotimaiset lämppärit Temple Balls ja Peer Gunt jäivät sivurooliin, vaikka toki molempia oli kiva kuunnella. Edellisestä Peer Guntin livekokemuksesta olikin jo vuosia aikaa. Temple Balls oli puolestaan uusi livetuttavuus, mutta aikataulusyistä ennätin kuulla yhtyettä vain muutaman biisin verran. Täytynee tutustua paremmin toisella kertaa.

Settilistat

Deep Purple:

1. Highway Star
2. Bloodsucker
3. Hard Lovin´ Man
4. Strange Kind of Woman
5. Vincent Price Now what
6. Contact Lost
7. Uncommon Man Now what
8. The Well-Dressed Guitar
9. The Mule
10. Drum solo
11. Lazy
12. Demon´s Eye
13. Hell to Pay Now What
14. Keyboard solo
15. Perfect Strangers
16. Space Truckin`
17. Smoke on the Water
Encore
18. Hush
19. Bass Solo
20. Black Night

Uriah Heep:

1. Gypsy
2. Look at Yourself
3. Shadows of Grief
4. The Law
5. Stealin'
6. The Magician's Birthday
7. Sunrise
8. One Minute
9. Can't Take That Away
10. July Morning
11. Lady in Black
Encore:
12. Easy Livin

Lordin uusi albumi Monstereophonic ilmestyy 16. syyskuuta

Ensimmäinen single Hug You Hardcore julki ensi viikolla, loka-marraskuussa laaja Euroopan kiertue, USA:n ja Kanadan rundille helmi-maaliskuussa.

18.8.2016
Lordi -yhtyeen 16. syyskuuta julkaistava, Monstereophonic-niminen teos, pitää sisällään kaksi puolta, Theaterror vs. Demonarch. A-puolella kuullaan perinteikkäämpää Lordia ja B-puoli koostuu tarinallisesta kokonaisuudesta rankemmin eväin varustettuna. Albumi on äänitetty ja miksattu Sonic Pump-studiolla Helsingissä tuottaja Nino Laurenteen johdolla.

- Ensimmäinen puoli on oikein perinteistä Lordia 80-luvun melodisilta lähtäkohdiltaan. Toisella puolella tehdään rakenteellisesti ja musatyylillisesti Lordin raamien sisällä varmasti isoin harppaus mitä ollaan koskaan tehty. Se sisältää teknisempää ja vähän progressiivisempaa tavaraa. Nämä biisit ovat selkeästi kahden kitaran juttuja, joten näitä tuskin tullaan keikoilla kuulemaan yksinkertaisesti siitä syystä, että ne on haastavia yhdellä kitaralla soitettavaksi. Mutta se jää nähtäväksi, Mr. Lordi kertoo.


Lordi aloittaa laajan, 35 esiintymistä käsittävän Euroopan kiertueensa, Monstourin, 1. lokakuuta Saksan Markenaukirchenistä ja päättää sen Iso-Británnian Lontooseen 20. marraskuuta.

Ensi vuonna Lordi tekee Pohjois-Amerikan 25. keikan kiertueen, joka alkaa Kanadan Vancouverista 2. helmikuuta ja päättyy Amerikan Yhdysvaltojen Dallasiin 4. maaliskuuta.

Monstereophonic -albumin biisilista näyttää tältä:

01. SCG8 : One Message Waiting
02. Let’s Go Slaughter He-Man (I Wanna Be The Beast-Man In The Masters Of The Universe)
03. Hug You Hardcore
04. Down With The Devil
05. Mary Is Dead
06. Sick Flick
07. None For One
08. SCG VIII : Opening Scene
09. Demonarchy
10. The Unholy Gathering
11. Heaven Sent Hell On Earth
12. And The Zombie Says
13. Break Of Dawn
14. The Night The Monsters Died


EUROPEAN MONSTOUR 2016

01.10. D-Markneukirchen – Music Hall
02.10. D-Leipzig – Hellraiser Tickets
04.10. HU-Budapest – Barba Negra
06.10. AT-Dornbirn – Conrad Sohm
07.10. AT-Graz – Explosiv
08.10. AT-Traun – Spinnerei
09.10. SK-Bratislava – MMC
11.10. D-Aschaffenburg – Colos Saal Tickets
12.10. CH-Pratteln – Z7
14.10. BE-Kortrijk – De Kreun
15.10. D-Bochum – Zeche Tickets
16.10. D-Berlin – Columbia Theater
19.10. SK-Kosice – Multihala Sports Hall
20.10. CZ-Ostrava – Garage
21.10. CZ-Hluk – Sports Hall
22.10. CZ-Prague – Meet Factory
23.10. D-Ludwigsburg – Rockfabrik Tickets
25.10. D-Nuernberg – Hirsch Tickets
26.10. D-München – Backstage Tickets
28.10. D-Memmingen – Kaminwerk Tickets
02.11. NED-Amstelveen – P60
04.11. FR-Nancy – Zenith
05.11. ITA-Borgo Priolo – Dagda
06.11. ITA-Padova – Bullet
07.11. ITA-Rome – Planet
09.11. IE-Dublin – Button Factory
10.11. IE-Galway – Monroes
11.11. UK-Basingstoke – Stage
13.11. UK-Swansea – Scene
14.11. UK-Edinburgh – La Belle Angele
15.11. UK-Newcastle – O2 Academy
16.11. UK-Doncaster – Diamond
18.11. UK-Liverpool – Krazyhouse
19.11. UK-Bristol – Bierkeller
20.11. UK-London – O2 Academy

Metalli kohtaa 80-luvun Sonata Arctican uudella singlellä

Myös 7. lokakuuta ilmestyvän The Ninth Hour -albumin biisilista julki

12.8.2016
Kemiläisyhtye Sonata Arctica on tänään julkaissut ensimmäisen singlen Closer to an animal uudelta, 7. lokakuuta ilmestyvältä The Ninth Hour -studioalbumiltaan. Myös albumin biisilista julkistettiin samalla.
- Closer to an animal on kappale, jonka Tony toi studioon istuntojen puolivälissä ja sanoi, että tässä on uuden albumin avausraita, kosketinsoittaja Henkka Klingenberg muistaa.
 - Kun tsekkasimme demon, olimme kaikki samaa mieltä, Klingenberg huomauttaa ja sanoo, että kappale on musiikillisesti sellainen, jossa metalli kohtaa 80-luvun.

Klingenbergin mukaan melometallikvintetti halusi biisistä ensimmäisen singen, koska se antaa melko selvän kuvan siitä, mitä tulevalta levyltä voi odottaa, tai ainakin osan siitä.
- Odotan innolla seuraavaa kiertuetta ja sitä, että pääsemme avamaan keikat tällä kappaleella, Klingemberg toteaa yhtyeen tiedotteessa.

Sonata Arctica aloittaa syksyn Euroopan kiertueensa Norjan Trondheimistä albumin ilmestymispäivänä. Lippujen menekki on ollut hyvällä tasolla, esimerkiksi Tronheimin keikka on jo loppuunmyyty.

14 keikkaa sisältävällä kiertueella Sonata Artica esiintyy myös Ruotsin Borlängessä ja Husqvarrnassa, Tanskan Kööpenhaminassa, Saksan Hampurissa, Mannheimissä ja Bochumissa, Hollannin Haarlemissa ja Tilburgissa, Englannin Lontoossa, Ranskan Pariisissa ja Strasburgissa, Sveitsin Prattelnissa ja Italian Milanossa.

Ennen kiertuetta bändi esiintyy 20. elokuuta Jämsän Himosparkissa, 26. elokuuta Sveitsin Genevessä Octopode -festivaaleilla, 27. elokuuta Tampere-talolla serkä HellRock -festareilla Espanjan Ciudad Realissa 3. syyskuuta.

Laaja Pohjois-Amerikan kiertue on vuorossa marras-joulukuussa. Sonatan lämppäreinä kiertueella ovat saksalainen sinfonista metallia soittava Leaves´ Eyes sekä melodista death metalia soittava kotimainen Omnium Gatherum -yhtye.

Viikko sitten Sonata Arctica osaltaan veti Kemin Satama Open Air -festivaalin päätöspäivään 6 000 katsojaa.

The Ninth Hour -albumin biisilista

1. Closer To An Animal
2. Life
3. Fairytale
4. We Are What We Are
5. Till Death’s Done Us Apart
6. Among The Shooting Stars
7. Rise A Night
8. Fly, Navigate, Communicate
9. Candle Lawns
10. White Pearl, Black Oceans Part II – “By The Grace Of The Ocean”
11. On The Faultline (Closure To An Animal)

Kamoon Kaakamoon - Alapää soi jälleen Kaakamossa onnistuneesti

11.7.2016
Kyllä Kaakamossa osataan kyläjuhlia järjestää. Sunnuntaina järjestetty kuudes Kamoon Kaakamoon - Alapää soi -tapahtuma veti jälleen mojovan määrän ihmisiä Ala-Kaakamon vanhan koulun pihalle nauttimaan hienosta säästä, yhdessäolosta, musiikista ja muusta ohjelmasta. Lippuja myytiin noin 500, ja saaduilla tuloilla kustannetaan kylän bändikoulun toimintaa.

Yleisön ohella myös esiintyjät nauttivat leppoisasta tunnelmasta. Just Akustik eli Meiju Kangas, Jiri Holpainen ja Ilkka Kuusisto MIB:n Kari Hautalammella ja Jani-Petteri Häggillä vahvistettuna esitti  hienon sikermän kaikille tuttuja hittejä Pelle Miljoonasta Haloo Helsinkiin.

Mika Jefremoff sai mahtavaa palautetta erityisesti varttuneemmalta väeltä tanssimusiikkia sisältäneestä setistään ja sielukkaista tulkinnoistaan. Risto Vuokila puolestaan osoitti omaavansa yhden pohjoisen havumetsävyöhykkeen upeimmista äänistä, joka taittuu erinomaisesti niin Aki Sirkesaloon kuin David Coverdaleenkin.

Talonpoika Lalli veti ekan kunnon räppikeikan ja harvemmin kyseisen genren musiikkia soittanut Jari Sillanpään taustayhtyeenä tunnettu Men In Black toimi taustalla loistavasti. Myös Taiska veti hienon setin ja myös hänen uskomatonta ääntään, jossa vuosien kuluminen ei kuulu - ihasteltiin. Kappaleita kuultiin Mombasasta Maailman ääriin.

Men In Blackille ilmeisesti musiikin suhteen mikään ei ole mahdotonta, sillä yhtye säesti Talonpoika Lallin lisäksi myös Mika Jefremoffia, Risto Vuokilaa ja Taiskaa. Useaan otteeseen esiintynyt sambaryhmä DG La Fuente istui kaakamolaiseen tropiikkiin täydellisesti ja sai yleisön puolelleen niin taidoikkailla tanssikuvioillaan kuin glitteriä hehkuneilla esiintymisasuillaan.

Myös Kaakamon Napakympin isännän Jouni Kankaan mopohaaste onnistui, eli viiden tuhannen euron keräysraja Kaakamon Ässäkenttä-hankkeen hyväksi meni rikki ja mies lähti ajelemaan Napakympin lavalta kohti Kilpisjärveä yöllä kahden aikaan yhden pysähdyksen taktiikalla.

Sen sijaan Jonne Illikaisen maastavetotempaus epäonnistui, sillä heti ensimmäisessä vedossa takareisi revähti ja 350 kilon painot jäi tantereelle. Vielä lämmittelyssä kaikki oli ok, mutta edes tilattu kaakamolainen trooppinen ilmasto ei auttanut itse suorituksessa.

Ohessa kuvasatoa tapahtumasta. Kaikki kuvat ©Jari Vesa.

Miltä näyttää Meri-Lapin livemusiikin viikonlopppu?

Saverio Maccnen musisointia pääsee kuutelemaan Aineen taidemuseolla Torniossa lauantaina puolilta päivin.

Tarjontaa on niin Kemissä kuin Torniossakin.

18.11.2016
On viikonloppu taas, eikä sitä tarvitse viettää ilman livemusiikkia. Tarjolla on monenlaista musiikillista aktiviteettia.

Tänään Kemissä rockia tarjoilevat Sharp Crone ja Good Luck Charm. Ensinmainittu soittaa Cumuluksen Lyhty -ravintolassa ja jälkimmäinen Ankkurissa. Elina Haapaniemen (laulu),  Marko Haapaniemen (kitara ja laulu), Marjo Törmäsen (koskettimet ja laulu), Ari Viitalan (basso) ja Pasi Määtän (rummut) muodostama, vuonna 2011 perustettu Sharp Crone soittaa cover-hittejä.  Yhtye musisoi aluksi yksitystilaisuudessa ja kaikelle kansalle Lyhdyn ovet aukeavat klo 22. Musiikkia bändi tarjoilee 00.30 saakka.


Good Luck Charm on puolestaan rentoa ja monipuolista rockia soittava yhtye, joka julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa Rockin in the moonlight vuonna 2012. Etenkin vanhaan rock´n rolliin mieltyneen yhtyeen riveissä ovat kitaristi Jarno Tiihonen, laulusolisti Esko Hakanen, rumpali Jarmo Marjanen, kitaristi Jari Pöyhönen sekä kontrabasisti Lauri Valkonen. Ankkurissa piipahtamista illan kähmässä on helppo suositella.

