18. marras, 2014

Keikkaetiketti

Kaikki tietävät nettietiketin, eli käyttäytymissäännöt tietoverkossa. Useimmat niitä noudattavatkin, samoin kuin tavanomaista etikettiä, joka tarkoittaa käyttäytymissääntöjä, jotka ohjaavat yksilöiden käytöstä ja toimintaa sosiaalisissa tilanteissa.

Poikkeuksiakin toki löytyy. Häiriköitä on on niin nettimaailmassa kuin muuallakin elävässä todellisuudessa, johon nettielämäkin kaiketi jo lasketaan. Jotkut ovat häiriköitä ihan piruuttaan, penteleet saattavat ärsyttää ihan tahallaan saadakseen huomiota tai - mikä vielä pahempaa - vaan saadakseen epäjärjestystä aikaan. Useimmiten se on huono asia. Ja on heitäkin, jotka tekevät sen tarkoittamattaan.

Keikkaetikettiä ei tietääkseni ole varsinaisesti laadittu. Artistien keikoilla on kuitenkin olemassa jonkinlaiset kirjoittamattomat säännöt.

Sääntöihin kuuluu muun muassa se, että kun artisti käskee yleisöä huutamaan, yleisö huutaa. Ja muutenkin on mukana ja eläytyy. Tämä tietenkin edellyttäen, että yleisö pitää artistista, hänen musiikistaan ja showstaan. Ellei pidä, yleisö voi olla hiirenhiljaa tai antaa vain kohteliaan vaimeat aplodit kunkin kappaleen jälkeen.

Pahimmillaan yleisö äänestää jaloillaan ja marssii pois keikkapaikalta. Sitäkin tapahtuu. Yleensä kuitenkin vain silloin, jos artisti soittaa ja laulaa erityisen huonosti, ollen jopa niin tolkuttomassa humalassa, ettei esityksestä tule mitään. No, jäähän siinäkin tapauksessa vielä tietynlainen showarvo jäljelle.

Joka tapauksessa, pointti on se, että yleisöllä on lupa odottaa, että artisti tekee parhaansa täyttääkseen yleisön odotukset. Ja artistilla puolestaan on lupa odottaa, että yleisö käyttäytyy kirjoittamattoman keikkaetiketin mukaisestI.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei yleisö lähde sabotoimaan artistin esitystä. Sitä kuitenkin näkee ja kuulee silloin tällöin. En ole koskaan sentään nähnyt, että artistia olisi heitelty tomaateilla tai kananmunilla kuten elokuvissa - esimerkiksi loistava Blues Brothers -leffa vuodelta 1980 - mutta muunlaista kylläkin.

Häiriköintiä on esimerkiksi sekin, jos artistille huudetaan heti keikan aluksi, että soita Paranoid. Artistista ja hänen musiikillisesta tyylisuunnastaan riippumatta. Ja häiriköintiä on sekin, että huudetaan joka välissä että soita se ja se biisi.

Näihin huutelijoihin artistit ovat ehkä jo tottuneet ja pystyvät sivuuttamaan ne ilman sen kummempaa vaikutusta. Tyhjänhuutelijat pystyvät pilaamaan kuitenkin myös musiikkidiggarin nautinnon.

Sabotoijia ovat myös ne, jotka keskustelevat niitä näitä keikan aikana ja pyrkivät koko ajan korottamaan äänensä artistin vahvistetun äänen yläpuolelle. Silloin ollaan jo suoran huutamisen puolella. Sellaisen "keskustelijan" vieressä ei ole kiva olla, jos haluaa keskittyä kuuntelemaan artistin laulua ja soittoa.

Keikkaetikettiin kuuluu siis myös muiden läsnäolijoiden huomioiminen. Ja tilannetajuakin tarvitaan. Hevibändin keikalla voi yleensä karjua niin kovaa kuin kurkusta lähtee, eikä se häiritse ketään. Mutta akustisella keikalla tavanomainenkin keskustelu voi mennä häiriköinnin puolelle. Puhelimeen huutaminen on taas aivan oma lukunsa. Kirottuja ovat kännykät - ainakin tässä mielessä.

Tilannetajua vaatii myös mukana laulaminen, joka on toki sallittua. Mutta omaa ääntään voi todellakin säädellä. Ei ole tarkoituksenmukaista, että kotikaraoken harrastaja - vaikka kuinka kuvittelisi olevansa lajinsa mestari - hoilaa kovempaa kuin artisti itse.

Keikkaetiketti, hyvät ystävät, on hyvä pitää mielessä. Silloin meillä kaikilla on mukavampaa olla keikoilla.