Uutisia ja ajankohtaistietoa populaarimusiikin maailmasta Meri-Lapin näkökulmasta
23. touko, 2015
Suomi on tuhansien tapahtumien maa, varsinkin kesäisin. Tapahtumia on joka ikisessä kunnassa, isompia ja pienempiä, mehukkaita ja vähän kuivempia. Mutta varmasti jokaiseen makuun jotain.
Kesä on myös livemusiikin
juhlaa. Ja mikä onkaan mukavampaa kuin nauttia kesästä hyvän musiikin, ystävien ja muiden ihmisten seurassa. Ruoka- ja juomaelämyksiä unohtamatta.
Eri kokoisia festivaaleja Suomessa järjestetään
paljon. Tunnetuimmat tietää jokainen, siis nämä Provinssirokit, Nummirockit, Tuskat, Ruisrockit, Jalometallit ja Qstockit.
Oudompiakin seasta löytyy ja festarien nimiä kehitellessä on todellakin
käytetty mielikuvitusta. Asioihin vähemmän perehtyneelle jokaisen tapahtuman nimi ja sen tausta ei ainakaan suoralta kädeltä aukea.
Onko Sinulle tuttuja ja tiedätkö missä pidetään esimerkiksi Karjurock,
Pöheikön Pölläys, Iisrokki, Susirokki, Venttiili Festival, Purpflash, Klustermus, Untorock, Valtterifestivaali, Ämyrock, Hämyfestarit, Siltakemmakat, Sampea ja samppanjaa tai Saarihelvetti.
Ne järjestetetään
Uudenkaupungin Lokalahdessa (mm. Uriah Heep ja W.A.S.P.), Ylöjärvellä (mm. Eput ja Popeda), Suonenjoella (mm. Apulanta), Sipoossa (mm. Lucy Pherson, Smokin´ Aces), Hämeenkyrössä (mm. Spekti), Kouvola (mm. Pete Parkkonen),
Rauma (mm. Saijaa Saijaa), Utajärvellä (mm. Mokoma, Jukka Poika, Arttu Wiskari), Tampere (mm. Lapko, Egotrippi), Hämeenlinnassa, Hämeenkyrössä (mm. The 69 Eyes, Juliet Jonesin Sydän), Puumala (mm. Happoradio, Maija Vilkkumaa),
Varkaudessa (mm. Lauri Tähkä ja Neljä Ruusua), Tampereella (Mm. Turmion Kätilöt ja Sotajumala).
On tietenkin myös festareita, joiden tapahtumapaikka lienee useimmille selvä jo nimen perusteella, vaikka nimessä
ei paikkakuntaa mainitakaan. Näitä ovat esimerkiksi Rakuunarock (Lappeenranta), Pioneerifestivaali (Koria), Kumpurock (Outokumpu) ja Aurafest (Turku).
Hitokseen paljon olisi tapahtumia, joissa olisi mukava käydä
ja joissa olisi mielenkiintoisia bändejä. Näitä ovat kesäkuussa esimerkiksi Kivenlahtirock Espoossa (mm. Boomtown Rats, Nazareth), Tampereen SouthtPark (Mm. Def Leppard ja Helloween), Kauhajoen Nummirock (Mm. Testament), Seinäjoen
Provinssirock (Mm. Muse ja Faith No More), Helsingin Tuska (Mm. Alice Cooper ja Sabaton) ja Järvenpään Puistoblues (Mm. Robert Cray).
Heinäkuussa houkuttelisivat Ilosaarirock (Mm. Placebo), Ilovaarirock (Mm. Suzi Quatro), Kotkan
Meripäivät (Mm. Within Temptation) ja Porispere (Mm. Bad Religion).
Ja olisihan elokuussakin olisi tarjolla lukuisia kivoja kekkereitä, kuten Oulun Jalometalli (mm. Saxon) ja Mikkelin Jurasic Rock (mm. The Offspring).
Todennäköisesti
Rokkineuvoksen festarikesä kuitenkin rajoittunee kotikulmien festareihin (Öölifestit, Satama Open Air, Run to 60´s, Kesäkissablues, Country Camp). Ja tietenkin Nigthwish tekisi mieli nähdä Oulun Qstockin lavalla. Yksittäisistä
keikoista kiinnostaisi ainakin AC/DC Hämeenlinnassa.
Mutta kesäpä tuon näyttänee. Vielä ei pysty päättämään, kun ei tiedä minne pääsee. Kesä menee kesätöissä,
eikä työvuoroista vielä ole tietoa. Mutta eiköhän sitä jonnekin kerkiä.
Joka tapauksessa erinomaisen mukavaa festivaali- ja tapahtumakesää kaikille Rokkineuvoksen lukijoille.