Ennen loppuillan geimejä voi vauhtia käydä hakemassa Kemin teatteriravintolasta, jossa tänään kello 20 alkaen pidetään kaupunginteatterin järjestyksessään toinen Improklubi. Hullunhauskan improshown jälkeen Tornion pop & jazz-konservatorion bändi viihdyttää yleisöä. Klubiin on vapaa pääsy, oveat aukeavat kello 19.30 ja paikat salissa täytetään ilman ennakkovarauksia saapumisjärjestyksessä.



Torniossa juhlitaan tänä ja ensi viikonloppuna Torandan pikkujouluja. Tänään ja huomenna lauantaina lavalle nousevat Jani Wickholm, Mira Sunnari ja stand up-koomikko Pete Harju. Molempina iltoina showtime on klo 20.30.

Veikko Lavin ja Ragni Malmstenin laulujen ympärille tehty Ota Löysin rantein -musiikkinäytelmän esitykset jatkuvat tänään klo 19, huomenna klo 14 ja sunnuntaina klo 14 ja klo 18. Esityspaikkana on Tornion Järjestötalo.

Rockia on tarjolla myös sunnuntaina 20.11. Aineen taidemuseon Taidebasaarissa jo puolilta päivin, kun argentiinalaissyntyinen Saverio Maccne aloittaa elektroakustisen sooloblues & roll -esityksensä.


Lauantaina Kemissä mellastaa Hillervo Bros Ankkurissa klo 23 alkaen. Illan pohjustukseen pääset tästä: http://www.rokkineuvos.fi/412159448


Tanssimaankin toki pääsee. Tänä iltana Park Hotel Torniossa tanssimusiikkia tarjoilee Jettiset ja huomenna Arto Rahkonen yhtyeineen. Reilut Reiskat tanssittaa huomenna Laren baarissa Arpelassa ja Tanssiorkesteri Matti Ojala & Afrikan Tähti sunnuntaina Kemin Café Chilloutin päivätansseissa klo 15-19.

Sunnuntaina on tarjolla Akustiset- & Ystävyys -ryhmien yhteiskonsertti Kemin Kulttuurikeskuksessa klo 15 sekä a capella laulua ukrainalaisen Simnot -ryhmän esittämänä. Simnot esiintyy kello 14 Ylitornion kunnantalon auditoriossa ja kello 18 Alatornion kirkossa. Ryhmä esittää konserteissaan joululauluja eri maista.

Nuoruus ja kokemus lyövät kättä viikonlopun bänditarjonnassa

11.11.2016
Meri-Lapin viikonvaihteen livetarjonnassa leimallista on vahvan paikallisuuden lisäksi nuoren polvien bändien esiinmarssi, konkariosastoa unohtamatta.

Kemissä perjantain musisoinnit aloittaa Kemi Factorin elävän musiikin ilta Sauvo-talon auditoriossa, jonne on vapaa pääsy. Siellä esiintyvät Glass Wipe, No Swaps, Factori Band, My Name Is Bono plays Led Zeppelin ja Bliniks klo 19-22.

Sauvo-talosta ennättää hyvin illan maksullisille - mutta hyvin edullisille keikoilla. Ankkurissa lavan valtaa pitkästä aikaa "Kemin Stevie Ray Vaughn" Tepa Lukkarinen bändeineen klo 23 alkaen. Piletti juhlapaikalle on 7 euroa. Ohjelmisto sisältää vanhaa kunnon rock´n rollia ja countryklassikoita.

Puoli kahdentoista aikaan Chilloutissa aloittelee uransa ensimmäisellä keikalla Teemu Ylinikka & The Hillevi-Street Band, jota pääsee seuraan 5 eurolla. Kyse on Teemu Ylinikan soolobiisejä esittävästä combosta, jossa soittavat maestron (laulu, akkari) lisäksi Erno Jekkonen (rummut), Mikko Raappana (basso, taustalaulu), Taneli Knuutinen (koskettimet, taustalaulu), Tuomas Julku (leadkitara, taustalaulu) ja Ismo Tähtinen (leadkitara, taustalaulu).

Torniossa voi puolestaan ottaa löysin rantein ja mennä Järjestötalolle katsomaan Tornion Työväen Teatterin Veikko Lavin ja Ragni Malmstenin laulujen ympärille rakentamaa Ota löysin rantein -musiikkinäytelmää klo 19 alkaen. Paikan katsomosta saa 15 eurolla.

Park Hotellin Wine Parkissa tarjolla on duo Mr. Laine & Mr. Kämän musisointia kello 20 alkaen ja mukaan pääsee 5 eurolla. Kaksikko soittaa ja laulaa poppia, rockia ja hardrockia akustisesti. PolarArtistien mukaan kaksikon vuosien kokemus takaa vauhdikkaan ja karismaattisen shown, joka ei jätä ketään kylmäksi. Pojilta taittuu niin suomen, ruotsin kuin englanninkin kieli, joten luvassa on myö kielirajaton show.  Mr. Laine on ruotsalaisen  Razamanaz -bilebändin keulakuva ja laulusolisti.

Lauantai on puolestaan tyystin toisenlainen ilta. Kemissä tarjolla on Ankkurin perinteiset jamit, jossa housebandina aloittaa kemiläinen uusi, nuori ja lupaava yhtye ....Jesus said. Housebandin jälkeen ohjelmassa on tietysti Open stage- meiningit. Ilta laitetaan käyntiin kello 22. Sisään pääsee narikan hinnalla.

Sitä ennen Perämeren Monacossa voi käydä tutustumassa kauden uutuuteen, kaupunginteatterin Improklubiin, jossa musiikista vastaavat Pop & jazzkonservatorio Lappian opiskelijat. Ilta starttaa klo 19, ovet aukeavat puoli tuntia aiemmin ja rajallinen määrä paikkoja täytetään saapumisjärjestyksessä ilman ennakkovarauksia. Improklubiin on vapaa pääsy.

Torniossa Ota löysin rantein -musiikkinäytelmä tarjoaa kaksi näytöstä klo 14 ja klo 18.

Lauantai on leimallisesti myös perinteisen tanssimusiikin ilta. Kalle Jussila tanssittaa Haaparannan Kansantalolla klo 20 alkaen, T.T. Purontaka Laren baarissa Arpelassa, Juha Alvari Kemin Cumuluksessa klo 21 alkaen ja Seija Keskitalo & Mikset Lomakeskus Karemajoilla, Ylitorniolla klo 22 alkaen.

60-vuotta täyttänyt Tumppi Varonen Kemiin ensi viikolla

Tumppi Varonen ja Pelle Miljoona kuvattuna noin vuosi sitten Kemin Chilloutissa Pelle Miljoona Unitedin keikalla. Kuva: Juhani Hiltunen.

* Pelle Miljoona ja Kemissä asunut Yari soittavat sitä ennen harvinaisen Albumiklassikot -konsertin Tavastialla.

* Yarin SE –yhtyeen ”...ja me tehtiin rakkautta” –albumia ollaan julkaisemassa uudelleen.

 

8.9.2016
Eilen 60 vuotta täyttävä Tumppi Varonen - yksi suomalaisen punk-musiikin suurista nimistä juhlii syntymäpäiväänsä Helsingin Semifinalissa, jossa esiintyivät hänen tunnetuimmat bändinsä Problems?, Pelle Miljoona & 1980 ja Pelle Miljoona Oy.

Juhlinta jatkuu ensi viikon lauantaina, 17. syyskuuta, jolloin Tumppi esiintyy Kemin Chilloutissa Pelle Miljoona Unitedin riveissä yhdessä Pelle Miljoonan ja Jukka ”Mela” Melametsän kanssa. Kemiläisyleisö toivoo saavansa muun annin ohessa kuulla Tumpin juhlasinglen, joka julkaistiin Helsingin juhlien yhteydessä. Stupido Recordsin kautta julkaistulla singlellä on uusi biisi Tuu mun viereen ja uusi versio Oikea ilme -kappaleesta. Kuuntele Tuu mun viereen –biisi yltä.

Pelle ja Yari soittavat Tavastialla albumiklassikkonsa


Kaksi päivää ennen Kemin vierailua puolestaan Pelle Miljoonalla on erityinen hetki Helsingin Tavastia -klubilla. Torstaina 15. syyskuuta Pelle esittää livenä legendaarisen, vuonna 1981 ilmestyneen Avoimet ovet -levynsä. Pellellä on taustallaan tamperelaismuusikoista koostuva bändi, jossa soittavat P-P Kotila – kitara, Jyri Piekäinen – basso, Mikko Kuorelahti - koskettimet, kitara sekä Timi Härkönen – rummut.

Tavastian illassa on myös häivähdys kemiläistä rockhistoriaa, sillä illan avaa toinen legenda Yari, joka esittää 1983 ilmestyneen Seitsemäs Maailma -yhtyeensä ainoaksi jääneen saman nimisen levyn kokonaisuudessaan. Soolona Tavastialla esiintyvä Yari on keikkaillut viime vuosina harvakseltaan ja pyrkii tekemään jokaisesta esiintymisestään erilaisen kuin aiemmat.

Lisäksi Tavastialla 15.9. julkistetaan Pelle Miljoonan viimeisin romaani Jumala kuoli Al Rezassa (Like), joka käsittelee samoja teemoja kuin Avoimet ovet-levy aikanaan.

Yarin tie alkoi Pohjolan Voima -yhtyeestä


Yari eli Jari Knuutinen asui nuorena Kemissä ja soitti perustamassaan Pohjolan Voima -yhtyeessä, jota on pidetty hänen SE-yhtyeensä esiasteena. Yari on tehnyt Pelle Miljoonan kanssa yhteistyötä aiemminkin, hän soitti muun muassa myös Pelle Miljoona & 1980-yhtyeen Pelko ja viha -levyllä ja kävi yhtyeen mukana muutamilla keikoillakin. Yari piipahtaa edelleen silloin tällöin Meri-Lapissa, sillä hänen isänsä asuu Keminmaassa.

SE -yhtye on myös ajankohtainen, sillä Svart Records on julkaisemassa uudestaan bändin ensimmäisen albumin "...ja me tehtiin rakkautta".

Seitsemäs maailma kävi myös Kemissä


Seitsemäs maailma -yhtye koottiin vuonna 1982 Taksvärkki -kiertuetta varten. Yhtye julkaisi 1983 samannimisen albumin, joka jäi yhtyeen ainoaksi. Yhtyeessä soitti SE-yhtyeen Yari, basisti Eeva Koivusalo ja kosketinsoittaja Pekka Ulmanen, punkyhtye Laman Charlie, Vaavi -yhtyeen Kari Hipponen, varsinkin kappaleesta Jäähyväiset aseille tunnettu Liisa Tavi sekä muun muassa Briard- ja Päät –yhtyeissä rumpuja soittanut Seppo ”Sidi” Vainio, joka on viimeksi vaikuttanut oululaisessa Haavat –yhtyeessä.

Seitsemännen maailman ideana oli kehitysmaiden ahdingon ja vapaustaistelun kuvaaminen monin välinein. Yhtyeen keikoilla kuultiin nauhalta myyttisiä tarinoita, ja taustakankaalla oli Timo ja Inna Aarnialan kuvia.

Seitsemäs Maailma -multivideokonsertti pidettiin myös Kemissä syksyllä 1982. Samoin Pelle Miljoona & Avoimet ovet esiintyi Kemissä.


Fakta

Tumppi Varonen

* Perusti Problems -yhtyeen vuonna 1977 Ari Taskisen (kitara) ja Jallu Salkamon (rummut) kanssa.

* Yhtye nousi laajempaan julkisuuteen vuonna 1980 esikoisalbumillaan Katupoikia.

* Albumilta nousivat esille mm. kappaleet Katupoikien laulu, Ei tää lama päähän käy, Ei mulla elämää varten oo kaavaa, Tiina on niin nuori ja Hair -musikaalin Let the sunshine in -kappaleen suomennus Lanka palaa.

* Katupoika –albumilla Tumppi oli ainoa alkuperäisjäsen. Kitaristeiksi olivat tullut Stefan Piesnack ja ja Rubberduck Jones, bassoon Jarmo ”Häkä” Halttunen ja rumpuihin Timo ”Droppis” Wahlberg.

* Samoihin aikoihin Tumppi Varonen soitti rumpuja Pelle Miljoona & 1978, Pelle Miljoona & 1979 ja Pelle Miljoona & 1980 -kokoonpanoissa.

* On soittanut myös kokoonpanoissa Pelle Miljoona Oy, Miljoonaliiga, Pelle Miljoona & Rockers sekä Pelle Miljoona United.

* Tumppi Varosen laulamista kappaleista tunnetuin on Ari Taskisen säveltämä ja sanoittama Tahdon rakastella sinua, joka on Pelle Miljoonan suurin hitti Moottoritie on kuuma -kappaleen ohella. Se on myös yksi suomirockin kaikkien aikojen tunnetuimmista biiseistä.

