19. maalis, 2020

Miten tukea pulassa olevia esittäviä taiteilijoita?


Esittävät taiteilijat, musiikintekijät, säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja moni muukin luovan työn tekijä, itsensä työllistäjä on tällä hetkellä pahassa pulassa. Täsmennettynä, he ovat suorastaan kusessa.

Koronavirus veti maton heidän altaan totaalisesti. Kaikki livekeikat ja koko elävään musiikkiin perustuva ansainta on peruuntunut. Tulot katosivat, mutta menot ei. Yhtälö on erittäin vaikea. Moni joutuu miettimään tuskaisasti millä maksaa lainansa, vuokransa ja muut laskunsa ja millä ostaa ruokaa perheelleen.

Pahinta on, ettei kukaan tiedä kuinka pitkään tilanne kestää. Muutamia viikkoja, kuukausia tai jopa pidempäänkin.

Ja ettei väärinymmärryksiä syntyisi, painotan, että tärkeintä tässä kriisissä on huolehtia itsestään ja läheisistään, pyrkiä pitämään itsensä terveenä. Ja se taas edellyttää että viranomaisten määräyksiä on syytä noudattaa säntillisesti.

Jos koronavirus tuntuu jostakusta vielä harmittomalta, käykää katsomassa netisssä kuvia vaikkapa Italian ruumisarkkurivistöistä. Viimeistään sen pitäisi pysäyttää huomaamaan, että se mitä nyt tapahtuu on totisinta totta.

Me ei olla täällä Suomessakaan lintukodossa, vaan pandemia on vyörymässä tännekin, vaikka tiettävästi Suomessa koronavirus ei - vielä - olekaan vaatinut kuolonuhreja. Sama pätee tänne Länsi-Pohjaan, jossa ei ole tiedossa toistaiseksi yhtään tartuntaa. Länsi-Pohjan keskussairaalassa eli Länskässä on tosin todettu kaksi tartuntaa, mutta kummassakin tapauksessa kyse on ollut muualla Suomessa asuvista ja kumpikin on jo poistunut Länsi-Pohjan alueelta.

Ja edelleen, ettei väärinymmärryksiä syntyisi, on todettava, että tiedän hyvin vastaavan ahdingon koskevan monia muitakin kuin esiintyviä artisteja. Varsinkin pienyritykset ovat liemessä asiakaskadon vuoksi ja moni kanssaihminen vaikeuksissa lomautusten, pahimmillaan jopa irtisanomisten kautta.

Ja tohdin sanoa, että todellakin tiedän mitä se käytännössä merkitsee, tultuani itse irtisanotuksi vakituisesta työsuhteesta lokakuussa 2013.  Ongelmat ovat niin taloudellisia kuin henkisiäkin. Vakava tilanne itse kullekin, joka moiseen paikkaan joutuu.

***

Tässä tilanteessa meidän livemusiikin ystävien on tehtävä se mitä tehtävissä on esittävien taiteilijoiden tukemiseksi. Paras tapa lienee se, että ostetaan heidän tuotantoaan, levyjä, kasetteja, DVD-tallenteita, kaikkea sitä mitä heillä on myynnissä, niin fyysisinä kuin digitaalisinakin tuotteina.

Artistien lisäksi ahdinkoon ovat joutuneet myös levykaupat. Esimerkiksi helsinkiläinen vinyyleihin erikoistunut levykauppa Rolling Records kertoi Facebookissa, että yritys on sulki kahden myymälänsä ovet, toisen niistä pysyvästi koronaviruksen aiheuttaman myynnin romahtamisen vuoksi.

Artisteja voi tukea myös allekirjoittamalla netissä vetoomuksen, jonka ovat tehneet Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät, Suomen Musiikkikustantajat, Muusikkojen Liitto, Music Finland ja Indieco. Vetoomus kohdistuu Ylen ja kaupallisten radiokanavien ohjelmasisällöistä päättäviin, jotta he painottaisivat ohjistossaan toistaiseksi kotimaisen musiikin esittämistä toistaiseksi.
- Radiosoitoista kertyvillä tekijänoikeuskorvauksilla on suuri merkitys musiikkialalle. Näissä poikkeusoloissa on perusteltua suunnata tekijänoikeuskorvauksia mahdollisimman paljon kotimaahan. Se olisi teiltä ansiokas ja ymmärrystä osoittava kädenojennus sekä tulevaisuuteen katsova päätös, vetoomustekstissä todetaan.

Tätä kirjoittaessa vetoomus on kerännyt 3214 allekirjoitusta. Vetoomus löytyy osoitteesta https://www.adressit.com/allekirjoitukset/musiikkialan_vetoomus_ylelle_ja_kaupallisille_radiokanaville/

Vetoomusta voi myös jakaa sosiaalisessa mediassa.

***

Peräänkuulutan myös artisteilta luovuutta tässä tilanteessa, jossa livekeikat ovat pannassa ainakin 13.4. saakka, todennäköisesti pidempäänkin. Nyt on tilausta esimerkiksi Facebook -livekonserteille, joita voi seurata omalta kotisohvaltaan.

Esimerkiksi huomenna perjantaina (20.3.) klo 18. esitetään tunnelmallinen Eino Leino - konsertti Facebook -livenä Tornion kaupunki City of Tornio -facebook -sivuilla. Konsertti sisältää Suomen kansallisrunoilijan teksteihin sävellettyjä kauneimpia lauluja. Konsertissa Julia & Jukka Lamminen sekä Julius Rantala esittävät kappaleita mm. Eino Leino - levyiltä sekä omia sävellyksiä.

Myös Yle lähtee helpottamaan korona-ahdistusta polkaisemalla käyntiin uuden ohjelman, Olohuone-livelähetykset, jotka tuovat kotisohvalle useita artisteja. Ensimmäinen livekeikka nähdään jo huomenna perjantaina 20.3 klo 19, jolloin lähetyksessä ovat Anssi Kela ja Elastinen. Lauantaina 21.3. klo 21 alakaen mukana ovat Vesala ja Pyhimys. Perjantain 27.3. klo 19 ja lauantain 28.3. klo 21 vieraat vahvistuvat lähiaikoina.

Olohuone -livelähetyksissä katsojat pääsevät myös osallistumaan vuorovaikutteiseen lähetykseen chatin välityksellä. Yksinäinen koti-ilta muuttuukin yhteisölliseksi kokemukseksi. Ohjelman juontaa Mikko Kuustonen. Lähetyksen aikana ollaan yhteyksissä suomalaisten kotisohville ja kurkistetaan, miten koti-illan viettäminen sujuu. Ohjelmaa voi seurata TV2:n lisäksi suorana Yle Areenassa. Lue asiaa koskeva uutinen kokonaisuudessaan täältä https://yle.fi/uutiset/3-11263332


***

Kyllä, elämme todellakin poikkeuksellisia aikoja. Huolehtikaa itsestänne ja läheisistänne ja nautitaan edelleen musiikista, mutta toistaiseksi kotioloissa.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu