21. heinä, 2015

Kun täällä ei koskaan tapahdu mitään

Otsikon lausahduksen olen kuullut yllättävän usein, varsinkin Kemiä koskien. Samaa virttä on veisattu niin Facebookissa kuin muuallakin sosiaalisessa mediassa ja lehtien yleisönosastoilla.

Niin ja myös ihmisten face to face –kohtaamisissa. Joita muuten edelleenkin tapahtuu, some-vallankumouksesta huolimatta. Jopa Kemissä, jossa ”kun täällä ei koskaan tapahdu mitään” -valitusvirsi on ollut listaykkösenä ties kuinka pitkään.


Väite on naurettava ja käsittämätön. Yksinkertaisesti. Ihminen, joka väittää, ettei Kemissä koskaan tapahdu mitään, täytyy olla kuuro, sokea ja totaalisen liikuntakyvytön.

Väite ei pidä paikkansa edes Keminmaan kunnan kohdalla, joka on kulttuurisesti rutkasti Kemiä köyhempi, ja tapahtumiltaan huomattavasti vähäisempi. Ja kulttuurivihamielinen säästövimmassaan, joka leikkaa ensimmäisenä kulttuuriin kohdistuvia määrärahoja.

Se on sama kuin potkisi itseään nilkkaan. Myös säästämismielessä. Onhan tunnettu tosiasia, että kulttuuriin ja sitä kautta ihmisten henkiseen hyvinvointiin sijoitettu euro tulee vähintään tuplana takaisin tavalla tai toisella. Keminmaankin olisi syytä huomata tämä, eikä kaupitella flyygeliään ja rahoittaa kiltisti oma vaatimatonta osuutensa Länsi-Pohjan Musiikkiopiston toiminnasta.

Pari päivää sitten uutisoitiin, että Keminmaa käyttää Lapin kunnista vähiten rahaa kulttuuriin, vain 61 euroa asukasta kohti. Eniten kulttuuriin satsaa Kemin kaupunki, 327 euroa per asukas. Ja naapurikuntien eron kyllä huomaa.

Mutta silti, kyllä Keminmaassakin tapahtuu.


Parhaillaan Kemissä vietetään Easy Living in Kemi –tapahtumaviikkoa. Viikon nimi on napattu Uriah Heepin samannimisestä hittibiisistä, jota Kemi on käyttänyt myös televisiomainonnassaan.

Idea tapahtumaviikosta ei ole uusi, mutta sisällössä on käytetty hienosti mielikuvitusta. Tiedän, että paljon muitakin tapahtumia oli suunnitelmissa sisällyttää viikkoon, mutta kaikkea ei ehditty toteuttaa. No, jääpä käyttökelpoisia ideoita tulevien vuosien Easy living –viikkojen sisältöön.

Uskon, että tapahtuma kasvaa ensi vuonna pykälää tai kahta suuremmaksi kun monet tahot hoksaavat, että he voivat liittää omat tapahtumansa isomman sateenkaaren suojiin. Ja varmasti ihan uusiakin osatapahtumia tulee.

Easy living -viikko on kuin entisaikojen Kemi-päivät nykyaikaan muokattuna. Versio 2.015.


On toki Kemin kulttuuri paljon muutakin kuin Easy living –viikko. Kaupunkihan on täynnä tapahtumia ympäri vuoden, mutta varsinkin kesäisin on jopa runaudenpulaa.

On konsertteja – niin poppia, rockia, gospelia, kuoromusiikkia kuin klassistakin - on blues- ja jazzfestivaalia, country-musiikin erikoistapahtumaa, kirkkokonsertteja, moottoripyörien kokoontumisajoja, lastenmusiikkitapahtumaa, koiratapahtumia ja taidenäyttelyitä.

On autonäyttelyitä, unohtamatta urheilukulttuuria ja siihen sisältyviä tasokkaita jalkapallomatseja, jääkiekkoa, salibandya, nyrkkeily-iltoja ja yleisurheilua, on kala- ja muita ruokamarkkinoita sekä erilaisia messuja.

Eikä pidä unohtaa myöskään jokaiselle tarjolla olevia harrastusmahdollisuuksia taiteiden ja kulttuurin harrastamiseen esimerkiksi Kivalo-opiston puitteissa.

Kun täällä ei koskaan tapahdu mitään –puheille ei ole siis mitään perusteita. Sillä perusteella julistan nämä puheet laittomiksi tästä päivästä alkaen.

Ja hei, käykää ihmiset tapahtumissa. Ne järjestetään juuri meitä varten. Paras tae pitää nämä tapahtumat hengissä on se, että niissä käydään. Mitä runsaammalla joukolla, sen parempi.

Uusimmat kommentit

05.12 | 16:48

Jartse Tuominen & Hannu Leiden keikalla Sataman Krouvissa 16.12 klo 21.00 alkaen.

10.08 | 19:59

Mahtava asu Tuurella

09.08 | 13:38

Suvi, aivan ihabs

22.05 | 19:55

Upeaa

Jaa tämä sivu