* Tuorein albumijulkaisu on tänä vuonna ilmestynyt kahden cd:n kokoelma Katuromantiikkaa.

Paul Oxley nähdään Torandan pikkujoulussa 2. ja 3. joulukuuta.

Toranda täräyttää taas pikkujoulut Areenalla

Mira Sunnari viihdyttää Torandassa 18. ja 19. marraskuuta.

Kahden viikonlopun artistikauttaukseen lukeutuvat Paul Oxley´s Unit, Mira Sunnari, Jani Wickholm, Kristian Meurman sekä stand up-koomikot Pete Harju ja Ville Saarenketo.

6.9.2016
Viime vuonna huikean suosion saaneet Torandan pikkujoulut saavat areenalla jatkoa myös tänä vuonna. Marraskuun 18.-19. päivinä pikkujoulujen startin tähtinä ovat Mira Sunnari, Jani Wickholm ja stand up-koomikko Pete Harju. Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna lauteilla on kasariklassikko Paul Oxley´s Unit, jonka vanavedessä Torandaan purjehtivat Kristian Meurman ja stand up-taituri Ville Saarenketo.

Puhuva suomalainen mies?

Pete Harju on vuodesta 2002 stand-up koomikkona suomalaislavoja kiertänyt mies, joka mainostaa itseään sloganilla: "Puhuva suomalainen mies? Se on pakko nähdä!"
Jani Wickholm nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2004, jolloin Suomen Idols-formaatti rynnisti Suomeen. Samana vuonna Wikcholm julkaisi ensimmäisen albuminsa Kaikki muuttuu, jonka hittejä ovat mm. Kaikki Muuttuu, Hukun, Siivet ja Lajinsa Viimeinen. Wickholmin laajasta tuotannosta ovat nousseet vuosien varrella soittolistojen klassikoiksi muiden muassa Suomen neito ja Aivan eri mies.
Illan päättää paikallinen kiintotähti Mira Sunnari, joka nousi valtakunnalliseen kuuluisuuteen vuoden 2001 tangokuningattarena. Hienon debyyttialbuminsa Lumo Sunnari julkaisi vuonna 2015. Viime aikoina hänet on nähty suosittujen musikaalien tähtenä. Sunnari kerää aina Torniossa esiintyessään suuren yleisön, joten luvassa on kuuma ilta.

Paul Oxley villitsee jälleen

Paul Oxley's Unit sekoitti suomalaisnuorison 1980-luvun alussa. Platinamyyntiin yltäneen levyn Living in the Western World hittikappaleet olivat Spanish Bars ja Terry's Inside. Nyt Paul Oxley's Unit on tehnyt paluun ja yhtye nähdään Torandan pikkujoulutunnelmissa 2. ja 3. joulukuuta.

Viime maaliskuussa Paul Oxley's Unit julkaisi Black Gold -levyn ja samaan aikaan yhtye palasi myös keikkalavoille. Bändin keulakuvana on sympaattinen britti Paul Oxley, joka 1970-luvun lopulla muutti au pair -rakkauden perässä Suomeen. Rakkaus lopahti, mutta Oxley jätti pysyvän merkin suomalaisen musiikin historiaan.

2.-3. joulukuuta toisena artistina esiintyvä Kristian Meurman lukeutuu myös Idols -kilpailun kautta julkisuuteen nousseisiin tähtiin. Vuoden 2007 Idols-kilpailun ensimmäisessä finaalissa Meurman herätti laajaa huomiota tulkinnallaan Vesa-Matti Loirin Lapin kesä -kappaleesta.  Urallaan Meurman on julkaissut neljä albumia.

Lisäksi samana viikonloppuna Torandan lavalle nousee Ville Saarenketo, joka on on rovaniemeläissyntyinen muusikko, joka on paketoinut musiikin ja nauruelämyksen samaan pakettiin.


Torandan pikkujoulut 2016

18. ja 19.11:

* Jani Wickholm
* Stand-up (Pete Harju)
* Mira Sunnari

2. ja 3.12:

* Kristian Meurman
* Stand-up (Ville Saarenketo)
* Paul Oxley

Liput:
* Dinner & show 55 € (sis.alv), sisältää buffet-illallisen ja ohjelman, klo 18-01.30, ovet klo 17.45
* Show 16 € (sis.alv), sisältää seisomapaikan, klo 20.30-01.30, ovet klo 20.00
* Muutokset ohjelmistoon mahdollisia.

Vaihtoehtoina tänään: Keltainen sukellusvene, Just Akustik ja Dave Lindholm

Keltainen Sukellusvene lauantaina 5.11 Kaakamon Napakympissä. Rokkineuvos suosittelee.

Vaihtoehtoina tänään: Keltainen sukellusvene, Just Akustik ja Dave Lindholm

Dave Lindholm Kemin Chilloutissa lauantaina 5.11. Rokkineuvos suosittelee.

5.11.2016
Tänä viikonloppuna on livemusiikin ystäville jälleen mukavasti tarjontaa Meri-Lapissa. Tänään lauantaina Kaakamon Napakympissä rellestää Keltainen Sukellusvene, Kemin Chilloutissa esiintyy konkarien konkari, Dave Lindholm ja naapurikuppila Ankkurissa Just Akustik.


Chilloutiin saapuva suomirockin legenda Dave Lindholm tulee Kemiin myös todella oivalliseen saumaan, sillä miehen uusi albumi Ajaton on ajoissa julkaistaan heti seuraavana päivänä eli sunnuntaina 6. marraskuuta. Yli 40 vuotta suomalaisen rockmusiikin ytimessä vaikuttaneen Lindholmin levyn sisältöä on kuvailtu sanoilla "Dave on palannut juurilleen”.

- Valitsin monesta kymmenestä laulusta levylle nämä nimenomaiset laulut. Ajaton on ajoissa -levyn tekeminen oli helppoa ja luontevaa. Mielestäni se on erittäin tasapainoinen levy, joka oli tekemistä vaille, Dave Lindholm  kertoo ohjelmatoimisto RedBerg Agencyn nettisivuilla.

Levyn ensimmäinen singlejulkaisu Hiljaisuuden aika edustaa Daven herkkää puolta ja kappaleen lopun kitarasoolo muistuttaa, että Lindholm on edelleen yksi maamme hienoimmista kitaristeista.

Dave Lindholm on myös yksi kirjasyksyn nimistä, sillä Johnny Kniga julkaisi lokakuussa Lamppu Laamasen kirjoittaman kirjan Dave Lindholm – Tietenkin.
- Dave Lindholm on yksi suomen tyylitajuisimpia kitaristeja ja oivaltavimpia lyyrikoita, hän on myös vanhan liiton pelimanni, joka on kiertänyt niin isot lavat kuin baarinnurkat ja kolunnut yhtä lailla taideprojektit kuin huumoribändit. Isokynä, Pen Lee, Rock'n'roll Band, Bluesounds, Sleepy Sleepers, Otto Donner, Andy McCoy, Laamanen tiivistää.


Kaakamon Napakymppiin saapuva Keltainen Sukellusvene soittaa jalan alle menevää monipuolista rock- ja popmusiikkia. Lokakuun alussa Rokkineuvos kävi tsekkaamassa bändin historian kolmannen keikan ja keikkaraportin voit käydä lukemassa täältä http://www.rokkineuvos.fi/431284818
Sanomattakin on selvää, että Rokkineuvos tohtii suositella Keltaisen Sukellusveneen keikkaa. Meininkiin pääsee mukaan ainoastaan viiden euron pääsymaksulla.


Ankkurissa klo 23 alkaen esiintyvä Just Akustik esittää nimensä mukaisesti akustisia sovituksia niin radiohiteistä kuin rock- ja heviklassikoistakin. Biisilistalta löyty parisenkymmentä rallia, mm. Kuurupiiloa, Rusketusraidat, Pauhaava sydän ja Kemirockin ikiklassikko Kuumatkalla.  Hevimpää antia edustaa muun muassa Paranoid.
Yhtye esiintyy kokoonpanossa Jiri Holpainen (lyömäsoittimet), Meiju Kangas (laulu), Kimmo Kangas  (kitara) ja Lari Heikka ( kontra-ja sähköbasso).

* * *

Eilen perjantaina Corner Innissä soittanut Jouni Hynysen, Jari Sinkkosen, Janne Hongiston ja Miitri Aaltosen muodostama Kotiteollisuus on uskollisesti vieraillut Kemissä noin kerran vuodessa. Nyt bändin visiitti oli varsin ajankohtainen, sillä yhtyeen 15. studioalbumi Vieraan vallan aurinko ilmestyi kolme viikkoa sitten.  Bändin liideri Jouni Hynynen puolestaan julkaisi syyskuussa ensimmäisen romaaninsa, Kadonnutta tavaraa etsimässä. Juhlaan antoi aihetta myös myös syyskuun alkupuolella tapahtunut Kotiteollisuuden cover-albumi Sotakoira II:n yltäminen kultalevyrajaan.

Kemin keikka oli yhtyeelle ensimmäinen pienen paussin jälkeen, joten virtaa bändillä riittänee. Edellisen kerran KT oli yleisön edessä 22.10 Uudessakaupungissa.
- Arvoisa Suomen kansa. KT palaa ruotuun tänä viikonloppuna. Huomenna perjantaina Ukonhauta suuntaa Kemiin. Mukana on myös laatikkokaupalla uusia rättejä sekä NoSori! -lehtiä.


8 Feet Under täräytti vanhoja hittibiisejä raikaamaan hiukan rockimmalla asenteella soitettuna.
- Taatusti tuttuja biisejä jotka pistävät tanssijalan mukavasti liikkeelle, bändi viestitti Facebookissa.

Umpitunneli palasi melkoisen tauon jälkeen bändimestojen joukkoon oululaisen Tuohimaa -yhtyeen keikan kera. Lauri Tuohimaan (laulu ja kitara), Olli-Pekka Karvosen (basso) ja  Antti Liimataisen (rummut) muodostama yhtye soittaa rouhevaa, melankolista rock- ja popkappaleita suomeksi.

Yhtyeen sanoitukset ovat pääosin näyttelijä Miia Nuutilan tekemiä. Tuohimaa ja Nuutila tutustuivat kesäteatterituotannoissa työskentelyn kautta. Yhtyeen ensimmäinen albumi, Lähellä totuutta, ilmestyi syyskuussa 2015. Sitä edelsivät singlet kappaleista Sinä kestät sen ja Vapaus keväällä 2015. Tuohimaa edustaa oululaista Go Music! Records -levymerkkiä.

Vesalan valtakausi listaykkösenä päättyi

Sabatonin uusi albumi The Last Stand suoraa listaykköseksi

30.8.2016
Vesalan yhdeksän viikkoa kestänyt valtakausi Suomen virallisella listalla on tällä erää ohitse. Kymmenennellä listaviikollaan Vesalan Vesala tipahti kakkossijalle kun ruotsalainen, melodista voimametallia soittava Sabaton rynnisti suoraan listakärkeen uutuusalbumillaan The Last Stand.


Albumi on Falunissa vuonna 1999 perustetun, karismaattisen laulaja Joakim Brodénin ja sympaattisen basisti Pär Sundströmin johtaman yhtyeen kahdeksas studioalbumi. Heinäkuussa Oulun Jalometallifestivaaleilla esiintynyt Sabaton käsittelee kappaleissaan sotia ja konflikteja. Esimerkiksi albumin avausraita Spartan teksti kertoo Thermopylain taistelusta, joka käytiin vuonna 448 ennen ajanlaskun alkua.

Aiemmin yhtye on käsitellyt muun muassa Normandian maihinnousua ja Vietnamin sotaa. Sabaton on tehnyt myös kaksi kappaletta Suomen talvisodasta. Toinen on nimeltään juurikin Talvisota ja toinen, White Death, kertoo tarkka-ampuja Simo Häyhästä. Sabaton on myös tehnyt kappaleen Soldier of 3 armies, joka kertoo kolmen eri valtion armeijassa sotineesta Lauri Törnistä.

Listakolmosena jatkaa kanadalaislaulaja Draken neljäs studioalbumi Views, joka myi maailmanlaajuisesti platinaa vajaassa viikossa ilmestyttyään 16 viikkoa sitten. Neljäntenä komeilee viikon toiseksi korkein uutuuslevy, amerikkalainen laulaja-lauluntekijä, Odd Future -hip hop –kollektiiviia edustavan Frank Oceanin Blond.

Viikon kolmanneksi kätevin listakiipijä on discojytkettä sisältävä kokoelma Retroperjantai: We Love 90’s, joka debytoi sijalla 8. Kymmenen kärkeen kiilasi neljäskin uutuus, kotimaista laulaja-laulutekijäperinnettä jatkavan Yonan eli Johanna Pitkäsen jo kuudes pitkäsoitto Jano. Se sijoittui kymmenenneksi.

TopTeniin mahtuivat lisäksi Cheekin Kuka Muu Muka (5.) ja Sokka Irti (9.), Suicide Squad -elokuvasoundtrack The Album (6.) ja Antti Tuiskun En Kommentoi (7).

Viidenkymmenen myydyimmän albumin joukkoon ylsi vielä viideskin uutukainen, sijalta 42 löytyvä amerikkalaisräppäri Jay Rockin 90059.

Kuollut ja kuopattu Sentenced palasi listalle 16 vuoden tauon jälkeen.

Vesala jo kahdeksatta viikkoa listaykkösenä

Suicide Squad -elokuvan soundtrackin The Album kansikuva .

Sentenced teki paluun listalle 16 vuoden tauon jälkeen kahden albumin voimalla

15.8.2016
Vesala pitää hallussaan Suomen albumilistan ykköspaikkaa jo kahdeksatta viidettä viikkoa eli Paula Vesalan ensimmäinen soololevy on ollut suomen myydyin pitkäsoitto juhannusviikosta saakka.

Vesalan lähimmät uhkaajat ovat samat kuin viime viikolla, Draken Wiews, Antti Tuiskun En Kommentoi, Ilkka Vainion Villi Pyhäpoika sekä Twenty One Pilotsin Blurryface. Muutokset olivat pieniä, Vainio plurahti kakkospaikalta neloseksi samalla kun Drake nousi pykälän kakkoseksi, kuten Tuiskukin. Twenty One Pilots piti viidennen sijansa.

Viikon korkein uutuus on kuudenneksi noussut Ruotsin Örebrosta ponnistavan rockyhtye Blues Pillsin Lady In Gold. Kymppilistalle ylsi myös kaksi muuta uutuutta, Suicide Squad -elokuvan soundtrack The Album ja Dj Snaken Encore -albumi.

Tarja Turusen viides studioalbumi The Shadow Self kipusi ensimmäisellä listaviikollaan sijalle 13. Top 50 -listalle pääsi näiden lisäksi vain yksi uutuus, Tuomo & Markuksen Dead Circles. Kyse on parivaljakosta Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng.

Sentencedin paluu listoille

Listan mielenkiintoisin ilmiö on kuitenkin oululaisen, vuonna 2005 toimintansa lopettaneen metalliyhtye Sentencedin paluu listalle peräti kahden albumin voimin 16 vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen vuonna 1998 ilmestynyt viides albumi Frozen löytyy listan sijalta 21 ja kuudes, vuonna 2000 ilmestynyt Crimson sijalta 25.

Crimson oli yhtyeen ensimmäinen listaykköseksi noussut albumi. Se viivähti listalla kaikkiaan 16 viikkoa, joskin pysyi ykkösenä vain viikon tammikuussa 2000. Frozen oli puolestaan listalla yhdeksän viikkoa, parhaimmillaan kolmossijalla.

Sentecedissä vaikuttivat vokalisti Ville Laihiala, kitaristit Miika Tenkula ja Sami Lopakka, basisti Sami Kukkohovi, rumpali Vesa Ranta sekä Lari Kylmänen (basso 1989-1991) ja Taneli Jarva (basso, laulu 1991-1996).

Tenkula menehtyi sydänkohtaukseen kotonaan Muhoksella helmikussa 2009. Laihiala on toiminut Sentecedin jälkeen Poisonblack -yhtyeen kitaristi-laulajana, Samit Lopakka ja Kukkohovi soittaneet Kypck -yhtyeessä ja Ranta perustamassaan The Man-Eating Tree -yhtyeessä.

Ranta on työskennellyt ja kerännyt mainetta myös valo- ja videokuvaajana. Lopakka on kirjoittanut omien kiertuekokemustensa pohjalta kirjan Marras, joka ilmesstyi tammikuussa 2014. Sentencedin ura on paketoitu puolestaan Matti Riekin kirjoittamaan Täältä pohjoiseen – Sentencedin tarina –kirjaan, joka ilmestyi joulukuussa 2014.

Vesalan valtakausi jo neljän viikon mittainen

18.7.2016
Vesalan debyyttialbumi Vesala on jo neljättä viikkoa putkeen listaykkösenä. Menestys on jo sitä luokkaa, että on hyvin luultavaa, että seuraavassa Emma-gaalassa nimi Vesala kuullaan useaan otteeseen.

Vesalan pahimmaksi uhkaajaksi nousi paremmin sanoittajana ja tuottajana tunnetun Ilkka Vainion debyyttialbumi Villi Pyhäpoika. Satoja kappaleita uransa aikana sanoittanut Vainio tunnetaan parhaiten yhteistyöstään edesmenneen Kari Tapion kanssa. Kolmossijalle nousi listalla jo kymmenen viikkoa kekkuloinut kanadalaisen rap-artisti Draken Views -albumi.


Viikon toiseksi korkeimmalle yltänyt uutuus on vuoden 2009 tangokuningas Amadeus Lundbergin levy Poika Varjoiselta Kujalta, joka aloitti listataipaleensa sijalta 8. Top teniin ylsi vielä kolmaskin uutuus, skotlantilaisen alternative-rockia soittavan Biffy Clyron Ellipsis. Levymyyntiä lienee vauhdittanut bändin äskeinen keikka Provinssirockissa. Yhtyehän on tulossa tänä vuonna Suomeen uudestaankin. 28. lokakuuta keikkapaikkana on Helsigin jäähalli.

Huomionarvoista listalla on myös Antti Tuiskun En kommentoi -albumin jatkuva ja sinnikäs kiikkuminen kärkipaikoilla. Nyt peräti 60 viikkoa listalla notkunut albumi on neljäntenä, sijoitus on vain pykälän verran viime viikkoista heikompi. Herran musiikki ei allekirjoittanutta pahemmin säväytä, mutta saavutusta on pakko arvostaa. Kova heppu. Yllättävää kuitenkin on että samaisen rovaniemeläislähtöisen popparin Top 10 -albumi debytoi vasta sijalla 45.

Listalta löytyy tosin myös yksi levy, jolla on tilillään kaksi listaviikkoa enemmän kuin Tuiskun En kommentoi -lätyllä. Ja ei, se ei ole Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosana, jonka platinapainoksella on koossa "vasta" 53 listaviikkoa, vaan Sannin Lelu -albumi. Haloo Helsinki on nyt listan sijalla 22 ja Sanni 25:s.

Se on nyt sitten silkkaa Vesalaa

26.6.2016
Tämän viikon kuumin listanimi on Vesala. Albumilistan uusi listaykkönen Vesala on Paula Vesalan ensimmäinen albumi PMMP:n jälkeen. Etenee Records pukkasi Vesalan kymmenen biisiä sisältävän debyyttialbumin markkinoille 17. kesäkuuta.

Vesala sai tuoreelle listalle toisenkin tulokaslevyn, Vain elämää -EP:n, joka sisältää kuusi kyseisessä tv-ohjelmassa kuultuja Vesalan versioita muiden artistien kappaleista. Laulut ovat Sori (Elastinen), Elegia (Vesa-Matti Loiri), Kiittämätön (Jenni Vartiainen), Miten ja Miksi (Samuli Edelmann), Pahempi toistaan (Apulanta) ja Sua vasten aina painautuisin (Paula Koivuniemi). EP löytyy listan sijalta 48.

Lisäksi Vesalan tuorein sinkku, Älä droppaa mun tunnelmaa, lennähti singlelistan kuudenneksi.


Vuonna 1981 Kärsämäellä syntyneestä Vesalasta on eittämättä kasvanut monipuolinen suomalaisen viihdeelämän kiintotähti. PMMP-uransa lisäksi hän on näyttänyt kyntensä tekemällä ison läjän biisejä muille artisteille, kuten Johanna Kurkelalle, Jenni Vartiaiselle, Vesa-Matti Loirille, Katri Ylanderille, Tiktakille, Petralle, Antti Tuiskulle, Anna Abreulle, Freemanille, Katri Helenalle, Jipulle, Samuli Edelmannille, Stigille ja Jesse Kaikurannalle. Lisäksi Vesala on näytellyt viidessä elokuvassa ja hänellä on rooli myös ensi vuonna ilmestyvässä uusimmassa Tuntematon sotilas -filmatisoinnissa.


Myös viikon listakakkonen on on uutuuslevy. Se on Red Hot Chili Peppersin The Getaway. Kolmoseksi putosi kahden edellisen viikon listaykkönen, Volbeatin Seal The Deal & Let's Boogie. Viime viikon listakkonen, Elastisen Elastinen feat., on nyt listanelonen. Sijalta viisi löytyy jälleen uutukainen, ranskalaisen metalliyhtye Gojiran Magma.

Viikon neljänneksi korkeimmalle yltänyt uutuuslevy on tänä vuonna 30 vuotista taivaltaan juhlivan Radiopuhelimet -yhtyeen ärhäkkä Saastan Kaipuu -albumi, joka nousi tuoreeltaan listan sijalle 12.

Top-50 -listan jälkipäässä, sijalta 38 löytyy Juice Leskisen Love-Vuodet 1973-1978 -kokoelma. Todennäköisesti useimmilla levyjä ostavalla kansanosalla Juicensa löytyvät jo hyllyistä, muuten kokoelma olisi ollut ilmeisesti korkeammallakin.

Slap Betty: "Olemme enemmän kuin innoissamme"

Listayhtye Slap Betty. Kuva: Pauli Maronen.

Kemiläisyhtye on viikon listan kolmanneksi korkeimmalla yltänyt tulokas.

14.2.2016
Kemiläinen Slap Betty -orkesteri täytti niin yhtyeen omat kuin fanienkin toiveet nousemalla Suomen viralliselle albumilistalle Nothing Out Of Nothing -kiekollaan. Lätty lyötyy tuoreen listan 13. sijalta.

Erinomaista palautetta saanut albumi on tämän viikon kolmanneksi korkeimmalle yltänyt tulokas. Sen edellä ovat peräti listaykköseksi noussut räppäri Eevil Stöön Iso Vauva Jeesus ja kakkoseksi pelmahtanut, perjantaina Tornion Torandassa esiintyneen Maj Karman Peltisydän. Listakärjen täydentää kolmantena olevan Cheekin Alpha Omega.

Top kymppiin mahtuivat myös Viikatteen XII-Kouvostomolli, maaliskuussa Kemiin saapuvan Robinin Yhdessä, Justin Bieberin Purpose, Adelen 25, David Bowien Blackstar, Dream Theaterin The Astonishing ja Nikke Ankaran Nikke Tulee Kotiin.

Viikon listauutuuksia ovat myös metalliyhtye Amoralin In Sequence (29.), jazzmuusikko, saksofonisti Eero Koivistoisen vuoden 1967 Valtakunta -levyn uudelleenjulkaisu (40.), amerikkalaisen laualja, laulunkirjoittaja Charlie Puthin Nine Track Mind (43.) sekä iskelmälaulaja Eija Kantolan Kadonneet laulut (46.)

Kolmastoista sija on Slap Bettyn listahistorian toinen ja paras sijoitus. Yhtyeen edellinen albumi 94720 oli vuonna 2013 sijalla 19. Bändi kommentoi asiaa Facebook -sivullaan lyhyesti.
- Olemme enemmän kuin innoissamme. Kiitos!

- Aika hieno ystävänpäivä, täydensi omalla Facebook -seinällään yhtyeen biisinikkari ja vokalisti, parhaillaan Thaimaassa lomaileva Teemu Ylinikka, jonka lisäksi yhtyeeseen kuuluvat Juuso Kumpulainen, Antti Toppinen ja Juhana Länttä.

Viikate heilahti - David Bowie syrjäytettiin listakärjestä

Viikate soi nyt kouvostomollissa niin että mojahtaa.

8.2.2016
Viikate nousi upouudella, jo 12. studioalbumillaan XII – Kouvostomolli Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Kaarle, Simeoni, Arvo ja Ervo Viikatteen muodostama rautalankametallia veivaava yhtye lähti levynjulkaisun myötä viime perjantaina Missä molli mojahtaa kiertueelle. Lappiin kiertue ei tällä kertaa yllä. Pohjoisin keikka on Oulun Nightclub Tähdessä ssa 20. helmikuuta.

Viikate heilahti sen verran tuimasti, että kolme viikkoa kärkipaikkaa pitänyt David Bowien Blackstar tipahti listalla neljänneksi. Kakkoseksi nousi niin´ikään tulokas,  amerikkalaiskanadalainen progressiivista metallia soittava Dream Theater The Astonishing  ja Cheek - tuttavallisemmin "Keekki" tipahti kolmossijalle Alpha Omega -levyllään.

Top Kymppiin mahtuivat myös Justin Bieberin Purpose, Adelen 25, Kemiin maaliskuussa saapuvan Robinin Yhdessä, australialainen laulaja-lauluntekijä Sian This Is Acting, Nikke Ankaran Nikke Tulee Kotiin ja JVG:n 247365.

Viikon uutuuksia ovat Viikatteen, Dream Theaterin ja Sian lisäksi saksalainen sinfonista powermetallia soittavan Avantasian Ghostlights (11.), Rihannan Anti (29.), suomalais-englantilainen psykedellistä folkia soittavan Hexvesselin When We Are Death (34.), Röyhkä/Inginmaa/Hypnomenin Huominen on uni (46) sekä norjalaisen Ulverin käsittämättömästi nimetty Atgclvlsscap (45.). Menepä levykauppaan ja lausu levyn nimi. Siinäpä haastetta. Anyway, Ulver aloitti blackmetalliyhtyeenä ja soittaa nykyään kokeellista elektronisesta musiikkia. Se ehkä selittää myös albumin nimen.

Kemiläisyhtye Slap Bettyn perjantaina ilmestynyt uutuus Nothing Out Of Nothing ei siis ennakkomyynnillä listalle yltänyt. Viikon päästä selviää, riittääkö tämän viikon myyntiluvut listapaikkaan. Hope so!

Bowie jyllää nyt virallisen listan lisäksi midprice-listalla

31.1.2016
David Bowie jatkaa kolmatta viikkoa Suomen virallisen listan ykkösenä albumillaan Blackstar. Kärkikolmikosta toiselta sijalta löytyy edelleen myös Cheekin Alpha Omega ja kolmoseksi noussut listatulokas Megadeth Dystopia -albumillaan.

Top kymppiin ylsivät myös Justin Bieberin Purpose, Adelen 25, Nikke Ankaran Nikke Tulee Kotiin, JVG:n 247365, Robinin Yhdessä, Vain Elämää - Kausi 4 Ilta ja Lukas Grahamin Lukas Graham (Blue Album).

Megadethin lisäksi viikon listauutuuksia ovat Porcupine Tree -yhtyeestä tuttu brittimuusikko Steven Wilsonin (13.), norjalaisen metallibändi Abbathin Abbath (33.) sekä niinikään norjalainen Borknagarin Winter Thrice. Borknagar on Øystein Garnes Brunin vuonna 1995 perustama folk/progressive/black/symphonic metal -yhtye Bergenistä. Yhtye yhdistelee musiikkiinsa vaikutteita viikinki- ja kansanperinteestä sekä keskiajalta.


Bowie on noussut vahvasti myös midprice-listan kärkikymmenikköön kolmen albumin voimin. The Rise And Fall Of Ziggy Stardust on kuudentena, Let's Dance seitsemäntenä ja Station To Station kahdeksantena.
Midprice-listan kärkeen nousi kolmossijalta Nightwishin Endless Forms Most Beautiful. Kakkosena on Vain Elämää - Kausi 3 Päivä ja kolmosena Vain Elämää - Kausi 3 Ilta.


David Bowien Blackstar -levyn tiimoilta Soundi-lehti kertoo, että Bowien studiolevyjen kansitaiteesta ja visuaalisesta ilmeestä vuoden 2002 Heathen-levystä saakka vastannut graafinen suunnittelija Jonathan Barnbrook on antanut Blackstar-levyn visuaaliset elementit vapaaseen käyttöön. Fanit saavat näin muistella ja tehdä kunniaa edesmenneelle artistille vaikka painamalla omia paitoja Blackstar-logolla  – kunhan levyn taidetta ei käytetä kaupallisiin tarkoituksiin.

- Rakastin työskennellä Bowien kanssa. Hän oli yksi inspiroivimmista ja mukavimmista ihmisistä, joita olen ikinä tavannut. Annamme Blackstar-levyn kansitaiteen yleisölle vapaaseen käyttöön kunnioittaaksemme ja muistaaksemme Davidin henkeä ja avoimuutta, Barnbrook kertoo Bowien Facebook-sivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Blackstar-levyn taidetta omaan käyttöösi pääset lataamaan täältä: http://www.bowieblackstar.net/

Bowien Blackstar jatkaa listaykkösenä

24.1.2016
David Bowien Blackstar kimaltee toista viikkoa Suomen virallisen albumlistan listaykkösenä. Muutenkin muutokset listalla ovat vähäisiä. Bowien lisäksi koko viiden kärki on täysin muuttumaton. Kakkosena on siis edelleen Cheekin Alpha Omega, kolmosena Adelen 25, neljäntenä Justin Bieberin Purpose ja viidentenä Nikke Ankaran Nikke Tulee Kotiin.

JVG:n 247365 (6.) ja Vain Elämää Kausi 4 Päivä (7.) nousivat kumpikin pykälän verran, Robinin Yhdessä tippui kaksi sijaa kahdeksanneksi, Coldplayn A Head Full of Dreams pysyi yhdeksäntenä ja Vain Elämää Kausi 4 Ilta nousi sijan verran kymmenenneksi syrjäyttäen Antti Tuiskun En Kommentoi -levyn ulos Top 10:stä.

Albumistalle mahtui vain kolme uutuutta. Panic! At The Discon Death Of A Bachelor on 22:s, Witchcraftin Nucleus 41:s ja kokoelma Muksiboxi 50:s.

Sinkkulistalle nousi ainoastaan yksi uutuus, David Guettan (feat. Sia & Fetty Wap) Bang My Head, joka listan 20. sijalla. Sinkkulistan kärjestä löytyy Alan Walkerin Faded, kakkosena on JVG:n Paluu tulevaisuuteen ja kolmantena Evelinan (fet. Mikael Gabriel) Honey. Top viiteen mahtuivat myös Nikke Ankaran (feat. Ollie) En Tiiä Sun Nimee ja Tungevaag & Raaban, Charlie Who?:n Russian Roulette.

David Bowien Blackstar listaykköseksi

Adelen 25-albumin seitsemän viikkoa kesänyt valtakausi listakärjessä päättyi.

7.1.2016
David Bowie nousi enemmän kuin odotetusti suoraan viikon listaykköseksi uudella ja vahvalla jäähyväisalbumillaan Blackstar samalla syrjäyttäen seitsemän viikkoa listaykkösenä pysyneen Adelen albumin 25, joka putosi samalla listakolmoseksi, kun myös Cheekin Alpha Omega kiilasi sen edelle.

Blackstar julkaistiin 8. tammikuuta Bowien 69. syntymäpäivänä ja Bowie menehtyi syöpään vain kaksi päivää myöhemmin 10. tammikuuta. Albumin julkaisuajankohta oli tarkkaan suunniteltu. Kyseessä on Bowien 25. studioalbumi ja samalla megatähden jäähyväislevy.


Virallisen listan TOP 10:een mahtuivat myös Justin Bieberin Purpose, Nikke Ankaran Nikke Tulee Kotiin, Robinin Yhdessä, JVG:n 247365, Vain Elämää Kausi 4 Päivä, Coldplayn A Head Full of Dreams ja Antti Tuiskun En Kommentoi.

Blackstar -albumin lisäksi listalle nousi vain yksi uutuus, sijalle 21 päätynyt Tuomari Nurmio & Folk-liisan Ihmemaassa -albumi. Bowien tuotannosta listalle teki paluun myös vuonna 2012 remasteroitu The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars -kiekko, joka löytyy sijalta 46.


Sinkkulistalle saatiin kolme uutta kappaletta; Nikke Ankaran (feat. Ollie) En Tiiä Sun Nimee, joka on listan seitsemäntenä, sijalle 16 noussut VilleGallen Peto on irti, sekä Twenty One Pilotsin Stressed out, joka on sijalla 20.

Sinkkulistan kärjestä löytyvät JVG:n Paluu tulevaisuuteen (1.), Alan Walkerin Faded (2.) ja Evelinan (feat. Mikael Gabriel) Honey (3).

Top kymppiin mahtuivat myös Tungevaag & Raaban, Charlie Who?:n Russian Roulette (4.), Antti Tuiskun feat. Nikke Ankara Party (papiidipaadi) (5.), Ilarin Kapteeni käskee (6.), Mike Posnerin I took a Pill in Ibiza (8.), Major Lazerin (feat. Nylan & Fuse ODG) Light It up -remix (9.) sekä G-Eazy, Bebe Rexhan Me, Myself & I (10.).

Adele listaykkösenä neljättä viikkoa!

20.12.2015
Adele jatkaa neljättä viikkoa Suomen virallisen albumilistan ykkösenä albumillaan 25 Kärkikolmikosta löytyvät myös viime viikkojen tapaan Waltteri Torikan Sydän ja Robinin Yhdessä.

Seuraavilla sijoilla ovat Vain Elämää Kausi 4 Päivä, Cheekin Alpha Omega, Vain Elämää Kausi 4 Ilta, J. Karjalaisen Sinulle, Sofia, Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä – Suurimmat hitit, Raskasta Joulua Tulkoon Joulu - Akustisesti sekä Haloo Helsingin Arena.

Jouluviikon ainoat uutuudet ovat sijalla 28 majaileva Ryan Adamsin 1989 ja sijalla 43 oleva Jess And The Ancient Onesin 2nd Psychedelic Coming: The Aquarius Tapes. Eli listalle eivät onnistuneet nousemaan pyrkimyksistään huolimatta sen enempää keminmaalainen Time Killers albumillaan Dead City Dreams kuin How Much Morekaan levyllään Eminent Wait.

Adelen valtakausi jatkuu myös muilla listoilla. Kappale Hello on edelleen sekä lataus-, että radiosoittolistan ykkösenä. Singlelistalla biisi on joutunut antautumaan kolmosijalle edellään Tunnevaag & Raaban, Charlie Whon Russian Roulette sekä Evelinan (feat Mikael Gabriel) Honey.

Adele hallitsee Suomen musiikkilistoja

6.12.2015
Ei oo muutako Adele, voisi sanoa PS Kemin Veikkausliigaan nousseen joukkueen kannattajien suosikkihuutoa mukaillen, kun katselee tämän viikon Suomen virallisia listoja. Brittilaulaja on ykkösenä peräti neljällä listalla. Adelen ennätyksiä rikkonut 25 on toista viikkoa albumilistan kärjessä ja biisi Hello on ykköspaikalla single-, lataus- ja radiosoittolistoilla.

Albumilistalla Adelen viime viikon kovin haastaja, J. Karjalaisen Sinulle, Sofia putosi kolmanneksi ja kakkoseksi nousi edellisviikon viides, Waltteri Torikan Sydän. Nelospaikalle kiilasi viikon korkein uutuus, Haloo Helsingin Arena.

Viidenneksi nousi kaksi pykälää Robinin Yhdessä. Cheekin Alpha Omega putosi kolme sijaa kuudenneksi. Kymppikärjen täydentävät Vain Elämää - Kausi 4 Päivä, Vain Elämää - Kausi 4 Ilta, Suvi Teräsniskan Täydellinen Elämä - Suurimmat Hitit sekä One Directionin Made In The A.m.  Haloo Helsingin lisäksi Top 50:een mahtui vain kaksi uutuutta, Standing Ovationin Gravity Beats Nuclear (28) sekä kokoelma The Voice Hits (45).


Sinkkulistalle saatiin kaksi uutta kappaletta, Kemin Corner Inniin helmikuussa tulevan Teflon Brothersin Juusto Katolle (feat. Setä Tamu) (5.) ja Major Lazerin Light It Up (feat. Nylan & Fuse ODG) (15.). Sinkkulistan kärjestä Adelen takaa löytyvät VilleGallen Lähtisitkö (feat. Sanni) (2.) ja Justin Bieberin Sorry (3.). Top viiteen mahtui myös Nikke Ankaran Rullaa (4.).


Vuonna 1988 syntyneen Adelen (Laurie Blue Adkins) vuonna 2008 julkaistu debyyttialbumi 19 oli sekä kaupallinen että arvostelumenestys. Albumi on myynyt Britanniassa peräti seitsenkertaisesti platinaa, Yhdysvalloissakin tuplasti.

Laulaja-lauluntekijän ura lähti käyntiin hänen esiinnyttyään Saturday Night Live -televisio-ohjelmassa vuoden 2008 lopulla. Vuoden 2009 Grammy-palkintogaalassa Adele vastaanotti parhaan uuden artistin ja parhaan naisartistin palkinnot.

Adelen toinen, vuoden 2011 alussa julkaistu toinen studioalbumi 21 ylitti edellisen albumin menestyksen ansaiten laulajalle useita palkintoja, mukaan lukien kuusi Grammy-palkintoa, kaksi Brit-palkintoa ja kolme American Music -palkintoa. 21 on myynyt Britanniassa 16-kertaisesti ja Suomessa kaksinkertaisesti platinaa.

Yhdysvalloissa 21 -albumi pysyi ensimmäisellä sijalla pidemmän aikaa kuin mikään muu albumi vuodesta 1985 lähtien, ja on saanut timanttilevyn sertifikaatin. Maailmanlaajuisesti 21 on myynyt 30 miljoonaa kappaletta. Albumi nousi listaykköseksi 17 Euroopan maassa.

Vuonna 2013 Adele voitti parhaan kappaleen Oscar-palkinnon ja Golden Globen James Bond -elokuvan 007 Skyfall tunnuskappaleesta Skyfall. Adele sävelsi ja sanoitti esittämänsä kappaleen yhdessä Paul Epworthin kanssa.

Adele päihitti J. Karjalaisen taistossa ykköspaikasta

29.11.2015
Olisi odottanut, että J. Karjalainen odotetulla uutuuslevyllään Sinulle, Sofia olisi kyntänyt samantien Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Toisin kävi, sillä toinen uutuus, Adele 25-albumillaan päihitti J. Karjalainen kärkitaistossa.

Viime viikon listaykkönen, poikabändi One Directionin Made In The A.m. putosi neljänneksi, sillä Cheek kurkotti Alpha Omegallaan viime viikkoa pykälää paremmalle sijoitukselle kolmanneksi.


Waltteri Torikka piti Sydän -albumillaan viitossijansa, Vain Elämää Päivä putosi kakkossijalta kuudenneksi, Robinin Yhdessä hiipui sijan verran seitsemänneksi. Vain Elämää Ilta humpsahti kolmospaikalta kahdeksanneksi. Justin Bieber kuuluu putoajiin, albumi Purpose laskeutui pykälän verran alaspäin kahdeksanneksi. Suvi Teräsniska piti paikkansa Top Tenin kymmenentenä kokoelmallaan Täydellinen Elämä - Suurimmat hitit.

Viikon mielenkiintoisin uutuus J. Karjalaisen ohella löytyy sijalta 21, kulttibändi Sleepy Sleepersin Vain Elämää - Only Rock'n'roll. Muita viikon uutuuksia Top 50:ssa ovat Nikke Ankaran Nikke Tulee Kotiin (11.), konkari Katri Helenan Niin On Aina Ollut (14.) sekä Enyan kaunis, maailmoja syleilevä Dark Sky Island (23.)

Tony, Katja ja Dimitri vierailivat Keminmaan kouluilla

12.2.2016
Muusikot Tony Kakko, Katja Lukin-Keiski ja Dimitri Keiski vierailivat Keminmaan kouluilla perjantaina edistämässä ystävyyden ja kaveruuden viestiä. Esillä oli vahvasti myös koulukiusaamisen vastainen kampanja. Lions-klubin edustajat Terttu Alavuokila ja Veikko Laakso kertoivat klubin palvelu- ja hyväntekeväisyystoiminnasta sekä sunnuntaina Keminmaan keskuskoulun Vallenius-salissa pidettävästä hyväntekeväisyyyskonsertista, jossa esiintyvät muiden muassa Katja Lukin-Keiski ja Dimitri Keiski.


Kolmikko saattueineen kiersi aamuyhdeksän jälkeen Tonyn kummikoululla Pölhössä luokasta luokkaan, jonka jälkeen he siirtyivät Lassilan koululle, jonka kummi Katja puolestaan on. Lassilassa oppilaat kokoontuivat juhlasaliin, jossa pidettiin koko koulun kattava Ystävänpäivän juhla.

Oppilaat esittivät joukon hienoja lauluja vierailleen, muun muassa Lumiukko -elokuvan taianomaisen Avaruus (Walking in the air) -kappaleen sekä itse tekemänsä vauhdikkaan rap-kappaleen Ketään ei kiusata. Noitalinna Huraa -yhtyeen kappaleeseen Pikkuveli pyydettiin Katja Lukin-Keiski mukaan laulamaan oppilaiden kanssa.


Sykähdyttävin hetki Lassilassa koettiin, kun koulun bändi ja kaikki oppilaat esittivät yhdessä Tony Kakon säveltämän ja sanoittaman Keminmaa -kappaleen, jonka Katja Lukin-Keiski on puolestaan laulanut levylle. Kappaleeseen ja tilanteeseen liittyi niin voimakas tunnelataus, että useampikin ihminen pyyhki silmänurkkiaan esityksen aikana.

Iltapäivällä kolmikko kävi vielä keskuskoululla, jossa mukana oli mukana videoyhteyden kautta myös Keminmaan kolmas koulukummi, näyttelijä Peter Franzén. Hän tervehti koululaisia Irlannista Viikingit -sarjan kuvauspaikalta.

Eero Raittisella tulee 20 vuotta täyteen Tunturibluesin taiteellisena johtajana.

Eero Raittinen 20 vuotta Tunturibluesin taiteellisena johtajana

72-vuotias virkeä musiikkiveteraani tuo Saariselälle jälleen monipuolisen artistikaartin.

12.10.2016
Saariselän 26. Tunturibluesin esiintyjät ovat selvillä. 20.-21.1.2017 pidettävässä tapahtumassa esiintyvät Eero Raittisen Eldis, Eldis feat. Ismo Haavisto, Hustle Fuzz sekä Southpaw Steel´n´ Twang.

Tapahtuma on tavallistakin merkityksellisempi Tunturibluesin taiteelliselle johtajalle Eero Raittiselle, sillä kyseessä on hänen 20. juhlavuotensa tehtävässä. 72- vuotiaalla Raittisella on takanaan pitkä, monipuolinen ja vaikuttava ura laulajana ja muusikkona.

 

Raittinen ei tee suurta numeroa menneistä, vaan suuntaa mieluummin aktiivisesti eteenpäin tekemällä uutterasti keikkoja, joilla esitetään juurevaa musiikkia, rhytm'n bluesia, rock'n'rollia, bluesia ja vähän countryakin.

Raittisen bändin nimi Eldis tarkoittaa tulitikun (stadilaisittain stidin) tai nuotion (notskin) tulta. Nimi kuvastaa hyvin bändiä, jossa muusikot useasta eri sukupolvesta kerääntyvät yhteen musisoimaan ja nauttimaan rytmistä sekä musiikin yhdistävästä voimasta. Eldis on ikuinen lämmittäjän ja valon tuoja.

Bändissä on vahva joukko roots-ammattilaisia ja se on toiminut pari vuotta. Eldis esiintyy kokoonpanossa Eero Raittinen, laulu, Jarno T Karjalainen, basso ja laulu, Jere Ijäs, kitara, laulu, Petri Kautto, kitara, laulu, Kepa Kettunen, rummut, Antti Hynninen, saksofoni ja Janne Toivonen, trumpetti.

 

Ismo Haavisto kuuluu Suomi-bluesin taidokkaaseen ammattilaiskaartiin. Lähes 30 vuoden blueskokemus takaa vankan ammattitaidon ja syvältä sielusta kumpuavan tulkinnan. Ismo tunnetaan erinomaisena laulajana, harpistina, kitaristina ja biisintekijänä. Hän on julkaissut kahdeksan levyä, joista seitsemän sisältävät lähes kokonaan hänen omaa tuotantoaan. Tunturibluesissa Ismo Haavisto esiintyy Eero Raittisen Eldiksen kanssa.

Hustle Fuzz on vuonna 2013 perustettu suomalainen yhtye. "Kotibilejazzin sanansaattajiksi" itsensä ristinyt yhtye yhdistää musiikissaan jazzia, soulia ja rock 'n' rollia. Yhtyeessä soittavat Severi Koivusalo, rummut, Seppo Kylänpää, basso, Jussi Reunamäki, urut, Henri Jokinen, kitara ja Juho Hurskainen, saksofoni.

Southpaw Steel'n' Twang on instrumentaalipainotteinen voimatrio, jossa steel- ja sähkökitara ovat pääosin solistisessa vetovastuussa. Vuonna 2013 Jemma-palkitun Ville "Lefty" Leppäsen hoitaessa edellä mainittuja tontteja – muutama sielukas vokaalitulkintakin mieheltä irtoaa levyllä ja keikoilla – kutovat rumpali Tero Mikkonen ja basisti Jp Mönkkönen vastustamatonta groovea kitarasirkuksen väkeväksi alustaksi heittäen välillä sekaan solistista näkemystään.

 

Tunturibluesin konsertit järjestetään perinteisesti Santa's Hotel Tunturissa iltaisin klo 21 alkaen. Blues-liput maksavat ovelta ostettuna 30 euroa kahdelta päivältä tai 22 euroa päivä. Santa's Hotel Tunturissa majoittuvat saavat liput puoleen hintaan.

Kaunispään huipun päiväkonsertti on lauantaina 21.1. klo 14 alkaen. Liput 10 € tai 7 € kahden päivän Blues-lipun ostaneille.

Pesukarhurock siirrettiin Kallinkankaalta Kemiin sisätiloihin

11.8.2016
Lauantaina pidettävä kaikkien aikojen ensimmäinen Pesukarhurock on siirretty Kallinkankaan hiihtokeskuksesta sisätiloihin Kemin Chilloutiin. Samalla tapahtuma muuttuu ikärajattomasta K18 –bileiksi.

Syynä muutokseen on säätila. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen Keminmaassa sataa vettä lauantaina iltapäivästä lähtien 90 prosentin todennäköisyydellä. Ennustettu sademäärä on vähintään 6,1 millimetriä kuudessa tunnissa.

Myös bändilista on kokenut muutoksia. Oululaiset Ruotomieli ja Sweat Shop Boys jäävät pois ja tilalle tulevat keminmaalaiset The Pioneers ja TimeKillers.

Nyt tapahtuneista muutoksista huolimatta tapahtuma pyritään tulevina vuosina järjestämään Kallinkankaalla ilmaisena ja ikärajattomana festivaalina vuosina 2004-2010 Kemissä pidetyn Alhonkaturockin hengessä. Pesukarhurockin järjestää Pesukarhuposse ry, joka on nuorten nuorten vapaa-ajan toimintaa järjestävä yhdistys.

Pesukarhurock 2016 aikataulu 13.8.

* The Pioneers klo 21
* No Swaps klo 22
* Survive The Silence klo 23
* TimeKillers klo 24
* E-Koodi klo 01

 

Anssi Kela avaa Satama Open Airin

Anssi Kela aloittaa Satama Open Airin klo 18.

5.8.2016
Meri-Lapin kesän festivaalien suurin ja kaunein, Satama Open Air käynnistyy tänään kello 18 Anssi Kelan esiintymisen myötä. Festivaalialueen portit avataan tuntia aiemmin.

Kelan lisäksi päälavalle nousevat tänään Anna Abreu (20.00), Juha Tapio (22.00), Elastinen (24.00) ja Pää-Äijät (01.00). Kakkoslavalla esiintyvät Anna Puu (19.00), Aurora (21.00) ja Brädi (23.00). Kolmoslavan artisteja ovat Movetron (19.00), Alex Kunnari (21.00) ja Poju feat Hausmylly (23.00)

Festivaali viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhlaansa, sillä tapahtuma sai alkunsa tasan kymmenen vuotta sitten Kemin Meripuistossa pidetystä Sonata Open Air -konsertista, joita pidettiin vuoteen 2009 saakka. Kesäksi 2010 tapahtuma laajeni ja muuttui Satama Open Airiksi.

Juhlan kunniaksi myös Sonata Arctica on jälleen mukana. Viimeksi yhtye esiintyi Satama Open Airissa vuonna 2013. Yhtye soittaa lauantain ja koko festivaalien pääesiintyjä lauantaina puolilta öin. Osa bändin keikkasetistä on yhtyeen fanien valitsemia biisejä.

Tapahtumahistorian suurin ja kallein festivaali


Tämän vuoden Satama Open Air on tapahtumahistorian suurin ja kallein. Mukana on peräti 25 artistia. Ensimmäistä kertaa festivaalialueelle on pystytetty kolme lavaa. Muutenkin aluetta on rakennettu viime vuosien palautteen pohjalta. Muun muassa wc-alue on sijoitettu yleisön toivomuksesta parempaan paikkaan.

Ruokaa ja juomia on varattu peräti 12 000 juhlijan tarpeisiin, joten ne eivät pääse loppumaan kesken. Yleisötavoite on 10 000 kävijää. Mikäli se toteutuu, festivaali jatkaa noususuhdanteessa. Vuonna 2014 kävijöitä oli 8 000 ja viime vuonna 9 000.

Festivaali järjestetään näillä näkymin Ruutinpuistossa viimeisen kerran, sillä alueelle ryhdytään syksyn mittaan rakentamaan rivitaloja. Uusi festaripaikka on todennäköisesti Mansikkanokan alue, jonne myös talvinen Lumilinna siirtyy.


Raskas viikko ja vastoinkäymisiä


Kuluva ja tapahtuman rakentamisen kannalta tärkein viikko on ollut järjestäjille raskas. Koko viikon jatkuneet rankkasateet ovat pehmittäneet maapohjan, joka kaikista varotoimista huolimatta petti perjantain vastaisena yönä. Maa ei yksinkertaisesti enää kyennyt imemään vettä.

Yhden kuorma-auton juuttuminen ja sen irrottaminen tekevät osasta nurmikkoa pottupeltoa, jota tänään on kuumeisesti paranneltu ajamalla paikalle lasteittain soraa.

– Sapettaa suunnattomasti, mutta kaikki tehdään mitä voidaan. Säille emme voi mitään. Tähän vuoteen saakka meillä on ollutkin aika hyvä tuuri niiden suhteen, promoottori Markku Köngäs sanoo.

Märän nurmikon vuoksi festarivieraiden kannattaa miettiä jalkinevalintojaan. Esimerkiksi naisten tuskin kannattaa panostaa korkokenkiin.

Maapohjan pettäminen on vaikeuttanut myös alueen rakentamista. Esimerkiksi kakkoslavan miksausteltta on jouduttu sijoittamaan liian lähelle lavaa. – Siitä tulee varmasti palautetta, Köngäs murehtii.

Köngäs on kuitenkin ylpeä tiimistään.

– Meillä on festarihistorian suurin porukka tekemässä töitä ja jengi on aivan mahtavaa, Köngäs kiittelee joukkojaan.

Sääennustuksiinkaan Köngäs ei enää tohdi luottaa, vaikka niiden mukaan perjantai-illan pitäisi olla aurinkoinen ja lauantaina iltapäivällä ja illalla sateen mahdollisuus on ”vain” 30 prosenttia.

- Toivotaan, että vettä ei tule enää lisää.

 

 

 

Tältä näytti festivaalikenttä maanantaina kuvattuna tulevan päälavan keskikohdalta.

Satama Open Air täyttää Kemin majapaikat

Satama Open Airin sisääntuloportti on jo paikallaan. Osa aidoista on vielä sijoittamatta.

Festivaalialueen rakentaminen Ruutinpuistossa jo hyvässä vauhdissa.

1.8.2016
Perjantaina ja lauantaina vietettävä Satama Open Air täyttää Kemin majapaikat. Kemin keskustan kolmen hotellin, Cumuluksen, Merihovin ja Palomestarin lisäksi myös Simon Wanha Pappila on täyteenvarattu Satama Open Airin aikana.

Tilaa löytyy vielä Kemin eteläpuolella sijaitsevasta Hotelli Yöpuusta, pohjoispuolella Vallitunsaaren Apartementos Jokikeskuksesta sekä Kemin keskustan liepeillä sijaitsevalta Mansikkanokan leirintä-matkailuvaunualueelta: Yöpuu sijaitsee 1,4 kilometrin, Jokikeskus 7,2 kilometrin ja Mansollanokka 1,4 kilometrin päässä  Ruutinpuiston festivaalialueelta.

Majoittua voi myös Park Hotel Tornioon, josta löytyy SatamaOpen -majoituspaketteja ja tilaa on vielä. 25 kilometrin etäisyyskään ei ole ongelma, sillä sieltä on bussikuljetus festarialueelle ja takaisin kumpanakin päivänä. Festaribussin kyytiin voi hypätä myös Keminmaasta. Katso bussin aikataulut jutun lopusta.

Festarin historian suurin esiintyjäkattaus

Myös lippujen myynti on sujunut ennätystahtiin taustallaan Satama Open Airin historian suurin artistikattaus. Tapahtumassa esiintyy kaikkiaan 23 artistia. Pääesiintyjänä on koko kesän ainoan sähköisen festarikeikkansa vetävä Sonata Arctica, joka lisäksi esittää osan setistään fanien toivomia biisejään. Sonatalle yleisön lämmittelee Rock Dj Sändi.

Myös festivaalin esiintymisaikataulu on vahvistettu. Perjantaina 5.8. päälavalla esiintyvät Anssi Kela kello 18, Anna Abreu klo 20, Juha Tapio klo 22, Elastinen klo 24.00 ja Pää-Äijät klo 01.00. Kakkoslavalle nousevat Anna Puu klo 19, Aurora klo 21 ja Brädi klo 23.

Lauantaina 6.8. päälavalla esiintyvät Elias Kaskinen & Päivän Sankarit klo 14, Finnhittien Kuninkaat Danny, Frederik ja Tapani Kansa klo 16, Yö klo 18, Sanni klo 20, Roope Salminen klo 22 ja Sonata Arctica klo 24. Kakkoslavan esiintyjiä ovat Neljänsuora klo 15, Ellinoora klo 17, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani klo 19, Jonne Aaron klo 21 sekä Jukka Poika & Jam Original Band klo 23.

Lisäksi lauantai festivaalialueen sisääntuloväylän viereisessä Telakkabaarissa lauantaina 6.8. kello 17 alkaen esiintyy Tilhet, pajut ja muut - folkpopyhtye.

Satama Open Airin tunnuslauseena on "Tänään juhlitaan parhaassa paikas". Vaikka festareilla on paljon uutta, kaikesta vanhasta ei ole suinkaan luovuttu. Juontajakaksikkona on edelleen Ville Köö ja Jan "Baba" Baas.


Alueen rakentaminen vauhdissa - enemmän katettua tilaa


Satama Open Air alueen rakentaminen Ruuntinpuistoon on hyvässä vauhdissa. Alue myös uudistuu, tänä vuonna enemmän katettua tilaa. Muitakin muutoksia on, esimerkiksi wc-alue on siirretty parempaan paikkaan. Kelpo säät ja hyvissä ajoin aloitettu rakentaminen on taannut, että nurmikenttä on hyvässä kunnossa.

Satama Open Airin virallinen jatkopaikka on "the one and only" eli Yökerho Ramona Kemin keskustassa. Siellä juhlat jatkuvat pitkälle pilkkuun hyvän musiikin tahdittaessa jatkojuhlintaa.


Festaribussin aikataulu Tornio-Kemi-Tornio


PERJANTAI 508.
Bussi 1 klo 17.00 Park Hotel Tornio / Keminmaa  Citymarket klo 17.15.
Bussi 2 klo 18.00 Park Hotel Tornio / Keminmaa  Citymarket klo 18.15.
Lähdöt klo 01.00 ja klo 02.00 Ruutinpuistosta takaisin Tornioon.

LAUANTAI 6.8.
Bussi 1 klo 15.00 Park Hotel Tornio / Keminmaa  Citymarket klo 15.15
Bussi 2 klo 16.00 Park Hotel Tornio / Keminmaa  Citymarket klo 16.15
Lähdöt klo 01.00 ja klo 02.00 Ruutinpuistosta takaisin Tornioon.

Tornio (Keminmaa) - Kemi -  (Keminmaa) Tornio edestakainen matka maksaa 10 €. Varaukset ja kyselyt tekstiviestillä: Johanna  /  +358 400 294 458 

Nyt: Run To 60´s -tapahtuma jo 15. kerran

Juksu Mörck toivottaa kaikki musiikista ja leppoiasta tunnelmasta tykkäävät ihmset tänään ja huomenna Run to 60´s -tapahtumaan.

Kemin Seilarissa tänä iltana soittavat Saverio Maccne & Double Ace sekä The Grammers.

29.7.2016
Run To 60´s -tapahtumaa vietetään parhaillaan Kemissä jo 15. kerran. Kyse on tapahtumasta, jossa mopoilijat (lue: moottoripyöräilijät) ja musiikki (lue: rock) kohtaavat toisensa.
- Toivomme, että ihan tavalliset kemiläiset ja lähiseutujen ihmiset tulevat myös nauttimaan tapahtuman tunnelmasta ja musiikista. Meitä moottoripyöräilijöitä ei tarvitse pelätä, vaikka monet meistä isoja partasuita ovatkin. On harhaluulo, että kyse on pelkästään moottoripyöräijöille tarkoitetusta tapahtumasta, painottaa Juksu Mörck, jonka tiluksilla ravintola Seilarissa tapahtuma järjestetään.


Tapahtuma onkin ollut kautta historiansa leppoisa, järjestyshäiriöitä ei ole juurikaan ollut.  Run to 60´s -tapahtumaa Juksu ryhtyi ideoimaan vuosituhannen vaihteessa.
- Ensimmänkin olen ajanut moottoripyörää koko ikäni. Ja ollut monissa tapahtumissa, joissa on ryypätty puskissa. Ajatus oli tuoda tapahtuma keskelle kaupunkia kaikkien saataville, Mörck taustoittaa.
Run to 60´s -tapahtumissa on vuosittain käynyt noin tuhat ihmistä, parhaana vuonna runsaat 1 600 henkeä.
- Jos haluaisimme tehdä uuden yleisöennätyksen, pitäisi lavalle tuoda Rolling Stones, Mörck hörähtää.

No, tänä(kään) vuonna Rolling Stones ei ole mukana. Sen sijaan taitava argentiinalaislähtöinen kitaristi Saverio Maccne nousee tänä iltana estradille Double Ace -yhtyeensa kera. Illan toinen bändi on alkujään säkyläläinen takavuosien rockin Suomen mestari The Grammers, jonka riveissä soittaa myös kemiläislähtöinen kosketinsoitintaiteilija Tuomo Pfaler. Double Ace tarjoilee bluespohjaista rockia ja Grammers ns. classicrock-genreen lukeutuvia omia biisejään.

Huomenna lauantaina esiintyvät kemiläinen Joni Säkkisen liidaama, hardrock-klassikoita soittava Rock2Night -yhtye sekä torniolainen rockyhtye Free Ride, joka julkaisi runsas kuukausi sitten uuden hienon albuminsa World Of Fools.


Run to 60´s -tapahtumaan vieraita tulee perinteisesti kauempaakiin.
- Saksasta ja Ruotsista tulee tänäkin vuonna, kotimaasta aina pääkaupunkiseutua myöten, Mörck tietää.
Moottoripyöräilijöille on tarjolla rallipaketti, johon lukeutuu muun muassa vartioitu telttapaikka tapahtuma-alueella. Paketin ostajia riittää edelleen, mutta ajan saatossa on tapahtunut myös muutoksia.
- Yhä useampi haluaa nykyään majoittua oikein hotelliin, Mörck tiedostaa.

Rock Dj Sändi lämmittää Satama Open Airin yleisön Sonata Arcticalle

Rock Dj Sändi lämppää Sonata Arcticaa Satama Open Airissa lauantaina 6. elokuuta.

28.7.2016
Satama Open Air -festivaalin dj-osasto vankistuu Rock Dj Sändillä, joka täräyttää lauantaina 6.8. sellaisen setin, että pääesiintyjä Sonata Arctican on miellyttävä aloittaa kesän ainoa sähköinen keikkansa.

- Luvassa siis erittäin huikea lopetus alueemme hienoimmalle ja isoimmalle tapahtumalle, Rock Dj Sändi aka Sami Karvonen toteaa.

43 -vuotias Sändi on pyörinyt musahommissa koko pienen ikänsä ja vauhti vain kiihtyy iän karttuessa. Vuonna 1994 levyjen pyörittämisen aloittanut mies on yksi harvoista pelkästään rock-musiikkia soittavista suomalaisista tiskijukista.

Viime vuosina miehen kuviot ovat lähteneet menemään isompaan skaalaan. Reilun vuoden sisällä miehen vyölle ovat tipahtaneet Nightwishin ja Apocalyptican lämppäykset Silja Linellä. Kuukausi sitten cv:hen tuli hieno lisäys Iron Maidenin keikan kera.

-  Hienoja kokemuksia, mutta nälkä sen kun kasvaa. Ensi kesä näyttää jo nyt hienolta, joten on lupa odottaa mahtavia vetoja, mahtavissa paikoissa, Sändi myhäilee.

Sitä ennen Sändi - jonka jäljiltä keikkapaikat ovat liekeissä - aikoo ottaa Satama Open Air haltuun. Sändin sanoin, Up the Irons sekä Up the Satama Open Air.

Qstockin kahden päivän lipun loppuunmyyty - perjantain lippuja vielä vähän jäljellä

27.7.2016
Oululaiseen Qstock-festivaaliin on saatavilla enää yhden päivän lippuja perjantaille. Lauantain päiväkohtaiset liput myytiin loppuun jo viime viikolla, ja kahden päivän liput loppuivat tänään keskiviikkoaamuna. Yksittäisiä asiakkaiden varaamia lippuja tosin saattaa vielä vapautua seuraavien päivien aikana Ticketmasterin myyntikanaville.

Myös kaikki Qstockin yhteistyöhotellien ja Nallikari Campingin lippu+majoitus -paketit ovat varattuja. Perjantain lippujen myynti jatkuu Ticketmasterin myyntikanavilla.

- Lipunmyynti on ollut ennätysvilkasta. Perjantain lippujen myynti on myös vauhdikasta, ja vaikuttaa siltä, että nekin loppuvat vielä ennen festivaalin alkua. Se olisi neljäs loppuunmyyty vuosi Qstockille, festivaalijohtaja Mikko Forstén kertoo.

Järjestäjä suosittelee vaihtamaan rannekkeen ennakkoon Oulun alueen vaihtopisteissä. Tänä vuonna kaikkia lipputyyppejä, Exclusive-lippua lukuun ottamatta, vaihdetaan ennakkoon. Tarkemmat vaihtopaikat- ja ajat löytyvät osoitteesta qstock.fi/rannekeet .

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 29.-30.7.2016. Kahden päivän aikana festivaalilla esiintyy kuudella lavalla yli 60 esiintyjää.

Tilhet, pajut ja muut -yhtye Satama Open Airin ilmaiskonserttiin

Tilhet, pajut ja muut -yhtye täydentää Satama Open Airin ohjelmatarjonnan.

26.7.2016
5.-6. elokuuta Kemin Ruutinpuistossa pidettävän Satama Open Air -festivaalin tarjonta kasvaa ilmaiskonsertilla, jossa esiintyy hyväntuulista folkpoppia soittava Tilhet, pajut ja muut - yhtye, jota on kehuttu jopa tämän vuosikymmenen parhaaksi uudeksi bändiksi.

Helsinkiläistynyt, Turussa vuonna 2010 perustettu yhtye esiintyy festivaalialueen sisääntuloväylän viereisessä Telakkabaarissa lauantaina 6.8. kello 17 alkaen.
Ennen Tilhet, pajut ja muut - yhtyeen esiintymistä Telakkabaarissa pidetään Satama Open Air -karaokekilpailun finaali kello 15.30 - 17.00.

Yhtyeen viime vuodenalkupuolella julkaistu Puuhevonen -single nousi saman tien Radio Suomen ja Radio Novan soittolistoille. Lisäksi yhtye äänestettiin viime vuonna YleX:n äänestyksessä vuoden kiinnostavimmaksi debytantiksi.

Laulaja Anna-Sofia Tuomisen, lauluntekijä Juho Hoikan, pianisti Henri Lyysaaren, basisti Timo Sihvosen, rumpali Juhana Kiisken ja kitaristi Pauli Halmeen muodostama Tilhet, pajut ja muut julkaisi nimeään kantavan, kymmenen kappaletta sisältävän debyyttialbumin tämän vuoden helmikuussa. Yhtyeestä on sanottu, että sillä on erityinen taito saada kuuntelijat hyvälle tuulelle.

Kemin Ruutinpuistossa juhlittavan Satama Open Airin lipunmyynti on sujunut edellisvuosia vilkkaammin.

Satama Open Airin vahvistettu esiintymisaikataulu:

Perjantai 5.8.

Päälava

klo 18 Anssi Kela
Klo 20 Anna Abreu
klo 22 Juha Tapio
klo 24 Elastinen
klo 01 Pää-Äijät.

Kakkoslava

klo 19 Anna Puu
klo 21 Aurora
klo 23 Brädi


Lauantai 6.8.


Päälava

klo 14 Elias Kaskinen & Päivän Sankarit
klo 16 Finnhittien Kuninkaat Danny, Frederik ja Tapani Kansa
klo 18 Yö
klo 20 Sanni
klo 22 Roope Salminen & Koirat
klo 24 Sonata Arctica

Kakkoslava

klo 15 Neljänsuora
klo 17 Ellinoora
klo 19 Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani
klo 21 Jonne Aaron
klo 23 Jukka Poika & Jam Original Band

Telakkabaari

klo 15.30 - 17.00 Satama Open Air -karaokekilpailun finaali
klo 17 Tilhet, pajut ja muut

Oululainen Survive the Silence oli toinen tiensä Pesukarhurockin lavalle selvittäneistä yhtyeistä.

Keminmaassa järjestetään elokuussa Pesukarhurock

Pesukarhurockin puuhamies Tuomas Julku hoiteli äänimiehen hommia Kalli Summer Show -bändikilpailussa.

Viikonvaihteessa pidetystä bändikisasta tapahtumaan tiensä selvittivät No Swaps sekä Survive the Silence – yhtyeet.

25.7.2016
Tervolalainen No Swaps ja oululainen Survive the Silence -yhtyeet selvittivät tiensä elokuussa Keminmaassa pidettävään Pesukarhurockiin viikonvaihteessa pidetystä Kalli Summer Show -bändikilpailusta.

13. elokuuta Kallinkankaalla järjestettävä Pesukarhurock on alueen uusin festivaali. Tapahtumaan on tarkoitus buukata kaikkiaan seitsemän bändiä. Bändiskaban kärkikaksikko No Swapsin ja Survive the Silencen lisäksi varmistuneita nimiä ovat oululaiset Ruotomieli ja Sweat Shop Boys sekä torniolainen E-koodi.

– Festari lähti lopullisesti liikkeelle siitä kun Ilkka pyysi järjestämään Kallille musiikkitapahtuman, jollainen oli ollut haaveissa jo aiemminkin, kertoo tapahtuman puuhamies Tuomas Julku. Nuorukainen on itse tuttu keminmaalaisesta TimeKillers –yhtyeestä. Ilkka Yli-Öyrä puolestaan pyörittää Kallin laskettelukeskusta.

Julkun mukaan ideaa pyöriteltiin aikansa ja mietinnässä oli isojakin juttuja, mutta rajalliset resurssit – lähinnä raha ja aika – käänsivät ajatukset talkoopohjaisen tapahtuman suuntaan. – Mieleen tuli myös taannoinen Alhonkaturock, jonka hengessä yritämme toimia. Alkuun oli ajatus järjestää tapahtuma jopa samalla nimellä, mutta ymmärrettävästi Alhonkaturockia järjestäneet eivät ajatukselle lämmenneet. Muuten olemme kyllä heiltä saaneet paljon jeesiä, Julku mainitsee.

Alhonkaturock oli vuosina 2004-2010 Kemissä järjestetty ilmainen rockfestivaali. Aluksi se järjestettiin Kemin Alhonkadulla yhden perheen takapihalla, mutta kasvoi lopulta Mansikkanokalla pidetyksi 2 000 ihmisen festivaaliksi, jota järjestämään perustettiin Alhonkaturock ry.

Pesukarhurockin järjestää Pesukarhuposse ry, nuorten vapaa-ajan toimintaa järjestävä yhdistys, jonka riveissä on toistakymmentä ihmistä.
– Pesukarhurockin perusidea on siis järjestää Alhonkaturockin hengessä ilmainen ja kaikille avoin rocktapahtuma. Tarkoitus on jatkaa festarin järjestämistä myös tulevina vuosina, Julku tiivistää.

 

Pesukarhurockiin päässyt Survive the Silence on todellinen bänditulokas, sillä viisihenkinen omaleimaista poprockia soittava ryhmä on koottu vasta viime vuoden keväällä. Yhtyeen muodostavat vokalisti Ari Eloranta, basisti Topias, rumpali Matias Nordström sekä taustojakin laulavat kitaristit Niklas Westerlund ja Henri Heikkinen. Lyhyestä historiastaan huolimatta muun muassa Musea, Biffy Clyroa, Foo Fightersia ja Von Hertzen Brothersia arvostava bändi on julkaissut jo Survive The Silence –EP:n, joka ilmestyi 26. helmikuuta.

Pop-punkin ja alternative rockin välimaastossa sekkailevan, nelihenkisen No Swapsin muodostavat Sami Köngäs, laulu, kitara, Onni Pietilä, kitara, taustalaulu, Roope Ranta, basso, taustalaulu ja Aapi Pietilä, rummut. Yhtye on ollut näkyvästi esillä viime aikoina useissa Meri-Lapin bändiskaboissa ja muissa tapahtumissa.

Kilpailussa olivat mukana myös vuonna 2013 perustettu kemiläinen punktrio Glass Wipe, joka julkaisi debyyttialbuminsa alkuvuodesta sekä keminmaalainen indierockyhtye The Pioneers Keminmaasta.
– Kilpailun taso yllätti meidät positiivisesti, se on noussut kihinällä ja kohinalla. Jokaisella bändillä oli hyviä biisejä ja toivomme, että kaikilla on edessään pitkä ja tuottoisa musiikkiura, koko tuomariston puolesta puhunut Ellu Malkamäki, Grooving High Allstarsin vokalisti.

Malkamäen lisäksi tuomaristossa istuivat paikalliset rocktyöläiset Teemu Ylinikka ja Mikko Raappana sekä ähtäriläinen Antti Tammilehto, Juice Leskisen bändeissä soittanut ja nykyään Freud, Engels, Marx & Jung –kokoonpanossa vaikuttava basisti.

Qstockin lauantai loppuunmyyty

15.7.2016
Oululaisen Qstock-festivaalin lipunmyynti on ollut ennätyksellisen vilkasta. Festivaalin lauantain päiväkohtaiset liput on jo myyty loppuun. Yksittäisiä asiakkaiden varaamia lippuja tosin saattaa vielä vapautua seuraavien päivien aikana Ticketmasterin myyntikanaville.

​Kahden päivän ja perjantain ennakkolippujen lippujen myynti jatkuu vielä normaalisti Ticketmasterin myyntikanavilla. Kahden päivän S-etuhintaiset liput sen sijaan ovat loppuneet​ niiden kaikista myyntipaikoista Oulussa, Kempeleessä, Kemissä, Torniossa ja Rovaniemellä.

- Qstock on ollut loppuunmyyty kolmena vuotena peräkkäin, mikä luonnollisesti ajaa ihmiset ajoissa lippuluukulle. Qstockin kiinnostavuus on myös valtakunnallisesti sekä Pohjoismaissa tasaisesti kasvanut, joten festivaalin asiakaskunta on myös laajentunut, festivaalijohtaja Mikko Forstén arvioi.


Yhden ja kahden päivän lippujen rannekkeenvaihto alkaa Qstockin uudessa Pit Stop -ravintolassa Linnansaaressa torstaina 21.7. Muissa Oulun keskustan alueen pisteissä lippuja pääsee vaihtamaan tiistaina 26.7. Tarkemmat rannekkeenvaihtoaikataulut julkaistaan tällä viikolla sivuilla qstock.fi/rannekkeet .

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 29.-30.7.2016. Kahden päivän aikana festivaalilla esiintyy kuudella lavalla yli 60 esiintyjää.

Qstock on ollut loppuunmyyty jo kolmena kesänä peräkkäin ja vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi ennätykselliset 32 000 juhlijaa.

Thyrane ja Ordog soittavat Jalometallissa samaan aikaan pääesiintyjä Sabatonin kanssa

Kemiläinen Thyrane soittaa tänään Jalometalli-festareilla 12 vuoden tauon jälkeen.

8.7.2016
Jalometalli-festivaali käynnistyy 15. kertaa tänään perjantaina. Kahden päivän aikana perinteikkäässä Oulun Kuusisaaressa nähdään neljällä lavalla 34 metallipitoista esiintymistä. Festivaalin portit avautuvat molempina päivinä klo 15 ja ensimmäiset bändit aloittavat puoli tuntia myöhemmin. Soitto loppuu puoliltaöin.

Ohjelmistossa on tapahtunut yksi viime hetken muutos. Saksalainen Accuser joutui perumaan keikkansa ja sen paikkaajaksi järjestävät onnistuivat lyhyellä varoitusajalla saamaan oululaisen melodisen death -yhtye Mors Subitan.

Perjantain pääesiintyjänä loistaa ruotsalainen voimametallin sanansaattaja Sabaton, joka valmistelee parhaillaan kahdeksatta studioalbumiaan. Länsinaapurin laatutarjontaa täydentävät At the Gates, The Haunted, Spiritual Beggars sekä The Duskfall.

Perjantain odotetuimpia hetkiä on myös kemiläisen Thyranen ainutkertainen paluu ja -jäähyväiskeikka. Bändi esiintyy Jalometallissa 12 vuoden tauon jälkeen. Yhtye soittaa Jalometallin Tent Stagella klo 22.40 alkaen tunnin ja 20 minuutin setin, eli luvassa on noin 12 biisiä.

Oulu-lehden haastattelussa yhtyeen nokkamies Blastmor kertoi, että tulossa on "erinomainen kattaus koko Thyranen repertuaarista", mutta varoitteli Hypnotic-levyyn tykästyneitä, että sen biisit saattavat jäädä aika vähälle.
- Rankemmalla matskulla mennään. Luvassa on erittäin intensiivinen, agressiivinen ja pisin koskaan soittamamme keikka.

Thyrane soittaa telttalavalla samaan aikaan kun pääesiintyjä Sabaton nousee päälavalle.
- Harmi Sabatonille, vaikka ollaanhan me toki täysin erityylisiä bändejä, Blastmor totesi Oulu-lehdelle. Thyranen ja Sabatonin lisäksi on vielä toinen harmillinen päällekkäisyys, sillä myös torniolainen Ordog -yhtye soittaa juuri samaan aikaan Kuusisaaren sisälavalla. Sabatonin ja Ordogin keikat alkavat klo 22.30 ja Thyrane aloittaa kymmenen minuuttia myöhemmin.

Lauantaina päät heiluvat tiukan thrashin tahdissa amerikkalaisen Anthraxin ja saksalaisen Exumerin johdolla. Monipuolisen kotimaisen metallitarjonnan kruunaavat muiden muassa Moonsorrow, Swallow the Sun, Wolfheart ja The Man-Eating Tree. Lisäksi lauantaina Jalometallivieraat pääsevät nauttimaan legendaarisen Bathoryn viikinkimetallin ja blackin katkuisesta tuotannosta ruotsalaisen Ereb Altorin tribuuttikeikalla.

Jalometalli 2016 ohjelma:

Perjantai / Friday 8.7.2016
Sabaton, At the Gates, The Haunted, Spiritual Beggars, Thyrane, Battle Beast, Kalmah, Ereb Altor, The Duskfall, True Black Dawn, Purtenance, Torture Pulse, Burning Point, Mad Hatter's Den, Ordog, Temple Balls ja Serotonin Syndrome.

Lauantai / Saturday 9.7.2016

Anthrax, Exumer, Swallow the Sun, Moonsorrow, Ereb Altor plays Bathory, Demilich, Convulse, Wolfheart, The Man-Eating Tree, Warmath, Mors Subita, National Napalm Syndicate, Gloomy Grim, Nuclear Omnicide, Bonehunter, Boar ja Justice Theory.

Lisätiedot:
www.jalometalli.net
www.facebook.com/jalometalli
www.twitter.com/jalometalli
www.hevimesta.com

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu